Mistä mahtaa johtua, kun lintulaudalla ei käy syöjiä? Ei ole tarvinnut lisätä siemeniä pitkään aikaan. Oliko viime kesä jotenkin huono lintujen pesimisen kannalta,kun esim. punatulkkuja ei ole näkynyt koko talvena? Samoin "tinttejä" on ollut vain pari.
Talviruokinta
Siemenet ei kulu
5325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on suurin merkitys, ruokinta tulisi sijoittaa rauhalliseen ja suojaiseen paikkaan. Laita laudalle myös maapähkinöitä niin varmasti alkaa tirppoja näkyä!!
Tulkut on vaeltelemassa.. Sirkkuja ja viherpeippoja on kyllä runsaasti. Talvehtijoista mustarastaat yleisimpiä, kuori niille omppuja
on suuri merkitys. Jos myöhästyt aloituksessa niin linnut ovat löytäneet naapurista antoisan apajan eikä niillä ole tarvetta hakeutua sinun ruokintapaikallesi. Ei se vaihtamalla parane tuntuu pätevän myös lintuihin.
Olen tätä testaillut ommalla ruokintapaikallani. Jos aloitus jää myöhään, ei laudalla käy paljoakaan lintuja koko talvena, vaikka niitä käy naapureiden ruokintapaikoilla.
Jos taas aloitan hyvissä ajoin, ovat lintulautani suosiossa koko talven.
Mutta siinä tapauksesa, että naapureilla tulee katkos ruokintaan, saattavat linnut siirtyä lopputalveksi minun ruokittavakseni.
Vähissä on vierailijat minunkin ruokinnalla. Eikä ole eroa tarjoilussa eikä paikassa, päinvastoin naapuri on tyhjillään. Onkohan neljättäosaakaan kulunut muonaa. Kaikki samat lajit kyllä näkyneet kuin ennenkin, lintumäärät vain osa entisestä. Saavat ilmeisesti luonnosta parempaa safkaa kun talvi on ollut mitä on, hyvä niin.
kiinni, itselläni käy pienehköllä ruokinnalla täällä keskisuomessa yli 100 keltasirkkua, 60 viherpeippoa, kaikki tiaislajit paitsi lapin (siis myös pyrstöjä silloin tällöin), Järri ja tavispeippo,räksä ja mustarastas, fasaani yms.. valkoselkätikkakin läskillä silloin tällöin.. Annan kaikkea maissista ja hirssistä lähtien, talia kauraa aurskankukkaa ja läskiä..maapähkinää ja lintuja riittää..
Luulin kyllä tietäväni oman pihan tilanteen. On paikassakin kolmisensataa kilometriä eroa. 37. talvi menossa piharuokinnassa, on siinä eräskin sata kiloa kulunut, mutta tänä talvena vaan ei ole syöjiä ollut entiseen malliin. Joskus tullut rahdattua metsään riistallekin.