Mistä johtuu että olen usein sekavassa olotilassa? Ajatukset harhailee ja keskittymiskyky on lähes olematon. En käytä päihteitä. Mitähän mun pitäis päälleni tehdä, koska ei tunnu yhtään kivalta tällainen ja myös kaikki sosiaaliset kanssa käymisetkin kärsii tästä. Kaverit pitävät outona jne. En mä aina ole tällainen, jotenka onko olemassa mitään kotikonstia vai täytyykö mennä lääkärille??
seko?
tietämätön
6278
0Äänestä
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi kuule on paljonkin hyväksi havaittuja kotikonsteja! Ei kannata ihan heti rynnätä lääkärille. Raja menee mun mielestä siinä, että jos pystyt suunnilleen hoitamaan velvollisuutesi (työt, koulu tms.) niin kaikki on ok vaikka välillä hajoittaiskin.
Tässä niitä niksejä:
1) Säännöllinen yöuni. Yritä käydä ainakin arki-iltaisin suunnilleen samaan aikaan nukkumaan (miel. reilusti ennen puoltayötä) ja nukkua vähintään 8 tuntia mut kuitenkin korkeintaan 9-10.
2) Terveellinen ruokavalio. Mahdollisimman vähän rasvaa. Toisaalta muista kuitenkin syödä aina kun on nälkä, ettei verensokeri pääse laskemaan. Sokeripitoiset ruuat eivät ole välttämättä pahasta, koska ne vähentävät masennusta, mutta muista myös lisätä liikuntaa samassa suhteessa kuin lisäät niiden nauttimista.
3)Ole mahdollisimman monenlaisten kavereiden kanssa mahdollisimman paljon. Siis en tarkoita mitään epämääräisiä porukoita vaan suhteellisen terveitä ihmisiä, joiden kanssa voi jutella asiallisesti (mutta huumorilla) vakavistakin asioista.
4) Älä ota liikaa stressiä asioista. Ne hoituvat kyllä itsestään.
5) Tee sellaisia asioita, jotka saavat sinut hyvälle mielelle. En tarkoita mitään mielihyvän hakemista, vaan esim. pieniä palveluksia lähimmäisiä kohtaan yms.
6) Älä kuuntele liikaa musiikkia. Se lisää levottomuutta. Jo pienikin musiikin kuuntelun vähentäminen saa ihmeitä aikaan. Mieluummin kuuntele sellaista musiikkia, jossa lauletaan suomeksi ja joka on "viatonta", mutta ei liian surullista.
7) Juokse tai harrasta muuta sellaista liikuntaa missä tulee hiki ja hengästyy. Ainakin puoli tuntia kerrallaan, mieluiten jopa tunti tai ylikin. Ja joka päivä!
8) Sanomattakin lienee selvää, ettei huumeita, lääkkeitä eikä mielellään kovin paljon alkoholiakaan.
9)Jos sinun on vaikea keskittyä esim. läksyihin tai muiden tärkeiden asioiden hoitamiseen, niin yksinkertaisesti vain pakotat itsesi töihin. Kun oot suoriutunut urakasta, voit sitten palkita itsesi jollain mukavalla.
10) Katso vähemmän telkkaria ja silloin kun katsot, niin mieluiten ajankohtaisohjelmia, urheilua ja kotimaista huumoria.
11) Osallistu säännöllisesti erilaisiin tapahtumiin ja mene ihmisten ilmoille.
12) Kävele koulu-/työmatkat ja ole aina ulkona kun aurinko paistaa!
13) Jos et harrasta mitään, niin aloita joku uusi harrastus, jossa voit havaita oman kehittymisesi. Mieluiten sen pitäisi olla sellainen, jonka harrastamiseksi pitää liittyä johonkin seuraan tai yhdistykseen. Urheilu on siinä mielessä hyvä.
14)Älä lue liikaa. Jos luet, niin lue mieluummin sellaista, joka saa sinut hyvälle tuulelle ja uskomaan enemmän itseesi vaikka pitäisitkin sitä hömppänä.
15) Tärkein ohje. Rajoita tietokoneen käyttö minimiin.
Yleisesti ottaen vilkas aineenvaihdunta ja levännyt hermosto ovat parhaita mielenterveysongelmien ehkäisijöitä.
