Mitä syksyn ostoslistalla?

holdi

Huhtamäen arvostus alkaa olla ihan mukava 27-29 euron hintaluokassa, jos tuleville vuosille on kuitenkin luvassa kasvua. Taidan tehdä ensimmäisen oston, jota mahdollisesti täydennän 2019. Sama on Lassila Tikanojan kohdalla, pienikin kasvu riittää. Huhtamäki oli jopa 40 eurossa 2016, kun hype oli suurimmillaan. Lassilakin laskenut kohtuuhintaiseksi.

22

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tenbagger

      Tulikiveä ajattelin ostaa huomenna. Tulikiven markkina-arvo on vain 10 miljoonaa euroa ja juuri maksettiin Mondo Mineralsin kahdesta talkkikaivoksesta 500 miljoonaa euroa.

      • vuolukivijuna-meni-jo

        Sellaista rahoituspottia ei olekaan mikä Tulikiven liiketoiminnasta tekisi kannattavan.
        Tekohengittämällä ei tuottamatonta yritystä kannattavaksi sijoitukseksi saa.


    • Kivekäs

      Näyttää talkin lisäksi perinteinen kivipuolikin kasvavan Tulikivellä:
      ---
      Haemme Espoon toimipisteeseen tuotannon työntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

      Tehtäviin kuuluu keittiötasojen valmistus ja viimeistelytyöt sekä pakkaustyöt.
      Työhön opastetaan ja koulutetaan. Aikaisempi kiventyöstökokemus katsotaan hakijalle eduksi.
      Työ alkaa sopimuksen mukaan.
      Lisätietoja tehtävästä antaa tuotantopäällikkö Juha Murto, puh. 0207 636 827
      Hakemukset 28.9.2018 mennessä osoitteella:
      [email protected] TAI
      Tulikivi Oyj
      Paavo Tuononen
      83900 Juuka
      ---

    • SoapStone

      Mondo Mineralsilla on vain kaksi kaivosta, Sotkamossa ja Outokummussa. Noista on tarjottu noin 513 miljoonaa euroa, eli 257 miljoonaa per kaivos.
      https://www.mondominerals.com/company/worldwide/
      Tulikiven markkina-arvo on nyt vain 10,0 miljoonaa euroa. Nyt kannattaa miettiä, onko Tulikiven talkkiesiintymän arvo 10, 20, 30, 40 vai 50 miljoonaa euroa. Tulikiven osake tulee olemaan Helsingin pörssin seuraava 10-kertaistuja.

      TIEDOTE 25.9.2018
      ---
      Tulikivi on palkannut Initia Oy toimimaan yhtiön taloudellisena
      neuvonantajana Suomussalmen talkkiesiintymän myyntiprosessissa 24.9.2018
      alkaen.

      Toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen: Viime kuukausina tehdyt tutkimukset ja
      kassavirtamallit ovat vahvistaneet käsitystämme siitä, että esiintymä voisi
      olla hyödynnettynä kannattava. Hanke on herättänyt myös mahdollisissa
      ostajakandidaateissa ja yhteistyökumppaneissa siinä määrin mielenkiintoa,
      että yhtiö on päättänyt palkata Initia Oy:n taloudelliseksi neuvonantajaksi
      esiintymän myynnissä.
      ---

    • uppoavan-laivan-jättäjät

      Vaihtuvuus kasvaa kun työntekijät lähtevät palkanmaksukyvyltään varmempiin yhtiöihin.

    • KiitosVinkistä

      "Tulikiven markkina-arvo on nyt vain 10,0 miljoonaa euroa. Nyt kannattaa miettiä, onko Tulikiven talkkiesiintymän arvo 10, 20, 30, 40 vai 50 miljoonaa euroa. Tulikiven osake tulee olemaan Helsingin pörssin seuraava 10-kertaistuja."

      Jos talkista saadaan
      10 miljoonaa -> osake vähintään 100%
      20 miljoonaa -> osake vähintään 200%
      30 miljoonaa -> osake vähintään 300%
      40 miljoonaa -> osake vähintään 400%
      50 miljoonaa -> osake vähintään 500%

    • Nakertajaa

      Citycon on halpa, osinko korkea, kasvu vain kiven alla.

    • raharenki

      Huhtamäen lisäksi kelpaa vaikka Sampo, Fortum ja Orion pienissä erissä.

