Toivon mukaan Raitin yrittäjät pärjää,kovin huonolta näyttää tilanne siellä käydessään.Toivon mukaan ei ole J.P sekä polvella istuva M.H asialla osuuttaa.Houkutellut viattomia ihmisiä laittamaan yritykset pystyyn,eihän Kalajoen päättäjät niin tekisi.
Ikävä asia
Rairaieiei
653655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Eipä ole häävi tilanne, Raitti ei kerännytkään väkeä, ei sitten lainkaan niinkuin odotettiin. Nyt täytyy alkaa tekemään päätöksiä, putiikit kiinni talveksi, peruslämpöä päälle ja ovet säppiin. Ei kenelläkään yrittäjällä ole varaa maksaa vuokria jos ei ole asiakkaita ja Raitti on tällä hetkellä lähinnä ABC:n parkkipaikkana. Surkean alun jälkeen surkea loppu, sääliksi käy niitä yrittäjiä, jotka täysin katteettomilla lupauksilla houkuteltiin vuokralaiseksi tuohon pytinkiin.
No on siinä ihmisellämurheet Eiköhän ne yrittäjät tiedä mitä tekevät ilman juoruämmien neuvojakin Mene johonkin töihin siitä niin on vähemmänaikaa miettiä toisten asioita Vai eikö työnteko kiinnosta?
Sehän o hyvä jos mielestäsi "yrittäjät" pärjäävät Raitissa. Näyttäisi kyllä siltä, että eivät pärjaa ja eivät tule pärjäämään, mutta sinullahan on varmaa tietoa siitä, että kassa kilisee, hyvä niin.
Raitissa toiminut Ravintola Sigrid's on jo sulkenut ovensa 29.9. Eli kyllä siellä alkaa jo olla hyvät neuvot kalliita. Tottakai yrittämisessä on aina oma riski, mutta jotain vastuuta kyllä peräisin myös niiltä markkinamiehiltä ja -naisilta, jotka ovat Raittia mainostaneet ja myyneet ohittamattomana ostospaikkana. Muistaakseni rakennusliike Wesainin toimitusjohtaja uhosi vielä keväällä , että Raitin kävijätavoite on ensimmäisen vuoden osalta 450 000 ihmistä. No kukapa sitä on kieltänyt suuria haaveilemasta. Totuus vain näin kylmänä lokakuisena aamuna on jotain ihan muuta.
Yritykset ovat ihan itse päättäneet Raitista, sen rakentamisesta ja tilojen vuokraamisesta. Älä yritä viritellä mitään valheita.
Minkähänlaisille valheille ja katteettomille lupauksille ne Raitissa mukana olevien yritysten päätökset ovat perustuneet? Onko tehty edes minkäänlaista vakavasti otettavaa markkinatutkimusta siitä, millaisia asiakasvirtoja tuolla kauppakylä konseptilla on mahdollista saavuttaa? Liikepaikka on käytännössä yhtä hyvä kuin ABC:llä, mutta se ei auta jos yrityskonsepti ei toimi. Ja Raitissa se ei toimi. Sokea Reettakin näkee kepillään sen verran.
Sehän nyt oli jo ajat sitten selvää, että ensimmäisenä syksynä moni Raitin yrittäjä saa panna lapun luukulle. Loma-asuntomessujen ajoista lähtien on eletty ihmeellisessä harhassa ja kuviteltu, että Särkät on jotenkin ylivertainen paikka, joka kannattaa rakentaa täyteen rumia viljasiilojen ja kuivaajien näköisiä hökkeleitä. Tätä koko kuplettia on osin kustannettu ja pohjustettu kalajokisten veronmaksajien rahoilla. Samaan aikaan terveydenhuolto ja koulut on jätetty täysin tuuliajolle. Kiitokset tästä kuuluu Kalajoen kaupunginjohtajalle ja kepun ja kokoomuksen johtoryhmille. Nämä henkilöt voi laskea yhden tai maksimissaan kahden käden sormilla.
Tarttee paksun lompakon, että voi harrastaa kaupankäyntiä Raitissa.
Elintarvikekauppa ja SUB sekä Superparkki jää.
Voe tokkiinsa, ja se vasta paha on jos Kalajoella joku menestyy. On nämä niin sairaan kateita. Onneksi muualta on tullu porukkaa, jonka ansiosta paikkakunta kehittyy.
Kateudesta on turha tulkuttaa, varsinkaan kun nämä eivät ole menestyneet. Itsepähän paskansa haukkasivat. Kuntalaisten verorahoja tosin voisi käyttää järkevämmin.
Joo ollaan varmaan kateellisia. Kerjäämällä on kerjätty paikallisia mukaan ko. tiloihin. Arvaa vain kuka niitä ehdotuksia on esittänyt... lue koko viestiketju niin totuus löytyy. Ei mitään vastuuta mistään. NARSISTI.
Vähän oon kyllä ihmetellytkin tiettyjen kalajokisten omistamien yritysten siirtymistä Raittiin. Ettei vain olisi jonkinlaista "ohjailua" tullut kaupungintalolta päin.....? Varmaan kiva siirtyä maksamaan vuokraa hytistä uppoavassa laivassa.
sontaa kirjoitettu. Ainakin 0,5 miljoonaa on ajanut ohi. Kunhan papparainen panee piipertäjien ja kginjohtajan asiat kuntoon kolmessa vuodessa, hän laittaa raitinkin raiteilleen.
No niin, saatiinpa Erkki vedettyä tähänkin. Täytyy toivoa Erkille pitkää ikää ja terveyttä, että ehtii ja jaksaa kaikki nämä sotkut selvittää.
Tässä on kyllä solmua kerrakseen. Erkki on jo vuosikausia sitten kirjoittanut kaupunginjohtajan johtamistavasta, samaisesta, joka on nyt yhtenä perusteena aloitteessa tämän erottamiseksi.
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/430.htm
Onko Hän selvittänyt joitakin muita sotkuja? Kirjoituksista päätellen omissakin piisaa selvittelemistä.
Tosiaan, liikkeet niin kummia Raitissa että ei ihme jos asiakkaita ei käy. Liikaa erikoisliikkeitä. Miksei niiden tilalla voi olla esimerkiksi vaatekauppoja?? Niisä nyt luulis väkeä käyvän
Taas on vihreät laskeneet housuihinsa myös Raitin suhteen. Kuka on rakennuttanut Raitin ja omistaa kiinteistöyhtiön?
Sijoittajinahan olivat PPO ja LähiTapiola Pohjoinen.
Käsittääkseni vihreät eivät ole raitin fiaskossa mukana millään tavalla. Kyllä siinä on ihan eri tyypit olleet räpeltämässä.
Kuka on tuo Toivo?
Vihreät ovat ammattivalittajia jotka eivät tunne edes täysin yksityisellä rahalla toimivan Raitin toimintaa. Kaikki sotketaan kaupungin virkamiesten toimintaan. Itse läpsitään homoja perseelle, huijataan kulukorvaukset ja taksimatkoja, valehdellaan pääministerin lausunnoista jne.
Kuka täällä on vihreistä muut kirjoittanut kuin sinä? Itse et ole edes sivuraiteella, vaan täysin pöpelikössä.
Olen samaamieltä näistä piipertäjistä Käyttäsivät edes hanskoja kun läpsivät persuuksille Pesevätköhän edes käsiään ennenkuin menevät syömään
Tässä kohtaa voisi mainita muutamankin seikan Keskustan vähemmän kunniakkaista tempauksista vuosien varrelta. Miten ois Nuorisosäätiön miljoona veivaukset, Paula Lehtomäen jätevesiasetus , Juha Sipilän Talvivaara kytkennät, Mauri Pekkarinen tuulivoimatuki päätökset. Paavo Väyrysen toilauksista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjasarjan, ai niin Paavohan on kirjoittanutkin, omalta kantiltaan tosin. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta kun en viitsi alentaa itseäni näiden kepu-öyhöttäjien tasolle enempää. Öyhötelkää vaan tupailloissanne keskenänne.
Lentokonehäirikkö jäi sanomtta
Niin joo Paavo Väyrynenhän tosiaankin kännipäissään eräällä lennolla kähmi ja ahdisteli lentoemäntiä, taisi olla joku kepun ministereistä silloin... Hyvä kun muistutit niin tuli tämäkin " ansio " mainittua.
Niin mutta eipä nakattu koneesta ulos niinkuin tämä häirikkö
Suomen, ja varmaan kepunkin, kannalta olisi ollut parempi kun olisikin poistettu koneesta muutaman kilometrin korkeudessa. Toisaalta, onhan Paavolla ihan huomattava viihdearvo nykyään, parempaa viihdettä hän tarjoaa kuin moni tv-kanava.
Rakennuliikkeen puolesta harmittaa. Seudun komein rakennus ja vajaa puoli vuotta käyttöönotosta kun se jo tyhjenee. Toivottavasti ei hörppää.... Tosiaan ne laadukkaat markkinointiselvitykset olis kannattanut tehdä; kuka ostaa lomalla Fiskarsia ja mm Tokmannilla Teemaa ym Arabiaa pullollaan ja halvemmalla. Asiakasvirta/-määrä ja tarjonta ei kohtaa ja pohjosen matkaajatkin täyttää tankkinsa naapurissa, kun ei ole menovettä tarjolla. Sääli juttu, olisi toivonut, että hanke olisi onnistunut.
Paavo ja miituu-kampanja, haistakoon pitkän veen, vihreän sellaisen. Pappa panis kunnalliaselämän kohdallen, kuten tänään blogissaan taas ilmoittaa, mutta kun sitä pyytäjää ja maksajaa ei taida löytyä... Kommenttejakin piisaa, suoraan sieltä syvältä.
Sinnehän on nyt äskettäin tullut matkapuhelimien ja muiden mobiililaitteiden huoltotoimintaakin, ennen on joutunut lähettämään laitteita jopa ulkomaille asti huoltoon.
Siksikö pappakin kävi pulkaarijassa? Vai oliko se alpaanija?
Vaan se on PPO:lla tällainen Midaksen kosketus:
Epäonnistumiset mm.: Raitti (Kalajoki), Masto (Raahe), Kuntokeskus Sisu (Raahe), FinnCode (Ylivieska), Stoolperi (Haapajärvi), Elisa ja Lehto osakemyynnit.
Hyvin kyseenalaisia ovat Hanhikiveen liittyvät satsaukset (Pyhäjoki), Keliber (Kaustinen), Vieskan Elementti (Alavieska) ja Qfox (Kalajoki).
Onnistuneista sijoituksista ei ole toistaiseksi juurikaan tiedotettu.
Mitä sitten jatkossa paljastuukaan...
Tasekutistuu ulkona kuin lintulauta: sen osoittaa vähintäänkin viittaus Elisaan ja Lehtoon. Elisalta hyvä hinta kaupassa ja Lehdosta huipputuotto lyhyessä ajassa ja tuosta tuotosta pääsivät osuuskunnan jäsenetkin nauttimaan. Keliber tulee jauhamaan litiumilla jättituoto ja Qfox päässyt sekin hyvään alkuun jne. Oikeasti hävettää tuollaisen tyhjäpään melskaaminen ja valehtelu.
Taloussanomien protestilistalla kohta monet,kylän yritykset jo moni on.Kertoo paljon miten hyvin yritys pärjää.
Yrittäminen on vapaaehtoista toimintaa. Sijoittaminen on vapaaehtoista toimintaa. Riskejä liittyy molempiin. Pitäisikö viherpiiperöillä tehdä kunnallisaloite yrittäjyyden kieltämisestä?
Riskit realisoitui ja se on viherpiiperöiden vika. Bemariromukin hajosi alta, sekin on piiperöiden vika. Itkettää nuo vihreät.
Kerran käyneenä, alkukesästä, voin sanoa ettei tarvinnut/ tarvitse mennä uudelleen.
Eihän siellä ole mitään tavalliselle tallaajalle, Erikoisliikkeitä. Ei kuitenkaan sellaista, jota kannattaisi
/ haluisi ostaa. Samoja, mitä joka stopissa on saatavilla ja vielä edukkaampaan hintaan.
Kalsea.
Ei vetonaulaa.
Paskan haukkasivat.
Kannattaisiko miettiä rakennuksen käyttötarkoitus kokonaan uusiksi. Tavaraa ym. roinaa myydään kaikkialla, ei mitään mieltä lähteä sellaisella kilpailemaan.
Ehkä sen voisi muuttaa vanhainkodiksi. Miksi vanhusten pitäisi olla ankeassa laitoksessa viimeiset aikansa. Tuolla pääsisivät helposti myös nauttimaan merestä ja kaikesta mitä särkillä on tarjota.
Koulutuskeskukseksi, kaikenlaista opetusta, kaikille ihmisille.
Lastenhoitopaikaksi, voisi viedä lapsen tai lemmikin milloin vain hoitoon hetkeksi.
Tai noiden yhdistelmäksi, miksi kaikki pitää lokeroida erilleen. Voisihan siellä toimia jokin ravintola ja ruokakauppa edelleen ja sitten olisi asiakkaitakin.
No kuitenkin, tehtäisiin kerrankin jotain erilaista.
Käytkö omasta mielestä täysillä?
Ai kun välitän jostain? Kun katson että asiat eivät ole hyvin yhteiskunnassa, ehdotan jotain. Tottakai ymmärrän että elämä ei ole suurimmalle osalle kansasta muuta kuin rahaa ja materiaa. Olisi kuitenkin kohtuullista, että kaikki mitä kaupunki saa siitä että särkit on rakennettu täyteen ja metsät myllytetty, niin jotain saisi myös asukkaat. Vanhukset ja lapset etusijassa.
Kai ymmärrät että tuollainen on aika loukkaavaa toista ihmistä kohtaan? Ainakin voisit perustella etkä vain möläytellä. Ehkä olet sellainen ihmistuntija että voit sanoa heti jos joku ei ole "normaali", mutta vahvasti epäilen. Jokainen osaa pilkata, ivata, olla sarkastinen ja muutenkin ilkeä, se ei ole ollenkaan vaikeaa, mutta miksi? Onko se sen arvoista?
Nyt näyttää siltä, että kaupunki ei peri edes tontivuokria Raitilta. Kohta taitaa tulla esitys, että myönnetään avustusta Raitille. Missä on se yrittäjän vastuu ja riskinotto? Voitot yrittäjä kyllä itse pitää.
Ei Raitti mitään hirveätä markkinointia tarvitse. Ei se mitään auta, vaikka paljon kehutaan mainoksissa. Kun ei ole kehumista. Nuo nykyiset liikkeet on semmoisia, että ei ne vedä puoleensa. Etenkään, kun hintataso on pilvissä. Samantasoista tavaraa saa muualta paljon halvemmalla. Se on rikas tai tyhmä tai mieluummin molempia yhtäaikaa, jos Raitista jotain ostaa. Turistienkin joukossa sellaisia on vähän. Ja tietysti tuommoisessa paikassa pitäisi olla mieluisa kahvila. Toki se oli mukava, mutta huippukallis. Meidänkin perhe meni alkukesästä tutustumaan Raittiin ja tarkoitus oli hyvät kahvit juoda. Mutta kun hinnat nähtiin, niin kotona juotiin. Ehdoton edellytys olisi, että hyvät pullakahvit saisi tuollaisessa paikassa aina halvemmalla kuin ABC:ltä. Kahvila pystyyn ja tien varteen isot kyltit, että "kahvi ja sokerimunkki yht. 2€". Ja sitten muutama oikea kauppa sinne, josta saa normaalia vaatetta ja käyttötavaraa. Isompaa markkinointia ei tarvita.
Kuka omistaa tämän kiinteistön.
Ja millaiset sidonnaisuudet omistajilla on Kalajoen kaupunginhallituksen jäseniin, jotka myöntävät lykkäystä tonttivuokriin?
Eikös kaupungin pitäisi toimia tasapuolisesti? Kun Raitin tonttivuokria ei tarvitse maksaa pitkään aikaan, jos ikinäkään, niin kaikilla muillakin yrittäjillä, joilla on tonttivuokria kaupungille, pitää olla oikeus saada täsmälleen samat edut kuin Raitti. Tässä on VIHREILLE oikea asia ruveta valittamaan ja hakea muutosta. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin yksi Raitin suurista omistajista on PPO. Siellä lienee rahaa pilvin pimein, ei tarvita mitään helpotuksia vuokran maksuun.
Niin kaupunki on tehnytkin monta kertaa ja yritykset ovat menneet eteenpäin.
Joo ei mene kauaa kun kaupunki alkaa kaataa saavilla rahaa Raitin tukemiseen. Ei ole yhtään mitään väliä, millä riskillä aletaan rakentaa ja yrittää, kun sen riskin voi aina kätevästi ulkoistaa veronmaksajille. Jos liikeidea ei toimi, niin ei se toimi, ei vaikka kuinka mainostaisi. En tiedä missä huumassa näitä särkkien rakennusprojekteja oikein toteutetaan, järjen kanssa niillä ei ole kyllä mitään tekemistä.
Vrt kylpylän rakentaminen.
Onneksi konsulttitoimisto porskuttaa myötätuulessa.
Pakolaiskeskus. Kaupungin väkiluku kasvuun ja heput voisi hengailla päivät tuulikaapissa ja käytävällä. Kebab-kioski, Karvakäsi-Pizzeria, Nuuskatukku, omena-hotelli pakolaisille, kaupunginisä ja mamumummot voivat yläkerrasta pitää puheita ja ajella hissillä
erki kirjoittaa somalian olevan täysin turvallinen maa, jonne ainakin sossun asiakkaat (?) voitaisiin palauttaa, turhaa niitä on sietää leipäjonoissa. Vaikutelmiltakaan ei voi välttyä taaskaan.
Kuka tämän Raitin oikein omistaa. Kaatuko velat rahottajien syliin.
Olen aina tykännyt shoppailla rauhassa. nyt se on mahdollista.
Vaan se on PPO:lla tällainen Midaksen kosketus:
Epäonnistumiset mm.: Raitti (Kalajoki), Masto (Raahe), Kuntokeskus Sisu (Raahe), FinnCode (Ylivieska), Stoolperi (Haapajärvi), Elisa ja Lehto osakemyynnit.
Hyvin kyseenalaisia ovat Hanhikiveen liittyvät satsaukset (Pyhäjoki), Keliber (Kaustinen), Vieskan Elementti (Alavieska) ja Qfox (Kalajoki).
Onnistuneista sijoituksista ei ole toistaiseksi juurikaan tiedotettu.
Mitä sitten jatkossa paljastuukaan...
Hyvin tulee tuottoja tilille PPO:n osuuksista. Tuleekos sulle?
Äkkiä sinne nuorison suosimia vaatekauppoja, mikään muu ei sitä pelasta.
Ihan pakko sanoa tuossa ylempänä oleville "kepukateellisille", että kylläpä demari piireissäkin osataan ja kuljailuistaan saisi varsinaisen spektaakelin Holywoodiin, jossa "veturin vetäjänä" toimi PAAVO LIPPOSEN hallitus! Tai muistellaanpa Kreikan tukipäätöksiin ym. Urpilaisen tökkösiin liittyviä asioita, että voi pojat, kyllä riittäisi juttua demareistakin!
Ei sillä jäsenkirjan värillä ole mitään väliä, kaikki politiikassa mukana olijat ovat siellä vain edistämässä omia ja sidosryhmiensä etua. Äänestäminen on vain kansalaisille tarjottavaa teatteria, todellisuudessa ihan sama mitä ja ketä äänestät suhmurointi ja sulle-mulle politikointi jatkuu, eikä mikään koskaan muutu.
kyykkääkö rakentanut firma?
Kaksi kertaa on käyty. Ei käydä enää. Jostain syystä ei haluta. Sieltä puuttuu jotain. Ruokakauppa on ihan asiallinen ja sub ja leikkipaikka. Kaikki muu pientä, vähän, kallista.
Toimii toimii. joka ilta on 1-2 asiakasta
Se ei jostain syystä kiihota ostoviettiä se paikka. Ei tule tunnetta että " mä haluun tuon". Tarjonta, hinta, imago ym ym ei muodosta kokonaisuutta.
Paikassa ei ole ideaa. Ostamisen fiilis puuttuu.
Epätoivoiselle vaikuttaa. Oikein lehti-ilmoituksella haetaan Kotipizza-kahvilayrittäjää. Jos paikassa olisi edes hieman vetovoimaa, niin noita yrittäjäksi haluavia olisi jonoksi asti. Voi sitä poloista, joka tuohon pizzayrittäjän koukkuun tarttuu. Ei hänen ainakaan kannata mitään vuokraa tiloistaan maksaa, jos meinaa vähänkin tulosta tehdä. Ne on nuo outletit sellaisia paikkoja, että kun kerran on käynyt ei tarvitse vuoteen käydä. Pitäisi olla sellaisia putiikeja, että käyntitarvetta on kerran viikossa. Ja ne pitäisi olla sellaisia, että semmoista tarjontaa ei ole Kalajoella, ei ainakaan yhtä edullisesti. Yhtälö on ratkaisematon. Ei käy kateeksi kaupallista johtajaa ja Raitin omistajatahoja.
Jos ämmän per cee on suurempi kuin weecee, yhtälösi on mahdoton.