Haluaisin tietää kuinka paljon on niitä jotka on ensin olleet kovia vastustajia ja tuominneet vaikkapa kaverin tai jonkun muun abortit näissä keskusteluissa jne mutta on itse joutunut tekemään abortin kun kävi huonosti? Tuliko teistä abortin salliva vai oletteko edelleen vastustajia??
Mikä ero on teistä siinä kun itse voi tehdä abortin muttei voi sallia sitä muille? Onko muista helpompi nähdä heikkouksia kuin itsessä? Vai oliko kyse siitä vaan ihan vaan siitä että on ollut hädässä ja järkyttynty raskaustestistä eikä ole voinut päästä tilanteesta muuten eroon? Tiesikö kukaan abortistanne ja miten he suhtautui??
Mikä oli tunnelmanne ja miten selvisitte tästä? Mulla oli abortti vuosi sitten ja uskovaiset vanhemmat
jotka ei tiedä mitään. En ole oikeastaan aborttia koskaan ajatellut koska ajattelin ettei se ole juttu joka koskettaa mua. Mutta sitten tapahtui vahinko kun lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ja rakastuin opiskelukaveriin. Meillä oli kondomi mutta se varmaan lähti jossain kohtaa pois kun näin kävi. Tiesin ettei vanhemmat tule hyväksymään tätä niin päätimme tämän yhdessa poikakaverin kanssa. Asutaan yhdessä, eikä mutsi ja faija tiedä sitäkään. Minusta ei vaan tuntunut miltään kun tein abortin, siis musta ei tuntunut että siinä mikään elämä loppuu kun ei se tuntunut siltä että mitään elämää on edes alkanut. Oli vaan paha olo ja päätä ja rintoja särki. En ollenkaan pysty edes hyvällä mielikuvituksella ajattelemaan että olisi mitään lasta, kun ei sellaista näkynyt edes ultrassa, ihan sekavaa kuvaa oli ja olin kyllä niin poissaoleva ja järkyttynty itse etten muista tapauksesta mitään. Lääkkellinen tehtiin siis sairaalassa, ei kotona sillä en halunnu mennä sinne silloin, poikaystävä tuki mua sairaalassa kyllä. Että jotenkin kummallinen oli mun käsitys abortista ennen, tosin en ollut ajatellutkaan sitä niin kun ei ollut ajankohtainen itelle. Mutta ei ollut tunne että on aborttia tehtykkään koska on tunsin etten ole ollut raskaanakaan ollenkaan. Viikkoja oli pari päivää yli 6
Opiskelen sosiaalityötä joten nämä kiinnostaa, ehkä tästä voisi tehdä joskus jonkun opinnäytetyön jopa. Niin ja nyt on kunnollinen ehkäisy käytössä elikkäs hormonikierukka.
Kuinka moni vastustaja on käynyt abortissa?
38
432
Vastaukset
- sakkikekseliäälläpäällä
Ei näistä suosijan tr.ollauksista jaksa enää edes provoutua :-D
No, Oikea lasten suojelija (joita mitä ilmeisimmin kansan enemmistö) ei tietenkään käännä takkia tiukankaan paikan tullen, vaan tietää ilman tilanteitakin, ettei koskaan mukavuus tapp.aisi lapsiaan. - Tieteilijätasontrollaus
"Mulla oli abortti vuosi sitten ja uskovaiset vanhemmat jotka ei tiedä mitään."
A) vauva on siis sur.mattu.
B) avaaja ei ole uskossa vaan uskonnon vastustaja ( vihollinen omille vanhemmilleen) joka dissaa omat vanhempansakin avauksessa.
Avaaja on trolli. Seuraava. - Muotiavastustaa
Käyvät ne uskovaisetkin abortissa, eivät he sen erikoisempia ole kuin muutkaan.
Se on nyt vaan joku muoti- ilmiö vastustaa jotain, ei väliä mitä vastustaa kunhan jotain vaan vaahtoo. Toiset vastustavat eläinten syömistä ja toiset vaan ihan liikaa syömistä tai juomista. Voihan sitä sitten vastustaa työttömiä, pakolaisia ja vaikka mitä vaan ja vaihdella kohdetta elämäntilanteensa mukaan.Useimmat uskovaisetkin Suomessa hyväksyvät abortin.
Sitten on paljon niitä, jotka eivät itse tekisi, mutta ymmärtävät ja hyväksyvät jos muut tekevät.
Sitten on tietenkin näitä hurskastelijoita, jotka haluavat oman uskonsa sokaisemina määrätä kaikkien muidenkin tekemisistä.- Epäilyttää
JustJust kirjoitti:
Useimmat uskovaisetkin Suomessa hyväksyvät abortin.
Sitten on paljon niitä, jotka eivät itse tekisi, mutta ymmärtävät ja hyväksyvät jos muut tekevät.
Sitten on tietenkin näitä hurskastelijoita, jotka haluavat oman uskonsa sokaisemina määrätä kaikkien muidenkin tekemisistä.Ovatko nämä "hurskastelijat" edes oikeita hurskastelijoita, vai pelkkiä netti-häitiköitä?
- Puhutaanpasuoraan
Epäilyttää kirjoitti:
Ovatko nämä "hurskastelijat" edes oikeita hurskastelijoita, vai pelkkiä netti-häitiköitä?
Sinähän sen tiedät yhdessä jyysjyyssin kanssa kun täällä pöhisette hyvesignaloimassa päivät pitkät. Se on juuri sitä hurskastelua.
- Asiallisesti.kiitos
Puhutaanpasuoraan kirjoitti:
Sinähän sen tiedät yhdessä jyysjyyssin kanssa kun täällä pöhisette hyvesignaloimassa päivät pitkät. Se on juuri sitä hurskastelua.
Kerrohan sitten, mikä on hurskastelua, kun tunnut tietävän tarkalleen, mitä se on.
- Muka-paha-uskovainen
Asiallisesti.kiitos kirjoitti:
Kerrohan sitten, mikä on hurskastelua, kun tunnut tietävän tarkalleen, mitä se on.
"Sitten on tietenkin näitä hurskastelijoita, jotka haluavat oman uskonsa sokaisemina määrätä kaikkien muidenkin tekemisistä."
Esimerkiksi tämmöinen kommentti on hyvesignalointia eli hurskastelua.
Kommassa annetaan ymmärtää, että itse ollaan ymmärryksessä ylempänä ja moititaan uskovia siitä, että me olemme varmoja asiastamme ja haluaisimme vaikuttaa myös niihin.
Se on hyvesignaloijasta pahasta, mutta, kun hän itse sitä tekee, tai esim. poliitikko ( et tiedä monenkaan politikon maailmankatsomuksesta juuri mitään), niin se onkin sitä parempaa vaikuttamista ja ihan hienoa. Keskustelupalstalla eriävä mielipide taas teille hurskastelijoille on kauheaa alistamista ja pyrkimystä painostamiseen ja "halua määrätä muiden tekemisistä".
Tuo on juuri sitä hurskastelua.
Toki hyvesignaloijana automaattisesti vedätte tästä herneet nenuun, mutta mitään muutosta keskustelutapoihinne valitettavasti ei taida tulla. - hurskastelusta
Muka-paha-uskovainen kirjoitti:
"Sitten on tietenkin näitä hurskastelijoita, jotka haluavat oman uskonsa sokaisemina määrätä kaikkien muidenkin tekemisistä."
Esimerkiksi tämmöinen kommentti on hyvesignalointia eli hurskastelua.
Kommassa annetaan ymmärtää, että itse ollaan ymmärryksessä ylempänä ja moititaan uskovia siitä, että me olemme varmoja asiastamme ja haluaisimme vaikuttaa myös niihin.
Se on hyvesignaloijasta pahasta, mutta, kun hän itse sitä tekee, tai esim. poliitikko ( et tiedä monenkaan politikon maailmankatsomuksesta juuri mitään), niin se onkin sitä parempaa vaikuttamista ja ihan hienoa. Keskustelupalstalla eriävä mielipide taas teille hurskastelijoille on kauheaa alistamista ja pyrkimystä painostamiseen ja "halua määrätä muiden tekemisistä".
Tuo on juuri sitä hurskastelua.
Toki hyvesignaloijana automaattisesti vedätte tästä herneet nenuun, mutta mitään muutosta keskustelutapoihinne valitettavasti ei taida tulla.""Sitten on tietenkin näitä hurskastelijoita, jotka haluavat oman uskonsa sokaisemina määrätä kaikkien muidenkin tekemisistä.""
