SAK:n liittojen työtaistelutoimenpiteet Eduskunnan lainsäädäntötyötä vastaan on jo aiheuttanut tuotannon seisahduksia teollisuudessa. Tämää on vastuutonta toimintaa ammattiliitoilta.
Hoitoalan toimet vaarantavat potilasturvallisuuden ja sairaiden pääsy leikkauksiin ja lääkäriin vaikeutuu. Ulkoparlamentaalinen toiminta lainsäädännön laatimisessa on perustuslain vastaista.
Elorannan ja SAK:n hallitus on päätöksillään antanut lähtölaukauksen tämän syksyn ennennäkömättömälle yt-kierteelle yrityksissä. Luottamus yrittämiseen on romahtanut. SAK kusee omaan kahviinsa siinä mielessä, että liitosta eroamiset lisääntyvät räjähdyksenomaisesta ja YTK saa uusia jäseniä. Kukaan ei halua lakkoilla.
Suomen hallitus on tehnyt talous- ja työllisyysihmeen. Suurin osa kansasta on hallituksen työllisyyspyrkimysten puolella ja kunnioittaa syvästi Sipilän johtamaa hyvää työtä. Populismi ja ammattiliittojen kiukuttelu toimii loppujen lopuksi heitä itseään vastaan.
Vuoden alussa ay-liike kiukutteli aktiivimallia vastaan. Laki tuli voimaan siitä huolimatta. Yhteiskunta kärsi silloinkin, kun esimerkiksi lomamatkoja peruuntui. Ylilyönti tapahtui Torniossa, kun teollisuusliiton paikallisosto pysäytti terästehtaan. Tällaiset terroriteot ovat vastuuttomia ja täysin alle arvostelun. Riku Aallon liitolta taisi mopo karata pahemman kerran. Mitä eroa on terrorisoivilla ammattiliitoilla ja liivijengeillä? Toisella ei ole liivejä.
SAK-SDP -yhteistyö aiheuttaa työttömyyttä
7
125
Vastaukset
- 2xFM
Sipilän hallitus on tehnyt lähinnä vain pahaa. Rahaa on annettu NATO-kumppanipoliisille, armeijalle ja rikkaille veronkevennyksinä. Kepujohtoinen hallitus on myös laittanut 3 miljardia maataloustukeen sekä laittanut 4 miljardia yritystukiin. Kolmasosalla kansasta tulot ovat pienentyneet. Talous ja työllisyys ovat parantuneet kansainvälisten suhdanteiden mukana. Pääministerin omat miljoonat perustuvat valtioiden ja yritysten rahakikkailuun.
- Kettukolossaan
Työtaistelutoimet loppuu hyvin helposti, ei tarvitse kuin luopua siitä irtisanomis suojan heikennyksestä, uudesta kurjistamisesta joka on täysin tarpeeton.
- SAK-SDPlainsäätäjänä
Ahneiden AY-pomojen silmänkääntötemppu. Katseet pois AY-pomojen ja AY-nilkkien kohtuuttomista palkoista, hallituspalkkioista VVO-Kojamossa, lomakeskuksissa ym., lyhyestä kesätyöajasta ja monista muista eduista. Sellaisista maksava AY-karja ja liittojen ulkopuolella oleva työkansa ei osaa edes unelmoida.
SDP:lle on annettu vaalirahoitusta ja muuta vaalitukea "ikimuistoisesti". Nyt sitä yritetään oikeuttaa ikään kuin uutena asiana (SAK-Selin TV-haastattelussa).
"Tämää on vastuutonta toimintaa ammattiliitoilta."
Kummat olikaan ensin, munaajat vai manaajat?- HalooOmaYmmärrys
Suurimmat tuhot Suomelle ja suomalaisille tehnyt Aho/Viinanen ja Sipilä/Orpo. Sipilän kaudella erityisesti tulee vielä tuossa kansakunnan tuhossa esiin demokratian irvikuvana siniset jota ryhmää ei kukaan ole äänestänyt ja siniset ei kenenkään kannatuksella on hallituksessa. Hyvin kaukana ollaan normaalista länsimaisesta demokraattisesta yhteiskunnasta. Niinistö ja Sipilä ovat hyvin lähellä ajatuksineen ja toimineen Pohjois-Koreaa.
Noin neljännes kansasta selviää tulevaisuuteen Niinistön ja Sipilän politiikalla. Mutta hekin vain jonkin aikaa kun yhteiskunta pysähtyy ja kulutus loppuu. Ilmeisesti muutamaa kirvelee mutta Suomen pelastus on SAK:n ja SDP:n harteilla. Asian ymmärtäminen ja tulevaisuuden ajatteleminen näkyy olevan monelle ylivoimainen tehtävä.
Tulevaisuus tulee olemaan haastava päätäjille. Pitää unohtaa Sipilän ryöstä-sote ja palata normaaleihin julkisiin sairaala ja terveyspalveluihin. Pitää unohtaa kikyt ja aktiivimallit. Pitää tuoda ajatus ja toimet että työnteosta maksetaan oikeaa palkkaa jolla yhteiskunta ja sen palvelut pyörii.
Ei nämä kovin monimutkaisia normaalin järjen omaaville ole mutta ilmeisesti suuren osan äänestäjien järjenjuoksussa on parannettevaa että Sipilän kaltaisten toiminta joka ei ole kovin isänmaallista saadaan pois Suomesta. Kaikki vastuuhan Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta on lopulta vain ainoastaan äänestäjillä. - oikeaa.tietoa
Holkerin, Liikasen ja Koiviston toimesta Suomi ajettiin 90-luvulla lamaan. Lisäksi Koivisto määräsi 10000 yrittäjää hirtettäväksi.
Nyt Sipilän hallitus on nostanut Suomen talouden nousuun edellisen hallituksen jäljiltä. Silloin puikoissa oli mm. huoraava petosmies Antti Rinne.- kepukommunistille.tietoa
Keskusta ajaa suomalaisen työmarkkinan umpikujaan. Pk-yrityksillä on kohta todellinen haaste saada työvoimaa, kun isommat yritykset vievät voiton kilpailussa työntekijöistä. Osa pk-yrittäjistä jo pelkää tätä, ajavatko Suomen Yrittäjät ja nykyinen hallitus työvoiman ulottumattomiin. Loppujen lopuksi kyse on vain valtapolitiikasta, mutta sillä voi olla tuhoisat seuraukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252084Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.881909Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881881MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131593Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881456Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11444Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241347Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481247Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731114Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351109