Hei! Asia on nyt niin, että sairastin nuorempana epätyypillistä laihuushäiriötä, mutta juuri ennen täysi ikäisyyden saavuttamista "parannuin". Luulin niin. Nyt olen jo yli parikymppinen nuori nainen ja tällä hetkellä olen ylipainoinen, mutta taas on mielessä outoja asioita syömisiin, liikuntaan ja laihduttamiseen liittyen. Ja hetki sitten huomasin toimivani näiden "sääntöjen" mukaan. Olen pudottanut yli 30 kiloa painoa 8 kuukauden aikana syömättömyydellä. En nyt siis ole varma saisinko edes apua mistään koska olen kuitenkin ylipainoinen. Yritin mainita asiasta psyk polille, mutta minua ei ollenkaan otettu tosissaan. Nuorena oli helppo saada hoitoa, koska olin alipainoinen ja silloin oikeastaan pakotettiin hoitoon. Mutta miten nyt sitten ylipainoisena aikuisena? Onko tämä edes riittävän suuri ongelma siihen että minulla olisi oikeus saada apua? Kyselen täältä jos joku viisaampi osaisi vastata. Tässä nyt vain pääpointit, mutta soppaa sekoittaa myös oksentelu, pakottava tarve terveelliseen ruokaan jota lopulta en yleensä edes syö ollenkaan sekä eristäytyminen muista sillä pelkään että ihmiset näkevät minut ja ajattelevat heti kuinka oksettava olen.
Vastaukset 1
- tsemppiisulle
Hei, kyllä psykpolilla heidän pitäisi reagoida. Ota asia uudelleen puheeksi. Minkälaista apua haluat? Taitavat katsoa BMI : tä, ja jos alipainoinen, niin sitten reagoivat. Vaadi itsellesi apua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791692
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109893En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo96653Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520