käytettyjen tavaroiden myyminen

Etsin ensisuksia juniorille, nyt kun tänne eteläsuomeenkin lunta tuli.
Etsimme marketeista, Prisma ja Cittari. Laarit ammottivat tyhjyyttään, yhdet löytyi. Hinta vähän yli 34 e. Toisessa kaupassa myytiin ei-oota, loppuneet.
Minusta ylihinnoilteltu tuote, paitsi kauppiaalle ja kuluttajille, kun kerran kaupaksi ovat menneet.

Vauva-lehden ja Kakspulussan nettikirpparilla myytiin 20 euron ja 17 euron hintaan näitä kenkiin asetettavia ensisuksia.
Minusta ylihinta käytetyille.
Yksi möi risoja suksia 5 euron hinnalla.
Minusta on epäeettistä myydä rikkinäistä edes kirpparilla.
On aina yhtä hämmästyttävää, että ihmisillä on niin tiukkaa rahasta, että taloutta korjataan myymällä toisille ihmisille rikkinäistä tavaraa: omakotitalo on iso ja hieno, tavaran väitetään olevan ehjä ja toimintakuntoinen ja myydään siis ehjänä. Tarkisteluista huolimatta vasta käytössä selviää, että rikki on.. ´käytössä kulunut on eri asia kuin rikkinäinen..

Löysin pienestä urheiluliikkeestä uudet Peltosen ensisukset sauvat 25 euron hintaan.

En enää yhtään ihmettele, miksi jotkut ihmiset eivät osta kirpparilta mitään, vaan ostavat lähestulkoon kaiken lapsilleen uutena.
Kuluu kauheasti aikaa ja vaivaa, rahaakin, kun kiertelee, etsii - ja käytetyn hinta on lähestulkoot sama kuin uuden. Tai sitten myydään risaa.
62367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä olen myynyt yhdellä lapsella olleita tavaroita sopuhintaan kirppiksellä, hiukan alle puoleen hintaan. Hyvää tavaraa ja hyvin on menneet kaupaksi. Kaverit vaan ihmettelee, kun niin halvalla myyn. No, aina ensin mietin, mitä itse maksaisin tuotteesta ja sitten siitä vähennän vähän lisää.
Nyt kun katselee hintoja, ihmiset vetää niitä hatusta, entinen markka on nykyinen euro. Sitten ihmetellään miksei "rojut" mene kaupaksi.
Kannattaa hinnoitella oikein.

Äänestä

...paljollako itse aiot myydä nyt ostamasi 25€:n sukset vai pistätkö sukulaisille kiertoon?

Jos suksipaketti on hyvässä kunnossa (ja ensisuksia käyttävät eivät ainakaan kilometritolkulla hiihtele), tuo mainitsemasi 17 € suksista ei ole paljon, onhan se jo puolet uusien (34 €) hinnasta.
Sitä paitsi urheiluvälineet eivät yhtään halpene, kun lapsi kasvaa. Kolmas- ja neljäsluokkalaisten sukset maksavat jo samanverran kuin aikuisten.

Risat ovatkin sitten asia erikseen. Kirpputoreille ihmiset useinkin vievät tavaraa, mikä kuuluisi suoraan roskikseen.

Pointtini onkin, että pyytäähän saa vaikka mansikoita ja tyhmä on se, joka maksaa, mutta olisi ihan kiva, jos HYVÄKUNTOISISTA urheiluvälineistä saisi vielä mukavasti kassan pohjalle kilisevää uusien tamineidenkin ostoon.

Äänestä
  • En ole kuule miettinyt uusien suksisen eteenpäinmyymistä!
    Justhan ne ostettiin. Omaan käyttöön (lapselle), ei ajatuksena: myyn nämä sitten eteenpäin...

    Talvi on vielä meneillään, lunta paljon. Ipana hiihtelee suksilla vielä ensi talvenakin, ehkä vielä kolmantenakin.
    Olen kohtuullisen huono kirpparimyyjä. Mielestäni se vaiva ja aika, tavaroiden rahtaaminen autolla jonnekin... yms. ei korvaa sitä rahamäärä, mitä niistä tuotteista sitten saa.

    Siksi olen hyvin usein lahjottanut pieniä lasten vaatteita, kenkiä, luistimet, omia vaatteita kenkiä, joita en käytä... Tuttaville, naapuriin , tai Pelastusarmeijan joulupataan tai Fidaan.

    Kun ostimme rattaat lapselle, myyjä suositteli "tätä " kuosia. On suosituin. Saa sitten myytyä hyvin eteenpäin, neuvoi myyjä.
    Pöh.
    Ostamme omaan käyttöön sellaista, mistä itse tykkäämme !
    Esim. rattaat ovat todella kovassa käytössä, ja kun ne joskus 4 vuoden päästä myyn, ovat jo taatusti niin vanhanaikaiset, ettei niistä "omiaan" pois saa.
    Näiden suksien kohdalla varmaan sama juttu. Ilmeisesti annan ne eteenpäin, ilman korvausta.
    Jos myyn, jos nyt möisin käyteyt, luultavasti 10 e olisi hyvä hinta. Sillä ostaisin itse käytetyt, hyväkuntoiset, ehjät. Jos olisi ollut tarjolla.

    Kirjotit että 17 e on puolet uusien (34 ) hinnasta.
    Minun pointtini onkin se, että uusia saa suhteessa halvemmallakin, tai lähes samaan hintaan, kuin käytettyjä.

