En näi ikinä painajaisia, mutta..

Tosiaan en ikinä näe painajaisia, mutta tänä yönä siihen tuli muutos ja minun oli pakko tulla avaamaan heti tämä kokemus että mitä ihmettä? Vaikka siitä on vasta noin 15min aikaa kun heräsin. Siksi pahoittelen kaikkia kirjoitusvirheitä koska kädet vielä vähä tärrää enkä jaksa nyt todellakaan huomioida oikein kirjotusta.
Kummalisinta tässä on että tämä alkoi kuin normaalikin päiväni, ei mitään ihmeempää. Mutta yhtäkkiä kun olin käynyt työkaverini kanssa kaupassa kaikki alkoi muuttua. Mulla alkoi olla tosi sekava olo. Kaikki oli todella epäselvää ja olo oli painosta jopa todella ahdistava. Tunsin unessa että jotain epänormaalia on tekeillä ja tapahtumassa. Oloni muuttui kokoajan vain oudommaksi. Yritin ajaa autoa ja se tuntui todella epäluotettavalta. Aloin epäillä että kaupassa jossa kävin minut on huumattu koska kun olin ennen käynyt samassa kaupassa oli tullut silloinkin vähän outo olo mutta ei näin vahvasti. (Kauppa oli siis vain unessa joku suuri ruokkakauppa kotikyläni lieppeillä jossa ei oikeasti ole kauppaa tai mitään muutakaan rakennusta. Unen kauppaa ei siis ole olemassa) Yritin soittaa työkaverilleni (en tiedä miksi) mutta en löytäny työpuhelimestani hänen numeroaan, yritin näpytellä hänen nimeään yhteistiedoissa mutta olin niin sekasin etten onnistunu painamaan oikeita näppäimiä ja puhelimennäppäimet vaihtelivat paikkaansa. Puhelin oli myös täynnä outoja englanninkielisiä viestejä mutten kiinnittäny niihin huomiota vaikka ne oli todella outoja, yhdessä viestissä taisi lukea englanniksi "jätä rauhaan" tai jotain sinne päin. Soittamisesta ei tullut mitään joten annoin asian olla. Sitten meninkin vanhempieni luo ja siellä että puhuivat kaikkea ihan normaalia kuin ennenkin ja yritin vastailla minkä pystyin, olo oli jälleen entistä ahdistavempi. Sitten alkoi jo maailma olla vähän suttuista, puheita en kuullut kunnolla mutta yritin silti vastailla minkä pystyin ettei kukaan epäilisi että jotain on huonoa on tekeillä. Sitten se tapahtui, vilkaisin peiliin. Silmäni ympärykset olivat punaiset, todella turvonnuut. Silmämunani oli mustat ja pupillini neulanpään kokoiset valkoiset pienet pisteet. Olin todella pelottavan ja ahdistavan näköinen. Heti mietin miksei kukaan ollut sanonut niistä mitään. Isäni vielä huusi kysyäkseen jotain ihan normaalia työhön liittyvää olohuoneesta mutten voinut vastata, silloin päässäni alkoi hirveä paine ja rupesin niinkuin magneettina vetäytymään kohti seinää, kaikki oli todella epäselkeää, suttuista, ahdistavaa. Sitten heräsin. En voi ikinä unohtaa mitä näin peilissä. Se oli maailman karmivinta mitä olen ikinä nähnyt.