    • Göggö

      Tulikiveä nyt en kyllä missään nimessä ostaisi. Konkurssin partaalla pomppiva yhtiö, jonka ydinbisnes ollut tappiollista vuosia ja vuosia. Yksi talkkikaivoksen mahdollinen myynti tuskin Tulikiveä pelastaa, liekkö kaivoksesta saatavat rahat riittävät edes velkojen maksuun.

      Tulikiven pitäisi tuulettaa johtoaan, että firmaan uskaltaisi sijoottaa, ainakin toimitusjohtajan vaihto olisi paikallaa, on se niin heikosti firmaansa johdattanut. Harmi vaan, että nykyisen nukkehallituksen aikana Tulikiven johdossa ei tule mitään tapahtumaan.

      • HSalomaa

        Kyllä se oli Jyrki Tähtinen, joka PKC:n myynnin intialaiselle miljardöörille junaili, eikä Harri Suutari:

        25.2.14: Harri Suutari myi viimeisetkin PKC:n osakkeensa.
        7.3.14: Harri Suutari on ilmoittanut, ettei ole käytettävissä valittaessa PKC:n hallituksen jäseniä.
        1.4.15: Yhtiökokous päätti valita PKC:n hallitukseen uudelleen Jyrki Tähtisen.
        20.1.17: Intialainen miljardööri ihastui kempeleläiseen yhtiöön – 571 miljoonan euron ostotarjous sinkosi PKC:n osakekurssin 50 prosentin nousuun.

        Harri Suutari saneeraa ja Jyrki Tähtinen etsii firmalle ostajan hyvällä hinnalla. Ennen Jyrki Tähtistä kenenkään ei kannata edes miettiä Componentaa sijoituskohteena. Näyttää Jyrki Tähtinen nousseen erään tutun talkkiesiintymää kauppaavan yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, mistä Harri Suutari sai väistyä..
        https://www.tulikivi.fi/konserni/hallitus_2017


    • kauraaa

      Raision kurssi ottanut osumaa hyvä paikka hypätä mukaan, tase on rautainen.

    • gourt

      Huhtamäen hinta alkaa olla kohdillaan. Nordea on perushyvä osingonmaksaja vielä tällä hinnalla ja taitaa kohta keulia.
      Pienemmistä yhtiöistä Bittium maksaa hyvän 30c vuotuisen osingon. Ovat saaneet myytyä puhelimiaan naton sisälle, ja tulevaisuus voi olla ruusuinen. Mahdollisuudet kurssinousuun Hexin parhaat.

    • Suomenpepsico

      Olvi on yksi kotipörsän parhaista. Erinomainen talous, defensiivinen kasvava yhtiö.
      Tuntuu usein hintavalta hankkia mutta katsokaapas tasetta, velkaantumista, osinkotason kestävyyttä ja rahavirtoja. Laatuyhtiö!

    • top

      Otahan mukaan aina kuukauden nousijaosakekin. Syyskuun suurin nousija oli Tulikivi, joten sitä salkkuun. Tulikiven markkina-arvo on 10 miljoonaa euroa ja jokainen voi miettiä saadaanko Suomussalmen talkkiesiintymästä 20, 30, 40 vai 50 miljoonaa euroa. Mondo Mineralsin talkki myytiin juuri noin 500 miljoonalla Elementisille.
      Tulikivi 28,57%
      Bittium 28,36%
      Sievi Capital 23,89%
      Amer Sport 23,01%

      • Tulinenkivi

        Kovasti yrität saada ihmisiä laittamaan rahojaan uppoavaan Tulikiveen, no kukin tyylillään. Tähänkin ketsjuun olet kirjoittanut jo ainakin kolmasti....


      • Piudu

        Lisäksi vastailee toisissa ketjuissa itselleen mukamas toisena henkilönä. Onkohan tää sama kaveri kuin kauppalehden häirikkö numeronmurskaus ja mitä näitä muita nikkejä oli? Sharevillessä kirjottelee Predak nikillä.

        Jos sama henkilö niin muistelen kauppiksen palstalta lukeneeni et olis joku Tulikiven sisäpiiriin kuuluva, oliko jopa itse Tulikiven tj? Selvästi yrittää vedättää ihmisiä sijoittamaan Tulikiveen, tehnyt sitä jo pidemmän aikaa.


      • KeijoKoo

        MAHDOLLISESTI ehkä kenties toteutuvien kertaeräkauppojen tuotot eivät ole koskaan pelastaneet yhtiöitä joiden liiketoiminnalla ei ole enää mitään menestymisen edellytyksiä.

        Maailmanluokan menestyjätkään eivät paikalleen jääneinä nopeasti muuttuvassa maailmassa ole elinkelpoisia. Kaikki muistavat esim. premium-brändi Kodakin.
        Muuttuva markkina ajoi sen konkurssiin alta aikayksikön.

        En usko enkä toivo Tulikivelle käyvän samoin, mutta takkamarkkina kutistuu kutistumistaan, joten jotain radikaalia yhtiön pitää keksiä - nykyisellä liiketoimintamallilla ei hyvä hauku.


    • Suomenpepsico

      Aina, kun ajattelen, että pörssissä ei ole järkeä, käyn tällä palstalla toteamassa, että olen oikeassa.

    • Kägi

      Nordeaa lisäsiivu 8 eurolla, kyllä painettiin oikein painamalla alas ja imuroitiin osinkolappua parempaan talteen!

    • SeppoS

      Tulikiven käyttökate nousee kvartaali kvartaalilta verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kvartaaliin ja Tulikiven loppuvuosi on aina parempi kuin alkuvuosi. Hyvältä näyttää:
      Käyttökate
      Q1/16 -0,6 m€
      Q2/16 0,7 m€
      Q3/16 0,7 m€
      Q4/16 0,4 m€

      Q1/17 -0,4 m€
      Q2/17 0,8 m€
      Q3/17 0,8 m€
      Q4/17 0,5 m€

      Q1/18 -0,2 m€
      Q2/18 0,9 m€

      Tulikiven rahavirta keskimäärin kvartaaleittain vuosina 2004-2018:
      Q1 -0,43 m€
      Q2 1,07 m€
      Q3 0,64 m€
      Q4 3,58 m€

      Tuohon päälle Talc-nimimerkin kertoma 'Elementis kertoi keskiviikkona 3.10.18, että sen sijoittajat olivat hyväksyneet sopimuksen ostaa Mondo Minerals.' Tuo tarkoittaa sitä, että nyt Mondo Mineralsin kauppa on nyt sinetöity ja Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän kauppa saadaan vihdoinkin sinetöityä. Tulikiven markkina-arvo on vain 10 miljoonaa euroa. Saadaanko Suomussalmen talkkiesiintymästä 20, 30, 40 vai 50 miljoonaa euroa?

      • Loppulaukka

        Tulikiven tappiokierre tulee syvenemään rajusti, eikä sitä kertaeräluonteiset rahoitusruiskeet muuttaisi.
        Rakentamisen sykli on kääntynyt, josta osoituksena esim. rakentaja Lehto Group joutui antamaan tulosvaroituksen 19.10.; osakekurssin syöksy miltei 30 prosenttia.
        Jo aiemminhan YIT ja SRV ovat kompuroineet rajusti.

        Tulisijojen vähäisestä kaupasta on siis jäljellä enää rippeet, joten Tulikiven kohtalo on ilman täydellistä strategia-muutosta sinetöity.
        Takkabisnes on menneen talven lumia.


    • Perjantai26.10

      4.1.06 Tulikivi investoi tehdaslaajennukseen Juuassa, 5 M€ (2095 m2)
      3.4.06 Tulikivi osti Kermansaven, 13,1 m€

      Vuosi, investoinnit (m€), poistot (m€)
      2006 24,1 5,2
      2007 5,3 5,7
      2008 2,9 5,7
      2009 2,1 5,5
      2010 3,4 4,7
      2011 4,9 4,2
      2012 2,7 4,3
      2013 1,6 3,9
      2014 2,4 3,5
      2015 1,1 3,3
      2016 1,3 2,5
      2017 1,5 2,1
      Q1-Q2/2018 0,7 0,9

      Vuonna 2017 Tulikiven investoinnit olivat 1,5 miljoonaa euroa ja poistot 2,1 miljoonaa euroa. Poistoja oli 0,6 miljoonaa euroa enemmän kuin investointeja. Vuosina 2007-2017 investointeja on ollut 29,2 miljoonaa euroa ja poistoja 45,5 miljoonaa euroa, joten poistoja on ollut 16,3 miljoonaa euroa enemmän kuin investointeja. 3.4.2006 Tulikivi osti Kermansaven 13,1 miljoonalla ja nyt vihdoin tuo on saatu poistettua ja pystytään näyttämään tuotakin kautta parempaa tulosta.

      Viiden päivän kuluttua (pe 26.10.18) julkaistaan Tulikiven Q3/18-osavuosikatsaus, jolloin tämä poistoasiakin aukeaa myös suurelle yleisölle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe