Treeni on kivaa

Treenasin eilen kaverin kanssa, jolla on Krav Maga tausta Bujinkan Budo Taijutsun eli Ninjutsun peruskurssi takana. Itse en omaa henkilökohtaisesti mitään lajitaustaa ja meidän treeni olikin aika pitkälti tasapeliä. Se mihin kiinnitin huomiota oli se, että kun aloin lyömään nyrkeillä niin kaveri pelkäsi eikä osannut torjua kun tein lyöntisarjoja. Yksittäisiä lyöntejä kyllä torjui, paitsi että niitäkin meni muutama perille. Mutta siis lyöntisarjoja ei uskaltanut/osannut torjua. Potkuja hän osasi torjua käsillä (laittamalla käsivarret kasvojen leuan eteen, en osaa selittää paremmin) mutta vatsaan kohdistuneet potkut meni perille. Kysymys siis onkin, että mitä tuon tason ihminen, joka käy säännöllisesti Krav Maga-treeneissä, mutta ei ole vielä millään expert-tasolla, pitäisi periaatteessa osata? Ja joo, kyse ei ollut mistään virallisesta treenistä vaa ihan kaverimielisestä treenistä.
4341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pelko on yksilöllistä.

Äänestä

Ihan samaa voisi kysyä yleisemminkin. Mitä voi odottaa joltain joka käynyt ammattikoulun sähköasentajalinjan? Pitäisiköhänen osata oikeasti asentaa ja sen vuoksi tuntea sähköturvallisuusmääräykset ja voiko odottaa että hänellä on estettistä silmää asennuksille ja asenne kohdallaan tehdä asiat kunnolla.

NO EI VOI, vaan kyse on yksilöistä joilla on periaatteessa opiskelun kautta (samat?) valmiudet johonkin. Soveltaminen on sitten se mikä erottaa ihmiset toisistaan. Sama juttu kamppailulajeissa, kaikissa.

Myös se, miksi harrastaa kamppailulajia on täysin yksilöllistä. Jos ihan aikuisten oikeasti harrastaa itsensä puolustamisen vuoksi niin kyllä pitkälti jokin ruuvi on löysällä näin Suomalaisittain arvioituna.
Oudoissa ympyröissä pyörii jos jatkuvasti pitää pelätä henkensä puolesta. Vielä oudompaa on jos lähtökohtaisesti on nyrkit pystyssä joka paikassa ensimmäisestä poikkisanasta. Psykiatrinen hoito olisi tällöin parempi harraste.

Äänestä
  • heti "nyrkit pystyssä" - vaikkakin kun näitä juttuja lukee, niin niitäkin näyttää olevan "minun lajini taitaja kyllä pätkii paskat pihalle sinun lajisi taitajista..."

    Ainakin itselleni, joka kuljen maailmalla muuallakin kuin Helsingin keskustassa päiväaikaan - niin Krav Maga on viimeinen henkivakuutus.
    Siinäkin ensin pyritään kaikin keinoin poistumaan paikalta ja vasta kun se kortti on katsottu niin mietitään - tai ei mietitä vaan käytetään - voimaa tilanteesta poistumiseen.

    Kaikki paikat maailmalla eivät ole lintukotoja, eikä altavastaajana ole kiva olla joka kerran jos jotain sattuu.
    Ja joissain maissa itsepuolustus on sallittu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TIKNY kirjoitti:

Treenasin eilen kaverin kanssa, jolla on Krav Maga tausta Bujinkan Budo Taijutsun eli Ninjutsun peruskurssi takana. Itse en omaa henkilökohtaisesti mitään lajitaustaa ja meidän treeni olikin aika pitkälti tasapeliä. Se mihin kiinnitin huomiota oli se, että kun aloin lyömään nyrkeillä niin kaveri pelkäsi eikä osannut torjua kun tein lyöntisarjoja. Yksittäisiä lyöntejä kyllä torjui, paitsi että niitäkin meni muutama perille. Mutta siis lyöntisarjoja ei uskaltanut/osannut torjua. Potkuja hän osasi torjua käsillä (laittamalla käsivarret kasvojen leuan eteen, en osaa selittää paremmin) mutta vatsaan kohdistuneet potkut meni perille. Kysymys siis onkin, että mitä tuon tason ihminen, joka käy säännöllisesti Krav Maga-treeneissä, mutta ei ole vielä millään expert-tasolla, pitäisi periaatteessa osata? Ja joo, kyse ei ollut mistään virallisesta treenistä vaa ihan kaverimielisestä treenistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu