Olipa kerran avomies, joka sulkeutui kuin simpukka. Vaikka yhteisiä vuosia on viiden ja kymmen väliltä, ei hän ole koskaan kertonut tunteistaan. Ei koskaan! Kerran tai kaksi tunteet näkyi ja silloinkin, koska luuli varmaan minun lähtevän riidan seurauksena. En ollut silloin lähdössä. Silloinkin ne tunteet näkyi kyyneleinä, ei niin ett olisin kuullut hänen välittävän tai rakastavan. Lapsemme syntyessä, näin rakkauden hänen silmissään.
Häntä ei kiinnosta seksi, häntä ei kiinnnosta halaus tai läheisyys. Kun vielä yritin (siitä on jo yli vuosi), sain kokea torjuntaa lähes aina. Kuka sitä jaksaa? Minusta, jos tilanne ei muutu parissa vuodessa, on syntynyt uusi Baseline. Tässä sitä ollaan. On helpompi suppressoida tunteensa häneen (defenssi), kuin jaksaa kohdata tunteettomuus ja torjunta päivästä toiseen.
Pidämme kyllä monesta samasta asiasta, mutta valitettavan usein seura ei kiinnosta. Hän ei halua lähteä kahdestaan mihinkään, taitaa hävetä minua. Enää hän ei halua matkustaa kanssani, vaikka tieverkkoni sen soisi. Hän ei halua suudella tai katsoa silmiin.
Jotain hyvääkin on. Hän on peruskunnollinen mies. Ei lyö eikä ryyppää tai käytä muita päihteitä. Arkemme ei ole huonoa, ”pelkästään” parisuhde puuttuu. Hän ei ole ilkeä tai paha, olemme vain tarpeitamme täysin eri planeetoilta.
Olemme keskustelleet asiasta (lue minun monologi) monesti. Hän tosin tuskin kuuntelee kovin tarkasti. Ei häntä kiinnosta pohjimmiltaan olenko onneton vai onnellinen hänen kanssaan,
Hänellä ei ole ongelmaa, eikä halua korjata tai keskustella. Hänestä ei saa mitään otetta. Tunnen olevani vankilassa, koska näillä spekseillä mikään ei tule muuttumaa ja lapsien etu on pitänyt minut tässä. Lasten onni on omaani tärkeämpi.
En ole katketa enkä ole menettänyt elämän iloani. Olen ottanut etäisyyttä ja ruvennut taas elämään selkeämmin omaa elämääni.
Jostain syystä en nyt tunne kovin suurta huonoa omaatuntoa, vaikka tunnen nyt hempeitä tunteita ”parisuhteen” ulkopuolelle. En tiedä
kohtaako tunne mihinkään isompaan, se taitaa olla enemmän hänestä kiinni.
Hyvää yötä!
Häntä ei kiinnosta seksi, häntä ei kiinnnosta halaus tai läheisyys. Kun vielä yritin (siitä on jo yli vuosi), sain kokea torjuntaa lähes aina. Kuka sitä jaksaa? Minusta, jos tilanne ei muutu parissa vuodessa, on syntynyt uusi Baseline. Tässä sitä ollaan. On helpompi suppressoida tunteensa häneen (defenssi), kuin jaksaa kohdata tunteettomuus ja torjunta päivästä toiseen.
Pidämme kyllä monesta samasta asiasta, mutta valitettavan usein seura ei kiinnosta. Hän ei halua lähteä kahdestaan mihinkään, taitaa hävetä minua. Enää hän ei halua matkustaa kanssani, vaikka tieverkkoni sen soisi. Hän ei halua suudella tai katsoa silmiin.
Jotain hyvääkin on. Hän on peruskunnollinen mies. Ei lyö eikä ryyppää tai käytä muita päihteitä. Arkemme ei ole huonoa, ”pelkästään” parisuhde puuttuu. Hän ei ole ilkeä tai paha, olemme vain tarpeitamme täysin eri planeetoilta.
Olemme keskustelleet asiasta (lue minun monologi) monesti. Hän tosin tuskin kuuntelee kovin tarkasti. Ei häntä kiinnosta pohjimmiltaan olenko onneton vai onnellinen hänen kanssaan,
Hänellä ei ole ongelmaa, eikä halua korjata tai keskustella. Hänestä ei saa mitään otetta. Tunnen olevani vankilassa, koska näillä spekseillä mikään ei tule muuttumaa ja lapsien etu on pitänyt minut tässä. Lasten onni on omaani tärkeämpi.
En ole katketa enkä ole menettänyt elämän iloani. Olen ottanut etäisyyttä ja ruvennut taas elämään selkeämmin omaa elämääni.
Jostain syystä en nyt tunne kovin suurta huonoa omaatuntoa, vaikka tunnen nyt hempeitä tunteita ”parisuhteen” ulkopuolelle. En tiedä
kohtaako tunne mihinkään isompaan, se taitaa olla enemmän hänestä kiinni.
Hyvää yötä!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.