    Esim. erästä Ikea-lelua myytiin kirpparilla 10 euron hintaan. Vastaava maksoi Ikeassa 9.90.
    Semmosta.
    Tämä espoolaisperhe, joka risaa möi, saa nyt 5 euron verran kartutettua lastensa urheiluvälinekassaa..

    Äänestä

  • ja mihin hintaa.. kirjoitti:

    En ole kuule miettinyt uusien suksisen eteenpäinmyymistä!

    Mä ostin just sellaset 35 egen Karhut Prismasta (vai oliko K-kauppa). Urheilukaupassa samat skimbat olis ollu 49 euroa. Lapsi (4v) on niillä kerran 'hiihtänyt', ja voipa olla, että siinä oli tämän talven hiihdot. Tuli ainakin kalliit kilometrit, ehkä 70e/km ;)

    Pari vuotta olis voinu odottaa, ei ton ikäinen vielä sitä hiihtämisen jujua taida oppia. Mutta saipahan kokeilla. Sama pätee luisteluun, turha niitä on mennä sinne jäälle työntelemään, kun eivät vielä ymmärrä yhtään, miten pitäis toimia.

    Tiedän, että ei voi oppia kuin harjoittelemalla, mutta turha sitä harjoittelua on aloittaa hampaat irvessa kovin varhain. Jos ei sitten ole tarve kehua naapureille, että meidän Maikki se oppi hiihtämään/uimaan/fillaroimaan/hiihtämään jo 3 vuotiaana ;)

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    ei meillä hampaat irvessä ladun reunalla ollakaan huitomassa.
    kokeillaan, millaista on suksilla olla ja mennä, ja kun tympäsee tai tenava ei halua, jää sukset seinän viereen.
    Mutta onhan se helpompaa mennä, kun on toimivat vehkeet, kuin risoilla välineillä.

    parin vuoden päästä nuo samaiset sukset ovat vielä ihan käyttökuntoiset ja niillä voi edelleen hiihdellä sen mitä sitten hiihtää.

    vanhemmat lapseni osallistuivat hiihtokilpailuihin n. 4-5-vuotiaana. Ikivanhoilla hikilaudoilla kiersi ladun, nautti mukana olemisesta, sai pienen palkinnon. asuttiin pohjois-suomessa, missä luminen talvi kesti pidempään eikä pikkupitäjässä kummosia aktiviteettejä ollut. hiihtokisat kokosi kylän yhteen.

    ei täällä samaa ole, eikä tarvitsekaan. valaistu latu lähtee kyllä ihan nurkalta.

    luistimet ostamme ja luistinradalle menemme harjoittelemaan parin vuoden päästä, kun tenava on 3-4 v. pysyy pystyssä sen mitä pysyy, avustettuna.

    minusta lasta pitäisi kannustaa ja opastaa oppimaan, oivaltamaan. se tuo itsetuntoa, kun muksu huomaa oppivansa, osaavansa.

    tänään 1,5-vuotiaani halusi kokeilla - ja osasi - juoda siististi mukista ilman sitä nokkamukin korkkia. voi sitä iloa: minä osaan!
    toisilla samanikäiset juovat vielä tuttipullosta, tai ovat rinnalla.
    mikä on parempi mikä huonompi - erilaisia näkemyksiä vain.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Meidän samanikäinen osaa juoda ilman nokkamukin kantta.. ja on vielä rinnallaki => eivät ole siis toisiaan poissulkevia asioita.. Ihan pakko oli vaan kirjoittaa!

    Liukkaita kelejä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja mihin hintaan kirjoitti:

Etsin ensisuksia juniorille, nyt kun tänne eteläsuomeenkin lunta tuli.
Etsimme marketeista, Prisma ja Cittari. Laarit ammottivat tyhjyyttään, yhdet löytyi. Hinta vähän yli 34 e. Toisessa kaupassa myytiin ei-oota, loppuneet.
Minusta ylihinnoilteltu tuote, paitsi kauppiaalle ja kuluttajille, kun kerran kaupaksi ovat menneet.

Vauva-lehden ja Kakspulussan nettikirpparilla myytiin 20 euron ja 17 euron hintaan näitä kenkiin asetettavia ensisuksia.
Minusta ylihinta käytetyille.
Yksi möi risoja suksia 5 euron hinnalla.
Minusta on epäeettistä myydä rikkinäistä edes kirpparilla.
On aina yhtä hämmästyttävää, että ihmisillä on niin tiukkaa rahasta, että taloutta korjataan myymällä toisille ihmisille rikkinäistä tavaraa: omakotitalo on iso ja hieno, tavaran väitetään olevan ehjä ja toimintakuntoinen ja myydään siis ehjänä. Tarkisteluista huolimatta vasta käytössä selviää, että rikki on.. ´käytössä kulunut on eri asia kuin rikkinäinen..

Löysin pienestä urheiluliikkeestä uudet Peltosen ensisukset sauvat 25 euron hintaan.

En enää yhtään ihmettele, miksi jotkut ihmiset eivät osta kirpparilta mitään, vaan ostavat lähestulkoon kaiken lapsilleen uutena.
Kuluu kauheasti aikaa ja vaivaa, rahaakin, kun kiertelee, etsii - ja käytetyn hinta on lähestulkoot sama kuin uuden. Tai sitten myydään risaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu