jonka tapasin kesällä, nyt muutimme avoliittoon. Vietämme ensimmäistä isänpäivää kun miehellä on lapsia. Nyt lapset ilmoittivat ettei aio tulla isänpäiväksi tänne jos minä olen täällä. Jääkö mieheltä nyt isänpäivä juhlimatta? Ikävää hänen puolesta jos lapset eivät tahdo isäänsä juhlia. En ole tavannut lapsia kuin ohimennen ettei äitipuolen ammatti ole vielä päässyt edes alkuun kun ovat minua vastaan jo nyt. Miestä toivotaan lastensa kotiin, mutta eihän se käy, en voisi kuvitella että hän menisi sinne. Kyllä lasten pitää tulla isän luokse ja mitä väliä sillä on jos minä olen täällä? Saavat oppia tuntemaan äitipuolensa ja uuden aikuisen elämässään. Varmasti on itsekkäitä ja lellittyjä lapsia kun pompottelevat vanhempiaan ja äitipuolta miten sattuu. Haluaisin tutustua heihin ja katsoa millaisia ovat, ja minkälaista apua tarvitsevat elämässään, ja auttaa heitä ongelmissa.
Mutta isänpäivä kuuluu viettää isän luona, niin voimme kokeilla perheenä oloa.
Asun miehen omistamassa talossa
35
656
Vastaukset
- Firmanluukku
Minä asun firmani omistamassa talossa, muutin sinne , kun eukko heitti mut pihalle.
- Kylläoletkaheli
Missä koulutetaan tulevia äitipuolia ja mitkä on vaatimukset, että pääsee kouluun,BUHAhHAAA buhahhaaaaa
- tsemppiäsulle
Tiukat kriteerit on. Vuosittain hakee 15.600 naista äitipuolen koulutukseen, ja seula on tarkka monet hakee useasti jopa 6-7 kertaa. Sisälle otetaan kouluun vuosittain 10 naista, koska koulutus on vaativa ja tarvii työn oppimisen käytännössä. Ensisijaisena on lapseton nainen ja ei parisuhteessa. Koulutus kestää 3-4 vuotta. Yliopistossa koulutetaan. Ei saa opintotukea koska koulutus on vapaaehtoinen, menee kuka on kiinnostunut. Harjoittelupaikkoja on oltava ainakin 3-4 jotta oppii hyvin,ja on erilaisia lapsia.
Mielellään lasten parissa työskennellyt joskus tai opettaja joka haluaa vaihtaa alaa. Muutkin käy kunhan on kiinnostunut ja kiva ihminen. Aina voi hakea, eriasia pääseekö. Psykologian testi on kova ja luonne sanelee ja kauneuskin. Siisti pitää olla ja ahkera kotitöissä. Idearikas ja käytännöllinen. Siitä voi ura ureta äitipuoleksi, palkkaa ei saa mutta äitipuolen pesti palkitsee.
- suomeksi
Tapasit kesällä (jonkun miehen omistaman) talon, ja menit tämän talon kanssa avoliitton.
Hassua. - djkdjkdjkdjkd
Kyllähän se äitipuoli päättää missä isän päivää vietetään. Miehen lapset tulevat äitipuolen ja isän kotiin sitä viettämään ja tekevät kakun ja laulavat. Isänpäivä on hieno päivä silloin vara äiti ja lapset tutustuvat, ja kun tulee äitien päivä toki miehen lapset tulevat äitipuolelle laulamaan ja onnittelemaan ennen kaikkea.
- Niinmut
Eiköhän lapset mene äidin luokse äitienpäivänä.
- Äitipuoli
Niinmut kirjoitti:
Eiköhän lapset mene äidin luokse äitienpäivänä.
No ei tietenkään hölmö!, äitipuolen luo mennään laulamaan porsaita oome kaikki. Äitipuoli on aina parempi kuin oma äiti koska siltä voi saada jopa seksiä kui isä on töissä.
- Äitipuoli
Äitipuoli kirjoitti:
No ei tietenkään hölmö!, äitipuolen luo mennään laulamaan porsaita oome kaikki. Äitipuoli on aina parempi kuin oma äiti koska siltä voi saada jopa seksiä kui isä on töissä.
Kyllä se lapsi voi mennä äidin luokse jos äitipuolen kanssa niin sovitaan. Aina on kysyttävä sopiiko, sillä äitipuoli on se joka määrää. On outoa ettei ole mennyt vielä jakeluun että on uusi äiti. Ei se mies huvikseen vaimoa vaihda vaan siksi että lapset saavat hyvän kasvualustan ja kasvatuksen elämälleen. Minusta parasta olisi antaa vain yhden äidin päättää lasten asioista eikä sekottaa soppaa usealla äidillä. Ex idin pitää osata luopua ja aloittaa uusi elämä ja löytää mies itselleen. Lapsethan menee sekaisin kun entiset äidit tyrkyttävät oppejaan ja sotkee elämää. Äitipuoli on nyt se joka on perheen pää ja lasten kasvattaja. Meilläkin minä määrään kaikesta ja on kiva määrätä, tykkään olla pää hahmo. Alussa oli ongelmia kun lapset häiriköivät ja eivät ottaneet käskyjäni ja määräyksiä todesta, häiriköivät ja mellastivat, mutta tiukasti vaan niin kaikki hoituu. Nyt ovat vähän meillä kun osaavat jo käyttäytyä meille tullessa, ovat äidin luona opettelemassa minun tapojani ja tulevat meille harvoin kun jo pärjäävät siellä. Olen heille tärkeä kuin miehellekin, ja iloinen kun saamme olla vain perheemme kesken, ja kun miehen kersat tulevat meno on aika villiä ja sotkuista. Äitipuolen taakka on painava, ja sitä ei e äiti ymmärrä kun kapinoi vastaan eikä haluisi muuttaa tapojansa minun hyviin tapoihini. Olen päällikkö.
- äitipuolimiettiitaas
Niinmut kirjoitti:
Eiköhän lapset mene äidin luokse äitienpäivänä.
Sitähän kaikki toivoo että äitipuoli saisi olla vain omien lastensa kanssa äitienpäivänä. Mutta se oli ja meni jo eikä miehen lapset sitä ymmärtäneet, vaan änkesivät minua onnittelemaan ja lahjomaan. Uskon olevani heille äiti kuitenkin vaikka kuin laittavat hanttiin minulle ja arvostelevat tekemisiäni. Kakkua pit saada syödä vaikka pullukoita ovat. Isänpäivä kun lähestyy niin silloin vaaditaan taas kakkua, mutta enhän minä sitä tee lapset ei ole mun eikä ole yhteisiä lapsia, joten meillä ei isänpäivää vietetä. Syökööt kakkunsa äitinsä luona, toivottavasti ei mies vaan mene sinne exän luokse isänpäivää viettää lastensa takia, se ei olisi reilua mua kohtaan.
Nää on hankalia asioita kun on eroja ja lapset asuu missä tahansa. Vaikka olen miehen lasten äitipuoli, niin ei mulla silti ole velvotteita olla kuin äiti ja toimia äidin tavoin. Eihän lapset edes äidiksi sano mua vaan ei oikeesti mitenkään ei edes huomioi mua. En tiiä hankalaa on kun ylimääräsiä ihmisä lapsia on. Mie ei halua muuttaa kauemmaksi, joten tässä ollaan syvässä suossa joskus.
- Lanttumaakari70
Miksi lapset eivät pidä sinusta? Johtuisiko se siitä, että olet mennyt avoliittoon talon kanssa, jonka joku mies omistaa. Tätä kirjoitustasi kutsutaan freudilaiseksi lipsahdukseksi.
Googleta kyseinen termi ja ymmärrät mitä lapset näkevät sinussa.- huomennaonlehmäpäivä
Missähän sun järkesion? Vai että talon kanssa? Hih... jo alle kouluikäinenkin ymmärtää sen mitä sinä et. Eipä ihme että kommentoit täällä toisten juttuja kun et ymmärrä mitään, jospa joskus menisi oikein, mutta kun ei. Ole sinä onnellinen talon kanssa naimisissa... sun kanssa on turha edes keskustella täällä kun ajatuksesi on idioottimaisia.
Ai niin sulla ei ole aivoja eikä sydäntä, miten voi olla mahollista, kaada puu, taivaalla lentää laiva, maantiellä kavaa seeproja.... hih... noin tyhmänä ihmiset sua pitää... eiks oo kiva? - Lanttumaakari70
huomennaonlehmäpäivä kirjoitti:
Missähän sun järkesion? Vai että talon kanssa? Hih... jo alle kouluikäinenkin ymmärtää sen mitä sinä et. Eipä ihme että kommentoit täällä toisten juttuja kun et ymmärrä mitään, jospa joskus menisi oikein, mutta kun ei. Ole sinä onnellinen talon kanssa naimisissa... sun kanssa on turha edes keskustella täällä kun ajatuksesi on idioottimaisia.
Ai niin sulla ei ole aivoja eikä sydäntä, miten voi olla mahollista, kaada puu, taivaalla lentää laiva, maantiellä kavaa seeproja.... hih... noin tyhmänä ihmiset sua pitää... eiks oo kiva?"Missähän sun järkesion? Vai että talon kanssa? Hih..."
I rest my case. - Varmaan-harmittaa-tyttöä
huomennaonlehmäpäivä kirjoitti:
Missähän sun järkesion? Vai että talon kanssa? Hih... jo alle kouluikäinenkin ymmärtää sen mitä sinä et. Eipä ihme että kommentoit täällä toisten juttuja kun et ymmärrä mitään, jospa joskus menisi oikein, mutta kun ei. Ole sinä onnellinen talon kanssa naimisissa... sun kanssa on turha edes keskustella täällä kun ajatuksesi on idioottimaisia.
Ai niin sulla ei ole aivoja eikä sydäntä, miten voi olla mahollista, kaada puu, taivaalla lentää laiva, maantiellä kavaa seeproja.... hih... noin tyhmänä ihmiset sua pitää... eiks oo kiva?Tajuatko tyttölapsi, että nimimerkki lanttumaakari syväkyykytti sinut? Epäilen. Äo:si on noin 92, pintapuolisesti arvioiden.
- voi.itku
huomennaonlehmäpäivä kirjoitti:
Missähän sun järkesion? Vai että talon kanssa? Hih... jo alle kouluikäinenkin ymmärtää sen mitä sinä et. Eipä ihme että kommentoit täällä toisten juttuja kun et ymmärrä mitään, jospa joskus menisi oikein, mutta kun ei. Ole sinä onnellinen talon kanssa naimisissa... sun kanssa on turha edes keskustella täällä kun ajatuksesi on idioottimaisia.
Ai niin sulla ei ole aivoja eikä sydäntä, miten voi olla mahollista, kaada puu, taivaalla lentää laiva, maantiellä kavaa seeproja.... hih... noin tyhmänä ihmiset sua pitää... eiks oo kiva?Lanttumaakari70, olet ilmeisesti vajaa.
- gryeryer
Varmaan-harmittaa-tyttöä kirjoitti:
Tajuatko tyttölapsi, että nimimerkki lanttumaakari syväkyykytti sinut? Epäilen. Äo:si on noin 92, pintapuolisesti arvioiden.
Otsikossa sanotaan, että ap meni talon kanssa avoliittoon.
Anyway, koko aloitus on provo, mitä ei taida kommentoijista monikaan tajuta. - oimaammesuomisynnyimaa
Nää on kaikki provoja. Yhtään selvä järkistä tekstiä täällä ei kirjoiteta. On hävettävää edes vastailla kun taso on tämä. Tuntuu et on itekkin vähän pimpom! Mut jolleen täämä on harrastus siinä kuin satujen kirjoittaminen tai runoilu. ..Aurinko laskee sun selkäsi taa, se värjää sut punaisellaan... ja lapset laulaa, joulun tähti on ehdoton...sika...
- jeesus.elää
... on sähköuunissa, sika - on mutsi duunissa... milloinhahan täällä alkaa joulusatuilu
- Adidasss
Antokx alottaja kakkosta? Silleen tulee anturaa helposti. Huorrra.
- Onneavaan
Mitä menit työntämään nokkasi sinne?, luultavasti mies oli varattu kuin otit hänet?. Ei ihme että lapset käyttäytyy noin.
- hankalatlapset
Painu sinä onneavaan sinne missä pippuri kasvaa!
- Afrikassako
hankalatlapset kirjoitti:
Painu sinä onneavaan sinne missä pippuri kasvaa!
Missähän ne pippurit kasvaa?
Ovatko ne pensaita vai puita?
Vai kasvaako ne mullan alla? - Niih
Afrikassako kirjoitti:
Missähän ne pippurit kasvaa?
Ovatko ne pensaita vai puita?
Vai kasvaako ne mullan alla?Lissulässy vois ainakin mennä Turkkiin katsomaan turkinpippurin kasvua.
- Kuuukko
Mie asun kuussa. tervetuloa kylille kaikki höperöt, ostakaa myös paluulippu, sillä en aio majoittaa teitä tänne. Noin hölmöt putoaa kuusta itekseen onneksi. Mars mars...
- Itse.Jumala
Asutko Kuussa vai Marsissa?
- Täällänyt
Itse.Jumala kirjoitti:
Asutko Kuussa vai Marsissa?
Meikä asuu siellä sun täällä.
- Pitkäniemikö
Missä mielisairaalassa sua hoidetaan ?oletko nyt avohoidossa?
- Lizzu
En osaa muiden puolesta vastata, mutta itse olen Niuvanniemessä.
- ParempiNäin
Mä asun omassa talossani.
- reyeryeruy
Tän palstan lukeminen johtaa helposti pehmeäseinäiseen koppiin
- ooooooooooooooooo
reyeryeruy kirjoitti:
Tän palstan lukeminen johtaa helposti pehmeäseinäiseen koppiin
Totuus sattuu! Heitä joita tämä koskee. Kljdirjoaööaj!!
- reyeryeruy
ooooooooooooooooo kirjoitti:
Totuus sattuu! Heitä joita tämä koskee. Kljdirjoaööaj!!
Tiedätpä ihmeen hyvin
- Äitipuoli
Tilanne on lapsille uusi ja aiheuttaa varmasti monenlaisia tunteita, joita lapsi ei osaa käsitellä. Jos tilanne on noin uusi, itse antaisin tilaa lapsille. Jos miehesi tekisi lasten kanssa vaikka isänpäivänä jotakin heidän kanssaan muualla kuin kenenkään kotona. Ja vaikka osan aikaa osallistuisit sinäkin. Ns. puolueettomalla maalla ja touhun parissa menee tutustuminen lapsiinkin luonnollisesti.
- Äitipuolimyös
Kyse on lapsille uudesta asiasta, joka on tapahtunut todella nopealla aikataululla. Uusi ihminen isän luona. Onko ero tuore lapsille? Kyse voi olla myös ihan niinkin tavallisesta asiasta, kuin vierastaminen. Älä hätäile, anna lapsille aikaa. Ja itsellesi myös. Huomioi lapsia pienillä asioilla että he kokevat olevansa tervetulleita. Leivo, osta herkkuja, vuokraa leffa, menkää käymään jossain porukalla...riippuen minkä ikäisiä ovat. Kyllä se siitä ajan kanssa. Tiedän, itsekkin uusioperheenäitinä. Ei ne lapset vaan se exä. Lapsia rakastan kovasti. Exän kanssa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tsemppiä!
- Äitipuolimyös
Tai no, alkoi harmittamaan kun valehtelin. Mitä lapsista, oikeasti, kun kysymys on aikuisen naisen toimeentulosta. Kunhan mieheltä saa rahaa eikä tarvitse itse tehdä mitään, niin kaikki muu miettiminen ja huolehtiminen on ihan turhaa.
- io080
Äitipuolimyös kirjoitti:
Tai no, alkoi harmittamaan kun valehtelin. Mitä lapsista, oikeasti, kun kysymys on aikuisen naisen toimeentulosta. Kunhan mieheltä saa rahaa eikä tarvitse itse tehdä mitään, niin kaikki muu miettiminen ja huolehtiminen on ihan turhaa.
Juuri näin se on!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124340MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822191Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1001436Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874