Vaellus käsivarren erämaassa - HALTIN VALOITUS 201

Vai valoitus. Käytiinkö edes Haltin huipulla Norjassa vaiko vain rajapyykki kiertämässä?

Pelletouhua valoittaa yhtään mitään. Menkää edes oikeaan vuoristoon tai jotain.

Hei, tosi kiva videokertomus Haltin valloituksesta. Hyvin olet dokumentoinut reissun ja fiilikset. Jos tämä oli eka videokertomuksesi vaellukselta, niin olet kyllä onnistunut tosi hyvin! Ainoa miinus videoissa oli ääni: musiikki on liian isolla. Toisekseen: olen vaellusvideoiden kohdalla alkanut miettiä, että kannattaako niihin ylipäänsä musiikkia laittaa... No, se on vain sellainen pointti, jota olen toisinaan miettinyt vaellusvideoita katsellessani: musiikki joissakin videoissa pilaa tunnelman... Maku asia.

Sitten se asia. Se paksu, yksinäinen tunturikoivu on tärkeä maamerki hiihtovaeltajille ja moottorikelkkailijoille. Talvella ko. koivu erottuu valkoisesta maisemasta. Ethän sinä vain siitä koivusta katkaisuut sitä oksaa, josta teit lusikanvarren? Tuolla tuntureilla ei oikeastaan tunturikoivuja pitäisi katkoa, eikä niistä oksia riipiä. Sitä varten vaeltajilla on trangiat mukanaan, ettei tarvi niitä hienoja koivuja tuhota nuotioita varten.

Se yksinäinen paksu koivukin kuolee niissä karuisa olosuhteissa, jos sen oksia katkotaan.

Mukavia vaellusreissuja!

Lapin erämaassa päiväretki, Kulmakuru 2023. Kalliopoika kuvaa videoita siellä missä muut eivät kuvaa. https://youtu.be/Ab25B6ZtkXc?si=DYvdd5jU7pMDtcgI

Valloitus!
Ehkä tyhmin termi luonnossa liikkumisen yhteydessä. Vuorikiipeilijät eivät milloinkaan puhu "valloituksesta" koska ymmärtävät että huipulla käyminen on isommista asioista kiinni. Ehkä se sopiikin näihin kävelymaastoihin jossa käydään jonossa "valloittamassa" sama paikka.

https://www.youtube.com/playlist?list=PLntCmQvKRcpNdXAaAhHizXAo1IS-5kPZE Lappi erävideoita soittolista.

https://youtu.be/vN0FwcGv-bA Vaellus Hammastunturin erämaassa johdattaa kulkijan Ivalojoen Kultalalle – paikkaan, jossa Lapin hiljaisuus, kultahistorian tarinat ja erämaan voima kohtaavat.

Eräänä päivänä parrakas eräretkeilijä ja sisällöntuottaja päätti lähteä vaeltamaan Suomen korkeimmalle huipulle, Haltin tunturille. Hän oli kokenut luonnon ystävä, joka rakasti jakaa kokemuksiaan ja tarinoitaan seuraajilleen. Reppu selässä ja kamera valmiina hän astui polulle, joka johti kohti tunturin huippua.

Matkan edetessä taivas alkoi tummua nopeasti, ja pian ympärillä oli täydellinen pimeys. Sumu ja pilvet peittivät maisemat, eikä edes kuutamo valaissut polkua. Parrakas retkeilijä ei kuitenkaan hätääntynyt. Hän kaivoi repustaan otsalampun ja sytytti sen. Sen kirkas valo leikkasi pimeyden läpi ja valaisi polun, joka kiemurteli kohti huippua.

Otsalampun valossa hän jatkoi kiipeämistä, askel askeleelta, kunnes saavutti Haltin huipun. Siellä, pimeyden keskellä, hän kohtasi yllätyksen: joukko parrakkaita norjalaisia partiolaisia, jotka olivat eksyneet ja olivat hädissään. Heidän kasvoillaan näkyi helpotus, kun he näkivät valon ja kuulivat ystävällisen äänen.

Retkeilijä auttoi norjalaisia löytämään turvallisen reitin alas. Pelastumisestaan kiitollisina partiolaiset kutsuivat hänet leiriinsä, joka oli pystytetty lähelle tunturin juurta. Leirissä he ojensivat hänelle erityisen kunnianosoituksen: Haltin valoittamisen kunniakirjan ja kauniin lyhdyn, joka symboloi valon kantajia tässä maailmassa.

Leirin iltanuotion äärellä parrakas retkeilijä huomasi erityisesti yhden norjalaisen partiojohtajan, jolla oli yhtä komea parta ja lämmin katse. He alkoivat jutella, ja retkeilijä puhui vihjailevaan sävyyn, antaen ymmärtää, että tämä kohtaaminen oli jotain enemmän kuin pelkkä sattuma. Nuotion loimussa syntyi hiljainen yhteys, joka lupasi uusia seikkailuja ja ystävyyttä.