Työkaverille

En olisi uskonut tänne kirjoittavani. Kuitenkin haluan päästää tätä jonnekin ulos itsestäni.

Käsittääkseni olemme molemmat tällä hetkellä vapaita. Tahtoisin kertoa sulle kaikki ajatukset ja tunteet joita olet saanut minussa heräämään. Ajoittain ne asiat (koska tämä on jatkunut jo liian kauan) saavat minut ärtyneeksi, jonka oletkin huomannut, mutta et tiedä mistä se johtuu. Osin se johtuu siitä että en ole varma sinusta, tai siitä mitä tunnet. Omat tunteeni ovat sen verran voimakkaat että on välillä hankalaa olla lähelläsi kun pistät kaiken vitsiksi. Ja silti haluaisin olla lähelläsi koko ajan.
141223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tunnen samaa erästä miestä kohtaan. Luulen toki etta hän on varattu ja hän vaikuttaa tosi suuttunut minulle...

Äänestä
  • Miksi hän vaikuttaa suuttuneelta?

    Äänestä

  • Kysynvaan kirjoitti:

    Miksi hän vaikuttaa suuttuneelta?

    Välttelee. Ehkä ja luultavasti siksi koska haluaa minun ymmärtävän että ei ole kiinnostunut. Ymmärrän kyllä. En vain mahda mitään tunteilleni.

    Äänestä

  • Sama tilanne täällä. En tiedä, vaistoan hyvin tunnetiloja. Normaalit välit meillä ei ole. Tuntuu koko ajan että olen onnistunut suututtamaan sut. Mitään en ole sulle tehnyt.

    Äänestä

  • Giskis kirjoitti:

    Sama tilanne täällä. En tiedä, vaistoan hyvin tunnetiloja. Normaalit välit meillä ei ole. Tuntuu koko ajan että olen onnistunut suututtamaan sut. Mitään en ole sulle tehnyt.

    Niin. Mitään et ole tehnyt. Puhut kaikille muille paitsi minulle. Joskus moikkaat ja joskus olen vain ilmaa sinulle. Itse asiassa olen vain ilmaa sinulle. Mutta miksi pitää koko ajan sitten seurata ilmaa ja katsoa minuun päin? Tätä en ymmärrä. Onko mun reaktiot niin hauskoja vaan. Nå kiva jos pystyn viihdyttämään sinua mun tunteilla.

    Äänestä

  • kohtalotoveri kirjoitti:

    Kappasvain.. joku muukin kokeesamanlaista,kuin itsekoen erään suunnalta. Aina ohi kulkiessaan katsoo mua. Jos juttelee jonkun toisen kanssa ja vaikkakävelen ohi, niin katselee muasuoraan silmiin, vaikka edelleen juttelee toiselle enkä liity asiaan mitenkään. Kuitenkaan ei osaa esim. tervehtiä, ellen itse tervehdi ensin. Kahden olemista selvästi välttelee, vaikka joskus osasi kahden jutella niitä näitä. Enpä ole sen enempää jaksanut miettiä mikä on, mutta normaalia ei ole...

    Äänestä

  • mämies kirjoitti:

    Hän on varmasti ihastunut.

    Omalla kohdallani pitää kyllä myöntää että mun ihastus on varmaan eniten omassa päässäni koska en tunne täta henkilöä. Mutta haluaisin oppia tuntemaan...

    Äänestä

Onko varmasti vapaa ei vankilassa enää?

Äänestä

Miehelle?

Äänestä
  • Kyllä, naiselta.

    Äänestä

  • LäheinenTyökaveri kirjoitti:

    Kyllä, naiselta.

    Milloin näitte viimeksi?

    Äänestä

  • työkaveri kirjoitti:

    Milloin näitte viimeksi?

    Keskiviikkona näimme viimeksi.

    Äänestä

hyvähän teidän on kun ootte läheisiä työkavereita ja puhutte päivittäin
mutta jos olisitte vain samassa toimistossa ja työt ihan erilaiset

Äänestä
  • NIinpä. Ei siinä paljon tutustuta eikä lähestytä :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LäheinenTyökaveri kirjoitti:

En olisi uskonut tänne kirjoittavani. Kuitenkin haluan päästää tätä jonnekin ulos itsestäni.

Käsittääkseni olemme molemmat tällä hetkellä vapaita. Tahtoisin kertoa sulle kaikki ajatukset ja tunteet joita olet saanut minussa heräämään. Ajoittain ne asiat (koska tämä on jatkunut jo liian kauan) saavat minut ärtyneeksi, jonka oletkin huomannut, mutta et tiedä mistä se johtuu. Osin se johtuu siitä että en ole varma sinusta, tai siitä mitä tunnet. Omat tunteeni ovat sen verran voimakkaat että on välillä hankalaa olla lähelläsi kun pistät kaiken vitsiksi. Ja silti haluaisin olla lähelläsi koko ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu