Riihimäen kokoomus on saanut oman ehdokkaansa eduskuntavaaleihin 2019, mikä on hyvä asia.
kokoomuksella eduskuntavaaliehdokas
onneksiolkoon
21516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
nimi!!!
Aino Närkki.
Ei ole salaisuus. Ihan on jo julkista tietoa, jonka kokoomuksen sivuilta luin
Pääasia, ettei ole Janne Kataja.
Eihän vassari voi olla kokoomuksen ehdokas, vaikka kuuluukin leijoniin.
Onnex tuntematon suuruus ei voi tehdä suurta vahinkoa.
Kokoomus tekee aina vahinkoa.
Ilman kokoomuslaisten työntekoa ja verotuottoa sinäkään et tänne kirjoittelisi.
Päivän naurut 😂😂
Oikeassa olet.
Juuri näin. Antti Rinne tulee olemaan Suomen pelastaja.
Tämä upporikas ammattiyhdistysmies tietää miten rahaa käsitellään.
Kojamon ja SAK:n leireissä bisnesmiehen taidot hankkinut.
Kateus on kokoomuslainen ominaisuus, kun ei itse menesty, niin ei kukaan muukaan saa menestyä.
Oikein sanottu. Kokoomus arvostaa työntekoa. Elävät toisten tekemästä työstä. Ja mitä veronmaksuun tulee, niin olen saanut käsityksen, että verottaja on heille pahin vihollinen. Riittää kun tekee hyväntekeväisyyttä. Jos äänestät kokoomusta on tulevaisuus kokomusta.
Harvassapa olisi työpaikat ilman kokoomuslaisia.
Koko musta (kok) ei ole mikään Suomen elinehto.
Papereita pyörittämällä Suomi ei elä.
Suomi nousisi,kun saataisiin kokoomuslaisetkin tekemään työtä.
Ei kokoomuslaisten tarvitse tehdä töitä kun on käsi muiden taskussa.
Osalla ilman omaa panostusta hankittu omaisuus (peritty), aiheuttaen sen, että pitää syylllistää kaikki yhteiskunnan heikompiosaiset siivestäjiksi ja näille ihmisen kiusankappaleille hyväntekijät antavat suuresta armosta työtä, millä he eivät sitten tyhmyyttään tule toimeen.
Mitenkäs+ne+prosentit+menikään...
90+%+maapallon+varallisuudesta+omistaa+5+%+ihmisistä.+On+arvioitu,+että+jos+varat+jaettaisiin+tasan+kaikille,+muutaman+kymmenen+vuoden+päästä+tilanne+olisi+tasa+sama.
Aino Närkin kohdalla -juna meni jo-onneks.
Kerää paikallisten kokoomusjäärien äänet-ei läpimenomahdollisuutta.
Eiks Riihimäeltä muita kok vaikuttajia löydy,kuin eläkeläisiä tai lähiaikoina eläköityviä.
Aino Närkki pistänyt rippikoulukuvansa ehdokas esitteeseen.
Sehän oli vanha ämmä,kun näin luonnossa.