Minulle tulee tästä kommentista mieleen lähinnä fundamentalistinen suhtautuminen uskoon ja esim. aborttiin, mikä tuli ilmi Soinin tapauksen yhteydessä: kirkon ylin johto pyrkii estämään joissakin maissa (esim. Brasilia) jopa lapsen abortin - lapsen, joka on tullut raskaaksi insestin kautta.
Tällaista ei onneksi ole Suomen maassa, ja "hurskastelu" onkin jotakin hyvin paljon lievempää. Hurskastelu on minusta oman itsen ylentämistä muiden yläpuolelle perusteetta. - HäirikköVainOn
Epäilyttää kirjoitti:
Ovatko nämä "hurskastelijat" edes oikeita hurskastelijoita, vai pelkkiä netti-häitiköitä?
Juu, kyllä ne ovat vain nettihäiriköitä. Oikeat uskovaiset eivät ole tuomitsevia ja noin mustavalkoisia katsantokannaltaan kuin tämä nettihäirikkö. Itse en ole uskovainen, mutta tunnen uskovia ihmisiä ja he ovat ihan ok-tyyppejä. Tämä nettihäirikkö pilaa uskovaisten ihmisten maineen. Hän on yksinkertaisesti joko hyvin sairas tai haluaa kierosti näytellä uskovaa, että ihmiset kääntyisivät uskovaisia ihmisiä vastaan.
- netissä.häiriköinti
HäirikköVainOn kirjoitti:

Minunkin mielestä nämä tyypit (vai onko heitä vain yksi) ovat nettihäiriköitä. Heitä on kaikilla palstoilla.
Kummisetäni on pappi ja uskovaisesta perheestä kotoisin. Hän ei koskaan ole tuominnut ketään, vaan aina suvainnut myös ihmisiä, jotka eivät usko ollenkaan. Ja hän on osoittanut myös omalla käytöksellään olevansa vain tavallinen kuolevainen (tehnyt "syntiäkin"). Muka-paha-uskovainen kirjoitti:
"Sitten on tietenkin näitä hurskastelijoita, jotka haluavat oman uskonsa sokaisemina määrätä kaikkien muidenkin tekemisistä."
Esimerkiksi tämmöinen kommentti on hyvesignalointia eli hurskastelua.
Kommassa annetaan ymmärtää, että itse ollaan ymmärryksessä ylempänä ja moititaan uskovia siitä, että me olemme varmoja asiastamme ja haluaisimme vaikuttaa myös niihin.
Se on hyvesignaloijasta pahasta, mutta, kun hän itse sitä tekee, tai esim. poliitikko ( et tiedä monenkaan politikon maailmankatsomuksesta juuri mitään), niin se onkin sitä parempaa vaikuttamista ja ihan hienoa. Keskustelupalstalla eriävä mielipide taas teille hurskastelijoille on kauheaa alistamista ja pyrkimystä painostamiseen ja "halua määrätä muiden tekemisistä".
Tuo on juuri sitä hurskastelua.
Toki hyvesignaloijana automaattisesti vedätte tästä herneet nenuun, mutta mitään muutosta keskustelutapoihinne valitettavasti ei taida tulla."Kommassa annetaan ymmärtää, että itse ollaan ymmärryksessä ylempänä ja moititaan uskovia siitä, että me olemme varmoja asiastamme ja haluaisimme vaikuttaa myös niihin."
Eikö uskovaiset muka pidä itseään hurskaina?
Hyvä on jollette pidä, sillä sitä ette todellakaan oikeasti ole.
.
hurskas
1. usk. jumalinen, harras, oikeamielinen, puhdassydäminen. Hurskas ihminen. Hurskaat teot.
- Kielitoimiston sanakirja -- Kun-on-vähän-annettu
JustJust kirjoitti:
"Kommassa annetaan ymmärtää, että itse ollaan ymmärryksessä ylempänä ja moititaan uskovia siitä, että me olemme varmoja asiastamme ja haluaisimme vaikuttaa myös niihin."
Eikö uskovaiset muka pidä itseään hurskaina?
Hyvä on jollette pidä, sillä sitä ette todellakaan oikeasti ole.
.
hurskas
1. usk. jumalinen, harras, oikeamielinen, puhdassydäminen. Hurskas ihminen. Hurskaat teot.
- Kielitoimiston sanakirja -Pitäisi hallita tämä suomenkieli, niin ymmärtäisi, että hurskas ja hurskastelija ovat toistensa vastakohdat. Olen ennenkin havainnut, ettet oikein hallitse toista kotimaista. Ei se mitään.
Jokainen taaplaa tyylillään. - Jotain-rajaa-hyveilyyn
netissä.häiriköinti kirjoitti:
Minunkin mielestä nämä tyypit (vai onko heitä vain yksi) ovat nettihäiriköitä. Heitä on kaikilla palstoilla.
Kummisetäni on pappi ja uskovaisesta perheestä kotoisin. Hän ei koskaan ole tuominnut ketään, vaan aina suvainnut myös ihmisiä, jotka eivät usko ollenkaan. Ja hän on osoittanut myös omalla käytöksellään olevansa vain tavallinen kuolevainen (tehnyt "syntiäkin").Kuka uskova on tuominnut ja missä? Ai oikein kummisetä on pappi. Sehän tekee sitten sinustakin jo melkein pätevän neuvomaan uskovia, miten tulee elää ja miten ei saa tuomita mitään jne.
Tajuatko, että kirjoittamasi " se ja se ei koskaan tuominnut"- lässytys on yhtä tuuleen huutelua?
Vastaukseksi, jos heti liität kohdan, missä on tuomittu " jotain", niin jatketaan.
Pitäisi edes sen verran ymmärtää, että ymmärtää olla hiljaa asiasta, mistä ei ymmärrä.
Voi että teidän ammattiuhriutujien kanssa on kestämistä. - Ei-asiaa-mensaan-tällä
HäirikköVainOn kirjoitti:
Juu, kyllä ne ovat vain nettihäiriköitä. Oikeat uskovaiset eivät ole tuomitsevia ja noin mustavalkoisia katsantokannaltaan kuin tämä nettihäirikkö. Itse en ole uskovainen, mutta tunnen uskovia ihmisiä ja he ovat ihan ok-tyyppejä. Tämä nettihäirikkö pilaa uskovaisten ihmisten maineen. Hän on yksinkertaisesti joko hyvin sairas tai haluaa kierosti näytellä uskovaa, että ihmiset kääntyisivät uskovaisia ihmisiä vastaan.
Hei häiriintynyt. Sinä et ole uskova koska puhut uskovista tuossa sanamuodossa.
Sinä tunnet uskovia ja ne sinun tuntemasi uskovaiset ovat ihan ok-tyyppejä, mutta minä olen nettihäirikkö?
Jos on yli 80 äo, niin näet ongelman ajattelumallissasi, kun uudelleen mietit kirjoitustasi.
Jos et näe ongelmaa, pahoittelen. - enpä.tuominnutkaan
Jotain-rajaa-hyveilyyn kirjoitti:
Kuka uskova on tuominnut ja missä? Ai oikein kummisetä on pappi. Sehän tekee sitten sinustakin jo melkein pätevän neuvomaan uskovia, miten tulee elää ja miten ei saa tuomita mitään jne.
Tajuatko, että kirjoittamasi " se ja se ei koskaan tuominnut"- lässytys on yhtä tuuleen huutelua?
Vastaukseksi, jos heti liität kohdan, missä on tuomittu " jotain", niin jatketaan.
Pitäisi edes sen verran ymmärtää, että ymmärtää olla hiljaa asiasta, mistä ei ymmärrä.
Voi että teidän ammattiuhriutujien kanssa on kestämistä."Sehän tekee sitten sinustakin jo melkein pätevän neuvomaan uskovia, miten tulee elää ja miten ei saa tuomita mitään jne."
Missä olen tuominnut uskovia? Juurihan totesin päinvastaista, ja kerroin esimerkin uskovasta ihmisestä, kummisedästäni, jota minä en tuomitse eikä hänkään tuomitse ketään.
Miten olet noin herkkähipiäinen? Suosittelen lukemaan viestini uudelleen ja kertomaan, missä kohdassa tuomitsen uskovat. - Vinkkinä
Ei-asiaa-mensaan-tällä kirjoitti:
Hei häiriintynyt. Sinä et ole uskova koska puhut uskovista tuossa sanamuodossa.
Sinä tunnet uskovia ja ne sinun tuntemasi uskovaiset ovat ihan ok-tyyppejä, mutta minä olen nettihäirikkö?
Jos on yli 80 äo, niin näet ongelman ajattelumallissasi, kun uudelleen mietit kirjoitustasi.
Jos et näe ongelmaa, pahoittelen."Sinä tunnet uskovia ja ne sinun tuntemasi uskovaiset ovat ihan ok-tyyppejä, mutta minä olen nettihäirikkö?"
Viestisi eivät ole asiallisia. Ne ovat epäkorrekteja ja hyökkääviä. Ja
tämä ei liity siihen, oletko uskova, vai et.
Muuta tyyliäsi hieman, niin kanssasi on helpompi keskustella. - Sopu-on-parempi
enpä.tuominnutkaan kirjoitti:
"Sehän tekee sitten sinustakin jo melkein pätevän neuvomaan uskovia, miten tulee elää ja miten ei saa tuomita mitään jne."
Missä olen tuominnut uskovia? Juurihan totesin päinvastaista, ja kerroin esimerkin uskovasta ihmisestä, kummisedästäni, jota minä en tuomitse eikä hänkään tuomitse ketään.
Miten olet noin herkkähipiäinen? Suosittelen lukemaan viestini uudelleen ja kertomaan, missä kohdassa tuomitsen uskovat.Suosittelen minäkin. Luepa uudelleen ajatuksella mitä kirjoitin, niin joudut ottamaan sanoissasi pakkia. Suorasukainen tyyli tulee siitä, että uskova on teille lähtökohtaisesti paha tyyppi, jota yleensä kuorossa morkataan vaikka mistä. Milloin on "jotain" tuomittu, vaikkei oikeasti olekaan, milloin on yritetty pakottaa toisia elämään, kuin itse elän jne. Ja kaikki tämä keskustelupalstalla jonka tarkoitus on keskustelu, eli ei ole tarkoituskaan olla joo joo- kuoro.
Sitten alatte kutsumaan toista nettihäiriköksi, koska en ole ok-tyyppinen uskova. Jos minä uskottomilta ottaisin ohjeita uskossa elämiseeni, niin en enää olisi uskova jne. Ei minulla ole mitään tarvetta eikä halua pakitella kenenkään maailmaa seuraavan toiveiden mukaiseen elämään takaisin.
Kyllä metsä vastaa "äkäisesti" takaisin, jos sinne "äkäisesti" huutaa.
Ei ole tarkoitus haastaa riitaa. Se ei rakenna ketään eikä mitään. Yritetään pysyä asialinjalla kaikki. - HärikköVainOn
Ei-asiaa-mensaan-tällä kirjoitti:
Hei häiriintynyt. Sinä et ole uskova koska puhut uskovista tuossa sanamuodossa.
Sinä tunnet uskovia ja ne sinun tuntemasi uskovaiset ovat ihan ok-tyyppejä, mutta minä olen nettihäirikkö?
Jos on yli 80 äo, niin näet ongelman ajattelumallissasi, kun uudelleen mietit kirjoitustasi.
Jos et näe ongelmaa, pahoittelen."Hei häiriintynyt. Sinä et ole uskova koska puhut uskovista tuossa sanamuodossa.
Sinä tunnet uskovia ja ne sinun tuntemasi uskovaiset ovat ihan ok-tyyppejä, mutta minä olen nettihäirikkö?
Jos on yli 80 äo, niin näet ongelman ajattelumallissasi, kun uudelleen mietit kirjoitustasi.
Jos et näe ongelmaa, pahoittelen. "
- - -
Sinä, jolla ei ole mensaan asiaa.
Et sitten osaa raukka edes lukea. Minähän kirjoitinkin, että "itse en ole uskovainen". Missä "sanamuodossa" uskovista kirjoitin? Minä kirjoitin, että uskovat ovat ok-tyyppejä ja tapaan nyt netissä kahelin, joka on muka uskova tai sitten vaan tosi sairas.
Taidat oikeasti olla niitä saatananpalvojia ja haluat mustamaalata uskovaisia ihmisiä nettihäiriköinnilläsi?
Sinun älykkyysosamääräsi jää siis alle tuo 80, kun lukemisen ymmärtäminenkin on olematonta? Minulla se onkin ÄO 146. Siksi minusta ei voi tullakaan uskovaista. Revi siitä. :D Kun-on-vähän-annettu kirjoitti:
Pitäisi hallita tämä suomenkieli, niin ymmärtäisi, että hurskas ja hurskastelija ovat toistensa vastakohdat. Olen ennenkin havainnut, ettet oikein hallitse toista kotimaista. Ei se mitään.
Jokainen taaplaa tyylillään.Totta ihmeessä ymmärän eron. Abortinvastustajat ovat nimenomaan tekohurskaita eli hurskastelijoita.
- abortoitavia_kaikki_
...tai ainakin steriloitavaa sakkia, ettei typeryys lisäänny.
Yhdelläkän abortin vastustajalla ei ole kokemusta miltään tasolta tuosta pikku operaatiosta. Mikä on hyvin hyvin valitettava seikka!- Normi-keskusteluako
Onko tämä teidän abortinsuosijoiden mielestä sitä ei-hyökkävää ja asiallista keskustelua?
Abortin vastustajat pitäisi tappaa eli abortoida tai ainakin steriloida, tämän kommentoijan mielestä.
Kertokaapa, miten noin yleisesti ottaen itse lähestyisitte minua kommentilla, jos kirjoittaisin jotain noin sekopäistä toisten tappamisesta tai steriloinnista?
Teillä on kaksois-standardit asiallisesta keskustelusta. Miksi niin? Eikö hävetä? - voinyyhkyti
Ja nämä m . . . an him.okit sitten itekee krokotiilinkyyneliä kun joku vastustaja kehtaa kertoo tiettyjä kurjia tosiasioita, vastata samalla mitalla herjoihin ja kehottaa näiden tekopyhistelijöiden alottaan sen "liikaväen eliminoimisen" ihan itsestä..
"tuosta pikku operaatiosta."
Valitettavaa että harva suosijakiihko ymmärtää tehdä "pikku (jälkiabortti -) operaatiota" itselleen.
"Teillä on kaksois-standardit asiallisesta keskustelusta. Miksi niin? Eikö hävetä? "
Moni on huomannut jo aikaa sitten että näiden tr.aumojaan parantelevien seco räyh.ien kanssa asiakeskustelun yritys on täysin tuhoontuomittua.. parasta siis vain antaa takasin sitä samaa mitä ryhtyvät aina ihan itse tilaamaan. voinyyhkyti kirjoitti:
Ja nämä m . . . an him.okit sitten itekee krokotiilinkyyneliä kun joku vastustaja kehtaa kertoo tiettyjä kurjia tosiasioita, vastata samalla mitalla herjoihin ja kehottaa näiden tekopyhistelijöiden alottaan sen "liikaväen eliminoimisen" ihan itsestä..
"tuosta pikku operaatiosta."
Valitettavaa että harva suosijakiihko ymmärtää tehdä "pikku (jälkiabortti -) operaatiota" itselleen.
"Teillä on kaksois-standardit asiallisesta keskustelusta. Miksi niin? Eikö hävetä? "
Moni on huomannut jo aikaa sitten että näiden tr.aumojaan parantelevien seco räyh.ien kanssa asiakeskustelun yritys on täysin tuhoontuomittua.. parasta siis vain antaa takasin sitä samaa mitä ryhtyvät aina ihan itse tilaamaan.»Valitettavaa että harva suosijakiihko ymmärtää tehdä "pikku (jälkiabortti -) operaatiota" itselleen.»
Ja taas kerran abortinvastustaja suosittelee ihmisten tappamista. Juuri tämä erottaa heidät ihmis-, ja samalla lapsirakkaista ihmisistä.- luetunymmärryshukassavai
JustJust kirjoitti:
»Valitettavaa että harva suosijakiihko ymmärtää tehdä "pikku (jälkiabortti -) operaatiota" itselleen.»
Ja taas kerran abortinvastustaja suosittelee ihmisten tappamista. Juuri tämä erottaa heidät ihmis-, ja samalla lapsirakkaista ihmisistä.Sitä vaan saa edelleen mitä on tilannu... mitäs muutakaan loogisemmin _muiden_ (eli viattomien lasten ja niitä suojelevien) tapp.amista suosittaville vois suosittaa? Mutta mitäs muutakaan suosijakiihko osais kun itkee joka välissä marttyyrinkyyneliään jäätyään kiinni tekop.yhistelystä..
- minäoleneriasia
Jopa minä tunnen kaksi kiihkeää abortin vastustajaa jotka käänsivät takkinsa kun tuli vahinko omalle kohdalle.
Sain niellä silmittömän raivonpuuskan kun selvisi että minulle on tehty abortti.
Ei pitäisi sanoi koskaan, ei koskaan. Saattaa kolahtaa omaan nilkkaan.- Uskotaan.uskotaan
Kummin kaiman anopin veljenpojan tyttären tytär ja sen koulukaveri kauppaopistosta?
- eipäkolise.ei
No minäpä sanon koska TIEDÄN vaan etten koskaan tekis mukavuusaborttia :-)
- Tuu-ticki
Muistattekos sen iholla sarjan jossa oli joku uskovainen tyttö. Hänhän oli tullut raskaaksi ja äiti oli sitten suositellut aborttia. kertoi siinä sarjassa asiasta. Ei kai uskovaisuus ole sama aina kuin abortinvastaisuus. Kai uskovaisiakin on monenlaisia. Ja oli täälläkin suomi24:ssä kirkko kuulolla -pappeja ja työntekijöitä jotka ei ainakaan tuominneet.
- OnnijaOnnettomuus
Pystyn nyt vasta kirjoittamaan tästä. Minä olin kai lähinnä vastustaja koska raskaaksi tulo on mulla hankalaa miehestä johtuen. Niin että jokainen raskaus olisi enemmän kuin toivottu. Olen 33v ja naimisissa kohta viim. 11 v. En ollut kuvitellut että aborttiin tulen päätymään varsinkin kun yritettiin lasta niin kauan ja kävi niin. Sikiöllä todettiin hermostoputken sulkeutumishäiriö. Tästä on nyt 7 vuotta. Pitkään harkittiin, ja itkettiin ja onneksi sairaalassa oltiin tosi ymmärtäväisiä meitä kohtaan. Vaikeinta oli puhua sukulaisille ja perheelle, kun oli perheiden ekasta lapsenlapsesta kyse. Saimme keskusteluapua sairaalasta ja muualtakin tukiryhmistä. Emme vain olisi kestäneet raskauden loppuunkaan saakka kun näimme ultrassa miten pahasta asiasta oli kyse. Otin asian raskaammin kuin mies. Mutta raskaimmin tän otti oma äitini. En siksi halunnut nähdä sikiötä, eikä kukaan onneksi pakottanutkaan. Keskeytys tehtiin siis lääkkeellisenä. Tulin kuitenkin ihme kyllä uudelleen raskaaksi, vaikka pelottikin koko ajan että käykö taas huonosti. Maha oli sekaisin aina ultraan mennessä. Mut meillä on nyt terve ja iloinen ja lahjakas 5 v tyttö. :-) En uskaltanut luottaa koko raskausaikana että sikiö on terve, sellanen kauhu jäi. Ja jonkun kehitysvamman pelko jäytää edelleen joka neuvolakäynnillä. En jotenkin halunnut luoda oikein yhteyttä enää sikiöön vaan vasta synnytyksessä "tutustuin" nyyttiini. Kun viimein uskalsi. Lisääkin saa tulla jos on tullakseen, olisi ihana saada pikkuveli- tai sisko esikolle. Mulle raskaaksi tuleminen on siis tosi hankalaa, mieheni siittiöiden laadusta johtuen. Ehkäisyä ei ole. Mulle jäi sikiön vammasta tosi pitkään pelkoja, ei niinkään abortista joka sujui ihan hyvin vaikka onkin tavallaan synnytys. Mut sain vahvan lääkityksen koska asia oli traumaattinen. Mulle kerrottiin (halusin tietää, vaikken nähdä) että sikiö "eli" vielä vaikka aivot puuttuu, eikä oma kehoni pidä enää sikiötä elossa. Lääkäri selitti että olen "keuhkosydänkone" sikiölle mutta se kuolisi synnytyksen jälkeen parin tunnin sisään, eikä sikiö ole tietoinen kun juuri ne osat aivoista puuttuu. Sikiö ei tunne tai aisti mitään vaikka olisi täysiaikainenkin. Tuntuu kummalle että tällasta tapahtuu siis että aivot puuttuu. Tapasin sitten muita samankokeneita vanhempia joiden kanssa on voitu kelata asiaa. Mutta on aivan eri asia elää tämä itse kuin lukea siitä. Ennen en ollut edes kuullut tällaisesta, olen myöhemmin lukenut paljonkin ja seurannut aborttikeskusteluakin. Sitten oli se omantunnonvapauskeskustelu. Se Tanus tms vaati että vammainen sikiö pitäisi synnyttää. Hän kertoi telkkarissa että on parempi (???) äidin pidellä epämuodostunuttakin sikiötä sylissä niin kauan että se kuolee. Kun kuuntelin tätä voin niin pahoin että oksensin. Sitäkö muka muutkin lääkärit haluaisi? Ei voi olla todellista? Olisin kuollut itse jos mut olis tähän pakotettu. Olen tosi herkkä kaikelle tällaselle ja jo tavallisen synnytyksenkin kokeminen on mulle tosi iso kynnys vaikka se meni kaikinpuolin hyvin, epiduraalit onnistu, 7 h kesti, eikä pahoja vammoja jäänyt, oli kuitenkin positiivinen kokemus. Oli ilmeisesti liika lyhyt aika omasta aborttikokemuksesta niin sain aika kovat reaktiot ton keskustelun aikana. Ymmärrän että lääkäri katsoo asiaa rauhallisemmin ja on tottunut useisiin tapauksiin, kun se ei koske itseä. Se on työtä vain lääkärille. Toimii lääkäri vaikka kuinka järkevästi pahoissakin onnettomuuksissa. Mutta jos siinä on omasta itsestä tai läheisestä kyse niil luulis että lääkärikin saa eri tunnereaktiot. Miksi tällaiseen pitäisi ihmiset siksi pakottaa!? Voisko lääkäri itse synnyttää ja pidellä omaa veristä ja aivotonta sikiötä sylissä oli se kuinka pahasti epämuodostunut hyvänsä? Ihan järkkyä puhetta lääkäriltä. Ei mitään järkeä tässä. Tajusin että jokaisella on omanlainen tilanne eikä kukaan voi tietää miltä toisesta tuntuu. Tämä kriisimme kasvatti enemmän elämästä kuin tuhat elämäntaito-kurssia. Pahinta on, kun joku syyttää ja tuomitsee, vaikka ei voi ymmärtää toisen tilannetta. Minua varoitettiin moneen kertaan, että ei kannata lukea missään tapauksessa keskustelupalstoja kun tilanne oli akuutti koska keskustelupaikat on vain suosittuja pahanmielen ja mt-tapausten purkamispaikkoja. Ammattitukea saa jos ottaa vastaan. Yksin ei tarvi jäädä. Tsemppiä kaikille syksyyn. 🍂☔
- HuonostiVedit
Sosiolookikkoko se siellä multinikkaa taas?
En jaksa lukea kokonaan mutta muutamat lauseet ilmaisevat kyllä asian. - otanosaa
mutta eihän vakavien terveyssyiden abortteja tarvikaan puolustella, toisin kun itsekk.äitä mukavuus.abortteja joita kaikista noin 97%.
- Anonyymi
Olen uskovainen ja tehnyt neljä aborttia. Jeesus antaa anteeksi joka kerta joten tässä ei ole ollut mitään moraaliongelmaa. Olo vain on hieno ja paranee joka abortin myötä.
- Anonyymi
Todella "uskottavia" trolleja taas liikkeellä.. XD
- Anonyymi
Todella "uskottavia" trolleja taas liikkeellä.. XD
- Anonyymi
Todella "uskottavia" trolleja taas liikkeellä.. XD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella "uskottavia" trolleja taas liikkeellä.. XD
Ituprojektilla on sen toiminnanohjaajan mukaan noin 30 abortintehnyttä asiakasta. Luin jostain Ovat uskovaisia. Eli uskikset on hyvinkin aborttimyönteisiä omalla kohdallaan. 😆 Muita voi kyllä moralisoida.
- Anonyymi
Todella "uskottavia" trolleja taas liikkeellä.. XD
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124180MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822121Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331058Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848