kastekäsitys

kysyjä_

aiheesta on saatettu keskustella aiemminkin, mutta voisiko joku asiallisesti kertoa minulle mitä eroa on lestadiolaisella ja luterilaisella kastekäsityksellä?

29

1028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lyhyesti

      kaste ei VL:ien mukaan pelasta, joten esimerkiksi kastamaton lapsi ei joudu kadotukseen. Miksi näin?

      Jeesus opetti että lasten kaltainen on taivasten valtakunta. Hän myös opetti eripaikoissa raamattua, kuinka kaste ei ole tie autuuteen. Hän myös itse otti kasteen vastaan, vaikka ei hänen pelastumisen takia olisi sitä tarvinnut. Hän kuitenkin opetti kuinka kaste on uskovaisellekin tärkeä vahvistus.

      Siis kastamattomalla lapsella on lapsenusko, joka riittää pelastukseen. Niin kauan kuin lapsi ei synnistä mitään tiedä, on hän viaton ja taivaskelpoinen. Silti vl:t pitävät kastetta suuressa arvossa.

      Jos haluat lukea ko.tapaukseen liittyen koskettavan runon niin etsi käsiisi kirjailija-rovasti Niilo Rauhalan runo, jonka nimi oli jotenkin " Oliko lapseni enkelin tuttu? "

    • O.M

      Paneutumatta tarkemmin Martti Lutherin (kiistanalaiseen?) kantaan asiaan, ero on seuraava:

      vl:t
      - kasteelle mennään puhtaana (ensin parannus, sitten kaste)
      - kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa
      - kasteessa ei saada syntejä anteeksi
      - uskovan tulee kastaa lapsensa ja kasvattaa heitä Jumalan seurakunnan yhteyteen
      - kastamaton vauva (tai abortoitunut sikiö) pelastuu syntisenä, mutta vanhurskaana Kristuksen koko ihmissukua koskeneen sovitustyön tähden

      kirkkoluterilaiset
      - kasteessa saa synnit anteeksi
      - kasteessa ihminen liitetään Kristuksen seurakunnan yhteyteen
      - kastamaton vauva joutuu perisyntisenä kadotukseen
      - jos vauvan pelätään kuolevan, hänelle on viipymättä toimitettava hätäkaste vauvan sielun pelastamiseksi

      Kaikki lestadiolaiset eivät jaa vl:ien kantaa (pappiseriseura).

      • väärää tietoa!

        " kasteelle mennään puhtaana (ensin parannus, sitten kaste) "

        ?? Mitä IHMETTÄ ??

      • O.M
        väärää tietoa! kirjoitti:

        " kasteelle mennään puhtaana (ensin parannus, sitten kaste) "

        ?? Mitä IHMETTÄ ??

        Ensin tehdään parannus ja sitten ihminen kastetaan. Niinhän tapahtui Paavalille, vanginvartijalle, Korneliukselle jne. Lapsi on lapsenuskossa, joten hänen ei tarvitse tehdä parannusta.

        "Puhtaana" on tietysti ongelmallinen näkökanta. Uskovainen ihminen pelastuu kaksiosaisena, syntisenä mutta vanhurskaana. Vanha osa, liha, ei puhdistu koskaan vaan uskovainen ihminen kantaa lihan saastaisuuksia mukanaan hautaansa saakka.

        Raamatunkohtia aiheeseen liittyen:

        Ap.t.9:

        "17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
        18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin."

        Ap.t.10:

        "44. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
        45. Niin ne uskovaiset ympärileikkauksesta, jotka Pietarin kanssa tulleet olivat, hämmästyivät, että pakanainkin päälle Pyhän Hengen lahja vuodatettiin.
        46. Sillä he kuulivat heidän kielillä puhuvan ja Jumalaa ylistävän. Niin vastasi Pietari:
        47. Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta?
        48. Ja hän käski kastaa heitä Herran nimeen. Silloin he rukoilivat häntä siellä muutamia päiviä viipymään."

        Ap.t.16:

        "31. Mutta he sanoivat: usko Herran Jesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huonees autuaaksi tulee.
        32. Ja he puhuivat hänelle Herran sanaa ja kaikille, jotka hänen huoneessansa olivat.
        33. Ja hän otti heidät sillä hetkellä yöstä tykönsä ja pesi heidän haavansa, ja hän kohta kastettiin ja kaikki hänen perheensä,"

        Simon-noitaan uskoneet eivät saaneet Pyhää Henkeä, vaikka he uskoivat apostolien sanaan ja kastettiin, Ap.t.8:

        "5. Niin Philippus tuli Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristuksesta.
        6. Mutta kansa otti vaarin yksimielisesti ja visusti Philippuksen sanoista, kuullen ja nähden ne merkit, jotka hän teki:
        7. Sillä rumat henget läksivät ulos monesta, huutain suurella äänellä ja monta halvattua ja saattamatointa parani.
        8. Ja suuri ilo tuli siihen kaupunkiin.
        9. Mutta siellä oli mies, Simon nimeltä, joka siinä kaupungissa ennen noituuden virkaa piti ja oli Samarian kansan villinnyt, sanoen itsensä olevan jonkun suuren,
        10. Jota kaikki sekä pienet että suuret kuulivat, sanoen: tämä on Jumalan voima, joka suuri on.
        11. Mutta he kuultelivat häntä mielellänsä, että hän kauvan aikaa oli heitä noituudellansa villinnyt.
        12. Mutta kuin he uskoivat Philippuksen, joka saarnasi Jumalan valtakunnasta ja Jesuksen Kristuksen nimestä, niin he kastettiin sekä miehet että vaimot.
        13. Niin Simon myös itse uskoi, ja kuin hän kastettu oli, viipyi hän Philippuksen tykönä. Ja kuin hän näki ne merkit ja suuret voimalliset työt tapahtuvan, niin hän hämmästyi.
        14. Mutta kuin apostolit, jotka Jerusalemissa olivat, kuulivat Samarian Jumalan sanan ottaneen vastaan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen,
        15. Jotka, kuin he sinne tulivat alas, rukoilivat niiden edestä, että he olisivat saaneet Pyhän Hengen;
        16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)
        17. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen."

        Lapsenusko kelpaa sellaisenaan Jumalalle:

        Luuk.18:
        "16. Mutta kuin Jesus oli heitä kutsunut tykönsä, sanoi hän: sallikaat lasten tulla minun tyköni, ja älkäät heitä kieltäkö; sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
        17. Totisesti sanon minä teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, ei hän ikinä siihen tule siihen sisälle."

        Luuk.1:
        "41. Ja tapahtui, kuin Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hyppäsi lapsi hänen kohdussansa. Ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä,
        42. Ja hän huusi suurella äänellä ja sanoi: siunattu olet sinä vaimoin seassa, ja siunattu on sinun kohtus hedelmä!"

        Jer.1:
        "5. Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi."

        Jes.49:
        "1. Kuulkaat minua, te luodot, ja te kaukaiset kansat, ottakaat vaari: Herra on minun äidin kohdusta kutsunut, hän muisti minun nimeni, kuin minä vielä äitini kohdussa olin,"

      • luterilaiset
        O.M kirjoitti:

        usko, että kastamaton lapsi joutuu kadotukseen?? Minusta tuo on katolilainen käsitys, siellä tehdään hätäkasteita. Mutta ei kai luterilaisuudessa todella uskota, että vauva joutuu perisyntisenä kadotukseen. Ainakaan meidän rippipappi ei niin opettanut, vaan puhui armosta, eikä hän ollut vl.

      • antti-_

        Kristittyjen kastaminen perustuu kaksiosaiseen Jeesuksen, lähetyskäskynäkin tutuksi tulleeseen, kehotukseen; ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” -- Kaste ei tehtynä tekona anna uskoa, vaan uskolla – jonka voi vain Jumala antaa – omistetaan kasteen lupaus, eli pelastus. Kaste perustuu Jumalan käskyyn, kastamisen viran Jumala on antanut uskovaisille, ihan niin kuin muitakin virkoja, saarnaviran, pyhän hengen pappeuden yms. Kastaja on tässä Jumalan välineenä, samalla tavalla kuin Hän käyttää ihmisiä (uskovaisia) levittämään evankeliumia. Samalla tavalla kuin evankeliumin julistamisessa Jumalan Sana on uskon synnyttävä tekijä (usko syntyy Sanan kuulosta), on kasteessa pääroolissa Jumalan Sana. Se perustuu Jumalan asetukseen ja siinä Jumala on läsnä.-- On tärkeää myös käsitellä sitä elementtiä, joka kasteessa on pääosassa, eli vettä. Lutherin mukaan kastevesi ei ole sen ”jalompaa” kuin muukaan vesi, vaan koska siihen yhdistyy Jumalan sana ja käsky, tekee siitä jumal’vettä.-- Kasteessa käsittääkseni keskeisessä osassa ei ole kasteen muoto – esimerkiksi kyse ei ole siitä upotetaanko vai valellaanko kastettava, vaan kasteesta osoittaa Jumalan tahdon mukaisen Jumalan Sana, kaksi tekijää: että kaste on ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ja vesi. -- Sanaa kastaa (kreikaksi baptidzein) käytetään Raamatussa pesemisestä, valelemisesta, pirskottamisesta ja upottamisesta, siis kaikenlaisesta vedellä koskettamisesta. -- Pienillä lapsilla on Raamatun mukaan erityisasema Jumalan edessä. Jeesus ei estellyt lasten tulemista luoksensa, vaan Hän sanoi Jumalan valtakunnan olevan lastenkaltainen. Pietarin 2. kirjeessä esiintyvä eperotema pitää ottaa erityisen tarkastelun alle. 1. Sana periytyy verbistä, joka tarkoittaa kysymystä, pyyntöä ja joskus myös määräystä. Näin pyytäminen olisi luonteva vaihtoehto. (engl. käännöksissä tyypillisesti tällä ajatuksella appeal) -- On myös perustellusti tuotu esille, että juuri ko. sanalla oli tietty juridinen merkityksensä Paavalin aikana. Eperotema liittyi sopimustilanteisiin, joka vahvistettiin suullisella kysymys-vastaus-parilla osapuolten kesken. Se oli siis valanomainen, ehkäpä meidän allekirjoitustamme vastaava tapahtuma. Tällä ajatuksella KR92:n käännös "liitto", (engl. interrogation) ei ole ollenkaan sumuttava tai harhaanjohtava, vaan pikemmin tarkentava. Sen tähden luterilaisessa perinteessä uskotaan, että pienen lapsen autuus vetoaakin itsessään Jumalaan. Ei siis ole epäilystäkään äidistä syntyneen lapsen tilasta. Deduktiivinen – yleisestä periaatteesta sovellus yksilön tasolle - peruste asialle on Jumalan käsky ”kastaa kaikki kansat”. (1. Moos. 17:7) ”Minä teen... iankaikkisen liiton ollakseni sinun ja sinun siemenesi Jumala.” Täten kaikille ihmisille kuuluu uskolla omistetut armoliitto ja lupaus taivasten valtakunnasta. Silloin kuuluu heille myös liiton ja lupauksen sinettikin eli kaste.

      • äiti
        luterilaiset kirjoitti:

        Kyllä on julmaa luettavaa nää kirjoitukset.
        Tosiaankin jos vauva kuolee ennen kastetta,niin kyllä siinä on pappi henkisenä apuna,ja kertoo pikkuisen pääsevän Taivaan Isän hyvään hoivaan,ei hän sano vanhemmille että sinne meni kadotuseen,ei todellakaan.
        Hätäkasteita kyllä annetaan,mutta se tehdään siksi,että lapsi saa olemassaolostaan merkinnän,että hänet on kastettu Jumalan lapseksi.
        Vaikka ihmiset eivät kuuluisikaan mihinkään uskontoon,ja menettäisivät lapsensa niin tuskimpa silloinkaan vauvalle annettaisiin kadotustuomiota.
        Kyllä jokainen lapsi pääsee hyvään hoivaan,turha sitä on murehtia,sillä Jumala on hyvä ja Hän on rakkaus,ei Hän viattomia lapsia rankaise.

        Sinä ilmeisesti olet hyvin nuori,kun kirjoitat tuosta rippipapista.Siksi haluan sinulle vielä kertoa,että jos joskus olet huolissasi ystävästäsi jonka menetät tai läheisesi,ja pelkäät heidän joutuvan kadotuseen,niin sinä voit rukoilla heidän puolestaan ja anoa Jumalalta anteeksiantoa heille,Jumala on kyllä kuunteleva.
        Ja jos joskus sinusta tuntuu,että joku läheisesi on eksynyt väärälle tielle,niin silloinkin voit rukoilla heidän puolestaan,ja pyytää Jumalaa ohjaamaan heidät oikealle tielle.On oikein olla huolissaan läheisistä,ja siksi Raamatussa korostetaan lähinmäisen rakkautta.Lähinmäisiä olemme me kaikki toisillemme.
        Onnea elämääsi ja iloa elämän tielle:)

      • sinulle
        äiti kirjoitti:

        äiti. Olet hyvä ihminen. :) Tunnuit ymmärtävän!

      • äiti
        sinulle kirjoitti:

        äiti. Olet hyvä ihminen. :) Tunnuit ymmärtävän!

        Itselläni on juuri riparin aloittanut poika,ja hänelle olen opettanut,että kuuntelee siellä Jumalan sanaa,sillä se on sitä oikeaa.Juuri niinkuin sinäkin olet oppinut.
        Kannattaa aina kysellä jos jokin asia jää askarruttamaan,se helpottaa itseä kun ei tarvitse turhia murehtia,ja juttele myös omien vanhempiesi kanssa,sillä he saattavat tietää paljonkin,vaikka eivät niistä niin puhuisikaan.
        Koitetaan olla toistemme tukena,niin meidän on aina helpompi olla ja elää:)

      • upotettu.
        äiti kirjoitti:

        Kyllä on julmaa luettavaa nää kirjoitukset.
        Tosiaankin jos vauva kuolee ennen kastetta,niin kyllä siinä on pappi henkisenä apuna,ja kertoo pikkuisen pääsevän Taivaan Isän hyvään hoivaan,ei hän sano vanhemmille että sinne meni kadotuseen,ei todellakaan.
        Hätäkasteita kyllä annetaan,mutta se tehdään siksi,että lapsi saa olemassaolostaan merkinnän,että hänet on kastettu Jumalan lapseksi.
        Vaikka ihmiset eivät kuuluisikaan mihinkään uskontoon,ja menettäisivät lapsensa niin tuskimpa silloinkaan vauvalle annettaisiin kadotustuomiota.
        Kyllä jokainen lapsi pääsee hyvään hoivaan,turha sitä on murehtia,sillä Jumala on hyvä ja Hän on rakkaus,ei Hän viattomia lapsia rankaise.

        >>Kirjoitat-
        >>Hätäkasteita kyllä annetaan,mutta se tehdään siksi,että lapsi saa olemassaolostaan merkinnän,että hänet on kastettu Jumalan lapseksi.>Kirjoitat-
        >>Vaikka ihmiset eivät kuuluisikaan mihinkään uskontoon,ja menettäisivät lapsensa niin tuskimpa silloinkaan vauvalle annettaisiin kadotustuomiota.>Hesek 18:14 Mutta katso, jos tälle on syntynyt poika ja hän näkee kaikki isänsä synnit, jotka tämä on tehnyt- näkee ne eikä tee sellaisia:

        15 ei syö uhrivuorilla, ei luo silmiänsä Israelin heimon kivijumaliin, ei saastuta lähimmäisensä vaimoa,
        16 ei sorra toista, ei ota panttia, ei riistä eikä raasta, vaan antaa leipäänsä nälkäiselle, verhoaa vaatteella alastonta,

        17 pidättää kätensä kurjasta, ei ota korkoa eikä voittoa, vaan tekee minun oikeuksieni mukaan, vaeltaa käskyjeni mukaan-hänen ei ole kuoltava isänsä syntivelan tähden, hän totisesti saa elää.

        18 Hänen isänsä taas kun teki väkivallan töitä, riisti ja raastoi veljeltänsä ja teki kansansa keskuudessa sitä, mikä ei ole hyvää, niin katso, hänen oli kuoltava syntivelkansa tähden.

        19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.

        20 Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.

        21 Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.

        22 Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää.

        >>Room. 10:17
        "USKO" tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!>Kirjoitat lopuksi-
        >>ei Hän viattomia lapsia rankaise.
        >>Mark 16:15 Ja hän sanoi heille:
        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen".

      • äiti
        upotettu. kirjoitti:

        En viitsi alkaa raulangasta vääntämään mitä tarkoitin ja aina en varmaankaan osaa niin oikeaoppisesti asioita selittää,katsos kun ei ole kukaan kouluttanut.
        Mutta,jokainen lapsi on Jumalan lapsi,oli hänet kastettu tai ei.Hätäkasteella,vaikka hän olisi elänyt vain pienen pienen hetken,niin hän saa ikiomalla nimellään maininan,että hän on Jumalan lapsi.Se ei muuta asiaa miksikään jokainen lapsi on Jumalalalle yhtä tärkeä.Vaikka vanhemmat eivät koskaan lastansa kastaisikaan,niin silti lapsi on Jumalan lapsi ja lahja Häneltä.Nyt vain koitin sitä selittää,ettei opeteta niin että kastamattomat joutuvat kadotukseen.

        "Nyt vain koitin sitä selittää,ettei opeteta niin että kastamattomat joutuvat kadotukseen."

        Joko et ole luterilainen tai olet, mutta et tiedä, miten sekaseuraisen kansankirkkomme valtalinja opettaa. Pappiseriseura erkani vanhoillislestadiolaisuudesta aikanaan pääasiassa juuri sen vuoksi, että he halusivat mukautua kirkon valtalinjan näkemykseen, minkä mukaan kaste pelastaa. Nimimerkki Mar--ge, joka vaikuttaa Sinua huikeasti oppineemmalta asiassa, onkin tätä mieltä ja hän sanoo edustavansa tunnustuksellista luterilaisuutta. Eräästä hänen viestistään:

        "Vl-opin mukaan:
        1. lapset syntyvät uskovina
        2. kasteessa ei anneta syntejä anteeksi
        3. ehtoollisessa ei anneta syntejä anteeksi

        Nyt teidän tulee etsiä kaikki ne Tunnustuskirjojen kohdat, joissa sanotaan nuo kolme asiaa.

        Itsehän olen tänne jo lainaillut joitakin Tunnustuskirjojen kohtia, joissa sanotaan, että:
        1. lapset syntyvät epäuskoisina
        2. kasteessa annetaan synnit anteeksi
        3. ehtoollisessa annetaan synnit anteeksi"

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004719817#22000000004719817

        Luterilainen kirkko pitää sisällään erilaisia näkemyksiä, mm. evankeliset, rukoilevaiset, heränneet, viidesläiset ja lestadiolaiset (suurimpana vanhoillislestadiolaiset). Eri suuntauksille, lukuunottamatta vanhoillislestadiolaisuutta, on tyypillistä sekaseuraisuus. Kirkon sisällä poikkeavia näkemyksiä siedetään kadotuksen ja jopa Jumalan kieltämiseen saakka, kunhan vain maksaa kirkolliseveronsa.

      • O.M
        antti-_ kirjoitti:

        Kristittyjen kastaminen perustuu kaksiosaiseen Jeesuksen, lähetyskäskynäkin tutuksi tulleeseen, kehotukseen; ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” -- Kaste ei tehtynä tekona anna uskoa, vaan uskolla – jonka voi vain Jumala antaa – omistetaan kasteen lupaus, eli pelastus. Kaste perustuu Jumalan käskyyn, kastamisen viran Jumala on antanut uskovaisille, ihan niin kuin muitakin virkoja, saarnaviran, pyhän hengen pappeuden yms. Kastaja on tässä Jumalan välineenä, samalla tavalla kuin Hän käyttää ihmisiä (uskovaisia) levittämään evankeliumia. Samalla tavalla kuin evankeliumin julistamisessa Jumalan Sana on uskon synnyttävä tekijä (usko syntyy Sanan kuulosta), on kasteessa pääroolissa Jumalan Sana. Se perustuu Jumalan asetukseen ja siinä Jumala on läsnä.-- On tärkeää myös käsitellä sitä elementtiä, joka kasteessa on pääosassa, eli vettä. Lutherin mukaan kastevesi ei ole sen ”jalompaa” kuin muukaan vesi, vaan koska siihen yhdistyy Jumalan sana ja käsky, tekee siitä jumal’vettä.-- Kasteessa käsittääkseni keskeisessä osassa ei ole kasteen muoto – esimerkiksi kyse ei ole siitä upotetaanko vai valellaanko kastettava, vaan kasteesta osoittaa Jumalan tahdon mukaisen Jumalan Sana, kaksi tekijää: että kaste on ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ja vesi. -- Sanaa kastaa (kreikaksi baptidzein) käytetään Raamatussa pesemisestä, valelemisesta, pirskottamisesta ja upottamisesta, siis kaikenlaisesta vedellä koskettamisesta. -- Pienillä lapsilla on Raamatun mukaan erityisasema Jumalan edessä. Jeesus ei estellyt lasten tulemista luoksensa, vaan Hän sanoi Jumalan valtakunnan olevan lastenkaltainen. Pietarin 2. kirjeessä esiintyvä eperotema pitää ottaa erityisen tarkastelun alle. 1. Sana periytyy verbistä, joka tarkoittaa kysymystä, pyyntöä ja joskus myös määräystä. Näin pyytäminen olisi luonteva vaihtoehto. (engl. käännöksissä tyypillisesti tällä ajatuksella appeal) -- On myös perustellusti tuotu esille, että juuri ko. sanalla oli tietty juridinen merkityksensä Paavalin aikana. Eperotema liittyi sopimustilanteisiin, joka vahvistettiin suullisella kysymys-vastaus-parilla osapuolten kesken. Se oli siis valanomainen, ehkäpä meidän allekirjoitustamme vastaava tapahtuma. Tällä ajatuksella KR92:n käännös "liitto", (engl. interrogation) ei ole ollenkaan sumuttava tai harhaanjohtava, vaan pikemmin tarkentava. Sen tähden luterilaisessa perinteessä uskotaan, että pienen lapsen autuus vetoaakin itsessään Jumalaan. Ei siis ole epäilystäkään äidistä syntyneen lapsen tilasta. Deduktiivinen – yleisestä periaatteesta sovellus yksilön tasolle - peruste asialle on Jumalan käsky ”kastaa kaikki kansat”. (1. Moos. 17:7) ”Minä teen... iankaikkisen liiton ollakseni sinun ja sinun siemenesi Jumala.” Täten kaikille ihmisille kuuluu uskolla omistetut armoliitto ja lupaus taivasten valtakunnasta. Silloin kuuluu heille myös liiton ja lupauksen sinettikin eli kaste.

        Riittävä parannus on saada Pyhä Henki eli syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ennen kastetta. Jos ihminen kastetaan ennen kuin hän on saanut Pyhän Hengen, ei häntä silti pidä kastaa uudelleen:

        "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef.4:5)

        Lainaamani kohta Apostolien tekojen 8. luvusta osoittaa myös, ettei noituuteen ja Jeesukseen samanaikaisesti uskoneita (ja siksi ilman Pyhää Henkeä jääneitä) kastettu uudelleen heidän saatuaan Pyhän Hengen apostolien kätten päälle panemisen kautta.

      • O.M
        upotettu. kirjoitti:

        >>Kirjoitat-
        >>Hätäkasteita kyllä annetaan,mutta se tehdään siksi,että lapsi saa olemassaolostaan merkinnän,että hänet on kastettu Jumalan lapseksi.>Kirjoitat-
        >>Vaikka ihmiset eivät kuuluisikaan mihinkään uskontoon,ja menettäisivät lapsensa niin tuskimpa silloinkaan vauvalle annettaisiin kadotustuomiota.>Hesek 18:14 Mutta katso, jos tälle on syntynyt poika ja hän näkee kaikki isänsä synnit, jotka tämä on tehnyt- näkee ne eikä tee sellaisia:

        15 ei syö uhrivuorilla, ei luo silmiänsä Israelin heimon kivijumaliin, ei saastuta lähimmäisensä vaimoa,
        16 ei sorra toista, ei ota panttia, ei riistä eikä raasta, vaan antaa leipäänsä nälkäiselle, verhoaa vaatteella alastonta,

        17 pidättää kätensä kurjasta, ei ota korkoa eikä voittoa, vaan tekee minun oikeuksieni mukaan, vaeltaa käskyjeni mukaan-hänen ei ole kuoltava isänsä syntivelan tähden, hän totisesti saa elää.

        18 Hänen isänsä taas kun teki väkivallan töitä, riisti ja raastoi veljeltänsä ja teki kansansa keskuudessa sitä, mikä ei ole hyvää, niin katso, hänen oli kuoltava syntivelkansa tähden.

        19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.

        20 Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.

        21 Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava.

        22 Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää.

        >>Room. 10:17
        "USKO" tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!>Kirjoitat lopuksi-
        >>ei Hän viattomia lapsia rankaise.
        >>Mark 16:15 Ja hän sanoi heille:
        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen".

        "Kirkollinen vauvakaste on täysin turha toimenpide pelastuksen kannalta! Samoin tuo epäraamatullinen "hätäkaste" jolle ei löydy minkäänlaista raamatullista perustetta vauvan pelastumiseksi hänen kuollessaan äkisti.!"

        Olen samaa mieltä, ettei vauvakaste pelasta ketään, mutta uskovaiset haluavat kastaa lapsensa ja pitää hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Niin tehtiin Raamatun aikanakin. Aikuiskastajat kiistävät tämän. Aikuiskastajat ovat oikeassa siinä, että järjestys on opettamalla ja kastamalla, ei toisin päin - aikuisille ihmisille. Vauvat ovat lapsenuskossa, joten he eivät tarvitse parannusta.

        Upotus vai valelu - ei merkitystä. Valelukaste otettiin aikoinaan käyttöön käytännön syistä: vauvat vilustuivat kylmän pohjolan kivikirkoissa talvella ja kuolivat saamaansa tautiin.

      • äiti
        O.M kirjoitti:

        "Nyt vain koitin sitä selittää,ettei opeteta niin että kastamattomat joutuvat kadotukseen."

        Joko et ole luterilainen tai olet, mutta et tiedä, miten sekaseuraisen kansankirkkomme valtalinja opettaa. Pappiseriseura erkani vanhoillislestadiolaisuudesta aikanaan pääasiassa juuri sen vuoksi, että he halusivat mukautua kirkon valtalinjan näkemykseen, minkä mukaan kaste pelastaa. Nimimerkki Mar--ge, joka vaikuttaa Sinua huikeasti oppineemmalta asiassa, onkin tätä mieltä ja hän sanoo edustavansa tunnustuksellista luterilaisuutta. Eräästä hänen viestistään:

        "Vl-opin mukaan:
        1. lapset syntyvät uskovina
        2. kasteessa ei anneta syntejä anteeksi
        3. ehtoollisessa ei anneta syntejä anteeksi

        Nyt teidän tulee etsiä kaikki ne Tunnustuskirjojen kohdat, joissa sanotaan nuo kolme asiaa.

        Itsehän olen tänne jo lainaillut joitakin Tunnustuskirjojen kohtia, joissa sanotaan, että:
        1. lapset syntyvät epäuskoisina
        2. kasteessa annetaan synnit anteeksi
        3. ehtoollisessa annetaan synnit anteeksi"

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004719817#22000000004719817

        Luterilainen kirkko pitää sisällään erilaisia näkemyksiä, mm. evankeliset, rukoilevaiset, heränneet, viidesläiset ja lestadiolaiset (suurimpana vanhoillislestadiolaiset). Eri suuntauksille, lukuunottamatta vanhoillislestadiolaisuutta, on tyypillistä sekaseuraisuus. Kirkon sisällä poikkeavia näkemyksiä siedetään kadotuksen ja jopa Jumalan kieltämiseen saakka, kunhan vain maksaa kirkolliseveronsa.

        Itse vain haluan olla siinä uskossa joka itselleni on opetettu.Varmaan näissä asioissa saattaa olla hirveästi ristiriitaisuuksia,riippuu varmasti hyvin paljon siitä kuka opettaa.
        Mutta,tarkoituksesi oli varmaan hyvä ja minua neuvoa,joten kiitos siitä:)Mutta en halua tähän jo opittuun lisätä vaihtoehtoja,parempi elää yhdessä uskossa,niin ei tule itselle ristiriitoja.Itse olen oppinut siihen,että pienet saavat Taivaan Isän suojelun aina.
        P.S Niin,sinulle tiedoksi jos joskus ihmettelet kirjoituksiani,niin en ole ihmeemmin perehtynyt näihin uskon asioihin,ja siksi en koskaan voi sanoa olevani oikeassa,ja en osaa tarkoittamaani aina kuvailla oikein.

        Minun tietääkseni (en ole itsekään teologi) luterilaisen kirkon sisällä mitkään muut ryhmät, paitsi lestadiolaisryhmät (pl. pappiseriseura = pappislinja = Elämän sana -ryhmä), eivät opeta lapsen pelastuvan ilman kastetta.

        Sen sijaan varmaan kaikissa luterilaisen kirkon ryhmissä on yksityisajattelua, minkä mukaan uskotaan kastamattomienkin lasten pelastuvan.

      • äiti
        O.M kirjoitti:

        "Kirkollinen vauvakaste on täysin turha toimenpide pelastuksen kannalta! Samoin tuo epäraamatullinen "hätäkaste" jolle ei löydy minkäänlaista raamatullista perustetta vauvan pelastumiseksi hänen kuollessaan äkisti.!"

        Olen samaa mieltä, ettei vauvakaste pelasta ketään, mutta uskovaiset haluavat kastaa lapsensa ja pitää hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Niin tehtiin Raamatun aikanakin. Aikuiskastajat kiistävät tämän. Aikuiskastajat ovat oikeassa siinä, että järjestys on opettamalla ja kastamalla, ei toisin päin - aikuisille ihmisille. Vauvat ovat lapsenuskossa, joten he eivät tarvitse parannusta.

        Upotus vai valelu - ei merkitystä. Valelukaste otettiin aikoinaan käyttöön käytännön syistä: vauvat vilustuivat kylmän pohjolan kivikirkoissa talvella ja kuolivat saamaansa tautiin.

        Niin,minä puhuin kokoajan vauvan kastamisesta,en enään aikuisen.Varmaan ei tullut muu mieleenikään koska itselle on selvää että lapset kastetaan heti pienenä.Sinä nyt ilmeisetikkin tarkoitit myös aikuisia jota en itse heti tajunnut?

      • vain kasvaa
        O.M kirjoitti:

        "Nyt vain koitin sitä selittää,ettei opeteta niin että kastamattomat joutuvat kadotukseen."

        Joko et ole luterilainen tai olet, mutta et tiedä, miten sekaseuraisen kansankirkkomme valtalinja opettaa. Pappiseriseura erkani vanhoillislestadiolaisuudesta aikanaan pääasiassa juuri sen vuoksi, että he halusivat mukautua kirkon valtalinjan näkemykseen, minkä mukaan kaste pelastaa. Nimimerkki Mar--ge, joka vaikuttaa Sinua huikeasti oppineemmalta asiassa, onkin tätä mieltä ja hän sanoo edustavansa tunnustuksellista luterilaisuutta. Eräästä hänen viestistään:

        "Vl-opin mukaan:
        1. lapset syntyvät uskovina
        2. kasteessa ei anneta syntejä anteeksi
        3. ehtoollisessa ei anneta syntejä anteeksi

        Nyt teidän tulee etsiä kaikki ne Tunnustuskirjojen kohdat, joissa sanotaan nuo kolme asiaa.

        Itsehän olen tänne jo lainaillut joitakin Tunnustuskirjojen kohtia, joissa sanotaan, että:
        1. lapset syntyvät epäuskoisina
        2. kasteessa annetaan synnit anteeksi
        3. ehtoollisessa annetaan synnit anteeksi"

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004719817#22000000004719817

        Luterilainen kirkko pitää sisällään erilaisia näkemyksiä, mm. evankeliset, rukoilevaiset, heränneet, viidesläiset ja lestadiolaiset (suurimpana vanhoillislestadiolaiset). Eri suuntauksille, lukuunottamatta vanhoillislestadiolaisuutta, on tyypillistä sekaseuraisuus. Kirkon sisällä poikkeavia näkemyksiä siedetään kadotuksen ja jopa Jumalan kieltämiseen saakka, kunhan vain maksaa kirkolliseveronsa.

        "Luterilainen kirkko pitää sisällään erilaisia näkemyksiä, mm. evankeliset, rukoilevaiset, heränneet, viidesläiset ja lestadiolaiset (suurimpana vanhoillislestadiolaiset). Eri suuntauksille, lukuunottamatta vanhoillislestadiolaisuutta, on tyypillistä sekaseuraisuus. Kirkon sisällä poikkeavia näkemyksiä siedetään kadotuksen ja jopa Jumalan kieltämiseen saakka, kunhan vain maksaa kirkolliseveronsa."

        Miksi ihmeessä te haluatte järjestönä kuulua noinkin kamalaan laitokseen kuin annat ymmärtää, kun siitä eroaminen on kuitenkin mahdollista? Miksi sinä haluat kuulua kirkkoon?

      • O.M
        äiti kirjoitti:

        Niin,minä puhuin kokoajan vauvan kastamisesta,en enään aikuisen.Varmaan ei tullut muu mieleenikään koska itselle on selvää että lapset kastetaan heti pienenä.Sinä nyt ilmeisetikkin tarkoitit myös aikuisia jota en itse heti tajunnut?

        Olen tosiaan puhunut sekä lapsen että aikuisen kastamisesta. Marssijärjestys on tämä:

        1. Parannus
        2. Kaste

        Aikuisen ihmisen on tehtävä ensin parannus ja siten tultava puhtaaksi ennen kuin hänet kastetaan.

        Lapsi on lapsenuskossa ja puhdas (joskin perisyntinen), joten hän ei tarvitse parannusta vaan on valmis kasteeseen sellaisenaan.

        Jos aikuinen kuitenkin syystä tai toisesta kastetaan saastaisena, ei häntä silti pidä kastaa uudelleen, vaikka hän myöhemmin tekisi parannuksen. Saastaisenakin tehty kaste on pätevä sellaisenaan Jumalan edessä (yksi usko, yksi kaste).

        Mainittakoon varmuuden varalta, jos joku ei tiedä, että olen vl ja edustan vl-tulkintaa.

      • O.M
        vain kasvaa kirjoitti:

        "Luterilainen kirkko pitää sisällään erilaisia näkemyksiä, mm. evankeliset, rukoilevaiset, heränneet, viidesläiset ja lestadiolaiset (suurimpana vanhoillislestadiolaiset). Eri suuntauksille, lukuunottamatta vanhoillislestadiolaisuutta, on tyypillistä sekaseuraisuus. Kirkon sisällä poikkeavia näkemyksiä siedetään kadotuksen ja jopa Jumalan kieltämiseen saakka, kunhan vain maksaa kirkolliseveronsa."

        Miksi ihmeessä te haluatte järjestönä kuulua noinkin kamalaan laitokseen kuin annat ymmärtää, kun siitä eroaminen on kuitenkin mahdollista? Miksi sinä haluat kuulua kirkkoon?

        Meidän edustamamme raamatuntulkinta on aitokristillinen ja aitoluterilainen tulkinta. Pidämme oppi-isänämme Martti Lutheria. Kiista koskee sitä, kuka tulkitsee Raamattua (ja Lutheria) oikein.

        Karkeasti voidaan sanoa:

        - eri kristinuskon ryhmät kiistelevät siitä, kuka edustaa oikeaa raamatuntulkintaa
        - eri luterilaiset ryhmät ovat yksimielisiä siitä, että Martti Lutherin raamatuntulkinta on oikeaa, mutta kiistelevät siitä, kuka tulkitsee Lutherin tulkinnan oikein
        - eri lestadiolaisryhmät ovat samaa mieltä siitä, että oikea raamatuntulkinta = Lutherin tulkinta = Laestadiuksen tulkinta, mutta kiistelevät siitä, kuka tulkitsee Lutheria ja Laestadiusta oikein

        Viime kädessä siis keskustellaan aina raamatuntulkinnasta. Koska pidämme oppi-isänämme Martti Lutheria, niin meidän on luontevaa kuulua evankelisluterilaiseen kirkkoon. Syitä kuulumisen puolesta ja sitä vastaan on tietysti paljon enemmän.

      • äiti
        O.M kirjoitti:

        Olen tosiaan puhunut sekä lapsen että aikuisen kastamisesta. Marssijärjestys on tämä:

        1. Parannus
        2. Kaste

        Aikuisen ihmisen on tehtävä ensin parannus ja siten tultava puhtaaksi ennen kuin hänet kastetaan.

        Lapsi on lapsenuskossa ja puhdas (joskin perisyntinen), joten hän ei tarvitse parannusta vaan on valmis kasteeseen sellaisenaan.

        Jos aikuinen kuitenkin syystä tai toisesta kastetaan saastaisena, ei häntä silti pidä kastaa uudelleen, vaikka hän myöhemmin tekisi parannuksen. Saastaisenakin tehty kaste on pätevä sellaisenaan Jumalan edessä (yksi usko, yksi kaste).

        Mainittakoon varmuuden varalta, jos joku ei tiedä, että olen vl ja edustan vl-tulkintaa.

        Niin vähän arvelinkin,itse en ole yhtään perehtynyt tuohon aikuiskasteeseen,joten siitä pidän suun supussa.
        Niin sen tiesin että sinä olet vl,ja mainittakoon
        että minä en ole vl,ja siksi keskustelumme saattaa tuntua hieman oudolta joidenkin mielestä,koska ei löydy aina sitä yhteistä mielipidettä,mutta emme anna sen häiritä:)

        "ei löydy aina sitä yhteistä mielipidettä,mutta emme anna sen häiritä:)"

        ...mutta taitaa meillä kahdella olla yksimielisyys siitä, että lapset kaikkialla maailmassa pelastuvat ilman kastettakin.

    • karlebyrauhansanalainen

      rauhansanalaiset papit opettavat että uudestisyntyminen tapahtuu pyhässä kasteessa

      • oppimaisteri

        Vai, että oikein OPETTAVAT?

      • Rauhansanalaiset papit ovat katoava voimanvara, koska liike kieltää teologeja vihkiytymistä papeiksi.

        Koko Rauhan sana haara on kohta maallikkojen vallassa.

        Seuroihin ei saada uskovaisia pappeja (jos ei nyt vanhoillislestadiolaiset armahtavat meitä ja lähettää pappejaan).

      • gh87

        Rauhan sanan seuroissa on ennenkin ollut vanhoillislestadiolaisia pappeja palvelemassa.

    • Nyt metsä kirkkoni olla saa, voin siellä kuunnella oravaa.

    • surkeatilanne

      suomalaiset ovat taikauskon vallassa hyvin suuressa määrin, pelkäävät pappia ja kirkkoa ja kaikkea joka on erilaista kuin se mihin on opetettu lutterin tulosta asti, olkoot se oikeaa tai täyttähumpuukia.

      tervettä Raamatun uskoa on todella vähän, sen on korvannut sielulliset enkelihöpinät, tunneperäiset kynttilähaihattelut j amuut vastaavat temput rituaalit ja hokemiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe