Matka Kiinaan

Heidi

Olen opiskelija, jolla ei tosiaankaan ole suurta budjettia käytössään. Säästän vuoden ennen kuin pystyn matkustamaan. Matkakohteena on osa Kiinaa. Mahdollinen matkareitti: Ensin lento Beijingiin, sieltä Air China:lla Sanghaihin, josta junalla Wuhaniin. Olen kuullut, että eri vuodenaikoina lennot voivat olla hyvinkin edullisia. Haluaisin matkustaa toukokuussa (siis ensi vuonna). Käsittääkseni Air China:n lennot ovat tosi edullisia, joten eniten kiinnostaa lento Suomesta Kiinaan. Toki voin jättää Shanghain väliin tällä kerralla, jos joku tietää hyvän systeemin Pekingistä Wuhaniin siirtymiseen.

Varsinaisesti haluaisin kuulla muitten matkailijoitten kokemuksia ja saada tietoa asioista, joita minun on mahd. otettava huomioon (raha, majoitus, shoppailu yms.) Miten hyvin pärjää englannilla? En ehkä ehdi opiskella riittävästi kiinaa (vaikka olenkin aloittanut jo kielen opiskelun).

Lisäksi haluaisin linkkejä halpojen lentoyhtiöiden sivuille.

8

1110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rzz

      Ainakin Pekingissä liikkuminen ja syöminen on halpaa. Bussit 1 yuanin, ruoka keskimäärin 20-50 yuonia, taksien lähtöhinta on 10yuania.
      Itsekin olen matkustamassa Kiinaan joko syys-marras välillä tai ensi vuonna maalis-touko välillä. Noin 3-4 viikon matkaa sunnittelen ja noin neljässä-viidessä kaupungissa olisi tarkoitus käydä.

      Lentäminen paikasta toiseen on helppoa, mutta itse suosisin junia, jotka ovat halvempia.

      Pekingissä pärjää englannilla kohtalaisesti. Nuoret puhuvat suhthyvää englantia ja jotkin kauppiaat myös. Taksikuskit eivät oikein puhu, eikä kaikissa pienemmissä ravintoloissa sanakaan.
      Joten parasta on ottaa fraasikirja mukaan, ongelmat selviää parhaiten sillä.
      Parhaimmat shoppailupaikat ovat Yashow ja Hongqio marketit ja muista tingata vähintään puolet hinnasta pois.

      • Heidi

        Kiitos vastauksestasi! Olin melkein luopunut toivosta. :)
        Kävin ostamassa fraasisanakirjan (matkailijoille) ja sillä varmaan pärjää. Opiskelen nyt kiinaa muutaman kiinalaisen opiskelijan ja opettajan avulla. Hieman hankalaa, sanoisin, mutta kannattavaa. :)


      • matkaaja
        Heidi kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi! Olin melkein luopunut toivosta. :)
        Kävin ostamassa fraasisanakirjan (matkailijoille) ja sillä varmaan pärjää. Opiskelen nyt kiinaa muutaman kiinalaisen opiskelijan ja opettajan avulla. Hieman hankalaa, sanoisin, mutta kannattavaa. :)

        Joo, kiinan kieli on vaikeata. Muutamalla kiinalaisella nuorella oli hauskaa, kun yritin sanoa tiettyjä sanoja. Ja sit annoin samalla mitalla takaisin ja pistin ne puhumaan suomea :)
        No, miten matkasuunnitelmat sujuu?


      • Heidi
        matkaaja kirjoitti:

        Joo, kiinan kieli on vaikeata. Muutamalla kiinalaisella nuorella oli hauskaa, kun yritin sanoa tiettyjä sanoja. Ja sit annoin samalla mitalla takaisin ja pistin ne puhumaan suomea :)
        No, miten matkasuunnitelmat sujuu?

        Matkasuunnitelmat sujuvat kulttuuria opiskellessa. :)
        Kiinan kielen opiskelu on vaikeaa. Jo pelkkä ääntäminen on vaikeaa ja kirjoituksen opettelu onkin jo lähes mahdotonta. Tulin juuri Chinese Culture:n tunnilta. Huomaan, että Kiina on muuttunut niin nopeasti viimeisten vuosien aikana, etteivät kirjojen tiedot ole kovin ajantasaisia. Netistä voisi yrittää saada jotain irti.


    • qwerty

      Nyt ois Stocmannilla lentolippuja erikoistarjouksessa. Hesa - Peking jotai 500, että ei ole enää paha.

      • Heidi

        Kiitos vaivannäöstäsi! :)
        Hieman on liian aikaista hankkia lippuja kun matka-ajankohta on kuitenkin reilun vuoden päästä. Edullisen hinnan vuoksi harmittaa kun en ole lähdössä nyt.


    • Mikael

      Olen itsekin lähdössä mahdollisesti vuoden
      päästä Kiinaan.Suunnitelin matkaavani
      junalla Shanghai-Wuhan-Guilian ja takaisin
      Shanghaihin.Myös Peking-Wuhan-Guilian voisi
      olla mahdollinen reitti.Jos tarvit seuraa
      junamatkalle,ilmoittele.Puhun kohtalaisesti
      englantia mutta kiinaa en varmaan itsekään
      vuodessa ehdi kummoisesti oppia..
      [email protected]

      • Heidi

        Varmaan kirjoitan. :)
        Olen lähdössä erään kaverin kanssa, mutta kai kolme on parempi kuin kaksi. Minulla on ystäviä Wuhanissa, joten sinnepäin olen menossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      180
      2065
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      162
      1791
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1746
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1493
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      158
      1274
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      56
      1224
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      59
      1022
    8. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      70
      949
    9. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      27
      942
    10. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      919
    Aihe