Voikohan ihminen

aavistaa omaa elinikää?

Minulla on aina ollut tunne etten elä vanhuuteen ja viimeaikoina minun on ollut vaikeaa ajatella että eläisin 40 vuotiaaksi.

Heräilen yöllä toisinaan omituisiin vaivoihin ja mietin että jotain ei ole kunnossa kun nukahdan uudelleen näen unia joissa kuolen nuorena sairauskohtaukseen..

Toisaalta elimistöni on nuorena joutunut kokemaan niin kovia etten yhtään ihmettele jos jokin niistä on vahingoittanut jotain minussa...

Minulla on ikävä aavistus että jotain on pielessä ja sitä ei löydetä eikä kiinnostuta tutkimaan edes ajoissa..

Jotain joka vaikuttaa samaan aikaan verenkiertoon, neurologisiin toimintoihin sekä hermostoon

Osa sormistani ei aina tottele käskyä koukistua... vaan jää suoraksi ja joudun suoristaan sen toisella kädellä auttaen... tuo on vain yksi niistä kaikista oireista joita olen havainnut ja epäilen että mussa tapahtuu jotain aivojen alueella joka on peräisin ehkä jostain mitä tein nuorempana...

Tuhosinko aivojani silloin ? Ja nyt se alkaa näkyä..
9396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joskus ystävä sanoi, että hänellä on sellainen tunne ettei elä pitkään. Kuoli alle 2 v siitä keskustelusta.

Äänestä

Älä höpsi! Tuo sormijuttu on ihan vaaraton. Olet vaan istunut liikaa koneen ääressä tekemättä sen vastapainoksi ranne ja käsijumppaa. Rannekanava tai olkavarren kanava alkaa ahtautua. Se vaikuttaa sormiin. Voit käydä lääkärissä vinkumassa fysioterapiaa siihen. Niskalihaksesi ovat varmaan jumissa myös ja siitä voi syntyä epämääräisiä oireita kuten huimausta!

Äänestä
  • Entäpä hämäränäön heikkeneminen. Aamuisin toisinaan näen suoraan eteeni mutta huoneen sivulla olevia alueita en näe toisella silmällä vaan ne ovat mustaa täynnä.
    Toinen silmä havaitsee ne hämärässäkin

    Valot kun laitan päälle näen yhtä hyvin kummallakin silmällä

    Mutta tämä on ns. Kohtauksellista. Eikä pysyvää näön kaventumista hämärässä

    Äänestä

  • Alottaja kirjoitti:

    Entäpä hämäränäön heikkeneminen. Aamuisin toisinaan näen suoraan eteeni mutta huoneen sivulla olevia alueita en näe toisella silmällä vaan ne ovat mustaa täynnä.
    Toinen silmä havaitsee ne hämärässäkin

    Valot kun laitan päälle näen yhtä hyvin kummallakin silmällä

    Mutta tämä on ns. Kohtauksellista. Eikä pysyvää näön kaventumista hämärässä

    Luontaistuotekaupasta saa mustikkapillereitä. Niillä on uskomaton vaikutus hämäränäköön. Sodassa taistelulentäjät joi mustikkamehua. Jos ei pillereitä halua eikä ole mustikkaa niin voi napostella porkkanoita. Silmät vaan on välillä rasittuneemmat ja silloin näkee huonommin.
    Kyllä näitä vaivoja voi oikeallekin lääkärille valitella 😎

    Äänestä

Jos et jo soita mitään niin osta vaikka pienet sähköurut ja näppäile sitä. Ei väliä vaikka kuulostaisi pahalta mutta aivot oppivat uusia hermoratoja ja liikkeitä.

Äänestä

Kyllä voi aavistaa. Olen nähnyt unen monta vuotta sitten ja sen mukaan en elä kovin vanhaksi, ehtisin täyttää enää yhdet pyöreät vuodet. Olen lukenut sellaista kirjaa missä ihmiset näkivät enneunia tai saivat hyvin vahvoja tuntemuksia läheisiin ihmisiin liittyen ja ne pitivät paikkansa.

Äänestä
  • Vähän kritiikkiä siihen mitä lukemastaan uskoo. Kirjaan on kerätty vaan ne "enneunet" jotka ovat toteutuneet. Jokaista toteutunutta kohtaan löytyy satoja " enneunia" jotka eivät ole toteutuneet!

    Äänestä

  • huuhaatatommoset kirjoitti:

    Vähän kritiikkiä siihen mitä lukemastaan uskoo. Kirjaan on kerätty vaan ne "enneunet" jotka ovat toteutuneet. Jokaista toteutunutta kohtaan löytyy satoja " enneunia" jotka eivät ole toteutuneet!

    Ei ollut kyse pelkistä enneunista.

    Äänestä

asian olevan niin, niin ehkä se sitten on. Mene nyt kuitenki apteekkiin ostamaan monivitamiinivalmiste. B-vitamiinien puute aiheuttaa hermostollisia oireita ja a-vitamiinin puute näön heikentymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AavistankoTulevaa kirjoitti:

aavistaa omaa elinikää?

Minulla on aina ollut tunne etten elä vanhuuteen ja viimeaikoina minun on ollut vaikeaa ajatella että eläisin 40 vuotiaaksi.

Heräilen yöllä toisinaan omituisiin vaivoihin ja mietin että jotain ei ole kunnossa kun nukahdan uudelleen näen unia joissa kuolen nuorena sairauskohtaukseen..

Toisaalta elimistöni on nuorena joutunut kokemaan niin kovia etten yhtään ihmettele jos jokin niistä on vahingoittanut jotain minussa...

Minulla on ikävä aavistus että jotain on pielessä ja sitä ei löydetä eikä kiinnostuta tutkimaan edes ajoissa..

Jotain joka vaikuttaa samaan aikaan verenkiertoon, neurologisiin toimintoihin sekä hermostoon

Osa sormistani ei aina tottele käskyä koukistua... vaan jää suoraksi ja joudun suoristaan sen toisella kädellä auttaen... tuo on vain yksi niistä kaikista oireista joita olen havainnut ja epäilen että mussa tapahtuu jotain aivojen alueella joka on peräisin ehkä jostain mitä tein nuorempana...

Tuhosinko aivojani silloin ? Ja nyt se alkaa näkyä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu