Olen nyt lukion ensimmäisellä ja olisin hankkimassa melko pientä tatuointia ranteeseen tai sen lähistölle. Meinaan lukion jälkeen hakea lääkikseen ja mietin, että kuinka paljon noin näkyvällä paikalla tatuointi vaikuttaa lääkikseen pääsyyn, tai myöhemmin sitten töitä etsittäessä? Jos sillä on paljonkin painoarvoa niin mikä olisi paras paikka tatuoinnille, ettei se rajoittaisi tulevaisuuden suunnitelmiani?
Näkyvä tatuointi lääkärillä?
8
480
Vastaukset
- Keskustelua
Lääkikseen mennään toistaiseksi pääsykokeen perusteella paremmuusjärjestyksessä, ei siinä tatuointeja tarkasteta. Mutta harvoin sinne kuitenkaan tatuoidut pääsevät, näillä kun tuppaa olemaan se focus ihan muualla kuin asiallisessa osaamisessa.
Niin kauan kuin voin valita, en halua joutua tatuoidun lääkärin hoitoon. Joten se tatska vaikka sinne itteensä!
Tatuointi kertoo paljon ihmisestä ja hänen suhtautumisestaan omaan kehoonsa. Ei sovi lääkärin kuvaan ollenkaan itsensä suttaaminen. - nopics
Arvelit aivan oikein. Lääkärin imagoon ei kuulu tatuoinnit.
Yliopistolla ei montaa tatuoitua heppua liiku oli tiedekunta mikä hyvänsä.- tanssivalääkäri
Mutta olihan/onhan ameriikoissa lääkäri (dermeatologi/kirurgi ) joka leikatessaan potilaitansa tanssi ja lauloi rappiä. Oikein viraalit youtubevideotkin. Mikä ettei. Upeat tatskat. On paljon tatuoituja asiakkaita jotka voimaantuvat kun tatuoitu kätesi heiluttelee skalpellia-
- tätj
Jos haluat yksityispuolen lääkäriksi, etkä halua asiakkaiksi iäkkäitä tätejä, niin tatskat varmaan toimivat.
- Tinttiinana
Toihan on pelkkää höpöhöpöä. Lääkiksessa (ainanakin täällä Stadissa) on monta tyyppiä joilla on paljonkin tatskoja.
- Anonyymi00006
Tuulen ja muovi kanisterin aiheuttama kaatuminen siitä aiheutua Kehäsluun murtuma jänteen repeämä ym.
Tatuoitu erikoislääkäri puhuu muuksi.
Kokkolan Terveystalo kautta Tlivueska ajan varaus
Puhuu saneli sen ACCESSORY NAVICULAR varmaksi
Kun jatkoi ex mies käsiä ja osoitetta- Anonyymi00007
Puhut vähän mutta asiaa, UGH
- Anonyymi00008
Tatuointi ei kuulu lääkärin imagoon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681428
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411019Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14650
- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573