Yleissitovuus ei koske kaikkia!
"Yleissitova työehtosopimus vahvistetaan työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamislautakunnassa, sillä se ei ole työmarkkinajärjestöjen välisen sopimuksen automaattien seuraus. Yleissitovuuden ensimmäinen edellytys on siten sopimuksen valtakunnallisuus. Siten työehtosopimus ei saa olla alueellisesti rajattu millään tavalla. Toinen edellytys on, että sopimus on voimassa asianomaisella alalla. Kolmas edellytys on työehtosopimuksen edustavana pidettävyys. Valtakunnallista työehtosopimusta voidaan pitää edustavana, kun kaikista asianomaisen alan työntekijöistä noin 50% työskentelee sellaisten työnantajien palveluksessa, jotka ovat lain mukaan sidottuja kyseiseen työehtosopimukseen. Kun yleissitovan työehtosopimuksen kolme edellytystä täyttyvät yhtä aikaisesti ja yleissitovuus on vahvistettu, yleissitovalla työehtosopimuksella on siinä tarkoitetulla alalla pakottava ja automaattinen vaikutus vahvistamislautakunnan tekemän päätöksen jälkeen. Yleissitova työehtosopimus on voimassa yleissitovana niin kauan, kunnes vahvistamislautakunta, tai valituksen johdosta työtuomioistuin, päättää toisin."
Vahvistamislautakunnan on oltava objektiivinen vahvistaessaan alan yleissitovuuden. Onko esimerkiksi AKT:n sopimus yleissitova. täyttyykö kaikki kolme edellytystä. Entä merimiesten sopimus? Onko 50% työntekijöistä sellaisten työnantajien palveluksessa, jotka ovat lain mukaan sidottuja kyseiseen työehtosopimukseen?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Juha sipilän ja Petteri OrPon mielestä työntekijöillä ei saa olla mitään sopimuksia,vaan työnantaja päättää kaikista asioista duunarin osalta. Nämä kaksi tyyppiä ovat saaneet koko suomen työntekijät suututettua tyhmillä ideoillaan ja tulos on tässä. Sekoomushallitus iskee päätään seinään koko aika eikä mistään tule mitään. Soinikin lähti taas vastustamaan abortteja jenkkilään ja samaa älytöntä mesomista harrastaa koko hallitus.
KYSYMYS:kuka työnantaja erottaa/antaa potkut jos yritys voi ja jatkaa mallikkasti nousua.KYLLÄ. sillon on työntekijän sopimattomuus jatkaa .työtaitoaan.monesti se on .AMMATTITAIDOSTA kyse. nousun edelettymälle tasolle.EI PÄRJÄÄ ammattitaitonsa kaa.JA TYÖNANTAJAN .VELVOLLISUUS verojenmaksunkin vuoksi.IRTISANOA JA PALKATA UUSI!!!mitä kaikkea muuta nyt LÄTISTÄÄN:UUSI VAALIKAUSI!!!ei työmies ja työnantajat saa helvetin hetken rauhaa ku nää työhön pyrkyrit MEDIAA KÄYTTÄÄ.eduskunnassa ON LIIKAA SUOMENKANSAN VEROMARKKOJEN KÄYTTÄJIÄ:johan nuo saa...n hirveet TAXIMAKSUT!!!!!!!kuka työnantaja pystys MAKSAMAAN.kyllä nyt NÄITÄ ON MUITAKIN ku kyseinen,NYT MEDIA KAIVAMAAN.sehän se työtänne on.paskanKAIVU.olkaa hyvät.