Mauno Mattila hyökkää videollaan sapattia vastaan. Hän aloittaa siteeraamalla Kolossalaiskirjettä:
"Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen." (Kol. 2:16,17)
Mauno tulkitsee tämän tarkoittavan, että "Sapatti kuuluu vanhaan liittoon ja on pyyhitty pois."
Mutta missään kohtaa Raamattua ei sanota, että sapatti on pyyhitty pois. Sapatti ei kuulu vanhaan liittoon, koska jo luomisviikolla Jumala siunasi ja pyhitti sapatin, ennen kuin oli juutalaisia eikä mitään tietoa vanhasta liitosta. Paavali ei tässä kohtaa sano, että sapattia saa rikkoa. Hän sanoo, että älköön kukaan tuomitko teitä sapatin vietosta. Alkukielessä viimeinen virke "mutta ruumis on Kristuksen" on erikoinen. Mitä ihmettä tarkoittaa "ruumis on Kristuksen"? Alkukielestä puuttuu olla verbi, siinä sanotaan vain että "mutta Kristuksen ruumis". Kun luemme molemmat jakeet yhtenä lauseena, Paavali siis tässä sanoo, että älköön kukaan tuomitko teitä sapatista jne. paitsi Kristuksen ruumis. Ainoastaan Kristuksen ruumis eli seurakunta siis Paavalin mukaan saa tuomita näistä asioista, ei kukaan ulkopuolinen pakana. Paavali ei tässä sano, että saatte nyt rikkoa sapattia. Paavali ei sano, että sapatti kuului vanhaan liittoon ja on nyt pyyhitty pois.
Mattila myöntää että sapattikäskyn on Jumalan sormi piirtänyt kivitauluun.
Sitten Mattila lainaa kymmentä käskyä. 2. Moos. 20:8 Muista pyhittää lepopäivä. Sama laki on kaikille, niin muukalaisille kuin juutalaisillekin. Siunaus, lepo ja pyhitys, ei työntekoa.
"Sapatti on vain varjokuva tulevasta."
"Jumala vanhurskauttaa ilman tekoja. Laki ei tee ketään vanhurskaaksi." Mattila ei täsmennä, miksi hän tätä korostaa. Ilmeisesti hän rivien välistä vihjaa, että koska kukaan ei tule vanhurskaaksi lakia noudattamalla, me saamme rikkoa lakia?
Mattila väittää, että Uudessa testamentissa ei yhdessäkään kohtaa mainita sapattikäskyä.Tämä on omituista, koska mainittiinhan sapatti jo aiemmin Mattilan lainaamassa Kolossalaiskirjeen kohdassa ja myöhemmine Heprealaiskirjeessä, jota Mattila lainaa.
Mattila väittää että sapatti on merkki lakihenkisyydestä ja puhuu paljon siitä, kuinka lakihenkiset ihmiset viettävät sapattia ja judaistit kiivailevat sapatin puolesta. Ilmeisesti Mattilan mielestä on lakihenkistä noudattaa Jumalan pyhää lakia?
"Pitäkööt israelilaiset sapatin, se on israelilaisten kanssa tehty liitto. Uudessa liitossa meillä ei enää ole kivitauluja."
Kuten aiemmin sanoin, jo luomisviikolla Jumala siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ennen kuin oli mitään juutalaisia ja vanhaa liittoa olemassakaan, joten sapatti ei millään tavalla kuulu vanhaan liittoon, se on ikuinen, koska se annettiin jo luomisviikolla.
Sitten Mattila lainaa Heprealaiskirjettä 4:9 "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva."
Alkukielessä sanotaan että "Niin pysyy Jumalan kansalla sapatin pitäminen". Tässä siis on Mattilan peräänkuuluttama jae Uudesta testamentista, Uudessa testamentissa puhutaan sapatista, eikä missään kohtaa Uutta testamenttia sanota, että saamme nyt rikkoa kymmentä käskyä ja häpäistä sapatin.
"Kristuksessa me siirrytään sunnuntaihin, sapatti ja laki jää edelliseen päivään. Ei ole mitään salaliittoa, että 300-luvulla sapatti olisi siirretty sunnuntaille."
Jos Kristuksessa siirrytään sunnuntaihin, miksi Raamattu ei sanallakaan kerro meille alkuseurakunnan tai kenenkään apostoleista pyhittäneen sunnuntaita? Se että katolinen kirkko 300-luvulla siirsi sapatin pyhyyden sunnuntaille on historiallinen fakta, ei salaliitto. Meillä ei ole Raamatussa ainuttakaan mainintaa yhtään kenestäkään viettämässä sunnuntaita.
Sitten Mattila lainaa kirkkoisiä joiden mukaan jo 100-luvulla vietettiin sunnuntaita. Mutta missä kohtaa Raamattua kerrotaan alkuseurakunnan viettäneen sunnuntaita? Miksi pitää lainata kirkkoisiä? On selvää että tämä sunnuntaiharhaoppi sai alkunsa jo varhain, mutta Raamattu ei kerro meille sanaakaan sunnuntaista.
Sitten Mattila jatkaa "Myös apostolien teoista löydetään tällainen. Herra avasi mulle tän paikan. Apt. 20:7,8 Ja kun viikon ensimmäisenä päivän (tarkoittaa sunnuntaina) olimme kokoontuneet murtamaan leipää (oli ehtoolliskokous), niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka. Ja monta lamppua oli palamassa yläsalissa, jossa me olimme koolla."
Leivän murtaminen ei tarkoita ehtoollista, vaan tavallista aterioimista. Ja vaikka tarkoittaisikin ehtoollista, Apostolien tekojen mukaan alkuseurakunta mursi leipää joka päivä, joten ei ole mitenkään ihmeellistä, että leipää murrettiin kerran sattumalta myös sunnuntaina. Tässä kohtaa ei sanota sanallakaan, että olisi kokoonnuttu viettämään lepopäivää tai pyhäpäivää. Sanotaan vain, että oltiin koolla murtamassa leipää. Syykin kokoukselle kerrotaan, Paavali oli seuraavan päivänä lähdössä matkalle, joten kyse oli Paavalin läksiäisistä. Jatkuu
Mauno Mattilan sapattieksytys
494
3467
Vastaukset
Joten Raamatussa on tasan yksi jae, jossa kerrotaan kokouksesta sunnuntaina, eikä siinäkään yhteydessä puhuta sanaakaan sunnuntain pitämisestä lepopäivänä tai pyhäpäivänä.
Lopuksi Mattila lainaa evankeliumia: Mk. 2:27,28 "Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."
Mattilan mukaan tämä tarkoittaa että Kristuksella on valta yli sapatin, hän on lain Herra, ystävä, saat syödä katkarapua...
Tässä ei sanota, että Jeesus kumosi sapatin. Tässä Jeesus sanoo, että sapatti on ihmistä varten, hän ei sano, että sapatti oli ihmistä varten, mutta on nyt kumottu. Jeesus ei sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan hän sanoo että se on ihmistä varten, siis kaikkia ihmisiä varten. Se että Jeesus on sapatin Herra edellyttää, että sapatti on edelleen voimassa. Mitä järkeä on olla lakkautetun instituution Herra? Jos Jeesus kumosi sapatin, miksi hänen vastustajat eivät syyttäneet häntä tästä opetuksesta? Jos alkuseurakunta ei pyhittänyt sapattia vaan vietti sunnuntaita, miksi Raamatussa missään kohtaa meille ei kerrota tästä mullistavasta asiasta, ja miksi juutalaiset eivät missään kohtaa Raamattua syytä ketään apostoleista sapatin rikkomisesta?
Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sunnuntai on pyhäpäivä ja lepopäivä? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saa syödä katkarapua? Jeesus sanoo vuorisaarnassa, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Se tarkoittaa, että sapattikäskystä tai ruokasäädöksistä ei ole kadonnut pieninkään piirto.
https://www.youtube.com/watch?v=fMDWHGWIAMY&feature=youtu.be- Jobinpostia
Ps.89:35 En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt. 4Moos.23:19
Pohjanoteeraus Mattilalta on kertoa judaistista joka Lapissa harjoitti haureutta. Näin hän pyrkii mustamaalaamaan kaikki "judaistit". Voisin kertoa yhdestä jos toisesta helluntailaisesta...
Ja tuosta lakihenkisyydestä. Miksi kristitty, joka noudattaa kymmentä käsky eikä tapa, varasta tai tee huorin, ei ole lain alla, mutta jos hän noudattaa neljättä käskyä hän on yhtäkkiä hirvittävässä lain orjuudessa ja lakihenkisyyden ikeessä?
Paavolan kirjoitus en erittäin surullinen. Hänen mukaan "En ole tullut kumoamaan lakia ja laista ei katoa pieninkään piirto" tarkoittaa että laki on kokonaan kumottu. Hän väittää että "Me vahvistamme lain" tarkoittaa että me vahvistamme lain muutoksen. Todella pahasti Paavola tällä kertaa vääntää kieroon Kirjoituksia.
- kirjakääröt
Kristitty.net kirjoitti:

Uudessa kirjoituksessa Paavola tuomitsee jo lakia noudattavat ja niin opettavat kirotuiksi. Petri Paavolan opin mukaan Paavali ja Jeesuksen opetuslapset olisivat olleet lain alla ja kirottuja, mikä ei tietenkään voi pitää paikkansa. Paavolan artikkeli on jatkoa edelliseen, mutta hän sanoo sen olevan jokin vastine lainopettajille.
"Kirjoitin 24.9.2018 kirjoituksen: Ristiinnaulittu kirjoitus säädöksineen, josta olen saanut sellaista palautetta, joka väittää ettei Herra Jeesus olisi kumonnut vanhan liiton lakia, vaan se olisi edelleen sellaisenaan voimassa. Edellä oleva väite on Raamatun sanan opetuksen vastainen, koska lain muutos muutti Jumalan lain opetuksen ja kumosi vanhan liiton lakijärjestyksen. Raamatussa on selkeä opetus siitä kuinka Herra Jeesus kumosi vanhan liiton lain ja järjestyksen, koska Herra Jeesus verensä ja sovitustyönsä kautta sai aikaan lain muutoksen, sillä Uudessa Liitossa on voimassa Kristuksen Laki, Jumalan lakina, joka on muuttuneessa tilassa."
Paavola sanoo ihan suoraan, että laki olisi uuden liiton aikana kumottu. Minun mielestä Paavola toimii nyt juuri niin, mistä Jeesus varoitti painavilla sanoilla. Joka purkaa lakia, hänelle käy viimeisellä tuomiolla huonosti. Heprealaiskirjeen 10.-luku varoittaa myös kieltämästä Mooseksen lakia, koska muuten ei ole enää uhria sovittamaan syntiä.
"Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. " (Matt 5:19,20)
Jeesuksen sanoista voi ottaa oppia. Jos seurakunnan vanhurskaus ei ole paljon suurempi kuin kirjanoppineen Petri Paavola, niin he eivät pääse taivasten valtakuntaan.
- Simsalabbim
Yksi tapa suhtautua lakiin on ajatella, että vain uusi luomus merkitsee. Vanha on mennyttä. Ei enää ole mitään lakia viemässä sitä helvettiin, tai ainakaan uutta luomusta.
Toinen tapa on kuvitella, että saadaan siunauksia yrittämällä lakia noudattaa. Mutta saadaanko? Galatalaiskirje todistaa, että lain kautta tulee kirousta.
2.Timoteuksen kirje:
3:12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
- Kuka sitten haluaa elää jumalisesti?Jos ei ole enää mitään laki viemässä helvettiin, tarkoittaako se, että saa rikkoa kaikkia käskyjä, koko laki on kumottu? Mihin silloin tarvitsemme Jeesusta, kun ei ole lakia, ei ole syntiäkään.
Raamatussa Jumala lupaa suoraan siunaukset lain noudattamisesta ja kiroukset lain rikkomisesta. Raamatun historiallisista kirjoista sitten luemme kuinka nämä siunaukset tulivat Israelille silloin kun se noudatti lakia ja kiroukset kun se hylkäsi lain.
Galatalaiskirjeessä ei missään kohtaa sanota, että Jumalan pyhän lain noudattamisesta tulee kirous. Luku ja jae kiitos, missä kohtaa näin sanotaan.- toesaaltaohaseniinni
Kristitty.net kirjoitti:
Jos ei ole enää mitään laki viemässä helvettiin, tarkoittaako se, että saa rikkoa kaikkia käskyjä, koko laki on kumottu? Mihin silloin tarvitsemme Jeesusta, kun ei ole lakia, ei ole syntiäkään.
Raamatussa Jumala lupaa suoraan siunaukset lain noudattamisesta ja kiroukset lain rikkomisesta. Raamatun historiallisista kirjoista sitten luemme kuinka nämä siunaukset tulivat Israelille silloin kun se noudatti lakia ja kiroukset kun se hylkäsi lain.
Galatalaiskirjeessä ei missään kohtaa sanota, että Jumalan pyhän lain noudattamisesta tulee kirous. Luku ja jae kiitos, missä kohtaa näin sanotaan.Mooseksen laissa ei ollut missään kohden tuomiota helvettiin. Milloin helvetintuomio on lakiin tullut?
toesaaltaohaseniinni kirjoitti:
Mooseksen laissa ei ollut missään kohden tuomiota helvettiin. Milloin helvetintuomio on lakiin tullut?
Profeetat, mm. Daniel kertovat kyllä iankaikkisesta elämästä ja kadotuksesta.
"Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen." (Dan. 12:2)
"Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille." (Jes. 26:19)
Mutta olet oikeassa siinä, että Mooseksen laki kirjaimellisesti ei tästä asiasta puhu.- toesaaltaohaseniinni
Kristitty.net kirjoitti:
Profeetat, mm. Daniel kertovat kyllä iankaikkisesta elämästä ja kadotuksesta.
"Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen." (Dan. 12:2)
"Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille." (Jes. 26:19)
Mutta olet oikeassa siinä, että Mooseksen laki kirjaimellisesti ei tästä asiasta puhu.Mooseksen laki kertoi myös seuraukset eikä niissä mikään ollut helvetti.
Vakavimmasta rikkeestä oli kuoliaaksi kivitys. Säädetyn rangaistuksen kärsiminen on rikkeen sovitus. - ihmistenorjana
toesaaltaohaseniinni kirjoitti:
Mooseksen laki kertoi myös seuraukset eikä niissä mikään ollut helvetti.
Vakavimmasta rikkeestä oli kuoliaaksi kivitys. Säädetyn rangaistuksen kärsiminen on rikkeen sovitus.Vaikka pahin rangaistus (helvetti) olisi tämän jokapäiväisen maallisen elämän kaltaista kannattaa silti pelastua.
- Lakimittarina
Uudestisyntynyt ei palastu sapatin ja lain avulla vaan YKSIN Jumalan armosta ja YKSIN Jeesuksen Kristuksen sovitustyön eikä ihmisen laintekojen kautta.
Jeesus vihasi kirjanoppineita jotka pitivät lakia mittarina.Huomaa aloitukseni "Pelastus on yksin armosta ilman lain tekoja". Olen siis samaa mieltä, että laki ja sapatti eivät pelasta. Tämä on selvä Raamatun totuus. Pelastus on yksin armosta ilman mitään lain tekoja. Mutta miten siis on, saammeko uudessa liitossa armon alla tehdä syntiä ja rikkoa lakia, kun emme ole lain alla? Paavali sanoo, että emme saa (Room. 6:15) vaan meidän on noudatettava lakia.
Jeesus rakasti kirjanoppineita niin kuin hän rakastaa jokaista ihmistä. Mutta hän vihasi kirjanoppineiden tekopyhyyttä ja ulkokultaisuutta. Jeesus ei kertaakaan moiti fariseuksia siitä, että nämä noudattivat lakia, vaan siitä, että he perinnäissäännöllään kumosivat Jumalan käskyn.
"Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia noudata." (Joh. 7:19 alkukielen mukainen käännös)
Jeesus siis tässä moittii heitä siitä, että he eivät noudattaneet lakia.
"Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä." (Mk. 7:8)
Jälleen Jeesus moittii fariseuksia Jumalan käskyn hylkäämisestä.
Anna tulla luku ja jae Raamatusta kiitos, missä kohtaa Jeesus moittii yhtään ketään Jumalan pyhän, vanhurskaan ja hyvän lain noudattamisesta?- vastaaREHELLISESTI
Syytätkö Sinä kristitty.net muita kristittyjä lainrikkojiksi?
Noudatatko itse lakia rikkomatta sitä?
Sinulla on jäänyt sama levy sapattipäälle. vastaaREHELLISESTI kirjoitti:
Syytätkö Sinä kristitty.net muita kristittyjä lainrikkojiksi?
Noudatatko itse lakia rikkomatta sitä?
Sinulla on jäänyt sama levy sapattipäälle.Kyllä minä syytän kristittyjä lainrikkojiksi. Heidän virallinen oppinsa opettaa rikkomaan lakia, syömään saastaista ja häpäisemään sapatin. Joten niin järkyttävää kuin sen onkin, kristityt todellakin ovat lainrikkojia.
Toisinaan rikon itsekin lakia. Mutta pyrin parhaani mukaan noudattamaan lakia. Onneksi meillä on pelastus Jeesuksessa Messiaassa, joka on verellään lunastanut meidät, niin että pelastumme yksin armosta ilman mitään omia tekojamme.- näin.se.on
vastaaREHELLISESTI kirjoitti:
Syytätkö Sinä kristitty.net muita kristittyjä lainrikkojiksi?
Noudatatko itse lakia rikkomatta sitä?
Sinulla on jäänyt sama levy sapattipäälle.Sapatin viettäminen on selvä Kristuksen käsky. Mikä siinä niin vaikeaa on, ettei sapattia halua noudattaa?
näin.se.on kirjoitti:
Sapatin viettäminen on selvä Kristuksen käsky. Mikä siinä niin vaikeaa on, ettei sapattia halua noudattaa?
Kyse on henkivaltojen taistelusta. Saatana haluaa, että kristityt rikkovat Jumalan pyhää lakia ja tässä sapattiasiassa hän on onnistunut varsin hyvin, saamaan kristityt uskomaan valheen, että saamme rikkoa kymmentä käskyä. Sapatista on todella pelottavaa puhua kristityille, mikä todistaa että kyse on henkivalloista, jotka ovat riivanneet kristityt. Mikään järkipuhe ei auta.
- ohjeitakaivataan
Anna ohjeet kuinka Tooran kanssa vietetään sapattia rikkomatta sitä?
- advr
näin.se.on kirjoitti:
Sapatin viettäminen on selvä Kristuksen käsky. Mikä siinä niin vaikeaa on, ettei sapattia halua noudattaa?
Mikset sinä noudata mitään sapattisäädöstä Raamatusta, pelkkiä perinnäissääntöjäs vain jotka lahkosi on määränny. Onko lahkosi sinun jumalas?
advr kirjoitti:
Mikset sinä noudata mitään sapattisäädöstä Raamatusta, pelkkiä perinnäissääntöjäs vain jotka lahkosi on määränny. Onko lahkosi sinun jumalas?
Kysymystä ei ole esitetty minulle, mutta vastaan silti oman näkemykseni. En seuraa mitään juutalaisten enkä kristittyjen perinnäissääntöjä, vaan noudatan sapattikäskyä niin kuin Raamatussa määrätään. Juutalaisilla oli monta eri kategoriaa työtä, jota sapattina ei saanut tehdä. Jeesus ei näistä välittänyt, vaan salli opetuslasten katkoa tähkäpäitä, miehen kantaa vuodetta ja itse teki sapattina tahnan, jolla paransi miehen näön. Jeesus siis ei välittänyt fariseusten sapattisäädöksistä, jotka olivat heidän omasta päästään keksimiään perinnäissääntöjä. Siksi itse sapattina en teippaa jääkaapin kytkintä, jotta valo ei mene päälle, kirjoitan sapattina muistiinpanoja jos tarve on, en revi vessapaperia valmiiksi ennen sapattia enkä muitakaan naurettavia juutalaisten traditioita seuraa. Mutta työtä en tee sapattina, mutta koska Raamattu ei työtä tarkaan määrittele, en tuomitsen niitä, jotka toimivat toisin. Tulta en tee sapattina, koska se on suora Raamatun käsky.
Mikään oman lahkon opettaja ei saa olla ylin auktoriteetti, vaan yksin Jumalan sana. Sapatti on suuri juhlapäivä, ilon, riemun ja levon päivä. Tätä eivät ymmärrä sapatin vastustajat. Kyse on siitä, että ystävien ja perheen kanssa nautitaan hyvästä ruuasta ja juomasta sapattiaterialla, levätään kaikesta työstä ja osallistutaan pyhään kokoukseen, jossa tutkitaan Jumalan sanaa. Koko päivä pyhitetään Jumalalle. Pyhittäminen tarkoittaa erottamista. Sapatin vietosta on lakihenkisyys kaukana! Tätä ei Mauno Mattila ymmärrä.- nohyväsitt
Kristitty.net kirjoitti:
Kysymystä ei ole esitetty minulle, mutta vastaan silti oman näkemykseni. En seuraa mitään juutalaisten enkä kristittyjen perinnäissääntöjä, vaan noudatan sapattikäskyä niin kuin Raamatussa määrätään. Juutalaisilla oli monta eri kategoriaa työtä, jota sapattina ei saanut tehdä. Jeesus ei näistä välittänyt, vaan salli opetuslasten katkoa tähkäpäitä, miehen kantaa vuodetta ja itse teki sapattina tahnan, jolla paransi miehen näön. Jeesus siis ei välittänyt fariseusten sapattisäädöksistä, jotka olivat heidän omasta päästään keksimiään perinnäissääntöjä. Siksi itse sapattina en teippaa jääkaapin kytkintä, jotta valo ei mene päälle, kirjoitan sapattina muistiinpanoja jos tarve on, en revi vessapaperia valmiiksi ennen sapattia enkä muitakaan naurettavia juutalaisten traditioita seuraa. Mutta työtä en tee sapattina, mutta koska Raamattu ei työtä tarkaan määrittele, en tuomitsen niitä, jotka toimivat toisin. Tulta en tee sapattina, koska se on suora Raamatun käsky.
Mikään oman lahkon opettaja ei saa olla ylin auktoriteetti, vaan yksin Jumalan sana. Sapatti on suuri juhlapäivä, ilon, riemun ja levon päivä. Tätä eivät ymmärrä sapatin vastustajat. Kyse on siitä, että ystävien ja perheen kanssa nautitaan hyvästä ruuasta ja juomasta sapattiaterialla, levätään kaikesta työstä ja osallistutaan pyhään kokoukseen, jossa tutkitaan Jumalan sanaa. Koko päivä pyhitetään Jumalalle. Pyhittäminen tarkoittaa erottamista. Sapatin vietosta on lakihenkisyys kaukana! Tätä ei Mauno Mattila ymmärrä.Minä olen viettänyt jokaisen sapatin joka on tullut vastaan siinä kuin arkipäivätkin. Pääsenkö siis taivaaseen?
- pitäävalita
Kristitty.net kirjoitti:
Kyllä minä syytän kristittyjä lainrikkojiksi. Heidän virallinen oppinsa opettaa rikkomaan lakia, syömään saastaista ja häpäisemään sapatin. Joten niin järkyttävää kuin sen onkin, kristityt todellakin ovat lainrikkojia.
Toisinaan rikon itsekin lakia. Mutta pyrin parhaani mukaan noudattamaan lakia. Onneksi meillä on pelastus Jeesuksessa Messiaassa, joka on verellään lunastanut meidät, niin että pelastumme yksin armosta ilman mitään omia tekojamme.Sapatti on ei-juutalaiselle pakollinen vain Israelin maassa ja muualla laki on ns. Noan lait. Apostolit ovat antaneet uuskristityille ne muutamat lait esim veren välttämisen ja lihan josta ei ole verta laskettu välttämisen . On muitakin lakeja ja tärkein on maallisten lakien noudattaminen. Jos otetaan mukaan 10 käskyä alkuperäisessä muodossaan niin Jeesuksen palvominen ei enää käykään ja sapatti on lauantai.
Toorakristittyjen pitäisi myös lopettaa puheet Jeesuksen uhrista ja Jeesuksen verestä, koska marttyyrikuolema ei ole sama asia kuin kertakaikkinen uhri. Mithralaisuudessa jumalsankari uhrattiin ja hänen vertaan juotiin.
Rauhan tervehdys.
"Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." - Roomalaiskirje 10:2-4
Jos ihminen ei ole alistunut Kristuksen vanhurskauden alle, ei hän voi ymmärtää kuinka vanhurskaus tulee ilman lakia, koska luonnollinen ihminen ajattelee lain tekevän vanhurskaaksi.
Tämä ajattelu näkyy politiikan puolellakin, niin että vasemmistopuolueet haluavat rakentaa kaikkea säätelevää lakijärjestelmää, jonka kautta he uskovat tulevan vanhurskauden maan päälle, mutta mitä enemmän tehdään lakiasetuksia lisää, sitä huonommin ne toimivat.
Pitää myös muistaa, että jos haluat Mooseksen lain kautta etsiä Jumalaa, niin se alkaa ympärileikkauksella. Ilman sitä sapatin pito, kosher lait ja pappeusjärjestelmä on hyödytöntä ja yhteensä näitä käskyjä on se 613. Lain tauluissa on vain 10 näistä ensimmäistä.
Uudessa testamentissa meillä on uusi laki. Se on paljon vaikeampi, mutta se on Jumalan vanhurskaudesta tulevaa. Se on rakkauden kaksoiskäsky.
Yksi lain kirous on jatkuva oravanpyörä. Ihminen yrittää pestä itseänsä puhtaaksi kuin Pilatus, mutta hän ei koskaan löydä rauhaa laista. Laki näyttää kyllä hänet syntiseksi jatkuvasti ja hän jatkuvasti menee uudestaan Kristuksen luo hakemaan armoa, mutta siltikin hän kokee jäävänsä syntiseksi. Synti ei vain lähde vaikka kuinka lain kirveellä itsensä iskee. Katolinen kirkko on tässä itseruoskimisessa ja messu-uhreissa hyvin lähellä judaismia, jossa ei koskaan löydetä rauhaa, koska omaa vanhurskautta ei riisuta pois eikä eletä uskosta.
"Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa, vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti. Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi." - Hepralaiskirje 9:9-11
Jeesuksen Kristuksen veren kautta on tie taivaaseen ja rauhaan. Kiitos Jumalalle.
Tässä on useita opetuksia tästä aiheesta:
https://www.youtube.com/watch?v=oV9zS1MvV5g&list=PLubfK2zKWUVVTJ7bXel69JUal6O8-S6Lr
Siunauksin, MM.- Tämä_on_Jumalan_Sanaa
>>Jos ihminen ei ole alistunut Kristuksen vanhurskauden alle, ei hän voi ymmärtää kuinka vanhurskaus tulee ilman lakia, koska luonnollinen ihminen ajattelee lain tekevän vanhurskaaksi<<
Sinä kirjoitat suoraan Raamatun ilmoitusta vastaan. Todistan Raamatulla, että olet harhassa ja opetat väärin. Sinun lihasi pyrkimykset aiheuttavat sinussa sen, ettet alistu noudattamaan lakia. Raamatun mukaan se ei ole Kristuksesta, ei Kristuksen Hengestä, vaan vihollisuutta Jumalaa vastaan.
Room 6:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. 7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. 8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
>>Pitää myös muistaa, että jos haluat Mooseksen lain kautta etsiä Jumalaa, niin se alkaa ympärileikkauksella.Ilman sitä sapatin pito, kosher lait <<
Väärin tämäkin. Mooseksen laki velvoittaa vain Abrahamin jälkeläisten ottavan ympärileikkauksen. Sen takia apostolien kokous ei vaatinut seurakuntaan liittyviltä pakanauskovilta ympärileikkausta, jotta heidät hyväksyttäisiin seurakunnan jäseneksi, mutta vaativat heiltä heti kolmen kosher lain käskyn noudattamista.
>>Uudessa testamentissa meillä on uusi laki. Se on paljon vaikeampi, mutta se on Jumalan vanhurskaudesta tulevaa. Se on rakkauden kaksoiskäsky.<<
Jeesus sanoi, ettei uuden liiton puolella laista kumota piirtoakaan vaan se on voimassa kunnes taivas ja maa häviävät. Kristuksen laki on Mooseksen laki, jota Kristus itse noudatti ja jonka Messias profetiat hän täytti. Joka kumoaa lain käskyjä, Jeesuksen sanojen mukaan tuomitaan pohjalle helvettiin. Joka noudattaa lakia ja niin opettaa, on suuri Kristuksen valtakunnassa.
Mt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Jeesus puhuessaan rakkauden kaksoiskäskystä siteeraa suoraan kahta kohtaa Mooseksen laista. Jeesus vaati rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä sen jälkeen. Uuden testamentin mukaan Jumalan rakastaminen on hänen käskyjensä noudattamista, jotka Raamatun mukaan ovat kevyet noudattaa.
1 Jh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
Mauno Mattila, sinun puheesi vie sinut helvettiin, koska kiellät lain ja profeetat. Sinä tee ehdoin tahdoin laittomuutta, eikä sinulla ole sen takia enää uhria syntiesi sovitukseksi. Sinä et elä Jeesuksen lailla, vaan puhut Jeesuksen opetusta vastaan. Sinä olet lampaiden turkkiin pukeutunut susi. - niinpä_
Mauno, itsehän sinä sanot videollasi, että sapatti on pelastuskysymys. Miksi sitten et noudata sitä, vaan pikemminkin kieroilet toista kautta sitä vastaan?
- dogmatiks
Mattila on laittanut oman vastauksensa alle linkin omaan Youtube-videoonsa, joka ei anna hänelle kunniaa. Videolla mollataan "judaisteja" vähän samaan tyyliin, mitä katolinen kirkko on aina mollannut puolustaessaan omia pakanallisia oppejaan. Jeesus ja Paavali olivat kummatkin Mooseksen lain noudattajia, joten en mollaisi ketään judaistiksi.
Youtube-videolla Mattila väittää asiantuntemattomasti ja virheitä tehden, että seurakunta muutti sapatin lauantailta sunnuntaille luullen, että sunnuntaina vietetty helluntai olisi ollut seurakunnan viikkosapatti. Helluntai on yksi vuotuisista seitsemästä korkeasapatista, joka vain osuu aina sunnuntaille, koska se on 50. päivä uutislyhteen heilutuksesta, joka sekin on aina sunnuntaina.
Mattilalla on tarve aina mollata joku opettaja ja maalitauluna on nyt Keijo Lindeman. Hän ei edusta Suomessa messiaanisuutta eikä opeta laista aina oikein. Hänellä on omat ongelmat eikä hänen tekemänsä virheet edusta mitenkään muita messiaanisia.
Mattilan on syytä muistaa, että Jeesuksen noudattama elämän tapa ja siihen perustuvaan opetukseen uskominen on pelastumisen ehto. Ei pitäisi soittaa suutaan Jeesuksen elintapoja vastaan, sillä sellainen ylpeys vie turmion tuleen.
"Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli." (1 Joh 2:3-6) - Shalom7772
Näin on ja Aamen.Kiitos Herralle Mauno sinä puhut asiaa.
Olen itse kimpuroinut näiden kysymysten äärellä ja kun löysiin sinun opetuksesi Sapatti Totuus ja Juha Norolammen kaksi opetusta Laki ja Armo..asiat kirkastuivat siihen kun kun lukee vielä Roseniuksen ja Vähäsarjan opetukset niin kyllä Lain tarkoitus ja Armon merkitys selviää kirkkaasti.
Uskova voi helposti mennä lain alle.mutta silloin on hyvä lukea ja laittaa kaikki turva Jumalan ylenpalttiseen armoon ja pysyä siinä niin kauan kuin meille on annettu elämää armosta te olette pelastetut ette tekojenne kautta.
Siunausta ja Jumalan viisautta sinulle Mauno..et sinä turhaan sanaa julista. - niinpä_
Shalom7772 kirjoitti:
Näin on ja Aamen.Kiitos Herralle Mauno sinä puhut asiaa.
Olen itse kimpuroinut näiden kysymysten äärellä ja kun löysiin sinun opetuksesi Sapatti Totuus ja Juha Norolammen kaksi opetusta Laki ja Armo..asiat kirkastuivat siihen kun kun lukee vielä Roseniuksen ja Vähäsarjan opetukset niin kyllä Lain tarkoitus ja Armon merkitys selviää kirkkaasti.
Uskova voi helposti mennä lain alle.mutta silloin on hyvä lukea ja laittaa kaikki turva Jumalan ylenpalttiseen armoon ja pysyä siinä niin kauan kuin meille on annettu elämää armosta te olette pelastetut ette tekojenne kautta.
Siunausta ja Jumalan viisautta sinulle Mauno..et sinä turhaan sanaa julista.Sinä olet pahanpäiväisesti hairahtunut Mauno Mattilan ansaan. Mattila opettaa ko. asiat virheellisesti. Sitä se on on kun yleisö etsii mielensä mukaisia hengellisiä viihdyttäjiä, jotka ovat popularisoineet uskonnon.
2 Tim 3:1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!
6 Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, 7 jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. 8 Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. 9 Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi. - 1234567---
Shalom7772 kirjoitti:
Näin on ja Aamen.Kiitos Herralle Mauno sinä puhut asiaa.
Olen itse kimpuroinut näiden kysymysten äärellä ja kun löysiin sinun opetuksesi Sapatti Totuus ja Juha Norolammen kaksi opetusta Laki ja Armo..asiat kirkastuivat siihen kun kun lukee vielä Roseniuksen ja Vähäsarjan opetukset niin kyllä Lain tarkoitus ja Armon merkitys selviää kirkkaasti.
Uskova voi helposti mennä lain alle.mutta silloin on hyvä lukea ja laittaa kaikki turva Jumalan ylenpalttiseen armoon ja pysyä siinä niin kauan kuin meille on annettu elämää armosta te olette pelastetut ette tekojenne kautta.
Siunausta ja Jumalan viisautta sinulle Mauno..et sinä turhaan sanaa julista.Armosta olemme pelastetetut uskon kautta, emme tekojen kautta, että kukaan ei kerskaisi. Jumalan antama sapatti on voimakkain todiste siitä, että panemme omat työt syrjään ja lepäämme.
Adventtilaulun sanoin: Sapatti Herran valmistama, jo alkaa jälleen suloinen. Nyt iloitkohon suuret pienet tekoja Herran katsellen. Tuulessa meille puhuu Herra, myrskyssä, ukkosessakin, Ah, jospa varoituksen kuulla voisimme hädässämmekin! Käy täällä myöten taikka vastaan, se Herran johdatusta on. Hän rankaisee, Hän anteeks' antaa, Tuo rakkaus on loputon. - fgh
1234567--- kirjoitti:
Armosta olemme pelastetetut uskon kautta, emme tekojen kautta, että kukaan ei kerskaisi. Jumalan antama sapatti on voimakkain todiste siitä, että panemme omat työt syrjään ja lepäämme.
Adventtilaulun sanoin: Sapatti Herran valmistama, jo alkaa jälleen suloinen. Nyt iloitkohon suuret pienet tekoja Herran katsellen. Tuulessa meille puhuu Herra, myrskyssä, ukkosessakin, Ah, jospa varoituksen kuulla voisimme hädässämmekin! Käy täällä myöten taikka vastaan, se Herran johdatusta on. Hän rankaisee, Hän anteeks' antaa, Tuo rakkaus on loputon.Mutta usko ilman tekoja on kuollut. Välinpitämättömyys laista johtaa helvetin tuomioon.
Jaak 2:14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? - Laskuntulos
fgh kirjoitti:
Mutta usko ilman tekoja on kuollut. Välinpitämättömyys laista johtaa helvetin tuomioon.
Jaak 2:14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?Sinulla on väärä järjestys. Raamatun mukaan usko oli ensin sitten teot.
Sinä yrität lisätä uskoa tekemällä tekoja ennen uskoa. - fgh
Laskuntulos kirjoitti:
Sinulla on väärä järjestys. Raamatun mukaan usko oli ensin sitten teot.
Sinä yrität lisätä uskoa tekemällä tekoja ennen uskoa.Niin ensin uskotaan, jotta voi tehdä parannus. Sitten täytyy olla uskon mukaisia tekoja, jotta olisi uskoa, joka kelpaisi Jumalalle. Usko ilman tekoja, on tekopyhää uskonnollisuutta, joka ei kelpaa Jumalalle, jota on helluntaiseurakunnat täynnä. Helluntailaisuus on kultti, jonka harjoittaminen johtaa kadotustuomioon: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15058212/helluntailaisuus-on-maailmaan-lahetetty-eksytys
Jaak 2:14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Laskuntulos
fgh kirjoitti:
Niin ensin uskotaan, jotta voi tehdä parannus. Sitten täytyy olla uskon mukaisia tekoja, jotta olisi uskoa, joka kelpaisi Jumalalle. Usko ilman tekoja, on tekopyhää uskonnollisuutta, joka ei kelpaa Jumalalle, jota on helluntaiseurakunnat täynnä. Helluntailaisuus on kultti, jonka harjoittaminen johtaa kadotustuomioon: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15058212/helluntailaisuus-on-maailmaan-lahetetty-eksytys
Jaak 2:14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."Sitten täytyy olla uskon mukaisia tekoja, jotta olisi uskoa, joka kelpaisi Jumalalle. Usko ilman tekoja, on tekopyhää uskonnollisuutta, joka ei kelpaa Jumalalle,"
Eli pitää tehdä töitä, että pelastuu! Jumala ei tarvitse sinun pelastusta varten tekojasi. Nehän on Jumalan silmissä kuin "paskainen vaate". Näitä tekojasi sinä laitat Jeesuksen ristintyön rinnalle! Laskuntulos kirjoitti:
"Sitten täytyy olla uskon mukaisia tekoja, jotta olisi uskoa, joka kelpaisi Jumalalle. Usko ilman tekoja, on tekopyhää uskonnollisuutta, joka ei kelpaa Jumalalle,"
Eli pitää tehdä töitä, että pelastuu! Jumala ei tarvitse sinun pelastusta varten tekojasi. Nehän on Jumalan silmissä kuin "paskainen vaate". Näitä tekojasi sinä laitat Jeesuksen ristintyön rinnalle!Olen samaa mieltä kerrankin sinun kanssasi. Pelastus on yksin armosta ilman mitään meidän omia tekoja. Tämä on Raamatun totuus, Jumalan sana.
Mauno Mattila saarnaa ylhäältä käsin kuin mikäkin profeetta eikä sanallakaan osallistu itse keskusteluun. Hän rakentaa olkiukkoja ja hyökkää niitä vastaan. Kuka on väittänyt, että sapatti pelastaa? En minä ainakaan.
Mattila ei suostu vastaamaan tähän: Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä?
Miksi kristitty joka noudattaa kymmentä käskyä eikä tapa, varasta tai tee huorin, ei ole lain alla, mutta jos hän noudattaa neljättä käskyä, se on lakihenkisyyttä ja hän on hirvittävässä lain orjuudessa?
Huomaan että Mauno Mattilaa ei kiinnosta käydä asiallista dialogia tästä aiheesta. Hänellä on oma totuus, jota hän julistaa.Ja sitten hän kehtaa puhua jostakin lain kirouksesta. Sapatti on suuri juhlapäivä, ilon, levon ja rauhan päivä. Kun minä ystävien seurassa nautin sapattiaterialla hyvästä ruuasta ja juomasta, pidän pyhän kokouksen ja lepään sapattina, mitä lakihenkistä siinä on?
"Sillä Kristus on lain loppu"
Kuuluu alkukielessä että Kristus on lain päämäärä, telos, mutta olen huomannut, että Mattilaa ei kiinnosta alkukieli.- toesaaltaohaseniinni
Tämä_on_Jumalan_Sanaa kirjoitti:
>>Jos ihminen ei ole alistunut Kristuksen vanhurskauden alle, ei hän voi ymmärtää kuinka vanhurskaus tulee ilman lakia, koska luonnollinen ihminen ajattelee lain tekevän vanhurskaaksi<<
Sinä kirjoitat suoraan Raamatun ilmoitusta vastaan. Todistan Raamatulla, että olet harhassa ja opetat väärin. Sinun lihasi pyrkimykset aiheuttavat sinussa sen, ettet alistu noudattamaan lakia. Raamatun mukaan se ei ole Kristuksesta, ei Kristuksen Hengestä, vaan vihollisuutta Jumalaa vastaan.
Room 6:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. 7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. 8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
>>Pitää myös muistaa, että jos haluat Mooseksen lain kautta etsiä Jumalaa, niin se alkaa ympärileikkauksella.Ilman sitä sapatin pito, kosher lait <<
Väärin tämäkin. Mooseksen laki velvoittaa vain Abrahamin jälkeläisten ottavan ympärileikkauksen. Sen takia apostolien kokous ei vaatinut seurakuntaan liittyviltä pakanauskovilta ympärileikkausta, jotta heidät hyväksyttäisiin seurakunnan jäseneksi, mutta vaativat heiltä heti kolmen kosher lain käskyn noudattamista.
>>Uudessa testamentissa meillä on uusi laki. Se on paljon vaikeampi, mutta se on Jumalan vanhurskaudesta tulevaa. Se on rakkauden kaksoiskäsky.<<
Jeesus sanoi, ettei uuden liiton puolella laista kumota piirtoakaan vaan se on voimassa kunnes taivas ja maa häviävät. Kristuksen laki on Mooseksen laki, jota Kristus itse noudatti ja jonka Messias profetiat hän täytti. Joka kumoaa lain käskyjä, Jeesuksen sanojen mukaan tuomitaan pohjalle helvettiin. Joka noudattaa lakia ja niin opettaa, on suuri Kristuksen valtakunnassa.
Mt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Jeesus puhuessaan rakkauden kaksoiskäskystä siteeraa suoraan kahta kohtaa Mooseksen laista. Jeesus vaati rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä sen jälkeen. Uuden testamentin mukaan Jumalan rakastaminen on hänen käskyjensä noudattamista, jotka Raamatun mukaan ovat kevyet noudattaa.
1 Jh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
Mauno Mattila, sinun puheesi vie sinut helvettiin, koska kiellät lain ja profeetat. Sinä tee ehdoin tahdoin laittomuutta, eikä sinulla ole sen takia enää uhria syntiesi sovitukseksi. Sinä et elä Jeesuksen lailla, vaan puhut Jeesuksen opetusta vastaan. Sinä olet lampaiden turkkiin pukeutunut susi.Mitä useampia lakeja laaditaan sitä useampia lakeja rikotaan.
Näinpäin asia on, ei päinvastoin. - noniinnnoh
1234567--- kirjoitti:
Armosta olemme pelastetetut uskon kautta, emme tekojen kautta, että kukaan ei kerskaisi. Jumalan antama sapatti on voimakkain todiste siitä, että panemme omat työt syrjään ja lepäämme.
Adventtilaulun sanoin: Sapatti Herran valmistama, jo alkaa jälleen suloinen. Nyt iloitkohon suuret pienet tekoja Herran katsellen. Tuulessa meille puhuu Herra, myrskyssä, ukkosessakin, Ah, jospa varoituksen kuulla voisimme hädässämmekin! Käy täällä myöten taikka vastaan, se Herran johdatusta on. Hän rankaisee, Hän anteeks' antaa, Tuo rakkaus on loputon.Adventistilaulusi ei ole Raamatun sanaa eikä edes sen mukasta.
Eikä innokas Raamatunlauseitten luritus tee sinusta tosiuskovaa.
Lainaamasi Raamatun sana on totta itsessään mutta ei välttämättä liity mitenkään sinuun. Mihinkäs se Mattila tarvitsee Karitsan Verta, koska olet kumonnut koko lain. Ethän voi tehdä syntiäkään, kun sulla ei ole lakia. Eli et kadu, ja synti jää sinuun itseesi ja tuottaa kuoleman.
- Jumala.Maunoa.siunatkoon
Mieluummin kuuntelen Mauno Mattilan opetuksia, kuin luen täällä hänestä kirjoitettuja valheita.
Ei Mauno Mattila ole koskaan väittänyt olevansa kaikessa oikeassa, mutta häntä vihaavat ihmiset etsimällä etsivät hänestä virheitä, voidakseen tuomita hänet.
PS. Linkkimiehen kommentteja ei kaivata.- tässä.nämä
Mauno Mattila on väärä profeetta. Hän luulee olevansa Jumalan mies, mutta todellisuudessa mies kuulee vääriä ääniä. Tässä todisteet asiasta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14255285/mauno-mattila-on-vaara-profeetta
Kun aikanaan Mauno Mattilan vääristä profeetan merkeistä käytiin keskustelua Suomi24:lla monet puolustivat aivan hurjalla kiivaudella Mattilaa. Tämä loppui kuin seinään, kun Mattila tunnusti olleensa väärä profeetta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14322267/mauno-mattila-tunnusti-olevansa-vaara-profeetta
Mauno Mattila ei ole tehnyt todellista parannusta, vaan jatkaa eksyttämistä toisella tyylillä. Tässä on muutama esimerkkiä siitä, miten paljon hän tekee virheitä ja eksyttää videoittensa kautta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264659/mauno-mattilan-eksytys-kasteesta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264659/mauno-mattilan-eksytys-kasteesta#comment-93870433
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15209537/mauno-mattilalle-vastaus#comment-93158151 - 1234567---
tässä.nämä kirjoitti:
Mauno Mattila on väärä profeetta. Hän luulee olevansa Jumalan mies, mutta todellisuudessa mies kuulee vääriä ääniä. Tässä todisteet asiasta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14255285/mauno-mattila-on-vaara-profeetta
Kun aikanaan Mauno Mattilan vääristä profeetan merkeistä käytiin keskustelua Suomi24:lla monet puolustivat aivan hurjalla kiivaudella Mattilaa. Tämä loppui kuin seinään, kun Mattila tunnusti olleensa väärä profeetta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14322267/mauno-mattila-tunnusti-olevansa-vaara-profeetta
Mauno Mattila ei ole tehnyt todellista parannusta, vaan jatkaa eksyttämistä toisella tyylillä. Tässä on muutama esimerkkiä siitä, miten paljon hän tekee virheitä ja eksyttää videoittensa kautta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264659/mauno-mattilan-eksytys-kasteesta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264659/mauno-mattilan-eksytys-kasteesta#comment-93870433
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15209537/mauno-mattilalle-vastaus#comment-93158151Sellainen on väärä profeetta, joka julistaa, että sapatti ei kuulu enää Uuudenliiton kristityille.
- Laskuntulos
1234567--- kirjoitti:
Sellainen on väärä profeetta, joka julistaa, että sapatti ei kuulu enää Uuudenliiton kristityille.
Nimimerkillä 1234567--- ja hinduilla ei ole pedon merkkiä (sunnuntaita).
- Lain_raiskaaja_idiootit
Mikä on lain olemus, kaikkien lakien? Lain rikkomuksesta seuraa rangaistus. Siitä on seurattava rangaistus, koska jos mitään seuraamusta ei ole, lailla ei ole minkäänlaista määräysvaltaa. Toraistit väittävät pyrkivänsä noudattamaan Mooseksen lakia (ilmeisesti jostakin syystä vain 10 käskyä, eikä suinkaan 613 käskyä ja kieltoa, jotka muodostavat Lain kokonaisuuden, jota ei tulisi rikkoa). Ja jotenkin heidän "vilpittömästä pyrkimyksestään" on luetttavissa se, että he juuri tuolla vilpittömyydellään sitten saavat armon Lakia "tahattomasti" tai "vahingossa" rikkoessaan. (Kuinka kukaan rikko Lakia "vahingossa", jää minulle mysteeriksi). Armoa hankitaan "aidolla" katumuksella. Ja tämä katumus on "aitoa" siitäkin huolimatta, että oletettavastikin yhä uudelleen kuitenkin jossakin vaiheesssa "tahattomasti" langetaan johonkin Lain rikkomukseen (eli kadutaan rikosta, vaikka se tehtiinkin tahattomasti, hmmm...). Eli kaiken kaikkieen Laki ei olekaan laki missään vakavasti otettavassa mielessä. Sitä VOI rikkoa, kunhan uskoo rikkovansa sitä "tahattomasti" ja sitten "katuu" tätä tahatonta rikkomustaan. Johonkin väliin tätä täysin epäuskottavaa "vakavuuutta ja aitouta" sotketaan sitten Kristuskin jonkin sortin armahtajana vaikka Hän on ennen kaikkea Lain antaja, koska Hänen lakinsa ja Mooseksen laki on jollakin ihme logiikalla yksi ja sama. Mutta huom! Mooseksen laki on täysin hampaaton: sitä VUOI rikkoa, kunhan HALUAA noudattaa sitä, suhtautuuu siihen vakavasti, rikkoo sitä "tahattomasti" ja katuu. Miltäköhän suomalaisen oikeusistuimen tuomarista kuulostaisi, jos esittäisin syytetyn ominaisuudessa tuollaiset "vakavuus- ja vilpittömyysargumentit" ja esittäisin samalla katuvani rikkomustani ja sitten odottaisin, ettei mitään seuraamusta edlelä esittämieni asioiden valossa tulisi? Te toraistit olette tehneet Mooseksen laista tuollaisen vellihousujen lain, joka ei ole mikään laki, kun sen rikkomisesta ei koskaan seuraa mitään!!! Eikö teitä hävetä!!?? Te pääsette aina luiskahtamaan rangaistusten alta livohkaan, koska te olette "vakavissanne", "vilpittömiä", lankeatte "vahingossa" ja "kadutte". Te häpäisette Mooseksen lain! Te vesitätte sen täydellisesti! Jollain sapattikäskyn pitämisellä te olette pitävinänne koko Lain, koska te olette NIIN TAVATTOMAN AITOJA JA VAKAVISSANNE!!! Mutta ryövätessänne Mooseksen lailta sen rangaistuskäytännöt te olette muokanneet siitä lihallisen mielenne mukaisen, tehneet sen EPÄLAIKSIeli TE ELÄTTE LAITTOMUUDESSA, SILLÄ TEILLÄ EI OLE TODELLISTA MOOSEKSEN LAKIA EIKÄ TEILLÄ OLE MINKÄÄNLAISTA KÄSITYSTÄ ELÄMÄN HENGEN LAISTA KRISTUKSESSA JEESUKSESSA! Kunpa te näkisitte köyhyytenne. Roomalaiskirjeen 2. luku julistaa tuota teidän farisealaisuuttanne maan ääriin saakka!
- Laki-ja-PELASTUS
Uudessa Liitossa ei ole pelastusta lain kautta ja UT:sta ei löydy sapattikäskyä.
- 1234567---
Ei sellaiset mitään löydä, joilla on peite silmillä !
- sdf
Vai ei ole?? Kyllä on.
Jeesus sanoi, että laki on voimassa uuden liiton puolella. Ne jotka lakia noudattavat, he ovat suuria Jeesuksen valtakunnassa, mutta ne, jotka purkavat lain ja niin opettavat, ovat tuomittuja alas helvettiin. Jokaisesta turhasta sanasta, jonka kirjoittaa somee, saa tuomion.
Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Mt 12:35 Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." - Lakikiivailijat
Laki pimentää ja fokusoi uskon lakiin ja siksi he esiintyvät kristittyjen syyttäjinä ja oikeaoppisina.
- 1234567---
Lakikiivailijat kirjoitti:
Laki pimentää ja fokusoi uskon lakiin ja siksi he esiintyvät kristittyjen syyttäjinä ja oikeaoppisina.
KEN TAHTOO OLLA KRISTITTY JA KRISTITTYNÄ KUOLLA EI SILLE, OUTO, PEITETTY SAA HERRAN LAKI OLLA, JONK' ANTOI ITSE JUMALA.
- Haista_sitä_itseään
sdf kirjoitti:
Vai ei ole?? Kyllä on.
Jeesus sanoi, että laki on voimassa uuden liiton puolella. Ne jotka lakia noudattavat, he ovat suuria Jeesuksen valtakunnassa, mutta ne, jotka purkavat lain ja niin opettavat, ovat tuomittuja alas helvettiin. Jokaisesta turhasta sanasta, jonka kirjoittaa somee, saa tuomion.
Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Mt 12:35 Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."Haista sinä Lainraiskaajavanhapiikaidiootti pitkä paska. Sinä olet tehnyt Mooskesen laista laittomuuden.
- toenni
1234567--- kirjoitti:
Ei sellaiset mitään löydä, joilla on peite silmillä !
Kerro missä kohdassa UT määrää sapatista?
Miten Uusi testamentti opettaa sapattia vietettäväksi?
Kerro ykskin tapa joka on sapatinviettoa.
Ei käynti mopolla 120kmn päässä olevassa lahkokirkossa ole mitään lepopäivänviettoa vaan suunnaton rasite. Jos 6 päivää pitää tehdä työtä ja seitsemäntenäkin päivänä pitää olla matkustamassa kirkkoloihin niin miten on levon laita? Kuka hoitaa karjan sillä aikaa? - sdf
Haista_sitä_itseään kirjoitti:
Haista sinä Lainraiskaajavanhapiikaidiootti pitkä paska. Sinä olet tehnyt Mooskesen laista laittomuuden.
Näyttää demoniset voimat alkavan raivoamaan, kun totuutta saarnataan ja parannusta lain rikkomisesta. Jeesus sanoi niin osuvasti, ettei Saatanan kätyrit siedä kuulla Jumalan Sanaa. Laittomuuden tekijöiden isä on Saatana, kaiken valheen isä. Saatanan kätyrit puhuvat epäasiallisesti, koska lain sanojen kuuleminen saa heidät raivon valtaan.
Jh 8: 41 Te teette aivan samoin kuin isänne." He sanoivat: "Me emme ole porton poikia. Meillä on yksi isä, Jumala." 42 Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut. 43 Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. 44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. 45 Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. 46 Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? 47 Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."
- UTesiin
Missä luvussa ja jakeessa UT:ssa on sapattikäsky?
- adventismi pimentää aivot ja henkeä heillä ei ole vaan ainoastaan laki ja liha- 1234567---
Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole !
Sapattikäsky on kyllin selvästi annettu Vanhassa testamentissa moneen kertaan. Miksi se pitäisi toistaa Uudessa testamentissa? Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Se tarkoittaa, että myöskään sapattikäskystä ei ole kadonnut pieninkään piirto.
Jeesus vahvistaa sapatin sanoessaan että sapatti on ihmistä varten, että hän on sapatin Herra ja kehoittaessaan rukoilemaan, että pako ei tapahtuisi sapattina.
Hepr. 4:9 kuuluu alkukielen mukaan "Niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen". Uudessa testamentissa täten vahvistetaan sapattikäsky.- Lain_raiskaaja_idiootit
Sinä olet tehnyt Mooseksen laista laittomuuden.
Lain_raiskaaja_idiootit kirjoitti:
Sinä olet tehnyt Mooseksen laista laittomuuden.
Jahas, ja helluntailaiset jotka julistavat että laki on kumottu eivät ole tehneet siitä laittomuutta?
- Lain_raiskaaja_idiootit
Kristitty.net kirjoitti:
Jahas, ja helluntailaiset jotka julistavat että laki on kumottu eivät ole tehneet siitä laittomuutta?
Laki ON kumottu. Se naulittiin ristille yhdessä Kristuksen, sinun ja minun ja kaikkien toraistien ja huorintekijöiden ja lapsiinsekaantujien kanssa, ja meidät kuoletettiin pois laista, senkin paukapää. Kumpi on sinusta kaksinaamaisempaa: sekö, että julistaa lain olevan kumottu ja ei sen vuoksi noudata lakia, vaiko se, että julistaa ettei sitä ole kumottu, ja tekee siitä sitten hampaattoman pellehermanniversion ja esittää, että noudattaa todelllista Lakia, kun itse asiassa ei sitä noudata? Kuinka sinä lain vesittäjä julkeat puhua täällä ainuttakaan sanaa. Senkin sapatillaratsastaja, joka et kuitenkaan koko Lakia täytä.

Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Ei ainakaan vuorisaarnassa, jossa Jeesus sanoo että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto.
Ja kuka sinä olet tuomitsemaan toisia, mistä sinä niin varmaksi tiedät, että minä en noudata lakia, olet saanut tämän tiedon ilmestyksessä Herralta?- Lain_raiskaaja_idiootit
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Ei ainakaan vuorisaarnassa, jossa Jeesus sanoo että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto.
Ja kuka sinä olet tuomitsemaan toisia, mistä sinä niin varmaksi tiedät, että minä en noudata lakia, olet saanut tämän tiedon ilmestyksessä Herralta?Tajuatko sinä LAINRAISKAAJAidiootti, että kun olet poistanut lakijärjestelmästä rangaistusten täytäntöönpanon, olet tehnyt sen täysin tehottomaksi eli olet tehnyt Mooseksen laista laittomuuden. Sinun lain "noudattamisesi" on LAITTOMUUTTA, ja sinä kehtaat väittää noudattavasi lakia. Sinä elät LAITTOMUUDESSA.
- sAMA_KUIN_YLLÄ
Lain_raiskaaja_idiootit kirjoitti:
Tajuatko sinä LAINRAISKAAJAidiootti, että kun olet poistanut lakijärjestelmästä rangaistusten täytäntöönpanon, olet tehnyt sen täysin tehottomaksi eli olet tehnyt Mooseksen laista laittomuuden. Sinun lain "noudattamisesi" on LAITTOMUUTTA, ja sinä kehtaat väittää noudattavasi lakia. Sinä elät LAITTOMUUDESSA.
TOISTAN: Kumpi on sinusta kaksinaamaisempaa: sekö, että julistaa lain olevan kumottu ja ei sen vuoksi noudata lakia, vaiko se, että julistaa ettei sitä ole kumottu, ja tekee siitä sitten hampaattoman pellehermanniversion ja esittää, että noudattaa todelllista Lakia, kun itse asiassa ei sitä noudata? Kuinka sinä lain vesittäjä julkeat puhua täällä ainuttakaan sanaa. Senkin sapatillaratsastaja, joka et kuitenkaan koko Lakia täytä.

En ole poistanut laista rangaistuksia. Mutta minä en ole tuomari enkä pyöveli, joten tappaminen ei kuulu minulle. Toivottavasti tämä yksinkertainen asia menee perille.
sAMA_KUIN_YLLÄ kirjoitti:
TOISTAN: Kumpi on sinusta kaksinaamaisempaa: sekö, että julistaa lain olevan kumottu ja ei sen vuoksi noudata lakia, vaiko se, että julistaa ettei sitä ole kumottu, ja tekee siitä sitten hampaattoman pellehermanniversion ja esittää, että noudattaa todelllista Lakia, kun itse asiassa ei sitä noudata? Kuinka sinä lain vesittäjä julkeat puhua täällä ainuttakaan sanaa. Senkin sapatillaratsastaja, joka et kuitenkaan koko Lakia täytä.
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Ei ainakaan vuorisaarnassa, joss Jeesus sanoo, että hän ei ole tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto.
Minun mielestäni on todella kaksinaamaista esittää, että laki on kumottu, mutta ei, kyllä kymmentä käskyä silti tulee noudattaa, mutta ei, ei kuitenkaan neljättä käskyä.- Rapist_is_a_rapist
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Ei ainakaan vuorisaarnassa, joss Jeesus sanoo, että hän ei ole tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto.
Minun mielestäni on todella kaksinaamaista esittää, että laki on kumottu, mutta ei, kyllä kymmentä käskyä silti tulee noudattaa, mutta ei, ei kuitenkaan neljättä käskyä.Seli-seli, sinä vesität Lain ja olet ilmeisesti niin täynnä omaa "vakavamielisyyttäsi", "aitouttasi" ja "vilpittömyyttäsi", ettet kerta kaikkiaan tajua sitä. Harjoitat uskomatonta Mooseksen pilkkomista ja raiskaamista ja pyöristämistä itsellesi sopivaan muotoon. Etkä edes ymmärtänyt edellä esittämääni kaksinaamaisuuskysymystä, olet sen verran pihalla (lue: kaksinaaminen).
- toesaaltaohaseniinni
1234567--- kirjoitti:
Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole !
Tarkistin että otit lainauksesi kohdasta joka tarkoitti ihan toista asiaa kuin sinä.
Jes.8:16. Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini."
17. Niin minä odotan Herraa, joka kätkee kasvonsa Jaakobin heimolta, ja panen toivoni häneen.
18. Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella.
19. Ja kun he sanovat teille: "Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka supisevat ja mumisevat", niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa? Kuolleiltako elävien puolesta?
20. "Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.
21. Ja siellä he kuljeskelevat vaivattuina ja nälkäisinä, ja nälissään he vimmastuvat ja kiroavat kuninkaansa ja Jumalansa. He luovat silmänsä korkeuteen,
22. he katsahtavat maan puoleen, mutta katso: ainoastaan ahdistusta ja pimeyttä; he ovat syöstyt tuskan synkeyteen ja pimeyteen.
23. Mutta ei jää pimeään se, mikä nyt on vaivan alla. Entiseen aikaan hän saattoi halveksituksi Sebulonin maan ja Naftalin maan, mutta tulevaisuudessa hän saattaa kunniaan merentien, Jordanin tuonpuoleisen maan, pakanain alueen.
- paavolansivulta
Luuk 22:20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.
Hebr 7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
Jotkut sanovat, että vanhan liiton laki ei kumoutunut ja lain muutos tarkoittaa sitä, että kiveen kirjoitettu laki siirtyi kivestä ihmisen sydämeen, mutta laki on edelleen sama ja muuttumaton.
Herra Jeesus ei kumonnut lakia, vaan lihan ruumiissaan vaeltaen Hän täytti sen, eläen vanhan liiton järjestyksen mukaisesti täydellisesti. Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta tapahtui lain muutos, joka kumosi vanhan liiton sekä sen lakijärjestyksen. Lain muutos ei jättänyt voimaan vanhan liiton lakia syntiuhrista, vaan muutti sen. Eläimen veri syntiuhrina kumoutui, jonka tilalle tuli Herran Jeesuksen veressä syntiuhri syntien anteeksisaamiseksi.
Jos vanha liitto lakineen olisi edelleen sellaisenaan voimassa, niin silloin myös eläinsyntiuhrit olisivat voimassa. Herran Jeesuksen veressä, Hänen syntiuhrinsa kumosi ja poisti eläinsyntiuhrit kokonaan, koska lain muutos asetti voimaan Herran Jeesuksen syntiuhrin syntien anteeksisaamiseksi. Jos uskot koko vanhan liiton lain olevan voimassa sellaisenaan Uudessa Liitossa, niin silloin pilkkaat Herran Jeesuksen sovitusverta, etkä ole armon alla, vaan lain alla.
3 Moos 21:9 Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon tulessa.
Edellä oleva VT:n käsky papin tyttärestä, joka häpäisi itsensä haureudella, jonka tähden hänet tulisi surmata polttamalla, ei ole millään tavalla voimassa, vaan lain muutoksen kautta se on kokonaan kumottu ja poistettu Herran Jeesuksen sovitustyön kautta. Jos joku kuitenkin edelleen väittää koko VT:n lakineen ja käskyineen olevan voimassa sellaisenaan, niin hänen tulisi surmata tyttärensä, jos tytär eksyy haureuteen. Haureus on edelleenkin syntiä UL:ssa, mutta seurakunnalla ei ole enää oikeutta rangaista haureudesta kuolemantuomiolla. Sellainen väite, joka sanoo koko VT:n lakineen ja käskyineen olevan voimassa Uudessa Liitossa on eksynyt pois armosta ja totuudesta, joka on Herrassa Jeesuksessa.
3 Moos 20:10 ¶ Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkoja mies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.
Vanhan liiton laki määräsi aviorikoksesta kuolemanrangaistuksen, joka koski molempia aviorikoksen tehneitä osapuolia. Tämäkin VT:n laki on kumoutunut eikä ole enää sellaisenaan voimassa, sillä UL:n järjestyksessä seurakunnalla ole oikeutta rangaista aviorikkojia kuolemalla. UL:n järjestyksessä aviorikos on edelleen synti, mutta lain muutos poisti kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanon seurakunnalta koskien avionrikkojia.
Gal 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Jos joku vielä edelleenkin väittää ja opettaa, että UL:n järjestyksessä vanhan liiton laki on voimassa sellaisenaan, niin hän ei ole uskossa Herraan Jeesukseen, ei armossa ja totuudessa, vaan lain alla, lain kirouksen alaisena." Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta tapahtui lain muutos"
Näin sanotaan missä kohtaa Raamattua? Miksi Jeesus sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?- Tämä_on_Jumalan_Sanaa
Petri Paavola hyvin kierolla tavalla itse asiassa kumoaa koko lain. Hän sanoo suoraan, ettei lakia tarvitse noudattaa uuden liiton aikana, mikä on Jeesuksen kieltämää lain kumoamista. Jumalan Sana sanoo, että Petri Paavolaa tullaan kutsumaan Kristuksen valtakunnassa kaikkein vähäisimmäksi, koska hän saa tuomion tuliseen järveen.
Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Mt 13:40. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
41. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Tämä_on_Jumalan_Sanaa kirjoitti:

42. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.Paras juttu Paavolalta on, että "Me vahvistamme lain" tarkoittaa että me vahvistamme lain muutoksen. Miten hän kehtaa aivan pokkana vääntää Raamatun sanaa näin kieroon?
- sdf
Petri Paavola on eksyttäjä, joka laittomasti ja Raamatun vastaisesti kumoaa lakia, mutta hän kuitenkin hyväksyy sapatin. Tässä on hänen kertomus asiasta:
"Aikoinani vastustin sapattia lepopäivänä ja pidin sitä vain juutalaisille kuuluvana asiana. Uskoin, että sunnuntai on Uuden Liiton uskoville tarkoitettu lepopäivä, kunnes tutkin asiaa Raamatusta ja huomasin olleeni väärässä. 300-luvulla Rooman valtakunnan alueelle syntynyt Rooman katolinen kirkko kumosi Raamatullisen sapatin ja asetti sen tilalle sunnuntai päivän pyhittämisen, päivän jonka pyhittäminen oli jo roomalaisille pakanuudesta tuttua. Jos tutkimme rehellisesti Raamatun ilmoitusta sapatista, niin huomaamme ettei Raamattu ilmoita missään kohtaan Jumalan muuttaneen alkuperäistä sapattia sunnuntaille." sdf kirjoitti:
Petri Paavola on eksyttäjä, joka laittomasti ja Raamatun vastaisesti kumoaa lakia, mutta hän kuitenkin hyväksyy sapatin. Tässä on hänen kertomus asiasta:
"Aikoinani vastustin sapattia lepopäivänä ja pidin sitä vain juutalaisille kuuluvana asiana. Uskoin, että sunnuntai on Uuden Liiton uskoville tarkoitettu lepopäivä, kunnes tutkin asiaa Raamatusta ja huomasin olleeni väärässä. 300-luvulla Rooman valtakunnan alueelle syntynyt Rooman katolinen kirkko kumosi Raamatullisen sapatin ja asetti sen tilalle sunnuntai päivän pyhittämisen, päivän jonka pyhittäminen oli jo roomalaisille pakanuudesta tuttua. Jos tutkimme rehellisesti Raamatun ilmoitusta sapatista, niin huomaamme ettei Raamattu ilmoita missään kohtaan Jumalan muuttaneen alkuperäistä sapattia sunnuntaille."Hienoa että hän opettaa sapatista oikein, mutta samoilla argumenteilla joita hän esittää sapatista voi puolustaa myös Mooseksen lain noudattamista. Mutta tämä viimeisin kirjoitus Paavolalta on kyllä pohjanoteeraus.
- kymysys
Kristitty.net kirjoitti:
Hienoa että hän opettaa sapatista oikein, mutta samoilla argumenteilla joita hän esittää sapatista voi puolustaa myös Mooseksen lain noudattamista. Mutta tämä viimeisin kirjoitus Paavolalta on kyllä pohjanoteeraus.
Voitko lyhyesti siteerata Paavolaa ja perusteella, mitkä ovat pahimmat mokat, mitä Paavola tekee kahdessa uudessa lakia käsittelevässä julkaisussaan.
kymysys kirjoitti:
Voitko lyhyesti siteerata Paavolaa ja perusteella, mitkä ovat pahimmat mokat, mitä Paavola tekee kahdessa uudessa lakia käsittelevässä julkaisussaan.
Voin. Hän sanoo, että "me vahvistamme lain" tarkoittaa, että me vahvistamme lain muutoksen, mitä ei missään kohtaa Raamattua eikä varsinkaan tässä jakeessa sanota.
Pahin moka on, että hän yrittää selittää Jeesuksen sanat, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, ikään kuin ne tarkoittaisivat, että Jeesus on kumonnut lain ja laista on kadonnut useampikin piirto.- niinpä_
Kristitty.net kirjoitti:
Voin. Hän sanoo, että "me vahvistamme lain" tarkoittaa, että me vahvistamme lain muutoksen, mitä ei missään kohtaa Raamattua eikä varsinkaan tässä jakeessa sanota.
Pahin moka on, että hän yrittää selittää Jeesuksen sanat, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, ikään kuin ne tarkoittaisivat, että Jeesus on kumonnut lain ja laista on kadonnut useampikin piirto.Suosittelen, että teet oman aloituksen, jossa siteeraat Paavolan kirjoitusta ja sitten annat siihen vastineen. On parempi, että tällaiset käsitellään kunnolla, ettei tule epäselvyyksiä. Paavolan sivuilla saattaa olla pari tuhatta klikkausta päivässä, joten väärät juorut leviävät helposti.
- toesaaltaohaseniinni
sdf kirjoitti:
Petri Paavola on eksyttäjä, joka laittomasti ja Raamatun vastaisesti kumoaa lakia, mutta hän kuitenkin hyväksyy sapatin. Tässä on hänen kertomus asiasta:
"Aikoinani vastustin sapattia lepopäivänä ja pidin sitä vain juutalaisille kuuluvana asiana. Uskoin, että sunnuntai on Uuden Liiton uskoville tarkoitettu lepopäivä, kunnes tutkin asiaa Raamatusta ja huomasin olleeni väärässä. 300-luvulla Rooman valtakunnan alueelle syntynyt Rooman katolinen kirkko kumosi Raamatullisen sapatin ja asetti sen tilalle sunnuntai päivän pyhittämisen, päivän jonka pyhittäminen oli jo roomalaisille pakanuudesta tuttua. Jos tutkimme rehellisesti Raamatun ilmoitusta sapatista, niin huomaamme ettei Raamattu ilmoita missään kohtaan Jumalan muuttaneen alkuperäistä sapattia sunnuntaille."Missään kohden UT ei kerro että se mitä Mooseksen kautta säädettiin juutalaisuuden merkiksi olisi muutettu kristittyihin.
Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Minä uskon tuon niinkuin Raamattu sen meille kertoo enkä niinkuin lahkosaarnaajat.
Jeesus noudatti Mooseksen lakia ja säädöksiä sillä sen kautta hänestä sukeutui meidän Vapahtajamme. Mooseksen kautta säädetyt lait ja säädökset olivat juri siksi että niiden välityksellä sovitustyö oli mahdollinen ja pätevä.
Minusta ei voi tulla Vapahtajaa juutalsten säädöksiä noudattaen sillä se virka on jo täytetty!
Oli erinomaisen tärkeää että Jeesuksen kuolema aiheutettiin rikkoen rangaistuksista annettuja kaikkia säädöksiä . - toesaaltaohaseniinni
Kristitty.net kirjoitti:
" Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta tapahtui lain muutos"
Näin sanotaan missä kohtaa Raamattua? Miksi Jeesus sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?Ei Vanhaa Liittoa tarvitse kumota eikä Jumala niin tehnytkään.
Jeesus teki Uuden Liiton ja sai siihen oikeuden sovitustynsä kautta.
Vanhaan liittoon kuului asiakirja jossa oli "Siunaus ja kirous".
Jeesus lunasti sen mikä oli juutalaisia vastaan ="meitä vastaan"
Kolossalaiskirje:
13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
Siksi Paavali käyttää meistä pakanoista pronominia "teille" ja heistä juutalaisista "meille", sillä molemmille sovitus on hieman eri mutta lopputulos on sama >>>>> Ef.2:11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Sapatti on suuri juhlapäivä, levon, rauhan ja ilon päivä. Ihmettelen suuresti Maunolan ja kumppanien väitettä siitä, että sapatin viettämisellä olisi mitään tekemistä lakihenkisyyden kanssa. Mitä lakihenkistä on siinä, että sapattina nautin hyvästä ruuasta ja juomasta ystävien kanssa, lepään kaikista töistä ja pyhässä kokouksessa tutkin Herran sanaa?
- kysynpävaa
Jos Paavali Jeesuksen tavoin piti kunniassa Jumalan lain, pitikö hän Jeesuksen tavoin myös sapatin ?
Apostolien teoissa Luukas kertoo, että Paavali meni synagogaan "tapansa mukaan" jota ilmausta Luukas käytti kuvaillessaan myös Jeesuksen sapatinviettoa. Apostolien tekojen tapahtumat samoin kuin itse kirjan kirjoittaminen tapahtuivat vuosia, jopa vuosikymmeniä ristin jälkeen. Jos sapatti oli muutettu sunnuntaille, miksi Luukas, ainoa Uuteen testamenttiin kirjoittanut pakana, ei kertonut muutoksesta ?- gxs
Alkuseurakunta ei viettänyt sapatti sunnuntaina vaan lauantaina. Kaikki puheet siitä, että sapatti olisi siirtynyt uuden liiton takia sunnuntaille ovat pötyä ja katolisen kirkon laiton teko. Raamatussa ei ole sellaista käskyä eikä alkuseurakunta viettänyt sapattia sunnuntaina. Katolinen kirkko sen teki, koska Rooman valtiossa palvottiin auringonjumalaa sunnuntaina, minkä vuoksi kirkko siirsi sapatin sunnuntaille, jotta se sai kansan hyväksymään lepopäivän.
- gxs
Jeesus vietti sapattia.
Lk 4:14 Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. 15 Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. 16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, - toesaaltaohaseniinni
gxs kirjoitti:
Jeesus vietti sapattia.
Lk 4:14 Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. 15 Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. 16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan,Tottakai Jeesus noudatti juutalaisille säädettyjä asioita sillä hän oli lain alainen.
1.Korinttolaiskirje:
9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
Galatalaiskirje:
3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. >> Jakeen lisätiedot
4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
4:21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
Miksi UT toistuvasti opettaa vastoin adventistien ja muiden lainnoudattamisestaan kerskaavien oppia? toesaaltaohaseniinni kirjoitti:
Tottakai Jeesus noudatti juutalaisille säädettyjä asioita sillä hän oli lain alainen.
1.Korinttolaiskirje:
9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
Galatalaiskirje:
3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. >> Jakeen lisätiedot
4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
4:21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
Miksi UT toistuvasti opettaa vastoin adventistien ja muiden lainnoudattamisestaan kerskaavien oppia?Kerro missä kohtaa UT opettaa, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja häpäistä sapatin?
toesaaltaohaseniinni kirjoitti:
Tottakai Jeesus noudatti juutalaisille säädettyjä asioita sillä hän oli lain alainen.
1.Korinttolaiskirje:
9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
Galatalaiskirje:
3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. >> Jakeen lisätiedot
4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
4:21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
Miksi UT toistuvasti opettaa vastoin adventistien ja muiden lainnoudattamisestaan kerskaavien oppia?Paavali todistaa, että hän ei missään kohtaa rikkonut Mooseksen lakia. Miksi ihmeessä, jos hän kerta oli vapaa laista? Hänhän oli pakanoiden apostoli, pakanoiden seurassa hän olisi aivan hyvin voinut syödä saastaista ja rikkoa sapattia, jos nämä kerta oli kumottu.
”Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.” (Apt. 21:24)
”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ” (Apt. 24:14)
”Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan” (Apt. 25:8)
”Miehet, veljet! Vaikka en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, annettiin minut kuitenkin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin” (Apt. 28:17)Tämä on tärkeä pointti. Jos niin mullistava asia tapahtui, että sapatti kumottiin ja sunnuntaista tuli pyhäpäivä, miksi Raamattu ei kerro tästä sanaakaan? Miksi meillä ei ole missään kohtaa Raamattua tarinaa siitä, kuinka alkuseurakunta vietti sunnuntaita? Jos alkuseurakunta olisi sapatin sijaan pyhittänyt sunnuntain, juutalaiset olisivat varmasti hyökänneet tätä oppia vastaan. Sen sijaan meillä ei ole Raamatussa ainuttakaan väittelyä juutalaisten ja kristittyjen välillä siitä, mikä päivä tuli pyhittää.
Uusi testamentti todistaa, että sapattia vietettiin edelleen eikä sunnuntaista ole mitään mainintaa.
”Ja hän (Jeesus) saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan; ” (Lk. 4:16)
”Ja hän (Jeesus) meni alas Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina.” (Lk. 4:31)
”Ja toisena sapattina hän (Jeesus) meni synagoogaan ja opetti;” (Lk. 6:6)
”Ja hän (Jeesus) oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.” (Lk. 13:10)
”Ja palattuaan kotiinsa he (opetuslapset) valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan.” (Lk. 23:56)
”Mutta he (Paavali seuralaisineen) vaelsivat Pergestä eteenpäin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan; ja he menivät synagoogaan sapatinpäivänä ja istuutuivat.” (Apt. 13:14)
”Kun he (Paavali ja Barnabas) lähtivät ulos, pyydettiin heitä puhumaan näitä asioita tulevanakin sapattina. Seuraavana sapattina kokoontui lähes koko kaupunki kuulemaan Jumalan sanaa.” (Apt. 13:42,44)
”Ja sapatinpäivänä me (Paavali, Timoteus ja Luukas) menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.” (Apt. 16:13)
”Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,” (Apt. 17:2)
”Ja hän (Paavali) keskusteli synagoogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan.” (Apt. 18:4)
Näemme edellä lainatuista jakeista, ettei Raamatun mukaan viikon ensimmäisellä päivällä ollut mitään erityistä asemaa alkuseurakunnan jumalanpalveluselämässä. Sapatti sen sijaan oli päivä jona erityisesti kokoonnuttiin kirjoitusten äärelle. Näemme siis, että Jeesus, opetuslapset, apostolit ja Paavali kaikki viettivät sapattia. Sunnuntain vietolle sapatin sijaan ei näin ollen ole mitään perusteita Raamatussa.- toesaaltaohaseniinni
Kristinuskoon ei säädetty minkäänlaista sääntöä lepopäivästä. Joten pakanoita ei edellytetty muuttamaan mitään viettotapaa kunhan ei pahaa tehnyt kenellekään.
Apostolien päätös siitä mikä on pakanuudesta kääntyneille poikkeaa juutaisille säädetystä!
Silloinkin oli kiistaa tasan näistä samoista asioista.
Ap.T.21:20. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.
21. Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan.
22. Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen.
23. Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä.
24. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.
25. Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." toesaaltaohaseniinni kirjoitti:
Kristinuskoon ei säädetty minkäänlaista sääntöä lepopäivästä. Joten pakanoita ei edellytetty muuttamaan mitään viettotapaa kunhan ei pahaa tehnyt kenellekään.
Apostolien päätös siitä mikä on pakanuudesta kääntyneille poikkeaa juutaisille säädetystä!
Silloinkin oli kiistaa tasan näistä samoista asioista.
Ap.T.21:20. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.
21. Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan.
22. Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen.
23. Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä.
24. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.
25. Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."Kerrro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että juutalaisille on eri säännöt kuin pakanoille? Paavali sanoo, että ei ole mitään erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen välillä. Kerro missä kohtaa apostolien kokousta päätettiin, että pakanoiden ei kuulu noudattaa Mooseksen lakia? Jos alkuseurakunta vietti sunnuntaita sapatin sijaan, miksi Raamatussa ei ole ainuttakaan mainintaa tästä uudesta mullistavasta asiasta?
Huomaa mitä lainaamassasi Raamatun kohdasssa sanotaan, Paavalikin noudatti lakia ja vaelsi sen mukaan.- soaptoestoo
gxs kirjoitti:
Jeesus vietti sapattia.
Lk 4:14 Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. 15 Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. 16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan,Jeesus oli Vanhan Liiton alainen siihen asti kunnes hänen ristinkuolemansa sinetöi Uuden Liiton. Onhan luonnollista että eri liitoissa on eri säädökset, eiksjeh?
Uudessa liitossa ei ole lepopäivää sillä se on kokonaan hengellinen. Hengellisiin asiohin ei ole säädettyä lepopäivää ja hengellinen voi olla joka päivä.
Jer.31:31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
32. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. soaptoestoo kirjoitti:
Jeesus oli Vanhan Liiton alainen siihen asti kunnes hänen ristinkuolemansa sinetöi Uuden Liiton. Onhan luonnollista että eri liitoissa on eri säädökset, eiksjeh?
Uudessa liitossa ei ole lepopäivää sillä se on kokonaan hengellinen. Hengellisiin asiohin ei ole säädettyä lepopäivää ja hengellinen voi olla joka päivä.
Jer.31:31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
32. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.Ai uudessa liitossa ei ole lepopäivää? Eli uudessa liitossa kuuluu tehdä työtä 247?
Mauno Mattila ei suostunut käymään asiallista keskustelua Facebookissa, vaan poisti minut kavereistaan. Ei hän suostu käymään keskustelua täälläkään, vaan ylhäältä päin saarnaa omaa totuuttaan kuin mikäkin profeetta ja lässyttää, että kukaan ei pelastu lain kautta. Hän ei ole suostunut vastaamaan, että missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä, eikä hän ole vastannut, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sunnuntai on pyhäpäivä.
YouTubesta voi jokainen seurata tuota keskustelua, jota Mauno jaksoi yllättävän pitkään käydä kanssani (Lauri Rantala). Siinäkään hän ei vastaa esitettyihin erittäin painaviin argumentteihin häntä vastaan, vaan haukku vastustajiaan lakihenkisiksi fariseuksiksi ja judaisteiksi ja toistelee samaa, että kukaan ei tule vanhurskaaksi lakia noudattamalla.
Se on selvä Raamatun totuus, että laki ei pelasta ketään, pelastus on yksin armosta. Mutta Paavali kirjoittaa, että uudessa liitossa armon alla emme saa tehdä syntiä, vaikka emme ole lain alla (Room. 6:15). Maunolla on siis osoittamatta se jae Raamatusta, jossa sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa kymmentä käskyä.
Mauno haukkuu Mooseksen laki löyhkäksi ja väittää, että laki ei tuo rauhaa. Missään kohtaa Raamattua ei Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia (Room. 7:12) kutsuta löyhkäksi. Raamattu todistaa, että Jumalan pyhä laki tuo rauhan:
"Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi (Tooraasi), eikä heille kompastusta tule." (Ps. 119:165)
Tässä sanotaan, että suuri rauha tulee niille, jotka rakastavat sinun Tooraasi. Siis suuri rauha, ei mitään pientä rauhaa. Lisäksi tämä jae antaa ymmärtää, että vanhurskaat rakastavat lakia. Mauno Mattila vihaa lakia ja kutsuu Jumalan pyhää lakia löyhkäksi.
On selvää, että Maunoa ei kiinnosta totuus, eikä hän ole valmis käymään mitään dialogia vastustajiensa kanssa. Minä en Facebookissa ketään haukkunut, pilkannut tai solvannut, vaan esitin täysin asiallisia argumentteja. Silti hän poisti minut kavereistaan, totuus ei kiinnostanut. Katsotaan kaunko kommentit saavat YouTubessa olla.- niinpä_
Mattila poistaa Youtube-kommenteista ne pois, jotka ovat hänen oppiansa vastaan tai edes jonkin verran kiusallisia hänelle. Mattila kerää yleisöltä vain niitä kommentteja, jotka ovat hänen mielensä mukaisia. Sen takia hänen ylläpidossa olevat keskustelupalstat ovat yhtä uskottavia kuin Pravda-lehti Neuvostoliitossa.
Mattila saa profetioita, joita luulee Jumalan antamiksi, mutta ne ovat vääriä profetioita. Mattila ei ole Jumalan profeetta, vaan hän palvelee antikristusta. Sen takia kukaan ei voi saada järkipuheella Mattilan päätä kääntymään, koska hän on vihkiytynyt paholaisen palvelijaksi. niinpä_ kirjoitti:
Mattila poistaa Youtube-kommenteista ne pois, jotka ovat hänen oppiansa vastaan tai edes jonkin verran kiusallisia hänelle. Mattila kerää yleisöltä vain niitä kommentteja, jotka ovat hänen mielensä mukaisia. Sen takia hänen ylläpidossa olevat keskustelupalstat ovat yhtä uskottavia kuin Pravda-lehti Neuvostoliitossa.
Mattila saa profetioita, joita luulee Jumalan antamiksi, mutta ne ovat vääriä profetioita. Mattila ei ole Jumalan profeetta, vaan hän palvelee antikristusta. Sen takia kukaan ei voi saada järkipuheella Mattilan päätä kääntymään, koska hän on vihkiytynyt paholaisen palvelijaksi.En usko että Mattila pystyy YouTubesta poistamaan kommenteja, ei hän ole minun viestejä vielä poistanut, olisi varmasti poistanut, jos se olisi mahdollista. Mutta Facebookista hän minut poisti, ja sanoi suoraan, että häntä ei dialogi kiinnosta.
- niinsitäpitää
"Mauno Mattila ei suostunut käymään asiallista keskustelua Facebookissa, vaan poisti minut kavereistaan......."
Tosi mielekkäästi tehty. Pitääpä otaa opiksi!
Mauno Mattila esiintyy Raamatun opettajana, mutta ei osaa alkukieli, vaan pitää kiinni siitä, että meidän suomenkielisissä Raamatun käännöksissämme sanotaan, että Kristus on lain loppu. Alkukieli ei häntä kiinnosta, kuinka voi toimia Raamatun opettajana, jos ei hallitse alkukieliä?
- Laskuntulos
Kristitty.net kerroppa mitä kielitutkintoja olet suorittanut.
Saatanan lapsi kuten sinä ei osaa opettaa Raamattua! Eikä sinun oppejasi pidä ottaa vastaan!
Sinä olet sapattia varten. Laskuntulos kirjoitti:
Kristitty.net kerroppa mitä kielitutkintoja olet suorittanut.
Saatanan lapsi kuten sinä ei osaa opettaa Raamattua! Eikä sinun oppejasi pidä ottaa vastaan!
Sinä olet sapattia varten.Osaan tarpeeksi hepreaa ja kreikkaa. Olen itseoppinut. En ole suorittanut mitään tutkintoja. Mutta minä en YouTubessa esiinny opettajana, enkä minä johda mitään seurakuntaa. Tiedän tarpeeksi alkukieliä, jotta tiedän, että kreikan sana telos tarkoittaa paitsi loppua, myös päämäärää. Kristus on siis lain päämäärä, ei suinkaan sen loppu. Koska Jeesus sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, Room. 10:4 on paras kääntää "Kristus on lain päämäärä".
Mutta se että Mattila vetoaa suomenkielisiin käännöksiimme osoittaa, että häntä ei alkukieli kiinnosta.- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Osaan tarpeeksi hepreaa ja kreikkaa. Olen itseoppinut. En ole suorittanut mitään tutkintoja. Mutta minä en YouTubessa esiinny opettajana, enkä minä johda mitään seurakuntaa. Tiedän tarpeeksi alkukieliä, jotta tiedän, että kreikan sana telos tarkoittaa paitsi loppua, myös päämäärää. Kristus on siis lain päämäärä, ei suinkaan sen loppu. Koska Jeesus sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, Room. 10:4 on paras kääntää "Kristus on lain päämäärä".
Mutta se että Mattila vetoaa suomenkielisiin käännöksiimme osoittaa, että häntä ei alkukieli kiinnosta.Kun Raamatun teksti on vastaan sinun nettiuskontoa, niin sinä sanot, että on käännösvirhe.
Uskon enemmän Raamatun käännöskomitean kielitaitoa kuin sinun.
Onhan tuossa ko Raamatun kohdassa sana sinulle (päämäärä) ja Mattilalle (loppu).
Ongelma on siinä että sinä olet jumalaton pakana ja leikit kielitieteilijää. Laskuntulos kirjoitti:
Kun Raamatun teksti on vastaan sinun nettiuskontoa, niin sinä sanot, että on käännösvirhe.
Uskon enemmän Raamatun käännöskomitean kielitaitoa kuin sinun.
Onhan tuossa ko Raamatun kohdassa sana sinulle (päämäärä) ja Mattilalle (loppu).
Ongelma on siinä että sinä olet jumalaton pakana ja leikit kielitieteilijää.Voit itse tarkistaa sanakirjasta, mitä telos tarkoitaa: https://biblehub.com/greek/5056.htm
Definition: (a) an end, (b) event or issue, (c) the principal end, aim, purpose, (d) a tax.- Diggin_A_Deeper_Hole
Kristitty.net kirjoitti:
Osaan tarpeeksi hepreaa ja kreikkaa. Olen itseoppinut. En ole suorittanut mitään tutkintoja. Mutta minä en YouTubessa esiinny opettajana, enkä minä johda mitään seurakuntaa. Tiedän tarpeeksi alkukieliä, jotta tiedän, että kreikan sana telos tarkoittaa paitsi loppua, myös päämäärää. Kristus on siis lain päämäärä, ei suinkaan sen loppu. Koska Jeesus sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, Room. 10:4 on paras kääntää "Kristus on lain päämäärä".
Mutta se että Mattila vetoaa suomenkielisiin käännöksiimme osoittaa, että häntä ei alkukieli kiinnosta.Kun lähtee ajamaan Helsingistä Tampereelle, Tampere on tuon ajomatkan TELOS, päämäärä. Kun saavutaan Tampereelle, ei saavuta toistamiseen Helsinkiin, vaan Tampereelle. Ja Tampereella ei ole sisällä piilossa Helsinkiä, joka odottaisi innokasta matkaajaa, joka oli alun perinkin aikeissa ajaa Helsingistä Tampereelle. Onko tätä jotenkin liian vaikeaa tajuta? Kun höpötät siitä, kuinka Kristus on Lain TELOS, joka tarkoittaa päämäärää eikä suinkaan "loppua", kaivat vain entistä syvemmän kuopan itsellesi.
Diggin_A_Deeper_Hole kirjoitti:
Kun lähtee ajamaan Helsingistä Tampereelle, Tampere on tuon ajomatkan TELOS, päämäärä. Kun saavutaan Tampereelle, ei saavuta toistamiseen Helsinkiin, vaan Tampereelle. Ja Tampereella ei ole sisällä piilossa Helsinkiä, joka odottaisi innokasta matkaajaa, joka oli alun perinkin aikeissa ajaa Helsingistä Tampereelle. Onko tätä jotenkin liian vaikeaa tajuta? Kun höpötät siitä, kuinka Kristus on Lain TELOS, joka tarkoittaa päämäärää eikä suinkaan "loppua", kaivat vain entistä syvemmän kuopan itsellesi.
Olet hienosti ymmärtänyt, mitä telos tarkoittaa. Kun siis Kristus on lain telos, se tarkoittaa että Kristuksessa me saamme tappaa, varastaa ja tehdä huorin, koska olemme päässeet päämääräämme, jossa lakia ei enää ole voimassa.
- Diggin_A_Deeper_Hole

Merkitseekö Kristus ja KristukseSSA oleminen sinulle hengellistä ja moraalista tyhjiötä ja anrkiaa? Etkö ymmärrä, että Kristuksessa (olevassa) vaikuttaa elämän Hengen laki?
- Diggin_A_Deeper_Hole
Kristitty.net kirjoitti:
Olet hienosti ymmärtänyt, mitä telos tarkoittaa. Kun siis Kristus on lain telos, se tarkoittaa että Kristuksessa me saamme tappaa, varastaa ja tehdä huorin, koska olemme päässeet päämääräämme, jossa lakia ei enää ole voimassa.
Telos on tosiaan hengellinen aikuisuus Kristuksessa. Ymmärrykseltään alaikäiset tarvitsevat oppaakseen Lakia, mutta Lain tehtävä on kasvattaa aikuisuuteen, Kristukseen. Aikuiset eivät tarvitse "EI SAA PISSATA LATTIALLE" -kylttiä oppaakseen, koska ovat aikuisia. Lapset toki tarvitsevat erilaisia käskyjä jä kieltoja.
Myös Petri Paavola poisti minut kavereistaan Facebookissa, ihmeellistä touhua. Ei hänkään siis kestä saada asiallista palautetta.
- niinpä_
Mattila on ilmeisesti kirjoittanut sinulle tai jollekin muulle oman palautteensa julkaisunsa toisessa osassa "Lain muutos ja Kristuksen laki":
"Gal 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Jos joku vielä edelleenkin väittää ja opettaa, että UL:n järjestyksessä vanhan liiton laki on voimassa sellaisenaan, niin hän ei ole uskossa Herraan Jeesukseen, ei armossa ja totuudessa, vaan lain alla, lain kirouksen alaisena.
Toin aikaisemmassa kirjoituksessa esille, että Kymmenen Käskyä olivat voimassa jo ennen lain antamista, sillä Aabraham vaelsi Jumalan lain (Kymmenen Käskyä) opetuksen mukaisesti uskoessaan Herraa, kts. linkki. Aabraham oli esikuvaa tulevasta Uuden Liiton järjestyksestä uskon kautta Messias Jeesukseen, siksi hän vaelsi Kymmenen Käskyn mukaisesti, jotka ovat myös voimassa Uuden Liiton uskon järjestyksessä.
Lain muutos Herran Jeesuksen veressä asetti voimaan Kristuksen Lain, jonka mukaisesti usko vahvistaa Uuden Liiton lain, Kristuksen Lain (Room 3:31) ja ojentautuu uskossa Kristuksen Lain opetuksen mukaisesti. Uudessa Liitossa kukaan ei pelastu lain tekojen noudattamisen kautta, ei Kymmenen Käskyn opetuksen noudattamisen kautta, ei Kristuksen Lain noudattamisen kautta, vaan Jumalan armosta Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta, uskon kautta Messias Jeesukseen. "
Jos haluat, niin tee tästä artikkelista oma aloituksesi ja anna oma vastineesi tähän. On päivän selvää, ettei kukaan joudu kirotuksi tai eroon Jeesuksesta, jos noudattaa lakia. Paavola kirjoittaa täyttä soopaa. niinpä_ kirjoitti:
Mattila on ilmeisesti kirjoittanut sinulle tai jollekin muulle oman palautteensa julkaisunsa toisessa osassa "Lain muutos ja Kristuksen laki":
"Gal 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Jos joku vielä edelleenkin väittää ja opettaa, että UL:n järjestyksessä vanhan liiton laki on voimassa sellaisenaan, niin hän ei ole uskossa Herraan Jeesukseen, ei armossa ja totuudessa, vaan lain alla, lain kirouksen alaisena.
Toin aikaisemmassa kirjoituksessa esille, että Kymmenen Käskyä olivat voimassa jo ennen lain antamista, sillä Aabraham vaelsi Jumalan lain (Kymmenen Käskyä) opetuksen mukaisesti uskoessaan Herraa, kts. linkki. Aabraham oli esikuvaa tulevasta Uuden Liiton järjestyksestä uskon kautta Messias Jeesukseen, siksi hän vaelsi Kymmenen Käskyn mukaisesti, jotka ovat myös voimassa Uuden Liiton uskon järjestyksessä.
Lain muutos Herran Jeesuksen veressä asetti voimaan Kristuksen Lain, jonka mukaisesti usko vahvistaa Uuden Liiton lain, Kristuksen Lain (Room 3:31) ja ojentautuu uskossa Kristuksen Lain opetuksen mukaisesti. Uudessa Liitossa kukaan ei pelastu lain tekojen noudattamisen kautta, ei Kymmenen Käskyn opetuksen noudattamisen kautta, ei Kristuksen Lain noudattamisen kautta, vaan Jumalan armosta Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta, uskon kautta Messias Jeesukseen. "
Jos haluat, niin tee tästä artikkelista oma aloituksesi ja anna oma vastineesi tähän. On päivän selvää, ettei kukaan joudu kirotuksi tai eroon Jeesuksesta, jos noudattaa lakia. Paavola kirjoittaa täyttä soopaa.Mielenkiintoista, jos kymmenen käskyä oli voimassa jo Aabrahamin aikaan, niin uudessa liitossa neljäs käsky kuitenkin on kumottu.
niinpä_ kirjoitti:
Mattila on ilmeisesti kirjoittanut sinulle tai jollekin muulle oman palautteensa julkaisunsa toisessa osassa "Lain muutos ja Kristuksen laki":
"Gal 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Jos joku vielä edelleenkin väittää ja opettaa, että UL:n järjestyksessä vanhan liiton laki on voimassa sellaisenaan, niin hän ei ole uskossa Herraan Jeesukseen, ei armossa ja totuudessa, vaan lain alla, lain kirouksen alaisena.
Toin aikaisemmassa kirjoituksessa esille, että Kymmenen Käskyä olivat voimassa jo ennen lain antamista, sillä Aabraham vaelsi Jumalan lain (Kymmenen Käskyä) opetuksen mukaisesti uskoessaan Herraa, kts. linkki. Aabraham oli esikuvaa tulevasta Uuden Liiton järjestyksestä uskon kautta Messias Jeesukseen, siksi hän vaelsi Kymmenen Käskyn mukaisesti, jotka ovat myös voimassa Uuden Liiton uskon järjestyksessä.
Lain muutos Herran Jeesuksen veressä asetti voimaan Kristuksen Lain, jonka mukaisesti usko vahvistaa Uuden Liiton lain, Kristuksen Lain (Room 3:31) ja ojentautuu uskossa Kristuksen Lain opetuksen mukaisesti. Uudessa Liitossa kukaan ei pelastu lain tekojen noudattamisen kautta, ei Kymmenen Käskyn opetuksen noudattamisen kautta, ei Kristuksen Lain noudattamisen kautta, vaan Jumalan armosta Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta, uskon kautta Messias Jeesukseen. "
Jos haluat, niin tee tästä artikkelista oma aloituksesi ja anna oma vastineesi tähän. On päivän selvää, ettei kukaan joudu kirotuksi tai eroon Jeesuksesta, jos noudattaa lakia. Paavola kirjoittaa täyttä soopaa.Paavolalta: "Vanhan liiton laki määräsi aviorikoksesta kuolemanrangaistuksen, joka koski molempia aviorikoksen tehneitä osapuolia. Tämäkin VT:n laki on kumoutunut eikä ole enää sellaisenaan voimassa, sillä UL:n järjestyksessä seurakunnalla ole oikeutta rangaista aviorikkojia kuolemalla."
Paavola voisi kertoa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että tämä laki ei enää ole voimassa? Hän voisi vastata minulle, jos ei olisi poistanut kavereistaan Facebookissa.- niinpä_
Kristitty.net kirjoitti:
Paavolalta: "Vanhan liiton laki määräsi aviorikoksesta kuolemanrangaistuksen, joka koski molempia aviorikoksen tehneitä osapuolia. Tämäkin VT:n laki on kumoutunut eikä ole enää sellaisenaan voimassa, sillä UL:n järjestyksessä seurakunnalla ole oikeutta rangaista aviorikkojia kuolemalla."
Paavola voisi kertoa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että tämä laki ei enää ole voimassa? Hän voisi vastata minulle, jos ei olisi poistanut kavereistaan Facebookissa.Kirjoitin vahingossa, että Mattila olisi kirjoittanut artikkelin Lain muutos ja Kristuksen laki, mutta se oli tietenkin Paavolan julkaisu.
Yksityiskohtainen vastine sinulta olisi paikallaan. niinpä_ kirjoitti:
Kirjoitin vahingossa, että Mattila olisi kirjoittanut artikkelin Lain muutos ja Kristuksen laki, mutta se oli tietenkin Paavolan julkaisu.
Yksityiskohtainen vastine sinulta olisi paikallaan.Ei ole nyt aikaa eikä voimia vastata Paavolalle. Riittä että jokainen ymmärtää, että "Me vahvistamme lain" ei tarkoita, että me vahvistamme lain muutoksen.
- Punikkien.demokratiaa
Hei. Uskontoja ja eksyttäjiä on maailma täynnä.
Miksi roikkua jossain M. Mattilassa tai P. Paavolassa ja sitten päivitellä heidän opetuksiaan? Jättäkää ne. Saarnatkoon seinille tai muille hölmöille.
Sinä olet vapaa. Vai oletko? Etkö pääse irti tällaisesta joukosta? Kaikki kaverisi on siellä? Sinuun käytetään uskonnollista uhkailua? Esim. että jos jätät joukon, joudut Helvettiin? Tässä on jo hengellisen rikoksen tunnusmerkit.
Maailmassa on muitakin ihmisiä. Jätä se porukka. Jos he aloittavat vainon, vainoaminen on rikos josta voi tehdä rikosilmoituksen. Se täytyy perustella ja esittää hyvin, kuitenkin liioittelematta, vain totuudessa pysyen.
Eri asia on, ottaako itse rikollinen poliisi vastaan kaikkia rikosilmoituksia joko ihan laiskuuttaan tai sitten halveksien uhria. Itselleni on käynyt näin, jopa useasti. Erittäin vakavan rikoksen kohdalla soitin shokissa kymmenen eri puhelua, jokaiselle poliisitaholle, Suojelupoliisia myöten: missään ei autettu. Ja seuraukset olivat jo pian henk.koht. elämässäni traagiset. Osaan kyllä päätellä miksi poliisi ei puuttunut asiaan, Poliittisista syistä Suomessa yksilöihmisiä on aina uhrattu.
En enää ota viranomaisiamme lainkaan todesta.
Tällöin meillä on oikeus ottaa oikeus omiin käsiimme. Mutta tällaiseen niskurointiin poliisi varmasti nopeasti puuttuisi ja olisi tuoli heti varattuna tietsikan takapuolella. Aikaa ja viitseliäisyyttä riittäisi. Etenkin, jos ilmoitat olevasi perSu. Joten joskus perille pääsee myös himppa kiertäen. Pääasia, että kyttä laitetaan kuuntelemaan. Valinta jatkosta jää sitten miliisille itselle.
Ei kannata kuitenkaan odottaa liikoja, etenkin jos kuulut rasistiseen, kantasuomalaiseen rakentaja- ja veronmaksajarotuun. Ja ilmoitat jopa olevasi isänmaallinen. Sana "isänmaa" on Suomessa nykyään rasistinen termi. Niinkuin on ollut aikojen alusta asti suomalaisessa vasemmistolaisuudessa.
Miten saatoinkaan koskaan uskoa veriseen punalippuun? Liikuttavat tarinat pettivät. No, siitä taudista olen jo parantunut.
Sensijaan Itänaapurissa isän- / äidinmaata kunnioitetaan ja halveksitaan maan- ja kansanpetturuutta, myös vihollisissa.
"Juhlitaan!" (Videon alussa kasakka huutelee kaikenlaista kunniakasta äidinmaalle ja mm. Moskovan sankarikaupungille):
https://www.youtube.com/watch?v=DisPr_umLUs
Braatja kazakii! Uraa!
Olen lapsuudessani ollut hiukan näille vaikutuksille altistuneena ja se kasvaa näin vanhemmalla iällä kaunista hedelmäänsä. Paha sanoa, mutta kunnioitan rys'siä enemmän kuin täysin vellihousuiksi osoittautunutta omaa kansaani. Heissä on luonnetta. Olen ylpeä siitä, että itsessänikin mahdollisesti muhii pisara tai kaksi ehkä Donin kasakoiden verta. Veri on niin vahva, että se nostaa päätään mahd. parinkin sadan vuoden takaa.
Nii. Nää Mattila ja Paavola: jättäkää huijarit. - Sakastissatuulee
Voii pyhä yksinkertaisuus.
Kyllä taas meuhkataan asiasta.jonka pitäisi olla ihan selvä.mutta näyttää ettei ole.
Mauno Mattila puhuu täyttä raamattuun pohjautuvaa asiaa.
Ei voi muuta kuin ihmetellä ja lyödä otsaansa..miten ollaan raamatullisesti harhassa.eksyksissä.
Ja jos joku yrittää tuoda valoa asioihin niin alkaa sellainen uskontaistelu ja miekkojen kalistelu ettei siitä lihan käryä puutu.
Jos Sapatti olisi pelastuskysymys.niin Jeesus olisi turhaan kuollut.
Tekojen ja perinnäissääntöjen noudattajan ovat täynnä omavanhurskautta.paisuneita lainalla kulkijoita jotka kuvittelevat että vain ja ainoastaan tekemällä asioita peritään taivasten valtakunta
Jeesus on tie totuus ja elämä.
Hänen Ristillä vuodatettu veri riittää..
Vai riittääkö?
Pitää tapella opeista ja tulkinnoista.sitäkö Hän käski tekemään..vai jotakin muuta.
Kyllä pistää ihan vihaksi lukea moisia selostuksia raamattunsa osaavien lainoppineiden kirjiituksista.
Keskittykää oleelliseen ja lukekaa Sana oikein.ettette eksyisi enempää.- rukoileva
Täällä on vain muutama harva, jotka sitäkin kiihkeämmin Saatanaa palvellen pyrkivät mustamaalaamaan Mauno Mattilaa ja myös muita, jotka pyrkivät pidättäytymään Sanaan oikeassa jakamisessa omista puutteistaan huolimatta.
Jumala taivaassa näkee ja tietää itse kunkin motiivit.
Siunausta ja voimia Mauno Mattilalle toivottaen... - Sakastissatuulee
Aaamen
- 1234567---
Sapatti on Jumalan merkki. Jumala kirjoitti:MUISTA.
- rukoileva
1234567--- kirjoitti:
Sapatti on Jumalan merkki. Jumala kirjoitti:MUISTA.
Mitä luulet saavasi aikaan iänikuisella sapattimeuhkaamisellasi?
Meidän Herramme on Jeesus Kristus, ja Hän itse totesi olevansa sapatinkin Herra.
Meidät on vapautettu lain orjuudesta, koska Jeesus täytti puolestamme koko lain.
Laki kuitenkin osoittaa meille oman syntisyytemme ja kelvottomuutemme. Emme voi kuitenkaan koskaan lain noudattamisella tulla Jumalalle kelvollisiksi.
Vain Jeesuksen itsensä pyhyys ja vanhurskaus, jonka saamme kerran kirkkaudessa armosta pukea yllemme, tekee meidät kelvollisiksi seisomaan Jumalan ja Hänen pyhiensä edessä synnittöminä ja tahrattomina.
Ei ole tietenkään paha noudattaa lakia, mutta koska emme kukaan pysty lain vaatimuksia täyttämään, meidät on siitä vapautettu.
Meille ei ole annettu muuta tietä pelastukseen, kuin Jeesus Kristus ja Hänen viaton verensä, jonka hän vuodatti Golgatalla meidän syntiemme sovitukseksi.
Kun uskomme evankeliumin ilosanoman ja otamme sen vastaan, sekä tunnustamme syntimme ja teemme niistä parannuksen pelastumme joutumasta iankaikkiseen rangaistukseen joka ei koskaan pääty. - kysynpävaa
rukoileva kirjoitti:
Mitä luulet saavasi aikaan iänikuisella sapattimeuhkaamisellasi?
Meidän Herramme on Jeesus Kristus, ja Hän itse totesi olevansa sapatinkin Herra.
Meidät on vapautettu lain orjuudesta, koska Jeesus täytti puolestamme koko lain.
Laki kuitenkin osoittaa meille oman syntisyytemme ja kelvottomuutemme. Emme voi kuitenkaan koskaan lain noudattamisella tulla Jumalalle kelvollisiksi.
Vain Jeesuksen itsensä pyhyys ja vanhurskaus, jonka saamme kerran kirkkaudessa armosta pukea yllemme, tekee meidät kelvollisiksi seisomaan Jumalan ja Hänen pyhiensä edessä synnittöminä ja tahrattomina.
Ei ole tietenkään paha noudattaa lakia, mutta koska emme kukaan pysty lain vaatimuksia täyttämään, meidät on siitä vapautettu.
Meille ei ole annettu muuta tietä pelastukseen, kuin Jeesus Kristus ja Hänen viaton verensä, jonka hän vuodatti Golgatalla meidän syntiemme sovitukseksi.
Kun uskomme evankeliumin ilosanoman ja otamme sen vastaan, sekä tunnustamme syntimme ja teemme niistä parannuksen pelastumme joutumasta iankaikkiseen rangaistukseen joka ei koskaan pääty.Jumala rakastaa sunnuntain viettäjiä yhtä paljon kuin sapatin viettäjiä. Sapattikysymys ei liity Jumalan rakkauteen meitä kohtaan, vaan meidän rakkautemme Jumalaa kohtaan. Rakastammeko Jeesusta nin paljon, että kun kohtaamme uutta valoa, seuraamme sitä-ei siksi, että pelastuisimme, vaan siksi, että meidät on jo pelastettu ?
- sdf
kysynpävaa kirjoitti:
Jumala rakastaa sunnuntain viettäjiä yhtä paljon kuin sapatin viettäjiä. Sapattikysymys ei liity Jumalan rakkauteen meitä kohtaan, vaan meidän rakkautemme Jumalaa kohtaan. Rakastammeko Jeesusta nin paljon, että kun kohtaamme uutta valoa, seuraamme sitä-ei siksi, että pelastuisimme, vaan siksi, että meidät on jo pelastettu ?
Jumalan rakastaminen on hänen käskyjensä noudattamista. Sapatin viettäjät rakastavat Sapatin Herraa Jeesusta Kristusta. Sunnuntain viettäjät eivät rakasta Kristusta vaan roomalaista antikristusta.
1 Jh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
1 Jh 2:3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. 4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. 5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. 6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli. - kamalaaaa
sdf kirjoitti:
Jumalan rakastaminen on hänen käskyjensä noudattamista. Sapatin viettäjät rakastavat Sapatin Herraa Jeesusta Kristusta. Sunnuntain viettäjät eivät rakasta Kristusta vaan roomalaista antikristusta.
1 Jh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
1 Jh 2:3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. 4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. 5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. 6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.Oletko sitten ollut itse kuusi päivää viikossa töissä? Vai oletko viettänyt sunnuntaina vapaapäivää ?
rukoileva kirjoitti:
Mitä luulet saavasi aikaan iänikuisella sapattimeuhkaamisellasi?
Meidän Herramme on Jeesus Kristus, ja Hän itse totesi olevansa sapatinkin Herra.
Meidät on vapautettu lain orjuudesta, koska Jeesus täytti puolestamme koko lain.
Laki kuitenkin osoittaa meille oman syntisyytemme ja kelvottomuutemme. Emme voi kuitenkaan koskaan lain noudattamisella tulla Jumalalle kelvollisiksi.
Vain Jeesuksen itsensä pyhyys ja vanhurskaus, jonka saamme kerran kirkkaudessa armosta pukea yllemme, tekee meidät kelvollisiksi seisomaan Jumalan ja Hänen pyhiensä edessä synnittöminä ja tahrattomina.
Ei ole tietenkään paha noudattaa lakia, mutta koska emme kukaan pysty lain vaatimuksia täyttämään, meidät on siitä vapautettu.
Meille ei ole annettu muuta tietä pelastukseen, kuin Jeesus Kristus ja Hänen viaton verensä, jonka hän vuodatti Golgatalla meidän syntiemme sovitukseksi.
Kun uskomme evankeliumin ilosanoman ja otamme sen vastaan, sekä tunnustamme syntimme ja teemme niistä parannuksen pelastumme joutumasta iankaikkiseen rangaistukseen joka ei koskaan pääty."Meidät on vapautettu lain orjuudesta, koska Jeesus täytti puolestamme koko lain."
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidät on vapautettu lain orjuudesta? Missä kohtaa Raamattua Jumalan pyhän lain noudattamista kuvataan orjuudeksi? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jeesus on täyttänyt lain puolestamme? Kaivappa se Raamattusi esiin ja vastaa näihin kiitos.
"mutta koska emme kukaan pysty lain vaatimuksia täyttämään, meidät on siitä vapautettu."
Raamattu sanoo, että me pystymme täyttämään lain:
"Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää." (5. Moos. 30:14)
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidät on vapautettu lain noudattamisesta?
Niin paljon valheita olet saanut mahtumaan yhteen lyhyeen viestiin että aivan hirvittää.- voetokkiisa
Kristitty.net kirjoitti:
"Meidät on vapautettu lain orjuudesta, koska Jeesus täytti puolestamme koko lain."
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidät on vapautettu lain orjuudesta? Missä kohtaa Raamattua Jumalan pyhän lain noudattamista kuvataan orjuudeksi? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jeesus on täyttänyt lain puolestamme? Kaivappa se Raamattusi esiin ja vastaa näihin kiitos.
"mutta koska emme kukaan pysty lain vaatimuksia täyttämään, meidät on siitä vapautettu."
Raamattu sanoo, että me pystymme täyttämään lain:
"Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää." (5. Moos. 30:14)
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidät on vapautettu lain noudattamisesta?
Niin paljon valheita olet saanut mahtumaan yhteen lyhyeen viestiin että aivan hirvittää.Tämäkin kumoaa jaarittelusi. >>>>>
Galatalaiskirje:
3:17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. - sfd
voetokkiisa kirjoitti:
Tämäkin kumoaa jaarittelusi. >>>>>
Galatalaiskirje:
3:17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.Tämä kumoaa sinun korvasyyhyyn opetuksesi. Laki ja lupaus eivät ole ristiriidassa keskenään eivätkä kumoa toisiaan.
Galatalaiskirje:
3:21 Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki!
- Sakastissatuulee
Kuinka tänäpäivänä voidaan siis toteuttaa sapattikäskyä?
Esimerkiksi olen itse ollut sellaisessa ammatissa jossa työtä tehtiin 7 pvä viikossa yhtäjaksoisesti jopa 8 kuukautta ennen työsopimusten uudistamista.
On aloja joilla työskennellään jatkuvasti sunnuntaina ja lauantaina.
Vapaapäivän voi jokainen pyhittää siis mille päivälle se sattuu tulemaan.
Jokaisella on oma tapansa pyhittää lepopäivänsä.
Se on eriasia pitääkö marjanpoimimista tai puutarhatöitä tai pyykinpesua tai kodinhoitoa tai lasten kanssa harrastamista lepona .
Jos ei ehdi tai pääse kirkkoon.voi ainakin rukoilla ja kiittää Jumalaa siitä vapaudesta minkä Hän on kristitylle antanut.
Pääasia on että muistaa mihin vapauteen Hän meidät vapautti.
Mitkään perinnäissäännöt ja oppikysymykset älkööt olko esteenä raittiille Jumalasuhteelle.
Lakihenkinen opetus ei johda kuin pakkopullan kaltaiseen tilaan jossa ihmiseltä lopulta loppuu voimat ja ellei Valoa tule sydämeen elämä on yhtä kivireen vetämistä ja risti on raskas kantaa.- Sakastissatuulee
Sitä paitsi.suotakoon jokaiselle sapatin tai pyhäpäivän vietto.kuinka itse haluaa.
Ne joille on tarpeen sapatti tai sunnuntai pyhitettynä Jumalan palvelemiseen niin aivan oikein tekevät.
Ei siitä tarvitse kenellekkään tiliä tehdä.
Tehkööt sen uskonmäärän mukaan mikä kullekin on suotu..
Armosta te olette pelastetut.ette tekojenne kautta.ettei kukaan kerskaisi.
Toiselle yksi päivä on tärkeämpi kuin toiselle..
Mauno Mattila on puhtaasti raamatun ymmärtänyt ja oikein puhuu. Sakastissatuulee kirjoitti:
Sitä paitsi.suotakoon jokaiselle sapatin tai pyhäpäivän vietto.kuinka itse haluaa.
Ne joille on tarpeen sapatti tai sunnuntai pyhitettynä Jumalan palvelemiseen niin aivan oikein tekevät.
Ei siitä tarvitse kenellekkään tiliä tehdä.
Tehkööt sen uskonmäärän mukaan mikä kullekin on suotu..
Armosta te olette pelastetut.ette tekojenne kautta.ettei kukaan kerskaisi.
Toiselle yksi päivä on tärkeämpi kuin toiselle..
Mauno Mattila on puhtaasti raamatun ymmärtänyt ja oikein puhuu.Sanoisitko samaa muistakin kymmenestä käskystä? Joka tappaa, tappakoon, älköön kukaan tuomitko siitä, tai jos joku varastaa tai tekee huorin, niin älköön tuomitko?
Sanotaanko Raamatussa, että vapaapäivän voi pyhittää minä päivänä haluaa? Ei sanota, vaan Raamatussa käsketään pyhittää sapatinpäivä, viikon seitsemäs päivä.
Siinä ei ole mitään lakihenkistä, että noudattaa Jumalan käskyjä. Jumalan käskyjen noudattaminen ei ole raskasta, näin sanoo Raamattu (1. Joh. 5:3, 5. Moos. 30:14).
- Laskuntulos
Toraistit ovat sapattia varten.
- sdf
Jeesus on sapatin Herra. Sinä et usko Jeesusta, vaan sinulla on uskontona joku vieras kultti, joka noudattaa kaikenlaista laittomuutta.
- kamalaaaa
sdf, sinulla on uskontona leijonankultti.
- sdf
Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, joka noudatti sapattia. Sinä et usko Kristukseen, vaan antikristukseen.
Jeesus noudatti sapattia, koska hän on sapatin Herra.
Lk 4:16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 17 ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja.
- Laskuntulos
Aabrahamilla ei ollut sapattilakia eikä muitakaan 613 lakia ja hän oli Jumalan ystävä. Kun on läheinen suhdeJumalan kanssa, niin lakikirjaa ei tarvita. Lakiliitto oli vain väliaikainen n. 1500 vuotta.
Me uudestisyntyneet uskovaiset olemme lupauksen lapsia. Orjuudessa syntyneet Haagarin lapset vainoavat meitä.- JuuriNoin
Onneksi joku tervejärkinenkin tällä palstalla!
- sdf
Jeesuksella oli koko laki ja kaikki profeettojen kirja ja hän oli tässä kaikkein viisain. Jeesus on sapatin Herra, joka itse noudatti myös sapattia.
Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Mooseksen laki oli vain väliaikainen? Mooseksen laissa sanotaan about miljoona kertaa, että tämä on ikuinen säädös. Myös psalmit todistavat, että laki on ikuinen:
"Hänen kättensä teot ovat totiset ja oikeat; luotettavat ovat kaikki hänen asetuksensa. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iankaikkisesti; ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa." (Ps. 111:7,8)
"Jo aikoja minä olen tiennyt sinun todistuksistasi, että sinä olet ne perustanut iäti pysyviksi." (Ps. 119:152)- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Mooseksen laki oli vain väliaikainen? Mooseksen laissa sanotaan about miljoona kertaa, että tämä on ikuinen säädös. Myös psalmit todistavat, että laki on ikuinen:
"Hänen kättensä teot ovat totiset ja oikeat; luotettavat ovat kaikki hänen asetuksensa. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iankaikkisesti; ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa." (Ps. 111:7,8)
"Jo aikoja minä olen tiennyt sinun todistuksistasi, että sinä olet ne perustanut iäti pysyviksi." (Ps. 119:152)Me olemme Aabrahamin lapsia ja meillä on samat lait kuin Aabrahamilla.
Sinä olet jumalaton pakana ja haluat täyttää vanhan liiton 613 lakipykälää.
Vanhaa liittoa ei enää ole.
Ulkopuolella olevat tuomitsee Herra, joten sinun on turha tuomita meitä.
Olet Syyttäjän lapsi! Laskuntulos kirjoitti:
Me olemme Aabrahamin lapsia ja meillä on samat lait kuin Aabrahamilla.
Sinä olet jumalaton pakana ja haluat täyttää vanhan liiton 613 lakipykälää.
Vanhaa liittoa ei enää ole.
Ulkopuolella olevat tuomitsee Herra, joten sinun on turha tuomita meitä.
Olet Syyttäjän lapsi!Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33) joten Raamatun mukaan uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa.
Ja mistä sinä tiedät mitkä lait olivat Aabrahamilla?- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33) joten Raamatun mukaan uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa.
Ja mistä sinä tiedät mitkä lait olivat Aabrahamilla?Minun sydämessä on Pyhä Henki. Hän johtaa kaikkeen totuuteen.
Suomen lakia ei tarvitse opetella ulkoa ja silti voi täyttää sen.
Aabraham eli (armosta) lähellä Jumalaa ja silloin lakkaa synnistä. Me uudestisyntyneet uskovaiset elämme myös lähellä Jumalaa, koska me olemme Pyhän Hengen temppeli.
Sinä kristitty.net olet Haagarin lapsi ja "ilveilet" kristityille! - sdf
Laskuntulos kirjoitti:
Minun sydämessä on Pyhä Henki. Hän johtaa kaikkeen totuuteen.
Suomen lakia ei tarvitse opetella ulkoa ja silti voi täyttää sen.
Aabraham eli (armosta) lähellä Jumalaa ja silloin lakkaa synnistä. Me uudestisyntyneet uskovaiset elämme myös lähellä Jumalaa, koska me olemme Pyhän Hengen temppeli.
Sinä kristitty.net olet Haagarin lapsi ja "ilveilet" kristityille!Sinun sydämessäsi ei ole Pyhää Henkeä. Pyhä Henki ei puhu lakia vastaan. Jeesuksessa oli Pyhän Henki ja sen takia Jeesus noudatti Mooseksen lakia.
Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. 7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. 8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. 9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. - Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33) joten Raamatun mukaan uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa.
Ja mistä sinä tiedät mitkä lait olivat Aabrahamilla?Kristitty.net kerroppa kenellä on toora sydämessä, niin minä tulen testaamaan osaako hän viisi Mooseksen kirjaa ulkoa.
Laskuntulos kirjoitti:
Kristitty.net kerroppa kenellä on toora sydämessä, niin minä tulen testaamaan osaako hän viisi Mooseksen kirjaa ulkoa.
Raamattu sanoo, että niillä, jotka ovat uudessa liitossa, on Toora sydämessä. Jer. 31:33. Sinä pilkkaat Jumalan sanaa, kun et usko mitä Raamattu selvästi sanoo.
- ParaskinPuhujaKN
Kristitty.net kirjoitti:
Raamattu sanoo, että niillä, jotka ovat uudessa liitossa, on Toora sydämessä. Jer. 31:33. Sinä pilkkaat Jumalan sanaa, kun et usko mitä Raamattu selvästi sanoo.
Sinä ITSE et usko, mitä Paavali sanoo: "Synnin voima on Laki." "Minä olen Lain kautta kuollut POIS Laista."
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Raamattu sanoo, että niillä, jotka ovat uudessa liitossa, on Toora sydämessä. Jer. 31:33. Sinä pilkkaat Jumalan sanaa, kun et usko mitä Raamattu selvästi sanoo.
Sinä et osannut sanoa kenellä on toora (= viisi Mooseksen kirjaa) sydämessä. Eli sinä et tiedä mitä ko Raamatun paikka tarkoittaa. Olet tyypillinen kirjanoppinut!
- sdf
ParaskinPuhujaKN kirjoitti:
Sinä ITSE et usko, mitä Paavali sanoo: "Synnin voima on Laki." "Minä olen Lain kautta kuollut POIS Laista."
Paavali kuoli vanhasta liitosta, koska hän oli syntyperäinen juutalainen. Pakanat eivät ole kuolleet laista, koska he eivät ole harjoittaneet juutalaisuutta.
Kuolla laille, ei tarkoita sitä, että laki loppuisi, vaan sitä, että vanha liitto korvautuu uudella liitolla. Sen takia Roomalaiskirjeen 7.-luvussa Paavali sanoo väärinkäsitysten välttämiseksi, ettei laki ole syntiä, vaan laki on pyhä, vanhurskas, oikea ja hyvä. Lain noudattaminen on siis vanhurskasta ja lain rikkominen on lihallista syntiä, joka on vihollisuutta Kristusta vastaan.
Room 7: Onko laki syntiä? Pois se!
Room 7:12. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. 7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. 8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. 9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. ParaskinPuhujaKN kirjoitti:
Sinä ITSE et usko, mitä Paavali sanoo: "Synnin voima on Laki." "Minä olen Lain kautta kuollut POIS Laista."
Tarkoitttako Paavali, että koska olemme kuolleet pois laista, niin saamme tappaa, varastaa ja tehdä huorin?
Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä. Kertokaa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä? Ja missä kohtaa sanotaan, että uudessa liitossa meillä on lepo joka päivä?
- LepäänKristuksessa
"Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä."
Minun nimeäni ei sieltä löytynyt, joten ei koske minua.
"Kertokaa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä? "
Sinäkin rikot jatkuvasti kymmentä käskyä vastaan. Et takuuvarmasti jatkuvasti ja joka ainut sekenti pysty rakastamaan Jumalaa yli kaiken.
Siksipä Jeesus täytti lain minun puoilestani, kun en siihen utse pysty, etkä pysty sinäkään.
"Ja missä kohtaa sanotaan, että uudessa liitossa meillä on lepo joka päivä? "
Kyllä minulla on lepo joka päivä uskon perusteella Jeesukseen Kristukseen. Sinullako ei ole uskonlepoa kuin launataina. Muina päivinä joudut itse yrittämällä ansaita lepoa Herran edessä. LepäänKristuksessa kirjoitti:
"Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä."
Minun nimeäni ei sieltä löytynyt, joten ei koske minua.
"Kertokaa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä? "
Sinäkin rikot jatkuvasti kymmentä käskyä vastaan. Et takuuvarmasti jatkuvasti ja joka ainut sekenti pysty rakastamaan Jumalaa yli kaiken.
Siksipä Jeesus täytti lain minun puoilestani, kun en siihen utse pysty, etkä pysty sinäkään.
"Ja missä kohtaa sanotaan, että uudessa liitossa meillä on lepo joka päivä? "
Kyllä minulla on lepo joka päivä uskon perusteella Jeesukseen Kristukseen. Sinullako ei ole uskonlepoa kuin launataina. Muina päivinä joudut itse yrittämällä ansaita lepoa Herran edessä.Ai kymmenen käskyä ei koske sinua? Eli saat tappaa, varastaa ja tehdä huorin?
Vastaa nyt vain, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidän tulee levätä joka päivä?>>Kyllä minulla on lepo joka päivä uskon perusteella Jeesukseen Kristukseen. Sinullako ei ole uskonlepoa kuin launataina. Muina päivinä joudut itse yrittämällä ansaita lepoa Herran edessä.<<
Juuri tuota , mitä nimimerkki "LepäänKristuksessa" raittiisti kirjoittaa, tarkoitin minäkin kysyessäni sinulta "Kristitty.net" , etkö tosiaan ymmärrä mistä heprealaiskirjeessä puhutaan, kun siellä puhutaan SAPATIN LEVOSTA!
Jeesuksessa Kristuksessa meillä on Jumalan armosta ihana sapatinlepo OMISTA YRITTÄMISISTÄMME JA TEOISTAMME, jotka ovat tyhjää turhemmat Pyhän Jumalan edessä.
Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntymisen peson kautta, meillä saa olla Jumalan armosta joka aika ja hetki sapatinlepo Herrassa Jeesuksessa.Saviseutulainen kirjoitti:
>>Kyllä minulla on lepo joka päivä uskon perusteella Jeesukseen Kristukseen. Sinullako ei ole uskonlepoa kuin launataina. Muina päivinä joudut itse yrittämällä ansaita lepoa Herran edessä.<<
Juuri tuota , mitä nimimerkki "LepäänKristuksessa" raittiisti kirjoittaa, tarkoitin minäkin kysyessäni sinulta "Kristitty.net" , etkö tosiaan ymmärrä mistä heprealaiskirjeessä puhutaan, kun siellä puhutaan SAPATIN LEVOSTA!
Jeesuksessa Kristuksessa meillä on Jumalan armosta ihana sapatinlepo OMISTA YRITTÄMISISTÄMME JA TEOISTAMME, jotka ovat tyhjää turhemmat Pyhän Jumalan edessä.
Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntymisen peson kautta, meillä saa olla Jumalan armosta joka aika ja hetki sapatinlepo Herrassa Jeesuksessa.Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meillä uudessa liitossa on joka hetki sapatinlepo Herrassa, niin että meidän ei tarvitse pyhittää sapatinpäivää? Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, missä kohtaa Raamattua sanotaa, että saamme rikkoa kymmentä käskyä? Ja heprealaiskirjeessähän sanotaan, että niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen. Siinä ei puhuta mistään tulevasta sapatinlevosta sanaakaan.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meillä uudessa liitossa on joka hetki sapatinlepo Herrassa, niin että meidän ei tarvitse pyhittää sapatinpäivää? Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, missä kohtaa Raamattua sanotaa, että saamme rikkoa kymmentä käskyä? Ja heprealaiskirjeessähän sanotaan, että niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen. Siinä ei puhuta mistään tulevasta sapatinlevosta sanaakaan.
Tässä Raamatun paikassa kerrotaan, että uudestisyntyneet kristityt ovat päässeet jatkuvaan lepoon.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Toraisteja ei evankeljumia sanoma hyödytä.
4:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
Me, jotka olemme uskossa pääsimme lepoon.
4:4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
4:5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
4:6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
Toraistit eivät pääse lepoon.
4:7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
Toraistit paaduttavat sydämensä.
4:8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
Joosua eli vanha liitto ei saattanut heitä lepoon.
4:9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
4:10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
Me uudestisyntyneet kristityt olemme päässeet jatkuvaan lepoon.
4:11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Laskuntulos kirjoitti:

4:11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.Hepr. 4:9 kuuluu alkukielen mukaan, että niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen.
Kerro missä kohtaa tässä sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja häpäistä sapatinpäivän?Laskuntulos kirjoitti:
Tässä Raamatun paikassa kerrotaan, että uudestisyntyneet kristityt ovat päässeet jatkuvaan lepoon.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Toraisteja ei evankeljumia sanoma hyödytä.
4:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
Me, jotka olemme uskossa pääsimme lepoon.
4:4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
4:5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
4:6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
Toraistit eivät pääse lepoon.
4:7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
Toraistit paaduttavat sydämensä.
4:8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
Joosua eli vanha liitto ei saattanut heitä lepoon.
4:9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
4:10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
Me uudestisyntyneet kristityt olemme päässeet jatkuvaan lepoon.
4:11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä."Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä."
Tässähän nimenomaan varoitetaan tottelemattomuudesta, ja kristityt Raamatun sanan väärentäjät väittävät, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja häpäistä sapatin, mitä tottelemattomuutta!- PidätköTämänkin
Kristitty.net kirjoitti:
"Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä."
Tässähän nimenomaan varoitetaan tottelemattomuudesta, ja kristityt Raamatun sanan väärentäjät väittävät, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja häpäistä sapatin, mitä tottelemattomuutta!Ahkeroi sinä sitten sen sapatin kanssa. Mutta oletko itsekään satavarma, ettet itse riko niitä kaikkia sapattisääntöjä joita sapatistien tulee noudattaa. Vaikkapa sapatinmatka, etkö koskaan lauantaina ole kulkenut edemmäksi kuin sapatinmatkan päähän, eli kuusi stadionia, enintään 2000 kyynärää, eli hieman yli kilometrin.
PidätköTämänkin kirjoitti:
Ahkeroi sinä sitten sen sapatin kanssa. Mutta oletko itsekään satavarma, ettet itse riko niitä kaikkia sapattisääntöjä joita sapatistien tulee noudattaa. Vaikkapa sapatinmatka, etkö koskaan lauantaina ole kulkenut edemmäksi kuin sapatinmatkan päähän, eli kuusi stadionia, enintään 2000 kyynärää, eli hieman yli kilometrin.
Sapatti ei ole mitään ahkerointia, vaan sapatti on suuri juhlapäivä, levon, riemun ja ilon päivä. Sapattina me lepäämme kaikesta työstä, se ei ole mitään ahkerointia.
Kerro missä kohtaa Raamattua määritellään sapatinmatka, luku ja jae kiitos.- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
"Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä."
Tässähän nimenomaan varoitetaan tottelemattomuudesta, ja kristityt Raamatun sanan väärentäjät väittävät, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja häpäistä sapatin, mitä tottelemattomuutta!Kr.net on sapattia varten, koska hän ei ole uudestisyntynyt. Niinkuin näämme hänen vouhotuksestaan, että hän ei ole päässyt lepoon.
Laskuntulos kirjoitti:
Kr.net on sapattia varten, koska hän ei ole uudestisyntynyt. Niinkuin näämme hänen vouhotuksestaan, että hän ei ole päässyt lepoon.
Hah hah haa. Minulla on joka sapatti suuri lepo, ilo, riemu ja rauha. Tätä eivät kristityt ymmärrä, jotka nauttivat suuresti Jumalan käskyjen rikkomisesta. Kristityillä ei ole lepoa eikä rauhaa, jonka Toora ja sapatti tuovat. Molemmat ovat Jumalan lahjoja ihmisille, mutta kristityt eivät ota niitä vastaan.
- UskonLepo

Minä uskon Jeesukseen Kristukseen ja siksipä minulla on jatkuva lepo, ilo, riemu ja rauha joka päivä, päivästä riippumatta. Ei pelkästään lauantaisin kuten sinulla.
UskonLepo kirjoitti:
Minä uskon Jeesukseen Kristukseen ja siksipä minulla on jatkuva lepo, ilo, riemu ja rauha joka päivä, päivästä riippumatta. Ei pelkästään lauantaisin kuten sinulla.
Minulla on Messias ja Toora, siksi minulla on rauha, ilo ja lepo 247. Mutta viikosta pyhitän vain yhden päivän, sen päivän, jonka Jumala käskee meidän pyhittää. Kerro nyt vain, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uudessa liitossa saamme rikkoa kymmentä käskyä ja pyhittää minkä päivän huvittaa.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Minulla on Messias ja Toora, siksi minulla on rauha, ilo ja lepo 247. Mutta viikosta pyhitän vain yhden päivän, sen päivän, jonka Jumala käskee meidän pyhittää. Kerro nyt vain, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uudessa liitossa saamme rikkoa kymmentä käskyä ja pyhittää minkä päivän huvittaa.
Kun katsoo sinun elämää ja nettiuskontoa, niin näkee, että molemmat on sekaisin. Ei lepoa.
- UskonLepo
Kristitty.net kirjoitti:
Minulla on Messias ja Toora, siksi minulla on rauha, ilo ja lepo 247. Mutta viikosta pyhitän vain yhden päivän, sen päivän, jonka Jumala käskee meidän pyhittää. Kerro nyt vain, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uudessa liitossa saamme rikkoa kymmentä käskyä ja pyhittää minkä päivän huvittaa.
Eikö sulle riitä pelkkä Messias? Aliarvioit Jeesuksen työn, kun yrität omalla sapatinvietollasi sitä paikata.
UskonLepo kirjoitti:
Eikö sulle riitä pelkkä Messias? Aliarvioit Jeesuksen työn, kun yrität omalla sapatinvietollasi sitä paikata.
Aliarvioiko kristitty, joka noudattaa kymmentä käskyä eikä tapa, varasta tai tee huorin, Jeesuksen työn? Pitäisikö meidän tahallaan rikkoa kymmentä käskyä, jotta varmasti olisimme armon alla?
- antilate
Saapttina kuuluu muistella Egyptin orjuutta ja sitä kuinka Jumala ihmeitä tehden pelasti orjuudesta. Siis kerro sinä nyt, koska olit Egyptissä orjana???
Sapattina kuuluu muistella Jumalan luomistöitä ja sitä kuinka hän viikon seitsemäntenä päivänä lepäsi ja pyhitti ja siunasi sapatinpäivän.
Meidät pakanat on oksastettu Israeliin, joten me voimme juhlia yhdessä Israelin kanssa heidän historiaansa liittyviä tapahtumia. Raamattu sanoo, että sapatti on myös meille pakanoille:
"Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: "Herra erottaa minut peräti kansastansa", älköönkä kuohittu sanoko: "Minä olen kuiva puu". Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi. Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi." (Jes. 56:3-8)- antilate
Kristitty.net kirjoitti:
Sapattina kuuluu muistella Jumalan luomistöitä ja sitä kuinka hän viikon seitsemäntenä päivänä lepäsi ja pyhitti ja siunasi sapatinpäivän.
Meidät pakanat on oksastettu Israeliin, joten me voimme juhlia yhdessä Israelin kanssa heidän historiaansa liittyviä tapahtumia. Raamattu sanoo, että sapatti on myös meille pakanoille:
"Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: "Herra erottaa minut peräti kansastansa", älköönkä kuohittu sanoko: "Minä olen kuiva puu". Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi. Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi." (Jes. 56:3-8)Kristitty.net, sinä kirjoitit täysin Raamatun Sanaan vastaan. Sapattina pitää muistella Egyptin orjuutta ja kuinka Herra ihmeitä tehden Egyptin orjuudesta vapautti. Sinusta on näköjään tullut adventisti. Missä Raamattu kehoittaa viettämään luomisen muistoa?
Niin, kerro sinä nyt, koska olit Egyptissä orjana? antilate kirjoitti:
Kristitty.net, sinä kirjoitit täysin Raamatun Sanaan vastaan. Sapattina pitää muistella Egyptin orjuutta ja kuinka Herra ihmeitä tehden Egyptin orjuudesta vapautti. Sinusta on näköjään tullut adventisti. Missä Raamattu kehoittaa viettämään luomisen muistoa?
Niin, kerro sinä nyt, koska olit Egyptissä orjana?Me voimme muistella Egyptin orjuutta yhdessä juutalaisten kanssa ja samaistua heihin, koska meidät on oksastettu Israeliin (Room. 11). Raamattu käskee kymmenessä käskyssä muistamaan luomista:
"Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen." (2. Moos. 20:11)- antilate
Kristitty.net kirjoitti:
Me voimme muistella Egyptin orjuutta yhdessä juutalaisten kanssa ja samaistua heihin, koska meidät on oksastettu Israeliin (Room. 11). Raamattu käskee kymmenessä käskyssä muistamaan luomista:
"Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen." (2. Moos. 20:11)Kerro nyt missä tässä Sanan paikassa kehotetaan muistamaan luomista? Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Kristity.net on ottanut itselleen myös adventistien harhoja.
Uskovia en ole oksastettu Israeliin, vaan jaloon öljypuuhun, Iisain juureen. olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, antilate kirjoitti:
Kerro nyt missä tässä Sanan paikassa kehotetaan muistamaan luomista? Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Kristity.net on ottanut itselleen myös adventistien harhoja.
Uskovia en ole oksastettu Israeliin, vaan jaloon öljypuuhun, Iisain juureen. olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,Mitä osaa "sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan" sinä et ymmärrä?
Uskovat on oksastettu Israeliin, kuten käy selvästi ilmi Room 11 jos vaivaudut sen lukemaan. Siinä jalolla öljypuulla tarkoitetaan Israelia ja luonnonvaraisella öljypuulla pakanoita. Ja meidät pakanat on oksastettu Israeliin.- antilate
Kristitty.net kirjoitti:
Mitä osaa "sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan" sinä et ymmärrä?
Uskovat on oksastettu Israeliin, kuten käy selvästi ilmi Room 11 jos vaivaudut sen lukemaan. Siinä jalolla öljypuulla tarkoitetaan Israelia ja luonnonvaraisella öljypuulla pakanoita. Ja meidät pakanat on oksastettu Israeliin.Voisitko joskus lopettaa valehtelusi, kiristitty.net? Kristityt eivät ole oksastetut Israeliin, vaan Jeesukseen.
Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. antilate kirjoitti:
Voisitko joskus lopettaa valehtelusi, kiristitty.net? Kristityt eivät ole oksastetut Israeliin, vaan Jeesukseen.
Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.Lue Room. 11. Raamattu sanoo, että meidät pakanat on oksastettu Israeliin. Samasta asiasta kertoo Ef. 2, joka sanoo että meidät pakanat on liitetty pyhään perheeseen, Israeliin.
- sdf
antilate kirjoitti:
Voisitko joskus lopettaa valehtelusi, kiristitty.net? Kristityt eivät ole oksastetut Israeliin, vaan Jeesukseen.
Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.Jeesus on juutalaisten Kuningas, joka noudatti Mooseksen lakia.
- hämmentynytuskova
sdf kirjoitti:
Jeesus on juutalaisten Kuningas, joka noudatti Mooseksen lakia.
Olen kokematon uskova. Kuinka monta lakia kymmenen käskyn lisäksi kuuluu minun noudattaa? Ranangaistuslakien poistumisesta ei kuulemma ole mainintaa ja kuitenkaan kristityt eivät niitä noudata. Säädöksiä ja lakeja on satoja. Mitkä niistä koskisivat minua? Minkä lukujen ja jakeiden välistä löydän nämä. Tahdon noudattaa armosta huolimatta Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman kautta niitä kaikkia, jos ne kerran minua koskevat.
Keskustelu pyörii sapatin ympärillä. Mitä kaikkea on noudatettava kirjaimellisesti. Selittäkää ihmeessä, jos olette oikeassa!
- ROchild
Mikä muuten on oddfellows yhteisö josta striimaaja Olli Pepe Hakala usein puhuu? Onko se oikea lohko tai lahko?
- niinpä_
Odd fellows on samanlainen salaisia rituaaleja harrasta salaseura kuin vapaamuurarit. Kummatkin ovat Saatanan kirkkoja. Odd fellows veljillä on tapana käydä valmistautumassa omaan kuolemaansa kumartamalla ruumiita.
Yle: Odd Fellow -järjestön vapaaehtoiset saattavat Helsingin yksinäiset vainajat – "Tämä on tavallaan valmistautumista omaan kuolemaan" https://yle.fi/uutiset/3-10131063 - MitäOvat
Mikä on Free Bride Mason? Jotenkin tähän liittyy myös Perry Ferry Mason? Bangster mafia?
Voisitte kaiken jauhamisen sijaan vastata tähän, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja missä kohtaa sanotaan, että sunnuntai on pyhä päivä? Tähän ei Mauno Mattilakaan osannut vastata sanaakaan.
- Laskuntulos
Kristitty.net onko sinun suvussasi ollut monessa polvessa korkeasti kirkollisia, kun sinä yrität olla nyt joku suuri uskonnollinen "guru" ja panna paremmaksi?
Laskuntulos kirjoitti:
Kristitty.net onko sinun suvussasi ollut monessa polvessa korkeasti kirkollisia, kun sinä yrität olla nyt joku suuri uskonnollinen "guru" ja panna paremmaksi?
Ei ole ollut minun suvussani mitään korkeasti kirkollisia.
- SanoIhanSuoraan
Kristitty.net kirjoitti:
Ei ole ollut minun suvussani mitään korkeasti kirkollisia.
Kun sinä niin voimallisesti puolustelet sapattia, niin kerro suoraan ja rehellisesti, pelastaako Herra sinut jos et tulevana lauantaina viettäisi sapattia vaan lähtisit käymään vaikkapa Viron matkalla? Siis kiertelemättä, menetätkö taivasosuuden, jos et pitäisikään sapattia?
- sdf
SanoIhanSuoraan kirjoitti:

Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Hep 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. 27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. 28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.
Room 2: 27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Laskuntulos
sdf kirjoitti:
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Hep 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. 27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. 28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.
Room 2: 27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.sdf mihin seurakuntaan kuulut? Onko se Raamatun kritereiden mukainen?
Ovatko kaikki seurakuntalaisesi kristittyjen kivittäjiä? sdf kirjoitti:
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Hep 10:26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. 27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. 28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.
Room 2: 27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia."sdf",
noudatatko sinä lakia?
Teetkö sinä syntiä?
Kumpaankin kysymykseen riittää vastaukseksi KYLLÄ tai EN!Saviseutulainen kirjoitti:
"sdf",
noudatatko sinä lakia?
Teetkö sinä syntiä?
Kumpaankin kysymykseen riittää vastaukseksi KYLLÄ tai EN!Saako lakia rikkoa? Saako uudessa liitossa armon alla tehdä syntiä? Riittää vastaukseksi kyllä tai ei.
SanoIhanSuoraan kirjoitti:
Kun sinä niin voimallisesti puolustelet sapattia, niin kerro suoraan ja rehellisesti, pelastaako Herra sinut jos et tulevana lauantaina viettäisi sapattia vaan lähtisit käymään vaikkapa Viron matkalla? Siis kiertelemättä, menetätkö taivasosuuden, jos et pitäisikään sapattia?
Jos tahallaan rikot kymmentä käskyä, tapat, varasta tai teet huorin, niin mitä luulet, menetätkö taivas paikan? Tarkoittaako se, että saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin?
- sdf
Kristitty.net kirjoitti:
Jos tahallaan rikot kymmentä käskyä, tapat, varasta tai teet huorin, niin mitä luulet, menetätkö taivas paikan? Tarkoittaako se, että saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin?
Sinun luterilaisen harhaoppisi mukaan teot eivät vaikuta pelastukseen. Uskontunnustuksella saa varman pelastuksen ja eikä tappaminen, varastaminen ja huorintekeminen vaikuta mitenkään pelastukseen. Tämä ei ole totta ollenkaan. Teot vaikuttavat vanhurskauteen ja pelastukseen. Jos ei tee parannusta lain rikkomisesta, ei ole vanhurskas.
Mt 7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2:. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. sdf kirjoitti:
Sinun luterilaisen harhaoppisi mukaan teot eivät vaikuta pelastukseen. Uskontunnustuksella saa varman pelastuksen ja eikä tappaminen, varastaminen ja huorintekeminen vaikuta mitenkään pelastukseen. Tämä ei ole totta ollenkaan. Teot vaikuttavat vanhurskauteen ja pelastukseen. Jos ei tee parannusta lain rikkomisesta, ei ole vanhurskas.
Mt 7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2:. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.Sinun harhaoppisi mukaan me pelastumme tekojemme kautta, joten sinä olet langennut pois armosta ja olet kirouksen alla.
"Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta." (Gal. 5:4)
"Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee"." (Gal. 3:10)- sdf
Kristitty.net kirjoitti:
Sinun harhaoppisi mukaan me pelastumme tekojemme kautta, joten sinä olet langennut pois armosta ja olet kirouksen alla.
"Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta." (Gal. 5:4)
"Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee"." (Gal. 3:10)Taas valehtelet tahallaan. Minä en ole väittänyt, että olemme pelastuneet vanhan liiton kautta noudattamalla sen käskyjä, kuten Galatalaiskirje moittii juutalaisia, vaan uskosta Jeesukseen Kristukseen. Kukaan ei voi pelastua vanhan liiton kautta suorittamalla lain tekoja. Uuden liiton aikana pelastus perustuu uskoon, jota ei ole, jos ei ole lain tekoja. Usko ilman lain tekoja on kuollut. Sinä vääristelet Paavalin kirjeitä ja muiden sanomisia härskisti, koska olet Saatanan palveluksessa.
Jos uskoon tulon jälkeen juutalainen alkaa taas rikkomaan lakia, silloin hän osoittautuu lain rikkojaksi eli epävanhurskaaksi, kuten Paavali sanoo galatialaisille. Jeesus ei vapauttanut uskovia lain teoista vaan synnin orjuudesta ja vanhasta lakiliitosta, jos uskoo häneen.
Gal 2:15 Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita. 16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii. 17 Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki! 18 Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja. Kristitty.net kirjoitti:
Saako lakia rikkoa? Saako uudessa liitossa armon alla tehdä syntiä? Riittää vastaukseksi kyllä tai ei.
Ei saa!
Saviseutulainen kirjoitti:
Ei saa!
Eli siis meidän on noudatettava Tooraa, Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia. Kiitos kun myönnät vihdoin tämän asian. Mistä siis olemme eri mieltä, mitä sinä oikein yrität täällä sanoa?
- s-seutulainen
Kristitty.net kirjoitti:
Eli siis meidän on noudatettava Tooraa, Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia. Kiitos kun myönnät vihdoin tämän asian. Mistä siis olemme eri mieltä, mitä sinä oikein yrität täällä sanoa?
En viitsi tähän hätään kirjautua enää uudestaan -
- vastaan vain että olemme tätä jauhaneet kaiketi kymmenet kerrat, etkä sinä käsitä.
Olen kirjoittanut muistaakseni jotenkin niin joskus, että sinä olet useita piiruja lähempänä Jumalan valtakuntaa kuin pahimmat lainkiivailijat ja toraistit täällä - , mutta silti yhtä kaukana siitä. s-seutulainen kirjoitti:
En viitsi tähän hätään kirjautua enää uudestaan -
- vastaan vain että olemme tätä jauhaneet kaiketi kymmenet kerrat, etkä sinä käsitä.
Olen kirjoittanut muistaakseni jotenkin niin joskus, että sinä olet useita piiruja lähempänä Jumalan valtakuntaa kuin pahimmat lainkiivailijat ja toraistit täällä - , mutta silti yhtä kaukana siitä.Eli siis myönnät, että meidän tulee noudattaa Tooraa, koska emme saa tehdä syntiä, mikä siis on sinun pointtisi? Koita nyt vastata, kiitos.
Mauno Mattila ei ole osannut vastata, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saa rikkoa kymmentä käskyä. Hän ei ole osannut vastata, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sunnuntai on pyhäpäivä.
Mauno Mattila haukkuu lakihenkisiksi fariseuksiksi niitä, jotka pyhittävät sapatin. Tämä on erikoista. Jos pyhität sunnuntain ja lepäät sunnuntaina, olet armon alla, mutta jos lepäät lauantaina niin - BAM! - olet lakihenkinen fariseus. Mikä logiikka tässä on? Mitä lakihenkistä on siinä, että noudattaa Jumalan käskyä ja noudattaa kymmentä käskyä?- Laskuntulos
Kristitty.netillä ja sdf:llä on lupa tappaa (kivittää)! Sen luvan antaa heille saatanan uskontonsa.
On melko härskiä syyttää toisia tappamisesta! Mutta heidän isänsä on valehtelija ja syyttäjä, joka syyttää meitä yöt ja päivät.Kerro missä kohtaa Raamattua kumotaan Tooran säätämät kuolemanrangaistukset? Luku ja jae kiitos.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua kumotaan Tooran säätämät kuolemanrangaistukset? Luku ja jae kiitos.
Meillä kristityillä on laki, joka ei salli edes vihata veljeään eli meillä on uuden liiton lait.
Miksi kyselet saammeko tappaa, kun sinä saat, mutta me emme? Onko sinun tappamisen harjoittaminen pyhätoimitus isällesi saatanalle kabbala-uskovainen? Laskuntulos kirjoitti:
Meillä kristityillä on laki, joka ei salli edes vihata veljeään eli meillä on uuden liiton lait.
Miksi kyselet saammeko tappaa, kun sinä saat, mutta me emme? Onko sinun tappamisen harjoittaminen pyhätoimitus isällesi saatanalle kabbala-uskovainen?Toora käskee rakastamaan lähimmäistä, myös vihollista:
"Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra." (3. Moos. 19:18)
"Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda." (Sanl. 25:21)
"Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään." (2. Moos. 23:5)
"Älä iloitse vihamiehesi langetessa, älköön sydämesi riemuitko hänen suistuessaan kumoon," (Sanl. 24:17)
Ei ole olemassakaan mitään uuden liiton lakia, Jeesus siteerasi suoraan Tooraa.- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Toora käskee rakastamaan lähimmäistä, myös vihollista:
"Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra." (3. Moos. 19:18)
"Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda." (Sanl. 25:21)
"Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään." (2. Moos. 23:5)
"Älä iloitse vihamiehesi langetessa, älköön sydämesi riemuitko hänen suistuessaan kumoon," (Sanl. 24:17)
Ei ole olemassakaan mitään uuden liiton lakia, Jeesus siteerasi suoraan Tooraa.Olet kai huomannut, että meillä kristityillä on eri laki kuin sinulla kr.net.
Sinulla on saatanan uskonto ja sinä käytät vanhan liiton lakeja, jotta saisit tappaa kristittyjä. Huomaa, että vanhaa liittoa ei enää ole.
Meillä ei sinun kanssa kr.net ole mitään yhteistä. Me emme ota sinun saatanallinen opetuksia vastaan, joten voit karistaa tomutkin kengistäsi ja mennä omiesi joukkoon, joita ei ole. Laskuntulos kirjoitti:
Olet kai huomannut, että meillä kristityillä on eri laki kuin sinulla kr.net.
Sinulla on saatanan uskonto ja sinä käytät vanhan liiton lakeja, jotta saisit tappaa kristittyjä. Huomaa, että vanhaa liittoa ei enää ole.
Meillä ei sinun kanssa kr.net ole mitään yhteistä. Me emme ota sinun saatanallinen opetuksia vastaan, joten voit karistaa tomutkin kengistäsi ja mennä omiesi joukkoon, joita ei ole.Todellakin teillä on eri lait, te keksitte omasta päästänne perinnäissääntöjä noudatettaviksi, kuten sunnuntain pyhittämistä, joulun viettoa ja paastoa ennen pääsiäistä ja saastaiseten ruokien syömistä ja kaikkea muuta, mikä on iljetys Herralle.
Onko Tooran Saatanan laki, vai Jumalan pyhä, vanhurskas ja hyvä laki? Mitä saatanallista on siinä, että noudattaa Jumalan pyhää lakia?
Raamattu sanoo, että nyt on uusi liitto, eikä vanha. Mutta mitä Raamattu sanoo uudesta liitosta? Raamatun mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33) joten uudessa liitossa Raamatun mukaan Toora on edelleen voimassa. Anna tulla luku ja jae, missä kohtaa Raamattua kerrotaan uudesta liitossa, jossa saamme rikkoa Tooraa?- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Todellakin teillä on eri lait, te keksitte omasta päästänne perinnäissääntöjä noudatettaviksi, kuten sunnuntain pyhittämistä, joulun viettoa ja paastoa ennen pääsiäistä ja saastaiseten ruokien syömistä ja kaikkea muuta, mikä on iljetys Herralle.
Onko Tooran Saatanan laki, vai Jumalan pyhä, vanhurskas ja hyvä laki? Mitä saatanallista on siinä, että noudattaa Jumalan pyhää lakia?
Raamattu sanoo, että nyt on uusi liitto, eikä vanha. Mutta mitä Raamattu sanoo uudesta liitosta? Raamatun mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33) joten uudessa liitossa Raamatun mukaan Toora on edelleen voimassa. Anna tulla luku ja jae, missä kohtaa Raamattua kerrotaan uudesta liitossa, jossa saamme rikkoa Tooraa?Et ole vielä kertonut kenellä on toora sydämessä, jotta voisin tulla testaamaan osaako hän viisi Mooseksen kirjaa ulkoa.
Sinulla uudestisyntymättömällä pakanalla on vain oman nettiuskontosi laki. Laskuntulos kirjoitti:
Et ole vielä kertonut kenellä on toora sydämessä, jotta voisin tulla testaamaan osaako hän viisi Mooseksen kirjaa ulkoa.
Sinulla uudestisyntymättömällä pakanalla on vain oman nettiuskontosi laki.Raamattu sanoo, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33). Tämä on Jumalan sana, sinä pilkkaat Jumalan sanaa. Sanotaanko Raamatussa, että vanhurskaat osaavat Tooran ulkoa?
- Laskuntulos
Kristitty.net kerro antaako sinun nettiuskontosi luvan tappaa kristittyjä, jos toora olisi voimassa.
Miksi kristittyjä ei saisi tappaa? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Toora ei ole voimassa? Jos kristityt ovat tehneet syntiä, he ovat ansainneet kuolemanrangaistuksen.
- Usko.Toivonen
No, Paavali ei uutena luomuksena Kristuksessa tappanut enää ketään, vaikka isien lakia tarkoin noudattesaan, entisessä vaelluksessaan, hän tappoi jopa Jeesuksen pyhiä, isien lakia noudattaen.
Mutta Kristuksessa Paavali ei tappanut ketään, vanha oli jäänyt taakse, uusi tilalle tullut. Usko.Toivonen kirjoitti:
No, Paavali ei uutena luomuksena Kristuksessa tappanut enää ketään, vaikka isien lakia tarkoin noudattesaan, entisessä vaelluksessaan, hän tappoi jopa Jeesuksen pyhiä, isien lakia noudattaen.
Mutta Kristuksessa Paavali ei tappanut ketään, vanha oli jäänyt taakse, uusi tilalle tullut.”Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.” (Apt. 21:24)
”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ” (Apt. 24:14)
”Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan” (Apt. 25:8)
”Miehet, veljet! Vaikka en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, annettiin minut kuitenkin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin” (Apt. 28:17)
Paavali sanoo, että hän ei ole missään kohtaa rikkonut Mooseksen lakia. Valehteliko Paavali?- Usko.Toivonen
Niin, Mooseksen lain puitteissa yrittivät tappaa Paavalinkin, mutta Jumala pelasti lupauksensa mukaan Paavalin vielä tuosta hetkestä.
Mutta miksi tuot tuollaisia kohtia esille, tuo sellaisia kohtia, missä uusi luomus Kristuksessa Paavali, on osallisena tappamassa jotain lainrikkojaa, esim. haureuden harjoittajaa.
Ja pitääkö sinulla vastata sata kertaa, että eihän Paavali sano rikkoneensa mitään isien lakia vastaan, mutta silti hän oli Jumalan edessä syntisitä suurin.
Mutta oliko Paavali uutena luomuksena mukana kivittämässä ketään kuoliaaksi, tai antoiko Paavali paimenkirjeissään kehoitoksen uskoville toimia pahan poistamisessa Mooseksen lain säädösten mukaan. Usko.Toivonen kirjoitti:
Niin, Mooseksen lain puitteissa yrittivät tappaa Paavalinkin, mutta Jumala pelasti lupauksensa mukaan Paavalin vielä tuosta hetkestä.
Mutta miksi tuot tuollaisia kohtia esille, tuo sellaisia kohtia, missä uusi luomus Kristuksessa Paavali, on osallisena tappamassa jotain lainrikkojaa, esim. haureuden harjoittajaa.
Ja pitääkö sinulla vastata sata kertaa, että eihän Paavali sano rikkoneensa mitään isien lakia vastaan, mutta silti hän oli Jumalan edessä syntisitä suurin.
Mutta oliko Paavali uutena luomuksena mukana kivittämässä ketään kuoliaaksi, tai antoiko Paavali paimenkirjeissään kehoitoksen uskoville toimia pahan poistamisessa Mooseksen lain säädösten mukaan.Eli siis sinun mielestäsi Paavali valehteli, kun hän sanoi, että ei ole missään suhteessa rikkonut Mooseksen lakia. Paavali täten noudatti nuhteettomasti lakia, mutta oli silti syntisistä suurin. Kerro sinä, missä kohtaa Raamattua kerrotaan Paavalin tai kenenkään apostoleista syöneen saastaista, pyhittäneen sunnuntaita ja tanssineen kuusen ympärillä tonttulakki päässä?
Tietenkään Paavali ei kivittänyt ketään, koska juutalaisilla ei Rooman vallan alla ollut lupa tappaa ketään ja Paavali itse opettaa, että meidän tulee olla kuuliainen esivallalle.
Anna nyt tulla Raamatusta yksikin tapaus, jossa Paavali rikkoo Mooseksen lakia. Jos uskovat olivat vapaat rikkomaan Mooseksen lakia ja he rikkoivat sitä ja opettivat toisia rikkomaan Mooseksen lakia, miksi juutalaiset eivät syyttäneet heitä tästä opetuksesta?- Usko.Toivonen
Ei se roomalaisen vallan alla oleminen estänyt Jeesuksen pyhiäkään kivittämästä entisessä vaelluksessa juutalaisuudessaan, isien lakia tarkoin noudattaessaan.
On tekosyy vedota roomalaiseen esivaltaan.
Paavalikin olisi tullut tapetuksi isien lakia noudattavien toimesta, ellei Herra olisi häntä varjellut.
Myönnäthän itsekin, että kristittyjä saisi tappaa Mooseksen lain säädösten pohjalta, kun sanot:
>> Miksi kristittyjä ei saisi tappaa? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Toora ei ole voimassa? Jos kristityt ovat tehneet syntiä, he ovat ansainneet kuolemanrangaistuksen >>
Eli asetat tässä itsellesi toimintamallin, mihin Mooseksen lain säädökset sinua velvoittavat.
Ei se, että et syö Mooseksen lain mukaista saastaista, tee kenestäkään synnitöntä, Saulushan noudatti tarkoin isien lakia, mutta oli kuitenkin syntisistä suurin Jumalan edessä.
Ja Paavali todellakin jätti noudatmatta Mooseksen lain säädökset esim. pahan poistamisen keskuudesta" tapauksessa, eikä paimenkirjeissään kehottanut ketään niiden säädösten mukaan toimimaan.
11. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13. Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
( 1. Kor. 5. )
Kuten huomaamme Paavali ei kehoita tässä , että toimikaa tässä tilantessa Mooseksen lain säädösten mukaan, eikä mainitse tässä esteeksi roomalaista lakiakaan. Usko.Toivonen kirjoitti:
Ei se roomalaisen vallan alla oleminen estänyt Jeesuksen pyhiäkään kivittämästä entisessä vaelluksessa juutalaisuudessaan, isien lakia tarkoin noudattaessaan.
On tekosyy vedota roomalaiseen esivaltaan.
Paavalikin olisi tullut tapetuksi isien lakia noudattavien toimesta, ellei Herra olisi häntä varjellut.
Myönnäthän itsekin, että kristittyjä saisi tappaa Mooseksen lain säädösten pohjalta, kun sanot:
>> Miksi kristittyjä ei saisi tappaa? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Toora ei ole voimassa? Jos kristityt ovat tehneet syntiä, he ovat ansainneet kuolemanrangaistuksen >>
Eli asetat tässä itsellesi toimintamallin, mihin Mooseksen lain säädökset sinua velvoittavat.
Ei se, että et syö Mooseksen lain mukaista saastaista, tee kenestäkään synnitöntä, Saulushan noudatti tarkoin isien lakia, mutta oli kuitenkin syntisistä suurin Jumalan edessä.
Ja Paavali todellakin jätti noudatmatta Mooseksen lain säädökset esim. pahan poistamisen keskuudesta" tapauksessa, eikä paimenkirjeissään kehottanut ketään niiden säädösten mukaan toimimaan.
11. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13. Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
( 1. Kor. 5. )
Kuten huomaamme Paavali ei kehoita tässä , että toimikaa tässä tilantessa Mooseksen lain säädösten mukaan, eikä mainitse tässä esteeksi roomalaista lakiakaan."Niin Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja tuomitkaa hänet lakinne mukaan". Juutalaiset sanoivat hänelle: "Meidän ei ole lupa ketään tappaa";" (Joh. 18:31)
Estihän. Juutalaiset eivät voineet Rooman vallan takia teloittaa itse Jeesusta. Ne jotka kivittivät kristittyjä, ottivat suuren riskin ja uhmasivat Rooman valtaa. Paavali itse opettaa, että meidän tulee kunnioittaa maallista esivaltaa. Siksi on selvää, että Paavali ei itse teloittanut ketään.
"Ja Paavali todellakin jätti noudatmatta Mooseksen lain säädökset esim. pahan poistamisen keskuudesta"
Miten niin jätti noudattamatta? Paavalihan siteeraa suoraan Tooraa ja sanoo, että poistakaa keskuudestanne se, joka on paha. Olet nyt sekoillut kunnolla.
Kerro nyt vain, missä kohtaa Raamattua kerrotaan alkuseurakunnan syöneen saastaita, pyhittäneen sunnuntaita ja viettäneen joulua, ja miksi juutalaiset eivät syyttäneet heitä tästä asiasta?
Ja vastaa jo vihdoin, mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?- Usko.Toivonen
No, mitä Pietari sanoo tuosta asiasta.
22. Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,
23. hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
( Apt. 2. )
Tappajiksi Pietari Pyhässä hengessä todistaa Israelin miehet.
No miten Mooseksen lain säädökset "pahan poistamisesta keskuudesta" menee.
Annappa tulla jos tiedät, mitä on esim. haureuden harrastajan osalta säädetty Mooseksen laissa, kuinka paha tulee poistaa tällöin keskuudesta.
No, laitanpa tähän sen näkyville, koska vääristät asia muutoin, koska se ei ole sinun opillesi hyväksi.
22 Jos joku tavataan makaamasta naisen kanssa, joka on toisen miehen aviovaimo, niin kuolkoot molemmat, sekä mies, joka makasi vaimon kanssa, että vaimo. Poista paha Israelista.
( 5. Moos. 22. )
11. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13. Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
( 1. Kor. 5. )
Kuten kaikki lukijat voimme nähdä, uusi luomus Kristuksessa, Paavali, ei toiminut Mooseksen lain säädösten mukaan.
Pahan poistaminen keskuudesta ei saanut tapahtua tappamalla, kuten olisi Mooseksen lakia noudatettaessa pitänyt tapahtua.
Katso uusi oli tilalle tullut. Usko.Toivonen kirjoitti:

Katso uusi oli tilalle tullut.Paavali ei opettanut ketään teloittamaan syntisiä, sillä maallista esivaltaa tuli kunnioittaa ja Rooman vallan alla ei ollut lupa tappaa ketään.
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu ja uudessa liitossa saa syödä saastaista, pyhittää sunnuntaita ja viettää joulua ja jos tämä oli opetus alkuseurakunnassa, miksi juutalaiset eivät syyttäneet heitä tästä opetuksesta?
Jos niin mullistava asia todella tapahtui, että Mooseksen laki kumottiin, miksi Raamattu ei sano tästä sanaakaan? Miksi Jeesus sitä vastoin sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?Usko.Toivonen kirjoitti:
No, mitä Pietari sanoo tuosta asiasta.
22. Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,
23. hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
( Apt. 2. )
Tappajiksi Pietari Pyhässä hengessä todistaa Israelin miehet.
No miten Mooseksen lain säädökset "pahan poistamisesta keskuudesta" menee.
Annappa tulla jos tiedät, mitä on esim. haureuden harrastajan osalta säädetty Mooseksen laissa, kuinka paha tulee poistaa tällöin keskuudesta.
No, laitanpa tähän sen näkyville, koska vääristät asia muutoin, koska se ei ole sinun opillesi hyväksi.
22 Jos joku tavataan makaamasta naisen kanssa, joka on toisen miehen aviovaimo, niin kuolkoot molemmat, sekä mies, joka makasi vaimon kanssa, että vaimo. Poista paha Israelista.
( 5. Moos. 22. )
11. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13. Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
( 1. Kor. 5. )
Kuten kaikki lukijat voimme nähdä, uusi luomus Kristuksessa, Paavali, ei toiminut Mooseksen lain säädösten mukaan.
Pahan poistaminen keskuudesta ei saanut tapahtua tappamalla, kuten olisi Mooseksen lakia noudatettaessa pitänyt tapahtua.
Katso uusi oli tilalle tullut."Tappajiksi Pietari Pyhässä hengessä todistaa Israelin miehet."
Voit evankeliumeista lukea kuinka roomalaiset teloittivat Jeesuksen, koska juutalaisilla ei ollut lupa tappaa ketään.- Usko.Toivonen
Mutta tappoivatko?
52. Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
53. te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
54. Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.
55. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
56. ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".
57. Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
58. ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
( Apt. 7. )
Stefanuskin nimeää juutalaiset Jeesuksen murhaajiksi ( jae 52. )
1. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
21. Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
( Apt. 9. )
Kuka tuhosi?
9. Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
10. ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
11. Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka
( Apt. 22. )
13. Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
( Gal. 1. )
Kuka hävitti Jeesuksen pyhiä?
Missä tuhottiin, tapettiin, Jeesuksen pyhiä?
Joten tuo teoriasi ei ollut este Jeesuksen pyhien tappamiselle.
Pahan poistaminen tapahtui Paavalin aikaankin kivittämällä, Mooseksen lain säädösten mukaisesti, mutta uusi luomus Kristuksessa, Paavali, ei enää toiminut Mooseksen lain säädösten mukaan ko. asiassa.
Lukaise nyt varsin 1. Kor. 5. luku lävitse ja kerro missä kohtaa Paavali siinä pitää pahan poistamisen esteenä roomalaista esivaltaa.
Haluaako Paavali ohjeillaan syntiin langenneen parasta, vaiko välitöntä tappamista?
Helluntailaiset voisivat vihdoinkin vastata, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sunnuntai on pyhäpäivä?
- Laskuntulos
Vastaappa sinä perkeleen opetuslapsi kristitty.net mistä Daavid tiesi, että hän ja hänen seurueensa sai syödä näkyleivät?
Laskuntulos kirjoitti:
Vastaappa sinä perkeleen opetuslapsi kristitty.net mistä Daavid tiesi, että hän ja hänen seurueensa sai syödä näkyleivät?
Ahaa näkyleivät. Hallelujaa, laki on kumottu, koska Daavid sai syödä näkyleivät, me saamme tappaa, varastaa, tehdä huorin ja polttaa lapsia Molokille, koska laki on kumottu!
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Ahaa näkyleivät. Hallelujaa, laki on kumottu, koska Daavid sai syödä näkyleivät, me saamme tappaa, varastaa, tehdä huorin ja polttaa lapsia Molokille, koska laki on kumottu!
Et osannut vastata kysymykseen. Daavid eli silloin, kun vanha liitto oli vielä voimassa.
Niin sinullakaan ei ole toora sydämessä! Laskuntulos kirjoitti:
Et osannut vastata kysymykseen. Daavid eli silloin, kun vanha liitto oli vielä voimassa.
Niin sinullakaan ei ole toora sydämessä!Anteeksi vain, nyt on uusi liitto, ja uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33). Uudessa liitossa täten Toora on edelleen voimassa, tämä on Jumalan sana.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Anteeksi vain, nyt on uusi liitto, ja uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33). Uudessa liitossa täten Toora on edelleen voimassa, tämä on Jumalan sana.
Tuon vastauksen olen saanut sata kertaa.
Et näköjään ymmärrä mitä se tarkoittaa.
Et ole vielä löytänyt henkilöä, jolla on toora sydämessä.
Et vastannut kysymykseen. Eikö toora osaa neuvoa? Laskuntulos kirjoitti:
Tuon vastauksen olen saanut sata kertaa.
Et näköjään ymmärrä mitä se tarkoittaa.
Et ole vielä löytänyt henkilöä, jolla on toora sydämessä.
Et vastannut kysymykseen. Eikö toora osaa neuvoa?Näköjään sinä et ymmärrä, mitä tarkoittaa, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme.
Vastasinhan minä - hallelujaa - Toora on kumottu, saamme siis polttaa lapsiamme Molokille!- sdf
Laskuntulos kirjoitti:
Vastaappa sinä perkeleen opetuslapsi kristitty.net mistä Daavid tiesi, että hän ja hänen seurueensa sai syödä näkyleivät?
>>Vastaappa sinä perkeleen opetuslapsi kristitty.net mistä Daavid tiesi, että hän ja hänen seurueensa sai syödä näkyleivät?<<
Daavidilla ja hänen miehillään oli kova nälkä ja muuta leipää ei ollut. Silloin meneteltiin näiden säädösten mukaan:
Hoos. 6:6 Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;
Jes 58: 3 "Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?"
Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne,
te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne.
4 Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja.
Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin.
5 Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?
6 Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,
7 murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
8 Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi
ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. - Laskuntulos

ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.Eli, jos on kova himo, niin silloin saa rikkoa lakia opettaa toraisti. Tarkoitus pyhittää keinot.
Laskuntulos kirjoitti:
Eli, jos on kova himo, niin silloin saa rikkoa lakia opettaa toraisti. Tarkoitus pyhittää keinot.
Sanoo henkilö joka opettaa että kymmenen käskyä on kumottu ja saa tappaa, varastaa, tehdä huorin ja polttaa lapsia Molokille.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Sanoo henkilö joka opettaa että kymmenen käskyä on kumottu ja saa tappaa, varastaa, tehdä huorin ja polttaa lapsia Molokille.
Toraistit eivät osanneet vastata tähän kysymykseen 2000 vuotta sittenkään.
Tästä tuntee "kyykäärmeen sikiöt"!
Olet rohkea Yahushuan soturi kristitty.net. Et taistele yksin. Puolustat lakia kuten minäkin. Koko Toora on voimassa. On meitä sinun veljiäsi täällä Suomessakin muutama. Ja maailman laajuisesti meitä on 144000, jotka ovat oksastettu Jaloon öljypuuhun ( Room. 11).
Yahushua tulee pian sinetöimään nämä omansa morsiamekseen. Yksikään lainpolkija ei saa sinettiä, vaan jäävät suureen ahdinkoon ja jos hyvin käy, pelastuvat sitten sitä kautta häävieraina.- Usko.Toivonen
144000:
3. ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan".
4. Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
5. Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
6. Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
7. Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
8. Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.
144000 kaikista Israelin sukukunnista, kustakin 12000.
Edustatko "SAI" jotakin korvausteologiaa, kuten esim. Jehovan todistajat?
9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
10. ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".
11. Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
12. sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!"
13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
15. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
( Ilm. 7. ) Usko.Toivonen kirjoitti:

( Ilm. 7. )Juu . . . :) En edusta korvausteologiaa, kuten kaikki kirkot tekevät. Olen oksastettu juutalainen juutalaisten rinnalla. Voit etsiä ja lukea palstalta muita kommenttejani, joissa selvitän asiaa. Mutta käsitykseni perustuu Room. 2:28-29 ja Room. 11 lukuun. Hyvä huomio sinulta, että sinetin saivat vain juutalaiset. Nyt sinun tulisi käsittää vielä kuka on oikea juutalainen hengellisesti. Eli pakanoista oksastettu juutalainen on ihan yhtä oikea juutalainen kuin alkuperäinenkin oksa, jos vain kumpainenkin pysynät Messias-rungossa :)
Lukase nuo paikat rukouksen kanssa, vaikka useastikin. Olen täällä ja vastaan miellelläni jatko kysymyksiin .- Usko.Toivonen
Itseasiassa Efesolaiskirjeessä on kerrottu perillisten lupauksen mukaan saamasta sinetistä.
11. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12. että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
( Ef. 2. )
Pakanauskovan ei tarvitse kääntyä juutalaisuuteen.
9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
10. ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".
( Ilm. 7. ) Usko.Toivonen kirjoitti:
Itseasiassa Efesolaiskirjeessä on kerrottu perillisten lupauksen mukaan saamasta sinetistä.
11. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12. että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
( Ef. 2. )
Pakanauskovan ei tarvitse kääntyä juutalaisuuteen.
9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
10. ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".
( Ilm. 7. )Pakanan ei tarvitse kääntyä juutalaiseksi, ei tarvitse ympärileikata itseään eikä noudattaa juutalaisten fariseusten omasta päästään keksimiään perinnäissääntöjä. Mutta se ei tee kenestäkään juutalaista, että nuodattaa Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia Tooraa. Ef. 2 ja Room. 11 pointti on molemmissa sama, Messiaan armon kautta meidät on oksastettu Israeliin ja liitetty pyhään perheeseen.
Usko.Toivonen kirjoitti:
Itseasiassa Efesolaiskirjeessä on kerrottu perillisten lupauksen mukaan saamasta sinetistä.
11. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12. että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
( Ef. 2. )
Pakanauskovan ei tarvitse kääntyä juutalaisuuteen.
9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
10. ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".
( Ilm. 7. )No ei pakolla tarvitse kääntyä juutalaisuuteen, mutta se olisi Jumalan tahto. Jos et käänny hengellisesti pakanoista oksastettuna (Room. 11) juutalaisuuteen, et voi olla morsian, etkä saa sinettiä, koska juutalasten Kuninkaalla on juutalainen morsian. Tämä morsian saa sinetin, eli tuo 144000 joukko. Loput todellakin on kaikista kansoista ja kielistä. He ovat häävieraita, jotka ovat käyneet läpi suuren ahdistuksen ajan, kuten teksti sanookin. Kaksi eri joukkoa tässä luvussa 7 esitettynä.
Kristitty.net kirjoitti:
Pakanan ei tarvitse kääntyä juutalaiseksi, ei tarvitse ympärileikata itseään eikä noudattaa juutalaisten fariseusten omasta päästään keksimiään perinnäissääntöjä. Mutta se ei tee kenestäkään juutalaista, että nuodattaa Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia Tooraa. Ef. 2 ja Room. 11 pointti on molemmissa sama, Messiaan armon kautta meidät on oksastettu Israeliin ja liitetty pyhään perheeseen.
Room. 2:25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
26 Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
VL aikaan lihan ympärileikkaus oli merkki juutalaisuudesta ja kuulumisesta Jumalan valittuun kansaan. Tässä tekstissä Paavali kertoo, että lain noudattaminen on vielä enemmän kuin lihan ympärileikkaus. Joten Tooran täydellinen hyväksyminen ja yritys sen noudattamiseen tekee pakanasta oksastetun juutalaisen. Koska se, joka Tooraa noudattaa on sisäisesti juutalainen. Hänet on oksastettu. Hän on rakastunut Yahushuaan ja Hänen lakiinsa. Hänen sisimpänsä on sopusoinnussa Tooran antajan kanssa. Huomaa kristitty.net, että pelkkä armo ei automaattisesti riitä, muutoinhan kaikki ihmiset olisivat sisimmältään juutalaisia.
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; 1.Joh 5:3SAI kirjoitti:

Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; 1.Joh 5:3Hedelmistään puu tunnetaan, se joka noudattaa Tooraa on sydämessään juutalainen ja on oksastettu Israeliin, olen tismalleen samaa mieltä, en minä ole niitä, jotka opettavat, että armo riittää, lakia ei tarvitse nuodattaa. Tooraa tulee noudattaa. Mutta siitä huolimatta, pelastus on yksin armosta, ilman mitään lain tekoja, ettei kukaan kerskaisi.
- Usko.Toivonen
Tuo 144000 koostuu kahdestatoista Israelin sukukunnan jäsenestä, eikä mistään oksastetuista.
12000 kustakin Israelin 12 sukukunnasta.
5. Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
6. Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
7. Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
8. Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.
( Ilm. 7. )
Korvausteologit puhuvat vastoin Raamatun ilmoitusta. Usko.Toivonen kirjoitti:
Tuo 144000 koostuu kahdestatoista Israelin sukukunnan jäsenestä, eikä mistään oksastetuista.
12000 kustakin Israelin 12 sukukunnasta.
5. Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
6. Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
7. Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
8. Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.
( Ilm. 7. )
Korvausteologit puhuvat vastoin Raamatun ilmoitusta.Et ymmärrä kuka on oikea juutalainen. Room.2:25-29. En ole korvausteologi. Raamattu sitä paitsi tässä puhuu :)
- Usko.Toivonen
Minä uskon kirjoitettuun Raamatun ilmoitukseen.
Jos Raamattu ilmoittaa noin selkeästi, että kysymys on 12 Israelin sukukunnasta, kustakin 12000, niin silloin se on niin ja tähän.
Tuota mainitsemaasi kohtaa juuri korvausteologit käyttävät. Usko.Toivonen kirjoitti:
Minä uskon kirjoitettuun Raamatun ilmoitukseen.
Jos Raamattu ilmoittaa noin selkeästi, että kysymys on 12 Israelin sukukunnasta, kustakin 12000, niin silloin se on niin ja tähän.
Tuota mainitsemaasi kohtaa juuri korvausteologit käyttävät.Olisi sitten mielenkiintoista kuulla, miten sinä ymmärrät kyseisen kohdan :)
- antitoraisti
tooravuohottajat, väitätte että koko Mooseksen laki on voimassa. Jokaista käskyä pitää noudattaa viimeiseen piirtoon. Kuitenkin olette ottaneet Jeesuksen ylimmäiseksi papiksi. Mihin kadotitti Mooseksen lain leeviläisen pappeuden ja Aaron ylipappeuden?
Lue Hepr. 5-7. Siinä rautalangasta väännetään sinulle, kuinka Jeesus on ylimmäinen pappi Melkisedekin, ei Aaronin pappeuden mukaan.
Shabbat shalom!
- Laskuntulos
Fariseuksen pitää "soittaa kelloja kadunkulmassa", että ihmiset näkisi hänen "hyvät työt". Fariseus kristitty.net on aina fariseus.
Shabbat shalom sinullekin kristitty.net. :) Ihmiset on jakautumassa kahteen leiriin tässä juuri ennen Yahushuan tuloa. Rukoilen puolestasi. Taistellaan loppuun asti tämä jalo uskon kilvoitus.
- antitoraisti
Jaa kristitty.net on hylännyt Mooseksen lain? Mooseksen lain mukaan ylimmäinen pappi on Aaaron ja hänen poikansa. Nyt kristitty.net, väittää, että ylimmäinen pappi onkin Jeesus.
Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon. Ovatko tosiaan monet lain käskyt jotenkin vain hävinneet?
Mitä on tapahtunut vaikka käskylle: Ulkopuolella esirippua, joka on lain arkin edessä ilmestysmajassa, Aaron hoitakoon sitä niin, että se aina, ehtoosta aamuun asti, palaa Herran edessä. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen.
Kristitty.net onko tämä Aaronia koskeva käsky voimassa?No ei Kristitty.net ole lakia hylännyt. Ja miksi ei. No vaikkapa täman alla olevan tähden:
. . . Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut". 1. Piet. 2:8-10
Lisäksi temppelin esirippu, josta mainitsit antitoraisti, repesi ylhäältä alas asti Yahushuan kuollessa, (Matt. 27:51) osoituksena siitä, että oli siirrytty Aaronin pappeudesta yleiseen pappeuteen. Ylimmäinen pappi todellakin on nyt Yahushua taivaan temppelissä. Temppelipalvelus on siirtynyt Uudess Liitossa taivaaseen ja uhriverenä on Jumalan Karitsan Veri.
Mutta sinä antitoraisti kompastut, koska et tottele Sanaa. Etkä kadu, jotta tuo Veri voisi puhdistaa sinut.- antitoraisti
SAI kirjoitti:
No ei Kristitty.net ole lakia hylännyt. Ja miksi ei. No vaikkapa täman alla olevan tähden:
. . . Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut". 1. Piet. 2:8-10
Lisäksi temppelin esirippu, josta mainitsit antitoraisti, repesi ylhäältä alas asti Yahushuan kuollessa, (Matt. 27:51) osoituksena siitä, että oli siirrytty Aaronin pappeudesta yleiseen pappeuteen. Ylimmäinen pappi todellakin on nyt Yahushua taivaan temppelissä. Temppelipalvelus on siirtynyt Uudess Liitossa taivaaseen ja uhriverenä on Jumalan Karitsan Veri.
Mutta sinä antitoraisti kompastut, koska et tottele Sanaa. Etkä kadu, jotta tuo Veri voisi puhdistaa sinut.Kuitenkin olette vänkännneet ja syyttäneet heluntailaisia Mooseksen lain rikkojiksi. Itsehän suoraan rikotte Moosesta vastaan: Sanoohan Mooses aivan selvästi:
Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon.
Miksi tämäkään käsky ei koske lain meuhkaajia???
Olette aivan törkeästi hylänneet Mooseksen ja ottaneet toisen ylipapin Mooseksen määrääman Aaronin ylipappeuden sijaa.
Olette itse kirjoittaneet satoja kertoa oman tuomionne:
Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman. antitoraisti kirjoitti:
Kuitenkin olette vänkännneet ja syyttäneet heluntailaisia Mooseksen lain rikkojiksi. Itsehän suoraan rikotte Moosesta vastaan: Sanoohan Mooses aivan selvästi:
Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon.
Miksi tämäkään käsky ei koske lain meuhkaajia???
Olette aivan törkeästi hylänneet Mooseksen ja ottaneet toisen ylipapin Mooseksen määrääman Aaronin ylipappeuden sijaa.
Olette itse kirjoittaneet satoja kertoa oman tuomionne:
Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman.Montako kertaa sama yksinkertainen asia pitää selittää sinulle, niin kuin Hepr. 5 ja 7 luvuissa selvästi kerrotaan, Jeesus voi olla ylipappi vaikka onkin Juudan heimosta, jonka papeista Mooses ei ole puhunut mitään, koska hän on ylipappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, ei Aaronin.
- antitoraisti
Kristitty.net kirjoitti:
Montako kertaa sama yksinkertainen asia pitää selittää sinulle, niin kuin Hepr. 5 ja 7 luvuissa selvästi kerrotaan, Jeesus voi olla ylipappi vaikka onkin Juudan heimosta, jonka papeista Mooses ei ole puhunut mitään, koska hän on ylipappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, ei Aaronin.
Ai et sitten edes tunne Moosesken lakia. Missä kohtaa Moosesta sanotaan, että pappeus kuuluu Juudaan suvulle? Näytä jae!
Mooseksen laissa sanotaan selvästi, että pappeus kuuluu leeviläisille ja ylipappeus Aaronille. Miksi olet hylännyt Mooseksen lain mukaisen pappeuden ja siten olet kieltänyt koko Lain? antitoraisti kirjoitti:
Ai et sitten edes tunne Moosesken lakia. Missä kohtaa Moosesta sanotaan, että pappeus kuuluu Juudaan suvulle? Näytä jae!
Mooseksen laissa sanotaan selvästi, että pappeus kuuluu leeviläisille ja ylipappeus Aaronille. Miksi olet hylännyt Mooseksen lain mukaisen pappeuden ja siten olet kieltänyt koko Lain?Mooseksen laissa puhutaan vain Aaronin pojista ja Mooseksen lain mukaan pappeus kuuluu Aaronille. Mutta Melkisedekin pappeus ei liity Aaroniin millään tavalla. Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset.
Hebrews 7:11: Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
Hebrews 7:12: Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
Hebrews 7:13: Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
Hebrews 7:14: Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
Hebrews 7:15: Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
Hebrews 7:16: joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
Hebrews 7:17: Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Tässä ei sanota, että Mooseksen laki ja Aaronin pappeus säädöksineen kumotaan, vaan lain muutos tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että Jeesus voi toimia ylipappina Melkisedekin järjestyksen mukaan eivätkä Aaronin pappeuden säädökset koske häntä.- antitoraisti
Kristitty.net kirjoitti:
Mooseksen laissa puhutaan vain Aaronin pojista ja Mooseksen lain mukaan pappeus kuuluu Aaronille. Mutta Melkisedekin pappeus ei liity Aaroniin millään tavalla. Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset.
Hebrews 7:11: Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
Hebrews 7:12: Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
Hebrews 7:13: Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
Hebrews 7:14: Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
Hebrews 7:15: Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
Hebrews 7:16: joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
Hebrews 7:17: Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Tässä ei sanota, että Mooseksen laki ja Aaronin pappeus säädöksineen kumotaan, vaan lain muutos tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että Jeesus voi toimia ylipappina Melkisedekin järjestyksen mukaan eivätkä Aaronin pappeuden säädökset koske häntä.Miksi sinua eivät koske Moosesken lain säädökset pappeudesta? Olet lisännyt Moosekseen Melkisedekin järjestyksen mukaisen pappeuden.
antitoraisti kirjoitti:
Miksi sinua eivät koske Moosesken lain säädökset pappeudesta? Olet lisännyt Moosekseen Melkisedekin järjestyksen mukaisen pappeuden.
Melkisedek, jonka nimi merkitsee vanhurskauden kuningasta, oli pappi jo ennen Moosesta Aabrahamin aikana. Lue 1 Moos. 14 ja sitten lue Hepr. 5 ja 7. Asia on Raamatussa väännetty rautalangasta. Melkisedekin pappeudella ei ole Aaronin pappeuden kanssa mitään tekemistä ja Jeesus on ylipappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Melkisedek, jonka nimi merkitsee vanhurskauden kuningasta, oli pappi jo ennen Moosesta Aabrahamin aikana. Lue 1 Moos. 14 ja sitten lue Hepr. 5 ja 7. Asia on Raamatussa väännetty rautalangasta. Melkisedekin pappeudella ei ole Aaronin pappeuden kanssa mitään tekemistä ja Jeesus on ylipappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan.
Älä valehtele kristitty.net! Vanha lakiliitto on lakkautettu. Meldisedekin aikaan ei ollut lakiliittoa! Nyt on uusi liitto, uusi ylipappi ja uuden liiton lait Pyhä Henki opettajana. Elämme armotalouskaudessa.
Me kristityt olemme Aabrahamin lapsia. Sinä Haagarin orjattaren lapsi, joka vainoaa vapaana syntyneen lapsia.
Sinun nettiuskontosi tiedetään. Turha sinun on täällä levittää harhaoppiasi! Meillä ei ole mitään yhteistä sinun kanssasi! Laskuntulos kirjoitti:
Älä valehtele kristitty.net! Vanha lakiliitto on lakkautettu. Meldisedekin aikaan ei ollut lakiliittoa! Nyt on uusi liitto, uusi ylipappi ja uuden liiton lait Pyhä Henki opettajana. Elämme armotalouskaudessa.
Me kristityt olemme Aabrahamin lapsia. Sinä Haagarin orjattaren lapsi, joka vainoaa vapaana syntyneen lapsia.
Sinun nettiuskontosi tiedetään. Turha sinun on täällä levittää harhaoppiasi! Meillä ei ole mitään yhteistä sinun kanssasi!Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että nyt on voimassa uudet lait uudessa liitossa, että Toora on kumottu? Jer. 31:33 sanoo, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, joten Raamatun mukaan uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa.
Kerro missä kohtaa Raamattua kerrotaan uudesta liitossa, jossa vaelletaan jonkin muun lain kuin Tooran mukaan?
Sanot että meillä ei ole mitään yhteistä, eikä todella? Te helluntailaiset siis ilmeisesti ette usko kolmiyhteiseen Jumalaan tai siihen, että ihminen pelastuu yksin armosta uskomalla Jeesukseen?- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että nyt on voimassa uudet lait uudessa liitossa, että Toora on kumottu? Jer. 31:33 sanoo, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, joten Raamatun mukaan uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa.
Kerro missä kohtaa Raamattua kerrotaan uudesta liitossa, jossa vaelletaan jonkin muun lain kuin Tooran mukaan?
Sanot että meillä ei ole mitään yhteistä, eikä todella? Te helluntailaiset siis ilmeisesti ette usko kolmiyhteiseen Jumalaan tai siihen, että ihminen pelastuu yksin armosta uskomalla Jeesukseen?Meillä on pappi Meldisedekin järjestyksen mukaan kuten Aabrahamilla. Aabrahamilla ei ollut 613 lakipykälää kuten sinulla. Eli olemme eri liitossa!
Et ole kertonut vielä kenellä on toora sydämessä. Ei edes sinulla. Joten lopeta puhuminen toora sydämessä opistasi, kun et tiedä mitä se tarkoittaa!
Sinä kristitty.net taistelet Jumalan pelastussuunnitelmaa vastaan, joten olet antikristuksen palvelija! Laskuntulos kirjoitti:
Meillä on pappi Meldisedekin järjestyksen mukaan kuten Aabrahamilla. Aabrahamilla ei ollut 613 lakipykälää kuten sinulla. Eli olemme eri liitossa!
Et ole kertonut vielä kenellä on toora sydämessä. Ei edes sinulla. Joten lopeta puhuminen toora sydämessä opistasi, kun et tiedä mitä se tarkoittaa!
Sinä kristitty.net taistelet Jumalan pelastussuunnitelmaa vastaan, joten olet antikristuksen palvelija!Mutta Aabrahamin jälkeen annettiin Mooseksen laki, joka on edelleen voimassa, kuten Raamattu sanoo. Jer. 31:33 mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Tämä on Jumalan sana. Joten Raamatun mukaan uudessa liitossa koko Toora on edelleen voimassa.
Oletko todella sitä mieltä, että Mooseksen laki ei ole voimassa uudessa liitossa? Eli käskyt älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, kunnioita isääsi ja äitiäsi, rakasta Jumalaa koko sydämestäsi ja lähimmäistä niin kuin itseä, on kaikki kumottu?
Olen sanonut täällä miljoona kertaa, että pelastus on yksin armosta uskomalla Jeesukseen, joten minä en taistele Jumalan pelastussuunnitelmaa vastaan.- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Mutta Aabrahamin jälkeen annettiin Mooseksen laki, joka on edelleen voimassa, kuten Raamattu sanoo. Jer. 31:33 mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Tämä on Jumalan sana. Joten Raamatun mukaan uudessa liitossa koko Toora on edelleen voimassa.
Oletko todella sitä mieltä, että Mooseksen laki ei ole voimassa uudessa liitossa? Eli käskyt älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, kunnioita isääsi ja äitiäsi, rakasta Jumalaa koko sydämestäsi ja lähimmäistä niin kuin itseä, on kaikki kumottu?
Olen sanonut täällä miljoona kertaa, että pelastus on yksin armosta uskomalla Jeesukseen, joten minä en taistele Jumalan pelastussuunnitelmaa vastaan.Olet muuttanut oppiasi. Vielä vuosi sitten et puhunut "yksin armosta uskomalla Jeesukseen" vaan sanoit, että pitää täyttää kaikki 613 lakia! Näin pystyt paremmin vieläkin hämämään kristittyjä.
Sinä kristitty.net olet korvannut Pyhän Hengen tooralla. Lueppa Uutta testamenttia mihin kaikkeen Pyhä Henki vaikuttaa uudestisyntyneen kristityn elämässä. Laskuntulos kirjoitti:
Olet muuttanut oppiasi. Vielä vuosi sitten et puhunut "yksin armosta uskomalla Jeesukseen" vaan sanoit, että pitää täyttää kaikki 613 lakia! Näin pystyt paremmin vieläkin hämämään kristittyjä.
Sinä kristitty.net olet korvannut Pyhän Hengen tooralla. Lueppa Uutta testamenttia mihin kaikkeen Pyhä Henki vaikuttaa uudestisyntyneen kristityn elämässä.En ole koskaan sanonut, että lakia noudattamalla pelastuu, vaan olen alusta saakka opettanut, että pelastus on yksin armosta, ilman lain tekoja.
Miten Pyhän Hengen voi korvata Tooralla? Toorahan on Jumalan pyhä laki, Jumalan vanhurskas ja hyvä tahto meitä kohtaan, eikä se voi olla Pyhää Henkeä vastaan.
Jatkaakaa vaan uhramaan ! uskonparat . <minua ette saa mukaan tekemään <Jumala vihaiseksi
- antilate
Kristitty.net sinähän itse täällä vouhkaat, että Mooseksen laki on kumottu. Sinä väität suoraan lakia vastaan, ettei pappeus kuulu Aaronille ja hänen pojilleen.
Etkö vieläkän osaa lukea mitä Mooses sanoo:
Mutta Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon.
katso, minä olen ottanut teidän veljenne, leeviläiset, israelilaisten keskuudesta teille lahjaksi, Herralle annettuina toimittamaan palvelusta ilmestysmajassa. Mutta sinä ja poikasi sinun kanssasi hoitakaa papinvirkaanne, pitäen huolta kaikista alttarilla ja esiripun sisäpuolella suoritettavista tehtävistä, ja toimittakaa palvelusta siellä. Lahjana minä annan teille papinvirkanne; mutta syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon.Jeesus on ylipappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten hän voi toimia ylipappina rikkomatta ainuttakaan Mooseksen lain säädöstä. Saman asia olen sinulle vääntänyt rautalangasta jo monta kertaa, mutta näköjään ei sitten millään mene perille.
Lue nyt vain 1. Moos. 14 ja Hepr. 5 ja 7.
- antilate
Meinaat, että pitää käydä kysymästä erikseen sinulta ja muilta lain vouhkaajilta, mitkä käskyt ovat voimassa.
Sinun oppisi mukaan tämä käsky on kumottu: Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon."
Voisitko laittaa täänne myös muut käskyt jotka on kumottu? Miten kukaan voi pelastua, jos et kerro ja pelastuksen avaimet ovat sinulla?Aaronin pappeutta koskevia säädöksiä ei ole kumottu. Jeesus on ylipappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten Aaronin pappeutta koskevat säädökset eivät koske häntä. Melkisedek oli pappi jo kauan ennen Aaronia:
"Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi." (1. Moos. 14:18)
Jeesus voi toimia ylipappina rikkomatta ainuttakaan Mooseksen lain käskyä, koska hän on ylipappi ikuisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan.
"Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan"." (Hepr. 7:17)
- antilate
Kristitty.net, sinun tooraoppisi mukaan sinun ylipappisi on Aaronin jälkeläinen. Miksi vouhkaan Moosesta vastaan ja sanot, että Jeesus on ylipappi?
Koska heprealaiskirjeessä sanotaan, että Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan.
"Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan"." (Hepr. 7:17)
- antilate
Olet vääntänyt rautalangasta opin: siis Mooseksen laki on kokonaisuudessaan voimassa. Yhtään käskyä ei ole kumottu.
Sitten jatkat kuitenkin Aaronin pappeus on kumottu ja nyt on Juudaan suvun ylipappi. Siis koko laki on hävinnyt ylipappeuden muuttuessa.
Sitten kuitenkin koko Moosesken lakia on voimassa viimeiseen piirtoon, vaikka Aaronin ylipappeutta ei enää olekaan.
Uhrilait ovat myös voimassa, vaikka ei opissasi edes ole leeviläisiä eikä Aaronia tai hänen poikiaan.Mooseksen laki on kokonaisuudessaan voimassa ja yhtään käskyä ei ole kumottu. Olet aivan oikeassa.
Mutta sitten menee metsään. Aaronin pappeutta ei ole kumottu, Aaronin papit saavat edelleen uhrata temppelissä, kunhan saavat kolmannen temppelin rakennetuksi. Jeesus on ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, eikä tämä pappeus kumoa millään tavalla Aaronin pappeutta. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.
- antilate
Sinä meinaat antikristuksen kanssa uhrata temppelissä. Olet kapinassa Jumalaa vastaan. Sanassa on kirjoitettu, että Jeesuksen uhri oli täydellinen. Niin, että miksi pitää uhtata?
Tuossa antilate on kyllä oikeassa, että 3. temppeliin, jos sellainen pystytetään, ei pidä mennä verta vuodattamaan. Perustelutkin kaveri laittoi ihan oikein. Ja kuten tiedämme UL:n temppelipalvelus on siirtynyt taivaan temppeliin.

Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uhraaminen on loppu? Miksi Jeesus sanoo, että Toorasta ei katoa pieninkään piirto? Eikö se tarkoita, että myöskään uhrikäytännöistä ei katoa pieninkään piirto?
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uhraaminen on loppu? Miksi Jeesus sanoo, että Toorasta ei katoa pieninkään piirto? Eikö se tarkoita, että myöskään uhrikäytännöistä ei katoa pieninkään piirto?
No miksi sinä et uhraa? Onko uhraaminen loppu? Etkö elä reaalimaailmassa?
Odotan mitä sinä valehtelet vastauksessasi! Laskuntulos kirjoitti:
No miksi sinä et uhraa? Onko uhraaminen loppu? Etkö elä reaalimaailmassa?
Odotan mitä sinä valehtelet vastauksessasi!Koska ei ole temppeliä, ei saa uhrata. Teemme aivan oikein ja Tooran mukaan, kun emme uhraa takapihoillamme.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Koska ei ole temppeliä, ei saa uhrata. Teemme aivan oikein ja Tooran mukaan, kun emme uhraa takapihoillamme.
Eli uhraaminen loppui. Elikkä valehtelit taas.
Jumala viisaudessaan antoi tuhota temppelinsä, jotta te toraisti-pellet ette pääse uhraamaan ja pilkkaamaan Jeesuksen uhria ristillä! Laskuntulos kirjoitti:
Eli uhraaminen loppui. Elikkä valehtelit taas.
Jumala viisaudessaan antoi tuhota temppelinsä, jotta te toraisti-pellet ette pääse uhraamaan ja pilkkaamaan Jeesuksen uhria ristillä!Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala itse tuhosi oman temppelinsä.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala itse tuhosi oman temppelinsä.
Etkö ole lukenut Vanhasta Testamentista kuinka monta kertaa Jumala antoi tuhota temppelinsä teidän toraistien väärän Jumalan palveluksen johdosta!
- Usko.Toivonen
Jerusalemin temppelissä eläinten uhraaminen jatkui, vaikka Herra Jeesus oli antanut täydellisen, kertakaikkisen uhrin, niiden puolesta, jotka pyhitetään.
Ja koska näin Mooseksen lain säädöksillä häpäistiin Herran Jeesuksen sovitusuhria, salli Jumala Jerusalemin temppelin tuhon.
Laki siis muuttui, koska pappeus muuttui.
11. Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
12. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
( Hep. 7. )
Mooseksen lain säädökset eivät siis ole enää voimassa, vaan laki muttui.
Tapahtui välttämätön lain muutos.
Eli on väärin sanoa, ettei Toorasta olisi poistettu mitään. No, ei tietenkään itse kirjoituksista ole poistettu mitään, siellähän ne ovat luettavissa tänäänkin, mutta Mooseksen lain säädökset eivät ole voimassa eläinuhrien osalta.
Jos olisi ja joku elukoita uhraisi, niin silloin poljettaisiin maahan Jumalan Poika, ja pilkattaisiin armon Henkeä.
29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
( Hep. 10. )
Jos joku siis väittää Tooran lain säädösten olevan voimassa viimeistä piirtoa myöten, hän pilkkaa armon Henkeä ja polkee maahan Jumalan Pojan.
Huomatkaa mitä tuossa on sanottu:
" tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty ".
Jos sinä, joka katsot tulleesi pyhitetyksi Jeesuksen veressä, nostat esille Mooseksen lain mukaisten eläinten uhraamisen, niin mieti kaksi kertaa tai paljon useammin, mitä sinä teet?
Ketä silloin julistat? Usko.Toivonen kirjoitti:

Ketä silloin julistat?"Mooseksen lain säädökset eivät siis ole enää voimassa, vaan laki muttui."
Näin sanotaan missä kohtaa Raamattua? Miksi Jeesus vuorisaarnassa sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?- Usko.Toivonen
Sanotaan lain muuttuneen.
Jeesuksen antama täydellinen kertakaikkinen uhri, jossa uskovat ovat pyhitetyt, poisti eläinuhrien uhraamisen.
Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa kun olemassa olevaa lakia muutetaan? - Usko.Toivonen
Laki vaihtui.
11. Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
12. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
( Hep. 7. )
12 For the priesthood being changed, there is made of necessity a change also of the law. ( KJ )
Ei sanota, että lakia täydennettiin.
Lain vaihtumisen myötä Mooseksen lain säädökset uhritoimituksista menettivät merkityksensä.
Toki ne siellä Mooseksen kirjoissa edelleenkiin on, mutta tarpeettomina Herran Jeesuksen antaman kertakaikkisen uhrin vuoksi. - antitoraisti
SAI, sinä valehtelet päin silmiä. Mooses sanoi:
Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.
Sinä rikot Mooseksen lakia jutuillasi. Pienintäkään piirtoa ei saanut ottaa pois tai lisätä yhtään mitään. Usko.Toivonen kirjoitti:
Laki vaihtui.
11. Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
12. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
( Hep. 7. )
12 For the priesthood being changed, there is made of necessity a change also of the law. ( KJ )
Ei sanota, että lakia täydennettiin.
Lain vaihtumisen myötä Mooseksen lain säädökset uhritoimituksista menettivät merkityksensä.
Toki ne siellä Mooseksen kirjoissa edelleenkiin on, mutta tarpeettomina Herran Jeesuksen antaman kertakaikkisen uhrin vuoksi.Lain muutos, josta Hepr. 7 puhuu tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että pappeuden vaihtuessa myös laki vaihtuu, joka tarkoittaa, että Jeesus voi toimia ylipappina Melkisedekin järkestyksen mukaan. Pappeuden vaihtuessa siis "laki vaihtuu" Aaronin säädöksistä Melkisedekin säädöksiin. Se ei tarkoita, että Mooseksen laki on nyt kumottu ja saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin.
- Usko.Toivonen
Mooseksen lain pohjalta nimenomaan piti paha poistaa keskuudesta tappamalla.
Uusi luomus Kristuksessa, Paavali noudatti toista lakia, hän ei kivittänyt eikä vaatinut kivittämään esim. haureuden harjoittajia.
Kun sanot,
>> Lain muutos, josta Hepr. 7 puhuu tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että pappeuden vaihtuessa myös laki vaihtuu, joka tarkoittaa, että Jeesus voi toimia ylipappina Melkisedekin järkestyksen mukaan >>
Niin kysymys ei ole mistään pienestä lainvaihtumisesta, josta voitaisiin käyttää nimikettä " kysymys on vain ja ainoastaan", vaan Mooseksen lain mukaisen uhrikäytännön täydellinen tarpeettomuus, lain säädökset niiltä osin poistettiin tarpeettomina.
Eläinten uhraaminen olisi merkinnyt Jumalan Pojan jalkoihin tallaamista, armon Hengen pilkkaamista. - Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Lain muutos, josta Hepr. 7 puhuu tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että pappeuden vaihtuessa myös laki vaihtuu, joka tarkoittaa, että Jeesus voi toimia ylipappina Melkisedekin järkestyksen mukaan. Pappeuden vaihtuessa siis "laki vaihtuu" Aaronin säädöksistä Melkisedekin säädöksiin. Se ei tarkoita, että Mooseksen laki on nyt kumottu ja saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin.
Meldisedekin laki oli voimassa jo Aabrahamin aikaan. Lakiliitto oli väliaikainen. Eli palattiin alkuperäiseen lakiin ja pelastussuunnitelmaan! Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Tämä on aivan lookista.
Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla! Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uhraaminen on loppu? Miksi Jeesus sanoo, että Toorasta ei katoa pieninkään piirto? Eikö se tarkoita, että myöskään uhrikäytännöistä ei katoa pieninkään piirto?
Kerroin, mutta jostain syystä viestini poistetaan. ? Palataan asiaan . . .
antitoraisti kirjoitti:
SAI, sinä valehtelet päin silmiä. Mooses sanoi:
Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.
Sinä rikot Mooseksen lakia jutuillasi. Pienintäkään piirtoa ei saanut ottaa pois tai lisätä yhtään mitään.Niin, siis ihminen ei saa lisätä tai ottaa mitään pois. Yahushua, Jumala saa. Koko UT on Yahushuan Sanaa.
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että uhraaminen on loppu? Miksi Jeesus sanoo, että Toorasta ei katoa pieninkään piirto? Eikö se tarkoita, että myöskään uhrikäytännöistä ei katoa pieninkään piirto?
Laitan vastaukseni jälleen. En ymmärrä miksi tämä aina poistetaan.
No ei Kristitty.net ole lakia hylännyt. Ja miksi ei. No vaikkapa täman alla olevan tähden:
. . . Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut". 1. Piet. 2:8-10
Lisäksi temppelin esirippu, josta antitoraisti mainitsi, repesi ylhäältä alas asti Yahushuan kuollessa, (Matt. 27:51) voimakkaana symbolisena osoituksena siitä, että oli siirrytty Aaronin pappeudesta yleiseen pappeuteen. Ylimmäinen pappi todellakin on nyt Yahushua taivaan temppelissä. Temppelipalvelus on siirtynyt Uudessa Liitossa taivaaseen ja uhriverenä on Jumalan Karitsan Veri.
Mutta antitoraisti kompastuu, koska ei tottele Sanaa. Eikä kadu, jotta tuo Veri voisi puhdistaa hänet.
Lisäksi Yahushua, Jumala, ennusti temppelin täydellisen tuhon. Matt. 24:1-2, Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Matt. 23:38, Luuk. 13:35.
Maanpäällitä temppeliä ei enää tarvittu.
Yksi ainut uhri riittää. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään
Hepr. 10:4. Yahushuan uhri on mittaamattoman paljon kalliimpi ja parempi, kuin kaikkien aikojen elukat yhteensä.
Toorasta ei silti ole poistettu mitään. Sitä on toki täydennetty ja tehty täydelliseksi, kuten Matt. 5:17-18 sanookin. Huomatkaa tämä!- Usko.Toivonen
Ei Mooseksen kirjoihin, eli Tooraan, ole mitään täydennetty. Sama teksti siellä edelleenkin on.
Sen sijaan Mooseksen lain säädökset menettivät merkityksensä Herran Jeesuksen antaman täydellisen, kertakaikkisen uhrin vuoksi.
Kaikki Jeesuksen omat ovat perillisiä lupauksen mukaan, eikä sitä 430 vuotta lupausta myöhemmin annettu laki voi kumota. Joten laki joutui vaihtumaan lupauksen edessä.
Ja edelleenkin Moosesta luettaessa peite pysyy sydämen päällä.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
( 2. Kor. 3. )
Moosesta luetaan vielä tänäkin päivänä synagoogissa ja peite pysyy sydämen päällä, aivan kuten alkuseurakunnan aikoihinkin.
Sen sijaan julistettu evankeliumi Herrasta Jeesuksesta, sana rististä, vaikutti kuulijoihin uskon ja sydämen kääntymyksen Herran Jeesuksen puoleen.
Silloin se peite sieltä sydämen päältä otettiin pois.
Toora ei siis saanut sydämen kääntymystä aikaan. Usko.Toivonen kirjoitti:

Toora ei siis saanut sydämen kääntymystä aikaan."Sen sijaan Mooseksen lain säädökset menettivät merkityksensä Herran Jeesuksen antaman täydellisen, kertakaikkisen uhrin vuoksi."
Ai Mooseksen säädökset kumottiin? Kumottiinko siis kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?
"Ja edelleenkin Moosesta luettaessa peite pysyy sydämen päällä."
Edelleen jankkaat samaaa. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että uskovan sydän peittyy, jos hän lukee Moosesta. Raamattu todistaa, että Mooses todistaa Kristuksesta ja jokainen Vanhan testamentin kirjoitus on hyödyllinen ja voi tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastus.
"Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." (Lk. 24:27)
"Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista"." (Joh. 1:45)
"Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'." (Lk. 16:29,31)
"Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" (Joh. 5:46,47)
"Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." (Apt. 28:23)
"ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa," (2. Tim. 3:15,16)SAI kirjoitti:
Laitan vastaukseni jälleen. En ymmärrä miksi tämä aina poistetaan.
No ei Kristitty.net ole lakia hylännyt. Ja miksi ei. No vaikkapa täman alla olevan tähden:
. . . Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut". 1. Piet. 2:8-10
Lisäksi temppelin esirippu, josta antitoraisti mainitsi, repesi ylhäältä alas asti Yahushuan kuollessa, (Matt. 27:51) voimakkaana symbolisena osoituksena siitä, että oli siirrytty Aaronin pappeudesta yleiseen pappeuteen. Ylimmäinen pappi todellakin on nyt Yahushua taivaan temppelissä. Temppelipalvelus on siirtynyt Uudessa Liitossa taivaaseen ja uhriverenä on Jumalan Karitsan Veri.
Mutta antitoraisti kompastuu, koska ei tottele Sanaa. Eikä kadu, jotta tuo Veri voisi puhdistaa hänet.
Lisäksi Yahushua, Jumala, ennusti temppelin täydellisen tuhon. Matt. 24:1-2, Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Matt. 23:38, Luuk. 13:35.
Maanpäällitä temppeliä ei enää tarvittu.
Yksi ainut uhri riittää. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään
Hepr. 10:4. Yahushuan uhri on mittaamattoman paljon kalliimpi ja parempi, kuin kaikkien aikojen elukat yhteensä.
Toorasta ei silti ole poistettu mitään. Sitä on toki täydennetty ja tehty täydelliseksi, kuten Matt. 5:17-18 sanookin. Huomatkaa tämä!"Maanpäällitä temppeliä ei enää tarvittu."
Jos maanpäällistä temppeliä ei enää tarvittu, Jumala olisi kyllä aivan itse tuhonnut temppelin samalla hetkellä kun Jeesus ristiinnaulittiin ja temppelin väliverho repesi. Sen sijaan temppeli tuhottiin vasta 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ja alkuseurakunta kokoontui edelleen joka päivä temppelissä, paikassa, jossa edelleen uhrattiin. Paavali osallistui nasiirilupauksen toimitukseen, johon kuului uhri, joten ainakaan Paavalilla ei ollut mitään uhraamista vastaan. Ne jotka väittävät, että Jumala esti Paavali uhraamasta lisäävät omia juttujaan Jumalan sanaan, jos Jumala olisi estänyt Paavalia uhraamasta, Raamatussa sanottaisiin, että Jumala esti Paavalia.- Usko.Toivonen
Eipä vainen kokoontunutkaan uhrauspaikassa, vaan Salomon pylväskäytävässä, missä ei taatusti uhrattu.
Salomon pylväskäytävään oli vapaa pääsy, varsinaiseen pyhäkköön ei.
Totta on, että Moosesta luettaessa peite sydämen päällä pysyy ja vasta sydämen kääntymys Herran Jeesuksen puoleen saa aikaan peitteen osalta.
Eikä kukaan käänny Herran Jeesuksen puoleen, ellei saa kuulla saarnattavan evankeliumia Herran Jeesuksen nimessä.
Käy "k,n" synagoogassa kuuntelemassa saarnataanko siellä pelastuksen eankeliumia Herran Jeesuksen nimessä, sanaa rististä.
Ja kerro sen jälkeen, kuinka hyvin Herran nimi on siellä esillä ja kuinka paljon siellä Herrana huudetaan avuksi Jeesusta Kristusta.
Ja se laki, kyllä se vaihtui Herran Jeesuksen antaman täydellisen, kertakaikkisen, uhrin myötä.
Ihan turhaan vouhotat eläinuhreinesi, se on armon Hengen pilkkaamista. Usko.Toivonen kirjoitti:
Eipä vainen kokoontunutkaan uhrauspaikassa, vaan Salomon pylväskäytävässä, missä ei taatusti uhrattu.
Salomon pylväskäytävään oli vapaa pääsy, varsinaiseen pyhäkköön ei.
Totta on, että Moosesta luettaessa peite sydämen päällä pysyy ja vasta sydämen kääntymys Herran Jeesuksen puoleen saa aikaan peitteen osalta.
Eikä kukaan käänny Herran Jeesuksen puoleen, ellei saa kuulla saarnattavan evankeliumia Herran Jeesuksen nimessä.
Käy "k,n" synagoogassa kuuntelemassa saarnataanko siellä pelastuksen eankeliumia Herran Jeesuksen nimessä, sanaa rististä.
Ja kerro sen jälkeen, kuinka hyvin Herran nimi on siellä esillä ja kuinka paljon siellä Herrana huudetaan avuksi Jeesusta Kristusta.
Ja se laki, kyllä se vaihtui Herran Jeesuksen antaman täydellisen, kertakaikkisen, uhrin myötä.
Ihan turhaan vouhotat eläinuhreinesi, se on armon Hengen pilkkaamista."Eipä vainen kokoontunutkaan uhrauspaikassa, vaan Salomon pylväskäytävässä, missä ei taatusti uhrattu."
Raamattu sanoo:
"Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella" (Apt. 2:46)
Tässä sanotaan, että he olivat temppelissä, ja piste. Ei missään ihmeen Salomon pylväskäytävässä, vaan nimenomaan temppelissä, jossa päivittäin edelleen uhrattiin.
"Totta on, että Moosesta luettaessa peite sydämen päällä pysyy ja vasta sydämen kääntymys Herran Jeesuksen puoleen saa aikaan peitteen osalta."
Raamatussa ei missään kohtaa sanota, että Moosesta luettaessa uskovan sydän peittyy, sinä vääristelet Jumalan sanaa. Selitä, miten on mahdollista, että Jumalan pyhää sanaa luettaessa sydän peittyy? Raamattu todistaa, että Mooseksen laki todistaa kristuksesta ja että jokainen Vanhan testamentin kirjoitus on hyödyllinen ja tekee sinut viisaaksi, niin että pelastut:
"Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." (Lk. 24:27)
"Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista"." (Joh. 1:45)
"Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'." (Lk. 16:29,31)
"Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" (Joh. 5:46,47)
"Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." (Apt. 28:23)
"ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa," (2. Tim. 3:15,16)
"Ja se laki, kyllä se vaihtui Herran Jeesuksen antaman täydellisen, kertakaikkisen, uhrin myötä."
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki vaihtui? Ja mihin laki vaihtui? Ja mitkä kaikki säädökset kumottiin? Kymmenen käskyä, rakkuden kaksoiskäsky? Millä kriteereillä päätät, mikä laki kumottiin ja mitä ei?- Usko.Toivonen
Niin ja pisteellesi.
Kyllähän sinä voit suodattaa Raamatun ilmoitusta jos on pakko oppisi kannalta, mutta silloin et toimi rehellisesti.
Katsohan:
23. Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä.
Mitä tässä mielestäsi sanotaan? Missä Herra Jeesus käyskenteli?
Entäs?
11. Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat.
12. Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä; ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä.
13. Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa.
14. Ja yhä enemmän karttui niitä, jotka uskoivat Herraan, sekä miehiä että naisia suuret joukot.
..
40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
( Apt. 5. )
Ajatteletko että apostolit ja seurakunta olivat koolla kahdessa eri paikassa?
Entäs missä Pietari julisti evankeliumia?
10. ja he tunsivat hänet siksi, joka almuja saadakseen oli istunut pyhäkön Kauniin portin pielessä, ja he olivat täynnä hämmästystä ja ihmettelyä siitä, mikä hänelle oli tapahtunut.
11. Ja kun hän yhä pysyttäytyi Pietarin ja Johanneksen seurassa, riensi kaikki kansa hämmästyksen vallassa heidän luoksensa niin sanottuun Salomon pylväskäytävään.
12. Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään.
( Apt. 3. )
Hanki jostakin tietoa Herodeksen temppelialueen piirroksista tms. ja tutustu asioihin, niin sinun on helpompi käsittää Raamatun kirjoituksia niiltä osin, kun ne kohdistuvat Jerusalemin temppelialueeseen. Kristitty.net kirjoitti:
"Maanpäällitä temppeliä ei enää tarvittu."
Jos maanpäällistä temppeliä ei enää tarvittu, Jumala olisi kyllä aivan itse tuhonnut temppelin samalla hetkellä kun Jeesus ristiinnaulittiin ja temppelin väliverho repesi. Sen sijaan temppeli tuhottiin vasta 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ja alkuseurakunta kokoontui edelleen joka päivä temppelissä, paikassa, jossa edelleen uhrattiin. Paavali osallistui nasiirilupauksen toimitukseen, johon kuului uhri, joten ainakaan Paavalilla ei ollut mitään uhraamista vastaan. Ne jotka väittävät, että Jumala esti Paavali uhraamasta lisäävät omia juttujaan Jumalan sanaan, jos Jumala olisi estänyt Paavalia uhraamasta, Raamatussa sanottaisiin, että Jumala esti Paavalia.Näyttää kieltämättä siltä, että Paavali oli aikeissa uhrata. Mutta uhrasiko? Ja motiivi oli kerrottu edellä. Tämä oli erikoistapaus. Pääsääntö on Heprealaiskirjeessä kerrottu 10:14.
Lisäksi huomauttaisin:
Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.
22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.
23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
Rukouspaikalla ei ole enää mitään väliä. UL:n temppeli on uskovan sydämessä :)
Toorasta ei silti katoa mitään.
- Laskuntulos
Uuden liiton lait. Tässä tärkeimmät. Huomaa Pyhän Hengen vaikutus ja ohjaus.
LAIT
36. "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki
Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
29. että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
PYHÄ HENKI
Uudestisyntyneet uskovaisen vaellukseen VAIKUTTAA ENITEN Pyhä Henki.
Hän opettaa, puolustaa jopa murehtii!
Olemmehan Pyhän Hengen temppeli.
Roomalaiskirje:
8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää
1Korinttolaiskirje:
14:15 Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.
2.Korinttolaiskirje:
3:3 Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
Efesolaiskirje:
5:18 Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä
TEHTÄVÄT
Suurin tehtävä on julistaa evankeliumia.
Yksilönä ja seurakunnan kautta.
Lisäksi pitää auttaa köyhiä ja varsinkin uskovia.Niin, ja huomaathan, että Jeesuksen siteerama rakkauden kaksoiskäsky on suoraan Toorasta 5. Moos. 6:5 ja 3. Moos. 19:18.
- Usko.Toivonen
Toora ei saanut aikaan rakkautta ihmisissä.
39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
41. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä;
42. mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
( Joh. 5. )
Jumalan rakkautta ei voi laki saada aikaan, vaan se on Pyhän Hengen lahja.
5. mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
6. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
( Room. 5. )
Ja Herra Jeesus antoi uuden käskyn ( mitä ei Toorassa ole, koska kysymyksessä on uusi käsky ) heille, joihin Jumalan rakkaus vuodatettaisiin.
34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
( Joh. 13. )
Ja opetuslapsiahan alettiin myöhemmin kutsumaan kristityiksi. Usko.Toivonen kirjoitti:

