Ravintola Kimchi suljettu lopullisesti.
Vastaukset 3
- Qqqqqq
Huumeet
- Kimmo3xxx
Kimchi ajautui konkurssiin kun alkupääoma ei ollut riittävä ja yritys oli liian velkainen. Kun alun remonttilaskut oli maksettu, oltiin jo niin paljon miinuksella, että sieltä oli vaikea nousta. Sijoitin kaikki rahani, yli xxxxx€ ja lainasin xxxxx€, jotta toiminta voisi jatkua mutta keskimyyntiä/asiakas ei saatu pidettyä riittävän ylhäällä ts. olisi pitänyt olla enemmän A´la carte ruokailijoita ja mielellään sellaisia, jotka myös olisivat juoneet oluen tai kaksi tai muutaman lasin viiniä. Pelkkä lounaan myynti ei riitä pitämään ruokaravintolaa pystyssä kaupungissa, jossa on liian paljon lounasravintoloita/kahviloita jo ennestään. Voin sanoa että kaikkeni tein ja yritin mutta näin se siis päättyi.
Nimim. Qqqqqq voi olla minuun yhteydessä henk.koht. vaikka facen kautta jos kaipaa lisäselvityksiä
Yst. Terv. Kimmo - Qqqqqq
Hyvä että yritit vaikka tiesit ettei lounas toimi ukissa. Toi huume juttu on lainattu toisesta keskustelu paikasta josta sen luin. Jatkoja sulle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran98906Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29552Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee417492- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432- 38416
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414