Toivottavasti löytyy apua.
kiitti, noi kuulosti ihan järkeviltä ja huomasin tossa lukiessani että elämäntapani on monessakin kohtaa juuri päinvastainen, hmmmm.. täytyypä hiukan rueta kulkee noiden mukaan
tuo numero 14?Eikö hyvän kirjallisuuden lukeminen lisää keskityskykyä?
Ja minne oli unohtunut yks tärkeä asia;nimittäin yksinään(ilman tuota hirveää seuranmäärää) rauhassa oleminen.
Ei minusta tuollainen "laumaeläinelämä" pelkkää hyvää mielenterveydelle tee.
Itse asiassa "rikon" hiukan omaa sääntöäni, koska istun nyt tietokoneella, vaikka pitäisi olla työn touhussa. Mutta näkökohtasi oli sen verran mielenkiintoinen, että siihen on suorastaan "pakko" tarttua enkä aio kirjoitella kovinkaan pitkästi.
Hyvästä kirjallisuudesta voidaan olla monta eri mieltä. Minusta se on kuitenkin sellaista, mikä piristää ihmistä. Sisällöllä ei ole niin väliä, mutta harvemmin se on esimerkiksi jotain hyvin synkkää tekstiä tai vaikkapa puuduttavia ja monimutkaisia teorioita onnellisuudesta tai uudesta uljaasta yhteiskuntajärjestyksestä. Aivoja on turha käyttää jatkuvasti ylikierroksilla. Silloin keskittymiskyky varmasti ajan mittaan romahtaa. Kaikkein parhaita kirjoja ovat ne, jotka ovat helppoa luettavaa ja liittyvät läheisesti ihmisen omaan käytännön elämään. Enkä tarkoita nyt mitään ongelmia vaan esim. harrastuksia. Ei välttämättä mitään ääripäitä (tunteita vs. tiedettä), vaan sellaista kevyttä tekstiä. Mielestäni sanomalehdet (jopa ilta-sanomat) ovat erinomaista luettavaa tässä suhteessa.
Ohje oli tarkoitettu lähinnä sellaiselle ihmiselle, joka lukee paljon. Jos ei lue ikinä yhtään mitään, niin silloin tuo keskittymiskykynäkökohta on ihan paikallaan.
Mitä yksinäisyyteen ja sen vastakohtaan laumasieluisuuteen tulee niin olen kanssasi samaa mieltä. Tässä on kuitenkin muistettava se, että usein masentuneeksi tai sekavaksi itsensä tunteva ihminen alkaa vältellä sosiaalisia kontakteja ja jännittää seurassa olemista.
Olisi opittava erottelemaan milloin seura on hyvästä ja milloin pahasta. Tämä ei onnistu muuten kuin olemalla riittävän paljon seurassa. Lauman jokaiseen vouhotukseen ei tietenkään tarvitse lähteä mukaan, eikä itse tarvitse aina olla suuna ja päänä. Voi myös tietoisesti valita tarkkailijan roolin.
Toki liian riippuvaiseksi ei saa tulla ihmisistä. On uskallettava sanoa joskus "ei". Henkeä on saatava välillä vetää ja sitä varmaan tarkoitatkin. Kieltäytyminenkin onnistuu sitä paremmin, mitä enemmän tuoreita kokemuksia kyseisistä ihmisistä on.
Lukeminen ja yksinäisyys liittyvät usein yhteen ja tällöin ahdistumisen riski kasvaa. Välittömäksi hoidoksi suosittelen liikuntaa ja sen jälkeen ihmisten kohtaamista, koska juuri liikkunut ihminen on parhaimmillaan ihmisten kohtaamiseen. Hän on yleensä iloinen ja keskittymiskykyinen.
on hyvin tärkeää,siinä ollaan täysin samaa mieltä.(Vaikka luultavasti sinä suosittelet jotain tuhansien muiden kanssa samaan aikaan samalla polulla tönimistä...?)
Joo! jos noita kekseliään ohjeita noudatat, niin luulisi vointisi kohenevan, sillä ovat sen verran hyviä neuvoja, että kohenisi monen "terveenkin" olo, jos osaisi noin elää. Toivon että saat avun noista ohjeista, mutta muista ettei se lääkäriin meno ole niin paha asia.