Ja opetuslapsiahan alettiin myöhemmin kutsumaan kristityiksi."Toora ei saanut aikaan rakkautta ihmisissä."
Lue psalmi 119. Psalmista on autuas, onnellinen ja rakastaa Tooraa. Toora todellakin saa aikaan rakkautta, Toora on rakkauden laki.
"Ja Herra Jeesus antoi uuden käskyn ( mitä ei Toorassa ole, koska kysymyksessä on uusi käsky ) heille, joihin Jumalan rakkaus vuodatettaisiin."
Lue joskus Tooraa. 3. Moos. 19:18 käsketään rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä, joten Jeesus ei antanut mitään uutta käskyä, hän siteerasi suoraan Tooraa.
Opetuslapsia alettiin haukkua kristityiksi, Raamatussa yksikään apostoleista ei kutsu itseään kristityksi.- Usko.Toivonen
Uusi käsky ei ole jo olemassa oleva käsky, vaan kokonaan uusi, joten sitä ei Mooseksen laissa voinut olla. Uusi on uusi.
Samoin kuin uusi luomus Kristuksessa on uudeksi tehty, vanha on kadonnut ja uusi on tilalle tullut.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
( 2. Kor. 5. )
>> Opetuslapsia alettiin haukkua kristityiksi, Raamatussa yksikään apostoleista ei kutsu itseään kristityksi. >>
No, entäpä kutsuiko joku apostoli itseään opetuslapseksikaan? Usko.Toivonen kirjoitti:
Uusi käsky ei ole jo olemassa oleva käsky, vaan kokonaan uusi, joten sitä ei Mooseksen laissa voinut olla. Uusi on uusi.
Samoin kuin uusi luomus Kristuksessa on uudeksi tehty, vanha on kadonnut ja uusi on tilalle tullut.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
( 2. Kor. 5. )
>> Opetuslapsia alettiin haukkua kristityiksi, Raamatussa yksikään apostoleista ei kutsu itseään kristityksi. >>
No, entäpä kutsuiko joku apostoli itseään opetuslapseksikaan?Selitä miten se voi olla uusi käsky, kun Mooseksen laissa sanotaan:
"Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra." (3. Moos. 19:18)
No kutsuiku kukaan apostoleista itseään kristityksi? No ei kutsunut. Apostolit kutsuvat itseään monta kertaa apostoleiksi. Miksi heidän pitäisi kutsua itseään opetuslapsiksi? Raamattu kutsuu heitä opetuslapsiksi.- Usko.Toivonen
Niin, ja opetuslapsia alettiin kutsumaan kristityiksi.
Miksi se on sinulle kiusallista?
Uusi käsky on uusi käsky, jos Herra Jeesus itse sanoo; "minä annan teille uuden käskyn".
Tahdotko siis kiistää Herran sanat, jotka eivät milloinkaan katoa. Kristitty.net kirjoitti:
Selitä miten se voi olla uusi käsky, kun Mooseksen laissa sanotaan:
"Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra." (3. Moos. 19:18)
No kutsuiku kukaan apostoleista itseään kristityksi? No ei kutsunut. Apostolit kutsuvat itseään monta kertaa apostoleiksi. Miksi heidän pitäisi kutsua itseään opetuslapsiksi? Raamattu kutsuu heitä opetuslapsiksi.Tämä esim. on se uusi käsky.
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, Matt. 5:43-44
Tämä esim. tekee Tooraa täydellisemmäksi poistamatta sieltä yhtään mitään. Joko nyt alatte ymmärtää, kumpikin keskustelun osapuoli? Matt. 5 !- Usko.Toivonen
No, onko sieltä Toorasta otettu pois kehoitus vihata vihollista?
Jos se kehoitus siellä vielä on, niin onko Toora tullut täydellisemmäksi.
Vai tarkoitatko, että Uusi Testamentti on korvannut Tooran?
Kyllä tuo Herran antama uusi käsky on aivan uusi käsky, uudessa tilanteessa annettu, juuri ennen Hengen vuodatusta, Jumalan rakkauden vuodattamista uskovien sydämiin Pyhän Hengen kautta.
34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
( Joh. 13. )
Ja juuri uskovia, Jeesuksen pyhiä, vastaan hyökättiin isien lain kautta, eli Tooran.
Onko uusi Toora jo kirjoitettu?
- kaminakuumaksi
Kristitty.net, minä kuule huomaat, että sinä olet käärme ja sinä palvelet tämän maailman jumalaa. Etkä ole kristitty, minkä olet itsekin todennut.
Lisäksi et usko edes sitä mitä olet tänne satoja kertoja kopionut.
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Sinähän olet hylännyt koko Mooseksen lain ja ottanut Jeesuksen Ylimmäiseksi papiksi.
Paavali vainosi ennen Jeesuksen kohtaamistaan kristittyjä. Nimen omaan Mooseksen määräys ylimmäisestä pappeudesta antoi hänelle lain velvollisuuden tuhoja ne, jotka hylkäsivät Aaronin pappeuden. Mooses sanoi: Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon.
Käsky pappeuden vaihtajan tappamisesta koski luonnollisesti myös niitä, jotka seurasivat muuta ylipappia kuin Aaronin järjestyksen mukaista.Lue nyt jo hyvä mies Hepr. 5 ja 7, jossa tämä asia on väännetty rautalangasta. Jeesus voi toimia ylipappina rikkomatta ainuttakaan Tooran säädöstä, koska hän on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan. Aaronin pappeutta ei ole kumottu eikä Jeesuksen ylimmäinen pappisvirka tee Aaronin pappeuden säädöksiä turhaksi. Aaronin pappeuden säädökset eivät koske Jeesusta, koska hän on ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan.
- antitoraisti
Kristitty.net, lue nyt jo hyvä mies, siis selkeästi Mooses ilmoittaa, että pappeus kuuluu Aaronin järjestyksen mukaan Aaronin pojille. Olet kirjoittanut, että jokaista käskyä kuuluu noudatta, Siis mikä on sinulle niin vaikea ymmärtää?
Yksinkertaista, se että jokaista käskyä noudatetaan, mikä tekee siitä vaikea ymmärtää?
Ylipappeus kuuluu Mooseksen lain mukaan Aaronille. Eikä voi lain mukaan olla ketään muuta ylipappia, etkö ymmärrä yksinkertaista lausetta?
Lisäksi valehtelit päin silmiä, kirjoitit: eikä Jeesuksen ylimmäinen pappisvirka tee Aaronin pappeuden säädöksiä turhaksi.
Jumala ilmoittaa täysin päin vastoin: heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
Kun Jeesus uhrasi yhden täydellisen uhrin, itsensä, niin Aaronin pappeus tuli tarpeettomaksi.No katsos kun Raamattu sanoo, että koska Jeesus on ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, Aaronin pappeuden säädökset eivät koske häntä. Melkisedekin pappeudella ei ole mitään tekemistä Aaronin pappeuden kanssa. Lue nyt jo hyvä mies Hepr. 5 ja 7 ja lakkaa jankkaamasta samaa mantraa.
- HarhaoppisiaOlette
Irvokasta, että judaisti häärii harhaoppisten tekopyhien palstalla, kuin saisi nämä näyttämään melkeinpä kristityiltä, kun syntyy väittelyä! Mutta oletko itse lukenut tällaista kohtaa. Jossa puhutaan ylipapista. Ylipappeja on lain mukaan vain tasan yksi kappale kerrallaan.
Heb 7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
7:13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
7:14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
7:15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
7:16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
7:17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
7:19 - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi - mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.Niin, kuinkas luet, mitä tässä sanotaan? Tässä sanotaan, että koska Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset. Näin Jeesus voi toimia ylipappina, vaikka ei olekaan Aaronin sukua. Sama asia on sinulle selitetty ja rautalangasta väännetty miljoona kertaa, vaan ei näytä millään menevän perille.
- antitoraisti
Kristitty.net, sinä olet väittänyt täällä tuhansia kertoja, että jokaista lain kohtaa pitää noudattaa. Niin mikä on niin vaikea ymmärtää yksinkertaista lausetta?
Siis voisitko nyt kirjoittaa tänne kuka on ylimmäinen pappi Mooseksen mukaan?
Mutta Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon.
Osaatko lukea???
Voisitko kertoa mitä tehtiin lain mukaan, jos joku toinen suku otti ylimmäisen papin viran itselleen?
Sanassa on kirjoitettu: "leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu"
Siis sinä, joka noudatat koko Mooseksen lakia viimeiseen piirtoon, niin miksi laki joka sitoi israelilaiset leeviläiseen pappeuteen, ei sido sinua Aaronin leeviläiseen pappeuteen?Montako kertaa sinulle pitää vastata samoin sanoin, näköjään mikään ei mene sinulle perille:
Niin, kuinkas luet, mitä tässä sanotaan? Tässä sanotaan, että koska Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset. Näin Jeesus voi toimia ylipappina, vaikka ei olekaan Aaronin sukua. Sama asia on sinulle selitetty ja rautalangasta väännetty miljoona kertaa, vaan ei näytä millään menevän perille.
- antitoraisti
Kristitty.net, Siis näytä nyt jo vihdoin Mooseksen laista kohta jossa sanotaan, että Jeesus on ylimmmäinen pappi.
Sinä aloit nyt vääntää minulle rautalangasta Uutta Liittoa. Aiemmin väänsit rantalangasta Vanhaa Liittoa.
Kaksi liittoa ei voi olla yhtä aikaa voimassa, eikä voi olla yhtä aikaa kahta ylipappeutta.
Et pystynyt vastaamaan yhteenkään esittämääni selkeään kysymykseen...Sinä et kuule ole esittänyt ainuttakaan selkeeä kysymystä.
Voi olla kaksi ylipappia samaan aikaan, yksi Aaronin pappi ja yksi Melkisedekin pappi. Melkisedekin pappeudella ei ole mitään tekemistä Aaronin pappeuden kanssa. Jeesus voi toimita ylipappina, koska on pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan.
- HarhaoppisiaOlette
"Aaronin pappeutta ei ole kumottu eikä Jeesuksen ylimmäinen pappisvirka tee Aaronin pappeuden säädöksiä turhaksi."
Eikö ole Aaronin pappeutta kumottu? Oletko itse lukenut mitä tuossa Raamatun kohdassa lukee asiasta - kohdassa, jota itse yllä mainitsit? Etkö löydä tästä minkäänlaista Aaronin pappeuden kumoamista? Etkä siitäkään, että Jerusalemin temppeli tuhoutui vuonna 70, ja uhrimenot loppuivat?
Heb 7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
7:13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
7:14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
7:15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
7:16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
7:17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
7:19 - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi - mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
- Eikö vanhaa juutalaisuskontoa missään vaiheessa sanottu vanhentuneeksi, mielestäsi, tuossa Raamatun kohdassa? Milloin sinä alat noudattaa seuraavaa kohtaa?
Tiituksen kirje:
3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
- Tarkoittaako sinun mielestäsi tuo kohta, että sinun täytyy aloittaa yhä uusia keskusteluita kristinuskon palstalla judaistina, ja ärsytellä ihmisiä? Onko sinulla mitään aavistusta, miksi laista kinastelu on turhaa?Sanotaanko tässä, että Aaronin pappeus on kumottu? Ei sanota, siinä sanotaan, että Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset.
Jos joku opettaa, että saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin, sellaiseen harhaoppiinko ei saisi puuttua? Raamatussa sanotaan, että synnintekijöitä nuhtele, kuitenkin lempeästi.- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Sanotaanko tässä, että Aaronin pappeus on kumottu? Ei sanota, siinä sanotaan, että Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset.
Jos joku opettaa, että saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin, sellaiseen harhaoppiinko ei saisi puuttua? Raamatussa sanotaan, että synnintekijöitä nuhtele, kuitenkin lempeästi.Meldisedekin laki oli voimassa jo Aabrahamin aikaan. Lakiliitto oli väliaikainen. Eli palattiin alkuperäiseen lakiin ja pelastussuunnitelmaan! Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Tämä on aivan lookista.
Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla! - sdf
Laskuntulos kirjoitti:
Meldisedekin laki oli voimassa jo Aabrahamin aikaan. Lakiliitto oli väliaikainen. Eli palattiin alkuperäiseen lakiin ja pelastussuunnitelmaan! Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Tämä on aivan lookista.
Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla!>>Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla! <<
Puhut pelkkää roskaa. Lakiliiton aikana pelastui ainakin Elia ja Mooses, koska he tulivat taivaasta tapaamaan Jeesusta kirkastusvuorelle. Minun mielestä on päivän selvää, että myös Daavid pelastui. Olisihan näitä esimerkkejä lisääkin, mutta tässä muutama. - 4872591O
sdf kirjoitti:
>>Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla! <<
Puhut pelkkää roskaa. Lakiliiton aikana pelastui ainakin Elia ja Mooses, koska he tulivat taivaasta tapaamaan Jeesusta kirkastusvuorelle. Minun mielestä on päivän selvää, että myös Daavid pelastui. Olisihan näitä esimerkkejä lisääkin, mutta tässä muutama."Lakiliiton aikana pelastui ainakin Elia ja Mooses, koska he tulivat taivaasta tapaamaan Jeesusta kirkastusvuorelle"
Tuo nyt ainakin on selvää lööperiä. Ei siinä Raamatun paikassa sanota, että he molemmat tulivat taivaasta. Sen sijaan selvästi Raamatussa sanotaan se, että Mooses ei päässyt luvattuun maahan, vaikka sai sitä katsella. Eikä mikään Raamatun paikka sano, että joku jo pelastui taivaaseen lain kautta. - 4872591O
Kristitty.net kirjoitti:
Sanotaanko tässä, että Aaronin pappeus on kumottu? Ei sanota, siinä sanotaan, että Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset.
Jos joku opettaa, että saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin, sellaiseen harhaoppiinko ei saisi puuttua? Raamatussa sanotaan, että synnintekijöitä nuhtele, kuitenkin lempeästi.Onko sinulla näössä vikaa, etkö näe seuraavaa jaetta?
7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
- Mitä se tarkoittaa mielestäsi, ei yhtään mitään? - Laskuntulos
sdf kirjoitti:
>>Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla! <<
Puhut pelkkää roskaa. Lakiliiton aikana pelastui ainakin Elia ja Mooses, koska he tulivat taivaasta tapaamaan Jeesusta kirkastusvuorelle. Minun mielestä on päivän selvää, että myös Daavid pelastui. Olisihan näitä esimerkkejä lisääkin, mutta tässä muutama.Vanhan liiton aikana pelastui paljon ihmisiä, mutta hekin pelastuivat Jeesuksen veren kautta kuten uuden liiton aikana.
4872591O kirjoitti:
Onko sinulla näössä vikaa, etkö näe seuraavaa jaetta?
7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
- Mitä se tarkoittaa mielestäsi, ei yhtään mitään?Mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa, että koko Mooseksen laki on kumottu ja nyt saa tappaa, varastaa, tehdä huorin ja polttaa lapsia Molokille? Konteksti tulee ottaa huomioon, ja koko pointti Hepr. luvussa 7 on, että koska Jeesus on ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset.
sdf kirjoitti:
>>Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla! <<
Puhut pelkkää roskaa. Lakiliiton aikana pelastui ainakin Elia ja Mooses, koska he tulivat taivaasta tapaamaan Jeesusta kirkastusvuorelle. Minun mielestä on päivän selvää, että myös Daavid pelastui. Olisihan näitä esimerkkejä lisääkin, mutta tässä muutama.Kerro missä kohtaa Raamattua kerrotaan kenenkään pelastuneen lakia noudattamalla, luku ja jae kiitos.
Laskuntulos kirjoitti:
Meldisedekin laki oli voimassa jo Aabrahamin aikaan. Lakiliitto oli väliaikainen. Eli palattiin alkuperäiseen lakiin ja pelastussuunnitelmaan! Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Tämä on aivan lookista.
Lakiliitto ei sovittanut kenenkään syntejä eikä kukaan pelastunut lakiliiton avulla!Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että lakiliitto oli väliaikainen? Miksi Toora sanoo miljoona kertaa, että tämä on ikuinen säädös?
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että lakiliitto oli väliaikainen? Miksi Toora sanoo miljoona kertaa, että tämä on ikuinen säädös?
Galatalaiskirje:
3:17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
Laki ja profeetat=toora oli Johanneksen asti. Laskuntulos kirjoitti:
Galatalaiskirje:
3:17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
Laki ja profeetat=toora oli Johanneksen asti.Tässähän juuri sanotaan, että Jumalan vahvistamaa testamenttia ei voi kumota. Missä kohtaa tässä sanotaan, että Toora on väliaikainen? Jos Toora oli vain Johannekseen asti, tarkoittaako se, että kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky oli vain Johannekseen asti, nyt saa tappaa, varastaa, tehdä huorin ja polttaa lapsiaan Molokille?
Luukas sanoo, että laki oli vain Johannekseen asti. "Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin." (Lk. 16:16) Mutta heti seuraava jae sanoo: "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Lk. 16:17)- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Tässähän juuri sanotaan, että Jumalan vahvistamaa testamenttia ei voi kumota. Missä kohtaa tässä sanotaan, että Toora on väliaikainen? Jos Toora oli vain Johannekseen asti, tarkoittaako se, että kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky oli vain Johannekseen asti, nyt saa tappaa, varastaa, tehdä huorin ja polttaa lapsiaan Molokille?
Luukas sanoo, että laki oli vain Johannekseen asti. "Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin." (Lk. 16:16) Mutta heti seuraava jae sanoo: "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Lk. 16:17)17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
Meillä kristityillä on Aabrahamille annettu testamentti! Laki ei voi sitä kumota!
Toraisteilla on Haagarin perintö!
3:18 Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
Perintö ei tule laista.
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Laki on lisätty jäljestä päin Jeesuksen tuloon asti.
Sinun kanssa kristitty.net ei kannata keskustella. Sinulla on amerikkalaisen nettiuskonnon oppi ja enkä usko, että sinä voit luopua siitä! Laskuntulos kirjoitti:
17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
Meillä kristityillä on Aabrahamille annettu testamentti! Laki ei voi sitä kumota!
Toraisteilla on Haagarin perintö!
3:18 Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
Perintö ei tule laista.
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Laki on lisätty jäljestä päin Jeesuksen tuloon asti.
Sinun kanssa kristitty.net ei kannata keskustella. Sinulla on amerikkalaisen nettiuskonnon oppi ja enkä usko, että sinä voit luopua siitä!Ai laki oli vain Jeesukseen asti? Eli nyt saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin ja polttaa lapsiaan Molokille, niinkö?
- kaminakuumaksi
Lakiliiton aikana ei kukaan pelastunut lain kautta. Mooses ja David ja Elias pelastuivat Jumalan armosta. "me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen".
Mooses, kuva laista, ei koskaan päässyt luvattuun maahan.Raamattu todistaa, että kukaan ei ole koskaan pelastunut lakia noudattamalla. Pelastus on yksin armosta, ilman mitään omia tekoja. Tätä yksinkertaista Raamatun totuutta eivät kaikki tällä foorumilla ymmärrä. Mooses ei päässyt luvattuun maahan, koska ei totellut Jumalan käskyä, vaan meni ja löi kalliota sauvallaan, vaikka olisi pitänyt puhua kalliolle. Mooses ei ollut mikään kuva laista, Jeesus oli, ja Jeesus noudatti lakia täydellisesti.
Shabbat shalom!
- antilate
Kristitty.net, alahan sitten noudattaa lakia ja koko lakia ja täydellisesti. Pelkkä vaahtoaminen ei riitä.
"Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää." (5. Moos. 30:14)
Mielelläni. Raamattu sanoo, että me voimme täyttää lain. Tämä on Jumalan sana.- Usko.Toivonen
>> Raamattu sanoo, että me voimme täyttää lain. >>
Mitäs se tämä sitten kohdaltasi tarkoittaa, "k.n"?
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
( Room. 3. )
Lain täyttäneenä olisit synnitön, oletko siis synnitön?
Kuoliko Herra Jeesus turhaan sinun kohdaltasi? - antilate
Kristitty.net kirjoitti:
"Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää." (5. Moos. 30:14)
Mielelläni. Raamattu sanoo, että me voimme täyttää lain. Tämä on Jumalan sana.Kristitty.net, laitoit pimeydessäsi tänne Mooseksen profetian Uudesta Liitosta: Tuo profetia jatkuu: Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Usko.Toivonen kirjoitti:
>> Raamattu sanoo, että me voimme täyttää lain. >>
Mitäs se tämä sitten kohdaltasi tarkoittaa, "k.n"?
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
( Room. 3. )
Lain täyttäneenä olisit synnitön, oletko siis synnitön?
Kuoliko Herra Jeesus turhaan sinun kohdaltasi?Raamatussa on välillä paradokseja. Raamattu sanoo, että kaikki ovat syntisiä, mutta Raamattu sanoo myös, että me voimme täyttää Jumalan lain. Tämä on Jumalan sana. Vika ei ole laissa, se ei ole meidän mahdoton noudattaa. Paratiisissa oli ilmeisesti vain yksi käsky, älä syö siitä puusta, oliko laki mahdoton Aadamin ja Eevan noudattaa? Ei ollut, mutta silti he rikkoivat tuota käskyä. Samoin on meidän kohdallamme, laki ei ole raskas taakka (1. Joh. 5:3) ja me voimme sen täyttää (5. Moos. 30:14) mutta jostain syystä teemme silti syntiä ja rikomme lakia.
antilate kirjoitti:
Kristitty.net, laitoit pimeydessäsi tänne Mooseksen profetian Uudesta Liitosta: Tuo profetia jatkuu: Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.Paitsi että se Mooseksella ei jatku noin, kyse on Paavalin tekemästä lisäyksestä ja omasta tulkinnasta.
- Usko.Toivonen
Ajatteletko siis, että Paavalin tulkinnat eivät ole Jumalan tahdon mukaisia.
Onko tämä tulkinta siis jätettävä huomiotta, oppisi kannalta?
8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
( Room. 10. )
Mikä tässä on sellaista, mitä ei pidä ottaa vastaan Raamatun ilmoituksena? Usko.Toivonen kirjoitti:
Ajatteletko siis, että Paavalin tulkinnat eivät ole Jumalan tahdon mukaisia.
Onko tämä tulkinta siis jätettävä huomiotta, oppisi kannalta?
8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
( Room. 10. )
Mikä tässä on sellaista, mitä ei pidä ottaa vastaan Raamatun ilmoituksena?Tietysti Paavalin sanat ovat Raamatun ilmoitusta ja Jumalan sanaa. Kyse ei ollut siitä. Kyse oli siitä, että nikki antilate väitti, että Mooseksen profetia jatkuisi noin. Mooseksen profetia ei jatkunut noin, vaan Mooseksen profetia päättyi sanoihin, että me voimme sen täyttää.
- Usko.Toivonen
Eli, mitä sanaa Paavali ja apostolit, evankelistat, saarnasivat?
Usko.Toivonen kirjoitti:
Eli, mitä sanaa Paavali ja apostolit, evankelistat, saarnasivat?
Jumalan sanaa. Jumalan sanaan kuuluu niin Toora kuin evankeliumikin. Kuten olen sinulle aiemmin jo laittanut monta kertaa, Paavali aloitti saarnaamisensa aina Mooseksen laista.
"Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." (Lk. 24:27)
"Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista"." (Joh. 1:45)
"Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'." (Lk. 16:29,31)
"Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" (Joh. 5:46,47)
"Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." (Apt. 28:23)
"ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa," (2. Tim. 3:15,16)
Kirjoitukset jotka Timoteus tunsi jo lapsuudestaan ja jotka voivat tehdä meidät viisaiksi niin että pelastumme ja jotka ovat hyödyllisiä opetukseksi, nuhteesi jne. ovat Vanhan testamentin kirjoitukset, jotka kristityt ovat hylänneet.
Myöskin Aabraham sanoi, että heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot heitä. Aabraham ei sanonut, että heillä on Paavalin kirje roomalaisille ja galatalaisille.- Usko.Toivonen
Apostolit, Paavali ja evankelistat alkoivat saarnaamaan sanaa rististä, evankeliumia pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Se on se "uskon sana", josta Paavali Roomalaiskirjeen 10. luvussa mainitsee.
40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
( Apt. 5. )
Vainojen uhallakin ( näitä vainojan ei olisi ollut Tooraa luettaessa, mutta silloin peite olisi pysynyt sydämen päältä ottamatta ) he julistivat sanaa rististä.
20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
( Apt. 11. )
1. Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
( 1. Kor. 2. )
17. Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1, Kor. 1. )
Jumalan seurakunnan vainot eivät olleet nimessä Mooses, eikä jokin profeetta, vaan se nimi, mitä pelastuksen evankeliumin kuulleet alkoivat avuksensa huutaa.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1. Kor. 1. )
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
( Room. 10. )
Kuinka he olisivat voineet uskoa, ellei olisi ollut julistajia Jeesus-nimessä?
Kerro "k.n"? Usko.Toivonen kirjoitti:

Kerro "k.n"?Raamattu todistaa, että Paavali aloitti julistuksensa aina Mooseksen laista:
"Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." (Apt. 28:23)
Miksi ihmeessä, eikö apostoli tiennyt, että Toora on kumottu ja kuopattu, ja että se ei julista Kristusta?- Usko.Toivonen
Tuo kohta kertoo Paavalin ja juutalaisten kohtaamisesta Roomassa ja kuinka tuo kohtaaminen päättyykään:
25. Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,
26. sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.
27. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
28. Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen."
( Apt 28. )
Eikös Paavali ollutkaan pakanoiden apostoli?
13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
( Room. 11. )
Ja Raamattuhan ilmoittaa, että siellä missä Moosesta luetaan pysyy peite poisottamatta sydämen päältä.
Kuinka he voivat uskoa, jos heille ei julisteta evankeliumia Jeesus nimessä, niin kuin alkuseurakunnan alusta lähtien on tehty?
40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
( Apt. 5. )
Ei heitä olisi pieksetty, jos eivät olisi julistaneet Jeesus-nimeen, ristin evankeliumia.
Miksi vaststat evankeliumin julistamista Jeesus-nimessä? Usko.Toivonen kirjoitti:

Miksi vaststat evankeliumin julistamista Jeesus-nimessä?"Ja Raamattuhan ilmoittaa, että siellä missä Moosesta luetaan pysyy peite poisottamatta sydämen päältä."
Lakkaa jo hokemasta samaa valhetta. Sydänkö muka peittyisi, kun lukee Jumalan pyhää sanaa? Selitä miten se on edes teoriassa mahdollista? Raamatussa ei sanota, että jokaisen sydän peittyy, joka lukee Moosesta. Raamattu sanoo, että Mooses julistaa Kristuksesta ja että jokainen Vanhan testamentin kirjoitus voi tehdä meidät viisaaksi, niin että pelastumme. Miksi vääntelet tahallaan kirjoituksia kieroon ja vihaat Jumalan sanaa?Usko.Toivonen kirjoitti:
Tuo kohta kertoo Paavalin ja juutalaisten kohtaamisesta Roomassa ja kuinka tuo kohtaaminen päättyykään:
25. Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,
26. sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.
27. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
28. Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen."
( Apt 28. )
Eikös Paavali ollutkaan pakanoiden apostoli?
13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
( Room. 11. )
Ja Raamattuhan ilmoittaa, että siellä missä Moosesta luetaan pysyy peite poisottamatta sydämen päältä.
Kuinka he voivat uskoa, jos heille ei julisteta evankeliumia Jeesus nimessä, niin kuin alkuseurakunnan alusta lähtien on tehty?
40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
( Apt. 5. )
Ei heitä olisi pieksetty, jos eivät olisi julistaneet Jeesus-nimeen, ristin evankeliumia.
Miksi vaststat evankeliumin julistamista Jeesus-nimessä?"Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan. Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. Ja monet heistä uskoivat, niin myös useat ylhäiset kreikkalaiset naiset ja miehet." (Apt. 17:10-12)
Raamattu todistaa, että kirjoitukset, joilla tuohon aikaan ei voitu tarkoittaa mitään muuta kuin Vanhan testamentin kirjoituksia, saivat ihmiset vakuuttuneeksi Jeesuksesta.- Usko.Toivonen
Jaa, mutta puhutaanko tuossa myös "sanasta"?
Ja mitä "sana" jota apostolit, myös Paavali saarnasivat, oli?
1. Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
( 1. Kor. 2. )
17. Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1. Kor. 1. )
40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41. Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
( Apt. 5. )
Evankeliumia Herrasta Jeesuksesta ei ole kuin nimessä Jeesus.
Sanaa rististä ei ole kuin nimessä Jeesus.
Peite pysyy sydänten päältä pois ottamatta, jos ei ole julistusta Jeesus-nimessä.
Vai onko joku tullut uskoon kuulematta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta? Usko.Toivonen kirjoitti:

Vai onko joku tullut uskoon kuulematta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta?Tietysti tulee kertoa Jeesuksesta ja evankeliumista. Mutta Toora on se pohja, jolle evankeliumi rakentuu. Ilman Tooraa emme ymmärtäisi yhtään mitään sovituksesta, Messiaasta tai armosta.
- Usko.Toivonen
Eli sinun oppisi mukainen toiminta alkaa Mooseksen viiden kirjan oepttamisella ihmisille ja sen jälkeen aletaan oettamaan evankeliumeista.
Kuinka kauan tavallasi evankelioiminen kestää?
Olisiko Kandaken hoviherra tullut evankelioitua sinun oppisi tavalla lyhyessä hetkessä? Usko.Toivonen kirjoitti:
Eli sinun oppisi mukainen toiminta alkaa Mooseksen viiden kirjan oepttamisella ihmisille ja sen jälkeen aletaan oettamaan evankeliumeista.
Kuinka kauan tavallasi evankelioiminen kestää?
Olisiko Kandaken hoviherra tullut evankelioitua sinun oppisi tavalla lyhyessä hetkessä?Jostain syystä apostolit aloittivat julistuksensa aina Mooseksen laista ja profeetoista, jotka siis julistavat Kristuksesta. Tämä on Jumalan sana.
Usko.Toivonen kirjoitti:
Eli sinun oppisi mukainen toiminta alkaa Mooseksen viiden kirjan oepttamisella ihmisille ja sen jälkeen aletaan oettamaan evankeliumeista.
Kuinka kauan tavallasi evankelioiminen kestää?
Olisiko Kandaken hoviherra tullut evankelioitua sinun oppisi tavalla lyhyessä hetkessä?Jos sinä julistat ihmisille, että Jeesus on Kristus, eli Messias, miten he voivat ilman Vanhaa testamenttia tietää, mitä Messias tarkoittaa? Siksi saarna on aloitettava perustuksesta, Vanhasta testamentista. Näin toimivat kaikki apostolit. Kandaken hoviherrahan luki Jesajaa, joten hän oli hyvin perillä Toorasta ja profeetoista, ei näitä asioita tarvinnut hänelle kerrata.
"Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta." (Apt. 8:35)
Huomaa, että Filippus lähti tästä kirjoituksesta, eli Jesajan tekstistä. Hän ei aloittanut Paavalin kirjeestä roomalaisille.- Usko.Toivonen
Miksipä Filippus olisikaan julistanut Paavalia, koska hänellä oli enemmän kuin Paavali, evankeliumi Herrasta Jeesuksesta.
Filippus julisti Jeesus-nimessä lähtien Jesajan kirjan tekstistä, mitä Kandaken hoviherra juuri luki ( Ei siis lukenut Moosesta ).
Ilman Jeesus-nimeä ei kukaan voi tulla uskoon, Messias, Kristus, ilman evankeliumia nimessä Jeesus, ei vaikuta uskoa.
Ja synagoogissahan julistetaan tänäkin päivänä Mooseksen kirjojen ja profeettojen kautta, mutta jotakin puuttuu, koskapa peite sydämen päällä pysyy.
Osaatko sanoa, mikä puuttuu, kun peite sydämen päällä pysyy synagoogissa luettavasta Raamatun tekstistä huolimatta?
Miksi syynagoogissa ei tule yhtään Jeesukseen uskovaa, yhtään joka Herranaan avuksensa huutaisi Jeesusta Kristusta?
Mistä kiikastaa? Usko.Toivonen kirjoitti:

Mistä kiikastaa?Joka tapauksessa Filippus aloitti Vanhan testamentin kirjoituksesta. Mooses ja profeetat ovat se perusta, jonka varaan evankeliumi rakentuu. Minun pointti on, että ilman Vanhaa testamenttia sinä et voi julistaa Kristuksesta, koska kukaan ei ilman Vanhan testamentin ilmoitusta voi edes tietää, mitä Kristus (Messias) tarkoittaa. Joten voit lopettaa sen jankkaamisen.
Kuka on sanonut, että synagoogissa ei kukaan tule uskoon? Kyllä juutalaisia kääntyy päivittäin, ja heidän kääntymisensä ei ole mahdollista, ellei heille Jeesuksesta saarnata alkaen Mooseksesta, niin kuin Paavalikin teki.- Usko.Toivonen
Juutalaisia varmaankin kääntyy sydämestään Herran puoleen, jos he saavat kuulla evankelimin Herrasta Jeesuksesta, koska se on Jumalan voima, joka vaikuttaa uskon.
Mutta, julistetaanko synagoogissa Jeesus-nimessä.
Todennäköisesti he saavat kuulla evankeliumin Herrasta Jeesuksesta jossakin muualla.
Ja onhan toki tänä päivänä mahdollista julistaa evankeliumia, sanaa rististä, ilman Vanhan Testamentin julistamista ja uskoon tuleminen ei ole mitenkään sidottu Vanhan Testamentin julistamiseen, vaan Herran Jeesuksen nimessä julistamiseen. Kuten tästä käy ilmi.
20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22. Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23. Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa.
( Apt. 11. )
Jeesus nimeä ei Toorassa ole, joten ilman julistamista Jeesus-nimessä, ei voi olla uskoakaan Jeesukseen.
Sen sijaan Uuden Testamentin kohdat sisältävät tiedon Vapahtajan nimestä, joten uskoon Jeesukseen voi tulla ja tuleekin ihmisiä ilman Vanhan Testamentin tuntemusta.
Pelastuminenhan on nimessä Jeesus.
10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
( Apt. 4. ) Usko.Toivonen kirjoitti:

( Apt. 4. )Kerro minulle mitä Kristus tarkoittaa, lainaamalla ainoastaan Uuden testamentin kirjoituksia?
- Usko.Toivonen
Onhan niitä paljonkin, mutta esim Johanneksen evankeliumi kokonaisuudessaan.
Siitä esim:
27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh. 20. )
Mutta kerro sinä vuorostasi, tekstilainauksen kera, onko joku tullut Jeesukseen uskovaksi, kuulematta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta, ilman Jeesus-nimeä? Usko.Toivonen kirjoitti:
Onhan niitä paljonkin, mutta esim Johanneksen evankeliumi kokonaisuudessaan.
Siitä esim:
27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh. 20. )
Mutta kerro sinä vuorostasi, tekstilainauksen kera, onko joku tullut Jeesukseen uskovaksi, kuulematta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta, ilman Jeesus-nimeä?Eihän tuossa kohtaa puhuta sanaakaan Kristuksesta. Joten kaiva nyt sieltä Raamatustasi esiin, missä kohtaa Uudessa testamentissa kerrotaan, mitä Kristus tarkoittaa.
En ole koskaan väittänyt, että kukaan tulisi uskoon kuulematta evankeliumia Kristuksesta. Olen sanonut, että niin kuin Paavali, meidän tulee julistus aloittaa Vanhan testamentin kirjoituksista, jotka Raamatun mukaan voivat tehdä meidät viisaaksi, niin että pelastumme (2. Tim. 3:15-16). Jeesus itse sanoo, että Mooses on kirjoittanut hänestä, joten evankeliumin julistus tulee aloittaa Mooseksesta, niin kuin Paavalikin teki.
Sinä jankkaat samaa valhetta, että sydän muka peittyy kun lukee Moosesta. Näin ei sanota missään kohtaa Raamattua, vaan Raamatun mukaan Mooses julistaa Kristuksesta. Laitetaan muistin virkistykseksi:
"Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." (Lk. 24:27)
"Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista"." (Joh. 1:45)
"Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'." (Lk. 16:29,31)
"Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" (Joh. 5:46,47)
"Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." (Apt. 28:23)
"ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa," (2. Tim. 3:15,16)
Kirjoitukset jotka Timoteus tunsi jo lapsuudestaan ovat tietenkin Vanhan testamentin kirjoitukset.
Minun ainoa pointtini on, että emme voi julistaa evankeliumia rakentamatta sitä Vanhan testamentin kirjoitusten pohjalle. En ole sanonut, että ihminen voisi tulla uskoon kuulematta nimeä Jeesus.
Selitä sinä nyt vain ilman Vanhan testamentin kirjoituksia, mitä Kristus tarkoittaa.- Usko.Toivonen
Viittaan koko Johanneksen evankleliumiin, joka on kirjoitettu sen vuoksi:
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Elämä on vain nimessä-Jeesus, josta Johanneksen evankeliumi todistaa.
>> En ole koskaan väittänyt, että kukaan tulisi uskoon kuulematta evankeliumia Kristuksesta. >>
En minä sitä kysynyt, vaan:
Mutta kerro sinä vuorostasi, tekstilainauksen kera, onko joku tullut Jeesukseen uskovaksi, kuulematta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta, ilman Jeesus-nimeä?
Siis ilman Jeesus-nimeä. Usko.Toivonen kirjoitti:

Siis ilman Jeesus-nimeä.Kerro nyt vain, missä kohtaa Uutta testamenttia kerrotaan mitä Kristus tarkoittaa, Johanneksen evankeliumissa sitä ei kerrota.
En ole koskaan väittänyt, että kukaan tulisi uskoon ilman että Jeesuksen nimeä mainittaisiin. Olen esittänyt, että evankeliumi on meille käsittämätön ilman Vanhan testamentin kirjoituksia.- Usko.Toivonen
Voihan se evankeliumi "teille" olla käsittämätön ilman Vanhan Testamentin kirjoituksia, mutta usko Herraan Jeesukseen voi olla "teillekin" mahdollistaUuden Testamentimn kirjoitusten kautta.
Vaikka sanotkin:
>> Kerro nyt vain, missä kohtaa Uutta testamenttia kerrotaan mitä Kristus tarkoittaa, Johanneksen evankeliumissa sitä ei kerrota. >>
Niin jostain syystä uskon mieluummin Raamattuun kirjoitettua, kuin sinun ymmärrystäsi.
30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh. 20. )
Kerro nyt vain, oliko Johannes ymmärtämätön asian suhteen? Usko.Toivonen kirjoitti:
Voihan se evankeliumi "teille" olla käsittämätön ilman Vanhan Testamentin kirjoituksia, mutta usko Herraan Jeesukseen voi olla "teillekin" mahdollistaUuden Testamentimn kirjoitusten kautta.
Vaikka sanotkin:
>> Kerro nyt vain, missä kohtaa Uutta testamenttia kerrotaan mitä Kristus tarkoittaa, Johanneksen evankeliumissa sitä ei kerrota. >>
Niin jostain syystä uskon mieluummin Raamattuun kirjoitettua, kuin sinun ymmärrystäsi.
30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
( Joh. 20. )
Kerro nyt vain, oliko Johannes ymmärtämätön asian suhteen?Ilman Vanhan testamentin kirjoituksia et tietäisi yhtään mitään Kristuksesta, Jumalasta, armosta, sovituksesta, synnistä jne. Joten myönnä pois, että tarvitset Vanhaa testamenttia.
- Usko.Toivonen
Tokihan ilman Tooraa voi saada tiedon Kristuksesta, Jumalasta, armosta, sovituksesta, synnistä.
Mutta vain Tooraa lukemalla kukaan ei löydä sitä ainoaa nimeä, missä ihmisen pitää pelastuman.
Uskovan tunnistehan on, että hän avuksensa huutaa Herraa Jeesusta. Usko.Toivonen kirjoitti:
Tokihan ilman Tooraa voi saada tiedon Kristuksesta, Jumalasta, armosta, sovituksesta, synnistä.
Mutta vain Tooraa lukemalla kukaan ei löydä sitä ainoaa nimeä, missä ihmisen pitää pelastuman.
Uskovan tunnistehan on, että hän avuksensa huutaa Herraa Jeesusta.Niin kuin sanoin sinulle jo aiemmin, selitä minulle vain Uuden testamentin kirjoituksia apuna käyttäen mitä Kristus tarkoittaa?
En ole koskaan sanonut, että vain Toora lukemalla voi päästää tietoon Jeesuksesta, vaan että Toora julistaa Kristuksesta ja Raamatun mukaan Toora voi tehdä meidät viisaaksi, niin että pelastumme Kristuksen kautta (2. Tim. 3:15-16).- Usko.Toivonen
Tooraa luettaessa peite pysyy sydämen päällä, näin Paavali julistaa.
Toora on antaa varmasti viisauttakin, mutta ei Toora tee ketään siis riittävän viisaaksi.
Ymmärräthän sinä varmaan tämän.
14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
( 2. Kor. 3. )
Mutta missä siis on viisaus?
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
Ja toden totta:
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
( 1. Kor. 1. )
Mooseksen puoleen kääntyvän sydämen päällä peite pysyy, mutta Herran Jeesuksen puoleen sydämestään kääntyvältä se peite otetaan pois. Usko.Toivonen kirjoitti:
Tooraa luettaessa peite pysyy sydämen päällä, näin Paavali julistaa.
Toora on antaa varmasti viisauttakin, mutta ei Toora tee ketään siis riittävän viisaaksi.
Ymmärräthän sinä varmaan tämän.
14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
( 2. Kor. 3. )
Mutta missä siis on viisaus?
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
Ja toden totta:
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
( 1. Kor. 1. )
Mooseksen puoleen kääntyvän sydämen päällä peite pysyy, mutta Herran Jeesuksen puoleen sydämestään kääntyvältä se peite otetaan pois."Tooraa luettaessa peite pysyy sydämen päällä, näin Paavali julistaa.
Toora on antaa varmasti viisauttakin, mutta ei Toora tee ketään siis riittävän viisaaksi."
Lakkaa jo jankkaamasta samaa mantraa. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Toora peittää sydämen. Raamatussa sanotaan, että juutalaisilla on peite sydämen päällä Tooraa luettaessa, siinä ei sanota, että uskovan sydän peittyy, jos hän lukee Tooraa. Miten ihmeessä ihmisen sydän peittyisi Jumalan pyhää sanaa luettaessa? Lakkaa pliis jo jankuttamasta samaa skeidaa!
Raamattu sanoo, että Vanhan testamentin kirjoitukset voivat tehdä meidät kyllin viisaaksi, jotta pelastumme. Se on varmasti "riittävän viisaaksi".
"ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa." (2. Tim. 3:15)
Raamattu todistaa, että Mooses julistaa Kristuksesta. Tämä on Jumalan sana:
"Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." (Lk. 24:27)
"Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista"." (Joh. 1:45)
"Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'." (Lk. 16:29,31)
"Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" (Joh. 5:46,47)
"Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." (Apt. 28:23)
Koska Mooses julistaa Kristuksesta, kenenkään sydän ei peity Moosesta luettaessa. Näin ei sanota missään kohtaa Raamattua. Sinä senkus jaksat jankuttaa.
- kysynpävaa
Jumalan luonteen heijastuksena kymmenen käskyn laki on moraalinen, hengellinen ja kaiken kattava, sen sisältämät periaatteet ovat yleismaailmalliset. Auttaakseen Israelia käskyjen soveltamisessa Jumala antoi israelilaisille lisäksi muita lakeja, joissa annettiin yksityiskohtaisia määräyksiä heidän suhteistaan Jumalaan ja toisiinsa. Jotkut näistä laeista koskivat Israelin yhteiskunnallisia asioita ( siviilioikeudelliset lait ) , toiset taas sisälsivät määräyksiä pyhäkköpalveluksesta ( seremonialait ) . Jumala antoi nämä lait kansalle välittäjänä toimineen Mooseksen kautta. Mooses kirjoitti ne " lain kirjaan ", joka asetettiin "liitonarkun viereen" ( 5.Moos. 31: 25,26) -ei itse arkkuun, jonne oli sijoitettu dekalogi, Jumalan tahdon ylin ilmoitus. Tuosta lain kirjasta käytettiin myös nimitystä "Mooseksen lain kirja" ( Joos. 8:31 Neh. 8:1 ) tai yksinkertaisesti " Mooseksen laki " 2Kun. 23:25, 2.Aik. 23:18; 25:4.
Laki oli olemassa kauan ennen kuin Jumala antoi Israelille dekalogin. Jos niin ei olisi ollut, ennen Siinaita ei olisi myskään ollut syntiä, "sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista" . Se tosiasia , että Saatana ja hänen enkelinsä tekivät syntiä, osoittaa että laki oli olemassa jo ennen luomista 2.Piet 2:4. Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan omaksi kuvakseen, Hän asetti lain moraaliset periaatteet heidän mieleensä. Tästä johtui, että heistä oli luonnollista noudattaa Jumalan tahtoa. Heidän rikkomuksensa toi synnin ihmisperheeseen. Myöhemmin Jumala sanoi Aabrahamista, että hän "oli minun äänelleni kuuliainen" ja noudatti sitä, mihin minä hänet velvoitin." Hän piti minun käskyni, määräykseni ja lakini". 1.Moos. 26:5. Mooseskin opetti Jumalan säädöksiä ja lakeja ennen Siinaita 2.Moos. 16; 18:16. Ensimmäisen Mooseksen kirjan tutkiminen osoittaa, että kymmenen käskyä tunnettiin hyvin ennen Siinaita. Kirjasta ilmenee, että ihmiset tiesivät jo ennen dekalogin antamista, että siinä kielletyt teot olivat vääriä. Tämä yleinen tieto moraalilaista osoittaa, että Jumala oli antanut ihmiskunnalle tiedon kymmenestä käskystä. - antitoraisti
kysynpävaa, joo ja sinähän vasta satuja kirjoittelet. Sanan mukaan Mooseksen lakia ei ole ollut ennen Moosesta: 'ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole.'
Mistä sinä tiedät mitä Jumala oikeastaan oli kirjoitti lain tauluihin?
Ns. kymenen käskyä annettiin jo ennen kuin Jumala kirjoitti sormellaan lain taulut.
Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Meinaatko vielä jatkaa satuiluasi?- kysynpävaa
Jos Jumalan laki oli olemassa jo
Siinaita edeltävinä vuosituhansina, miksi hän ei iloittanut sitä ensimmäisessä Mooseksen kirjassa? Ensinnäkin ensimmäinen Mooseksen kirja ei käsittele lakia, vaan esittää lyhyen yhteenvedon Herran palveluksen alkuperästä ja historiasta Eedenistä Egyptiin. Se kertoo Jumalan uskollisten seuraajien ketjusta, pienestä ryhmästä, joka lopulta supistui yhdeksi ainoaksi perheeksi, joka sukupolvien ajan palveli Luojaa yleismaailmallisen luopumuksen keskellä. Toiseksi ensimmäinen Mooseksen kirja kattaa noin kahdentuhannen vuoden historian viidessäkymmenessä lyhyessä luvussa, eli noin neljäkymmentä vuotta lukua kohti. Näin pieneen tilaan ei mahdu yksityiskohtia. Ensimmäinen Mooseksen kirja ei sano mitään esimerkiksi vanhurskaiden tulevasta palkinnosta. Eivätkö tuossa kirjassa mainitut Jumalan lapset iloinneet Herran antamasta toivosta ja lupauksista? Heprealaiskirje sanoo patriarkoista:" Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä mikä heille oli luvattu, he eivät saavuttaneet: He olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. " Lisäksi se sanoo, että nämä muinaiset ihmiset " odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Hepr. 11:13,16. Mitä heille oli luvattu? Mikä taivaallinen isänmaa? Siitä ei ensimmäinen Mooseksen kirja mainitse mitään, mutta silti patriarkat uskoivat siihen.
Miten Joosef olisi voinut tietää, että aviorikos oli synti Jumalaa vastaan, jos hän ei tuntenut siihen liittyväää Jumalan käskyä. Vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin, sanoo Paavali. Eikö Joosefin laita ollut samoin. On väistämätöntä, että laki tunnettiin ennen Siinain ukkosen jyrinää ja salamoita. Vai eikö tuona ajanjaksona joka kesti noin 2000 vuotta - ollut lainkaan oikean ja väärän mittapuuta? Antoiko Jumala kaikkien noiden vuosien ajan joita oli yhtäpaljon kuin koko kristikunnan historiassa tähän asti ihmisten tehdä mitä tahtoivat, varoittamatta heitä pahasta? Miten sodomalaiset ja vedenpaisumuksessa hukkuneet olisi voitu tuomita ilman lakia? Raamattu sanoo että synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. 1.Joh. 3:4.
Heprealaiskirje sanoo, että Aaraham valmistui uhraamaan Iisakin tietäen, "että JUmala kykenee herättämään jopa kuolleen " Hepr. 11:19. Aabraham tunsi kuolleitten ylösnousemuksen, mutta mistä hän sen tiedon sai? Tuota oppia ei mainita ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Jumalan laki oli niin tunnettu, etenkin hänen seuraajiensa keskuudessa, ettei Pyhällä Hengellä ollut mitään tarvetta innoittaa Moosesta kirjoittamaan siitä ensimmäisessä kirjassaan. Lain äkillinen ilmaantuminen 2. Mooseksen kirjan kuudennessatoista luvussa -" kuinka kauan te kieltäydytte noudattamasta minun käskyjäni ja lakiani" (jae 28) ilman mitään selitystä siitä, mikä laki oli tai mistä se tuli, todistaa että se tunnettiin jo.
Jollakin tavalla, vaikka 1. Mooseksen kieja ei kerro miten, Jumalan laki oli tehty tunnetuksi muinaisessa maailmassa kauan ennen kymmenen käskyn lain antamista Siinailla.
Jos kerran mallisessa valtiossa on oltava laki voimassa ennenkuin ketään voidaan tuomita se rikkomisesta, ei kai Jumalakaan menettelisi toisin. Millainen Jumala olisi hävittänyt maailman vedenpaisumuksella ja Sodoman ja Gomorran tulelle, jos nuo ihmiset eivät olisi tienneet tekevänsä syntiä? Raamatun mukaan synti opitaan tuntemaan vasta lain vaikutuksesta, ja siksi laki oli varmasti ilmoitettu jo ennen Siinaita.
- antitoraisti
Kristitty.net, oletko nyt aivan varma, koko jumaltomassa pahuudessasi ja eksytyksessäsi, että jokainen voi lukea Raamatusta sen mitä Jumala kirjoitti kivirauluihin?
Kymmennen käskyä on Lutherin keksintö. Käskyt löytyvät katekismuksesta.Kyllä, jokainen voi Raamatusta lukea kymmenen käskyä ja laskea että niitä on kymmenen. Lutherin keksintöä oli poistaa toinen käsky ja korvata sapatti lepopäivällä. Katekismuksesta löytyy väärennetyt kymmenen käskyä. Raamattu sanoo, että nämä kymmenen käskyä Jumala kirjoitti kivitauluihin, joten voimme tietää varmuudella, mitä kivitauluihin oli kirjoitettu.
"Ja hän kirjoitti tauluihin saman, minkä edellisellä kerralla, ne kymmenen sanaa, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja Herra antoi ne minulle." (5. Moos. 10:4)
- antitoraisti
Kristitty.net Ns. kymmenen käskyä ja paljon muita käskyjä annettiin ennen kuin Jumala kirjoitti sormellaan kivitauluihin.
Et voi mistään Raamatusta näyttää täysin varmasti, että ne Lutherin käskyt olivat nimen omaan kymmenen käskyä. Ns. kymmenen käskyn antamisesta on kirjoitettu: Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
Esimerkiksi sinun palvomasi sapattikäskysi ei ole ainoastaan: 'Muista pyhittää lepopäivä', vaan sapattikäsky sisältää mm. käskyn kivittää sapatinrikkojat.
Mooseksen laki on kokonaisuus, mitään ei saa ottaa pois eikä mitään lisätä. Kymmennen käskyn vouhkaajat rikkovat Mooseksen lakia.Olen samaa mieltä siitä, että laki oli varmasti olemassa jo jossakin muodossa, ennen kuin laki annettiin Mooseksen kautta. Nooakin tiesi eron puhtaiden ja saastaisten eläinten välillä ja Aabrahamin kerrotaan noudattaneen kaikkia käskyjä ja säädöksiä.
Kun Raamattu sanoo, että ne kymmenen sanaa kirjoitettiin tauluihin, voimme olla satavarmoja, että sillä tarkoitettiin juuri kymmentä käskyä. Kuten sanoin, Lutherin käskyt on väärennetty, niistä on poistettu toinen käsky ja sapatti on korvattu lepopäivällä.
Olen samaa mieltä siitä, että laista ei saa ottaa pois ainuttakaan piirtoa eikä siihen saa lisätä mitään.
Mistäs sinä tiedät niin varmaksi, kuka rikkoo Mooseksen lakia?
- eiollutlakia
"huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
Silloin Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."
. Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
. Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
. niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. "1Moos.6:2-6
Ei vedenpaisumus johtunut mistään lakien rikkomisesta. Ei rikottu sapattia eikä muutakaan vastaan, vaan elettiin vain erossa Jumalasta tehden mitä itse tahdottiin. Ihmisellä oli tuolloin suora yhteys Jumalaan eikä hän geneettisesti rappeutunut. Syntiinlankeemus ei tuonut sitä, vaan hillitön elämä mistä vedenpaisumus sitten johtui. Erossa Jumalasta saattoi olla ilman lakeja kuten se on tänäänkin mahdollista. Laki ei määrittele sitä elämmekö Jumalan yhteydessä, vaan Henki."Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" (1. Joh. 5:3)
Raamatun mukaan Jumalan tunteminen tarkoittaa sitä, että noudatamme hänen käskyjään. Erossa Jumalasta oleminen tarkoittaa sitä, että rikkoo Jumalan käskyjä. Hengellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Laki oli olemassa jo ennen Moosesta ja ihmiset ennen vedenpaisumusta rikkoivat lakia ja tekivät syntiä.
Mitä tarkoittaa, että elettiin erossa Jumalasta ja tehtiin mitä itse tahdottiin? Se tarkoittaa synnissä elämistä, lain rikkomista. Synti Raamatun mukaan on lain rikkomista (1. Joh. 3:4) ei mitään muuta.- antitoraisti
Kristitty.net kirjoitti:
"Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" (1. Joh. 5:3)
Raamatun mukaan Jumalan tunteminen tarkoittaa sitä, että noudatamme hänen käskyjään. Erossa Jumalasta oleminen tarkoittaa sitä, että rikkoo Jumalan käskyjä. Hengellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Laki oli olemassa jo ennen Moosesta ja ihmiset ennen vedenpaisumusta rikkoivat lakia ja tekivät syntiä.
Mitä tarkoittaa, että elettiin erossa Jumalasta ja tehtiin mitä itse tahdottiin? Se tarkoittaa synnissä elämistä, lain rikkomista. Synti Raamatun mukaan on lain rikkomista (1. Joh. 3:4) ei mitään muuta.Kristitty.net, sinä valheen isän lapsi, valehtelit taas kerran. "laki on annettu Mooseksen kautta". Ennen Moosesta ei ollut lakia. "ennen lakiakin oli synti maailmassa"
antitoraisti kirjoitti:
Kristitty.net, sinä valheen isän lapsi, valehtelit taas kerran. "laki on annettu Mooseksen kautta". Ennen Moosesta ei ollut lakia. "ennen lakiakin oli synti maailmassa"
"sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani." (1. Moos. 26:5)
Raamattu sanoo, että laki oli olemassa jo ennen Moosesta. Tämä on Jumalan sana.
- Helluntainharhalaisuus
Meidän perhe ainakin jatkuvaan toronto ilmiöön helluntaiseurakunnissa suivaantuneena vaihtoi Luterilaiseen tunnukselliseen kirkkoon Luterilaiseen tunnustus kirkkoon siihen loppui lippujen heiluttelut ja hetkuttelut ketkuttelut. Ei tarvi enää katsella videoita youtubesta muslimista mormoniksi tai faktoja mormoneista jotka ovat siistejä tms. yms. Aloo haloo.
Rauhan tervehdys.
Kun lain kiivalijat ovat saaneet tähän ketjuun 500 kommenttia, lupaan kirjoittaa ajatukselle vastineen. Mitenkähän jos tämä kaikki energia Mooseksen sijaan olisi laitettu Kristukseen?
"Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." - Roomalaiskirje 10:2-4
Siunauksin, MM.Se olisi hieno juttu. Pitkään on näyttänyt siltä, että sinua ei asiallinen dialogi ja keskustelu kiinnosta.
Vastineessasi voisit vastata näihin kahteen kysymykseen:
1. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja häpäistä sapatin?
2. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sunnuntai on pyhäpäivä?
Mitä vikaa on siinä, että laittaa energiansa Moosekseen, Jumalan pyhään sanaan? Jeesuksen mukaan Mooses on kirjoittanut hänestä, joten Mooses julistaa Kristusta. Mooses ei ole Kristusta vastaan.
Voisit myös kertoa, missä kohtaa Raamattua Tooraa kutsutaan löyhkäksi, kuten sinä YouTubessa sanot. Jos kehtaat, voisit myös myöntää valehdelleesi, että Toora ei tuo rauhaa, koska Raamatun mukaan suuri rauha on niillä, jotka rakastavat Tooraa (Ps. 119:165).Jos sinulla on pokkaa, voisit myös myöntää kaikille, että et osaa alkukieliä, vaan luotat sokesti Raamatun väännöksiimme, joissa tunnetusti on paljon virheitä. Intit että Raamatun käännöksissämme sanotaan, että Kristus on lain loppu, vaikka kreikan sana telos tarkoittaa oikeammin päämäärää kuin loppua.
Selitä myös, mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?- lain.kiertäjät
Laittomille laki ei ole loppu, vaan se syyttää jatkuvasti heitä. Kun laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus.
- antitoraisti
kristitty.net sinä taas valehtelet. Sinulta on järki hukassa. Mooseksen lakia ei ollut ennen Moosesta. Mooseksen laki annettiin Mooseksen kautta.
Se mitä Jumala puhui Aabrahamille ei ollut samaa kuin mitä Mooses puhui.
Jumala mm. käski Aabrahamia: Herra sanoi Abramille: Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Mooses ei antanut tätä käskyä.
Jumala sanoi Aabrahamille: Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.
Meinaatko, että nämä ovat lain käskyjä?
Sinä olet paha ja täynnä kieroutta ja pahuutta ja sinä vääristät Jumalan Sanaa.
Sanan mukaan on ollut aika ennen lakia: jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
Sanassa on myös selvästi ja yksiselitteisesti kirjoitettu:
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Voisit edes opetella lukemaan!"sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani." (1. Moos. 26:5)
Eli siis sinun mielestäsi käskys, säädökset ja opetukset joita Aabraham noudatti eivät olleet lakia? Selitä miten Nooa tiesi eron puhtaiden ja saastaisten eläinten välillä ilman lakia?
- antitoraisti
Sinä olet pelkkä vänkäävä kakara, et yhtään mitään muuta. Olet satoja kertoja lainannut tänne Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää. Ei enää riitä se mitä Mooses sanoi, vaan ihan jokainen käsky ja säädös mitä vain löytyy.
Sinä siis meinaat, että kaiki mitä ikinä vain on Raamatussa käsky muotoon kirjoitettu, se täytyy pitää???
Typerys, Nooa juuri määritteli saastaiset ja puhtaat eläimet. Jumala ei sanonut Nooalle korpin olevan saastainen ja kyyhkyn puhdas.
Nooa tiesi mitä hän itse teki. Nooalta ei ollut todellisuuden taju kadonnut niin kuin sinulta. Oletko jossain laitoshoidossa?Tässä kohtaa Jeesus ei sano, että kaikki mitä fariseukset seuraavien 2000 vuoden aikana keksivät omasta päästään on Jumalan sanaa, sitä totelkaa. Mooseksen istuin viittaa siihen, että silloin kun he opettavat teille Tooraa, sitä noudattakaa. Tietenkin tulee noudattaa joka ikistä Tooran käskyä. Jeesus sanoi, että Toorasta ei katoa pieninkään piirto. Miten selität nämä Jeesuksen sanat?
Kyllä, minä tarkoitan, että kaikki mitä Raamatussa on kirjoitettu, se täytyy pitää, koska Raamattu on Jumalan pyhää sanaa.
Nooako omasta päästään keksi mitkä lajit ovat saastaisia ja mitkä puhtaita? Melkoinen satuseppo olet kyllä. Titenkin Nooalla oli Jumalan pyhä laki saastaisista ja puhtaista eläimistä, joka todistaa, että laki oli jossakin muodossa olemassa jo ennen Moosesta.
- antitoraisti
Jaa siis myönsit, että olet laitoshoidossa ja todellisuudentajusi on kadonnut. Tietenkin Nooa sai määritellä, mitä eläimiä hän piti iljettävinä. Sitten ottaa saastaisia eläimiä vähemmän arkkiin. Aadam antoi nimet kaikille eläimille. Oli paljon pienempi urakka valita saastaiset ja puhtaat eläimet. Meinaatko, että Nooa oli yhtä avuton ja typerä kuin sinä itse?
Sinä et siis käy vessassa niin kuin muut, vaan noudatat Mooseksen käskyä kuljettaa lapiota mukanasi ja peitella sillä jätöksesi.No sinä voit uskoa, että Nooa aivan omasta päästään keksi mitkä eläimet ovat saastaisia ja mitkä puhtaita. Itse uskon, että tuo Jumalan laki puhtaista ja saastaisista eläimistä oli olemassa jo ennen Moosesta, eikä Nooa sitä erottelua omasta päästään tehnyt.
Raamatun käsky on peittää jätökset. Jos kaikki noudattaisivat tätä käskyä, maapallomme meret olisivat paljon paremmassa kunnossa, kun kaikkia jätöksiä ei huuhdeltaisia vessanpöntöstä suoraan mereen.
- antitoraisti
Kristitty.net, sinä uskot tämän maailman jumalaan, et mihinkään muuhun. Ei Jumalalla ollut mitään lakikirjaa eläinten nimistä. Aadam kykeni antamaan nimet eläimille. Eikä Jumala tuonut lakikirjaa Nooaalle, vaan Nooa itse jakoi eläimet puhtaisiin ja saastaisiin. Jumala antoi ohjeet ja käskyt arkin rakentamiseen, mutta ei mitään määräyksiä eläinten jakamiseen saastaisiin ja puhtaisiin. Siis Raamatussa on käsky rakentaa arkki. No, miksi et ole noudattanut tätä käskyä?
Sinä et pysty tekemään yhtään itsenäistä päätöstä, vaan kaikki, joka ikinen asia, pitää olla käskymuodossa ja ulkopuolelta annettu. Olet orja.Eli siis Nooa aivan omasta päästään keksi mitkä eläimet ovat saastaisia ja mitkä puhtaita, ja tästä Nooan tekemästä erottelusta sitten tuli myöhemmin laki Moosekselle? Olet sinä melkoinen satuilija.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Eli siis Nooa aivan omasta päästään keksi mitkä eläimet ovat saastaisia ja mitkä puhtaita, ja tästä Nooan tekemästä erottelusta sitten tuli myöhemmin laki Moosekselle? Olet sinä melkoinen satuilija.
Kristitty.net on petof__lien suojeluspyhimys. Niin rakkaudellisesti hän puolusti heitä!
Meitä kristittyjä hän herjaa varkaiksi ja murhaajiksi. Että tälläinen "Raamatun opettaja".
- antitoraisti
Ai sinusta on aivan kummallista, jos Nooa voi päättää asioista? Sinä olet siis täydellisesti toisen holhouksen varassa. Et kyke huolehtimaan itsestäsi, vaan joku toinen tekee kaikki valinnat ja päätökset puolestasi. Olet orja.
Oletko noudattanut tätä säädöstä: Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.Ai Jumalako olisi anatanut Nooan päättää mitkä eläimet ovat puhtaita ja mitkä saastaisia? Herää jo harhoistasi. Jumala itse sääti mitkä lajit ovat puhtaita ja mitkä saastaisia ja antoi tämän lain jo Nooalle kauan enne Moosesta. Nooalle ja hänen jälkeläisilleen Jumalan antoi käskyn syödä kaikkea mikä liikku, mutta Mooseksesta eteenpäin on voimassa laki puhtaista ja saastaisista eläimistä.
"Älä syö mitään, mikä on kauhistus." (5. Moos. 14:3)
Tämä käsky on edelleen voimassa.
- Usko.Toivonen
Raamattu ilmoittaa tämän laki asian aivan selkeästi, milloin se on annettu.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
( Gal. 3. )
Tässähän tämä on selkeästi ja kirkkaasti ilmoitettu.
Laki tuli vasta 430 vuotta myöhemmin Jumalan antamasta lupaukseksesta Aabrahamille.
Tästä laistahan "k,n" julistaa, mikä ei voi kumota Jumalan 430 vuotta ennen vahvistamaa testmenttia. Perillisyys ei tule ollenkaan laista, vaan siitä, mikä on testamentissa luvattu.
Siis laki on annettu 430 vuotta myöhemmin Aabrahamille annettua lupausta.
Tämä on kiistaton Raamatun ilmoitus.Niin, laki annettiin vasta Moosekselle, selitä mitä käskyjä ja säädöksiä siis Aabraham noudatti?
- 48371O
Kristitty.net kirjoitti:
Niin, laki annettiin vasta Moosekselle, selitä mitä käskyjä ja säädöksiä siis Aabraham noudatti?
Aabraham lähti murhaamaan Iisakkia, kun Jumala käski.
48371O kirjoitti:
Aabraham lähti murhaamaan Iisakkia, kun Jumala käski.
Siinä on yksi käsky. Raamattu sanoo monikossa, että Aabraham nuodatti Jumalan käskyjä ja säädöksiä.
Saadaanko 500 viestiä täyteen? Helposti! Minä voin aloittaa siteeraamalla muutamaa jaetta lempi psalmistani:
Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä,
Poista minun päältäni häväistys ja ylenkatse, sillä minä otan sinun todistuksistasi vaarin.
Ruhtinaatkin istuvat ja pitävät neuvoa minua vastaan, mutta palvelijasi tutkistelee sinun käskyjäsi.
Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni.
Älä ota peräti pois minun suustani totuuden sanaa, sillä sinun oikeuteesi minä panen toivoni.
Minä kohotan käteni sinun käskyjesi puoleen, jotka ovat minulle rakkaat, ja tutkistelen sinun säädöksiäsi.
Muista sana, jonka olet palvelijallesi puhunut, sillä sinä olet antanut minulle toivon.
Herra, minä ajattelen sinun tuomioitasi, tuomioitasi hamasta ikiajoista asti, ja minä saan lohdutuksen.
Minä etsin sinun mielisuosiotasi kaikesta sydämestäni; ole minulle armollinen lupauksesi mukaan.
Minä olen kaikkien niiden ystävä, jotka sinua pelkäävät ja noudattavat sinun asetuksiasi.
Julkeat tahraavat minua valheillansa, mutta minä otan sinun asetuksistasi vaarin kaikesta sydämestäni.
Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet; anna minulle ymmärrys oppiakseni sinun käskysi.
Sinua pelkääväiset näkevät minut ja iloitsevat, sillä minä panen toivoni sinun sanaasi.
Herra, minä tiedän, että sinun tuomiosi ovat vanhurskaat, ja uskollisuudessasi sinä olet minut nöyryyttänyt.
Tulkoon minulle sinun laupeutesi, että minä eläisin; sillä sinun lakisi on minun iloni.
Joutukoot julkeat häpeään, sillä he sortavat minua syyttä; minä tutkistelen sinun asetuksiasi.
Kääntykööt minun puolelleni ne, jotka sinua pelkäävät ja jotka sinun todistuksesi tuntevat.
He ovat minut miltei tuhonneet tässä maassa, mutta minä en ole hyljännyt sinun asetuksiasi.
Sinun järjestyksesi mukaan ne pysyvät vielä tänä päivänä, sillä ne kaikki ovat sinun palvelijoitasi.
Jumalattomat väijyvät minua, tuhotakseen minut, mutta minä tarkkaan sinun todistuksiasi.
Kaikella täydellisellä on rajansa-sen olen nähnyt-mutta sinun käskysi ovat ylen avarat.
Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti.
- huhuh
Pitäisi ilmoittaa jonnekin ylemmälle taholle ylläpidon väärinkäytöksistä...
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1183802Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3191985Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471767- 1041677
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4351614Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21580Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321474Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431240MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar471162Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4001124