Noloja tekoja humalassa

itkupilli18

Mitä noloja tekoja olette tehneet humalassa? Itse joskus olen sortunut esittämään olevani todellista humalaa huonommassa kunnossa, joka sitten aamulla hävetrtää (vaikka muut eivät välttämättä sitä olisi edes huomannut). Viimeksi kävi ehkä pahiten, sillä joku huitaisi minua vahingossa ja kaaduin. Aloin sitten itkemään hysteerisesti että se koski ja joku käy minuun käsiksi. Lisäksi siinä vieressä oli minun deittini. Ollaan vasta pari kertaa nähny ja olin kuvitellu että meistä voisi tulla jotain. Nyt tuntuu, että olen mokannut pahasti. Miertin, mitä hän mahtaa ajatella minusta, "tuollainenko hän on humalassa" jne jne. Voi voi, häpeä on suuri. Keventäkää oloani, ja kertokaa omia kokemuksia ja kuinka niitä häpeätte!

14

274

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pohjosen_poika

      En ole tehnyt viime aikoina noloja tekoja mutta tänään olut maistuu!!

    • Pro-juoppo

      Krapulakaljaa ostaessa olen kassajonossa päästänyt savet housuihin. Siitä viisastuneena pidän kotona aina riittävästi juomia, ettei krapulapäissä tarvi lähteä mihinkään.

      Nyt pienet yömyssyt ja sitten yöpuulle.

      • olettositaitava

        Kylpylöissä annetaan savihoitoja.
        Ne ovat aika kallita!
        Sinä hoidit itsesi savella humalassa ja ilmaiseksi!


    • Palstan_pitkämuisti

      Ei Tissu teeskentele, vaikka jälkeenpäin aina väittääkin olevansa kovempi jätkä kuin onkaan. Kerran sillä tuli naapurinsa kanssa joku halkokiista pihan grillauspaikalla, jolloin naapuri löi sitä rintakehään. Tissu sai paniikkikohtauksen ja lähti ajamaan päivystykseen aivan kauhuissaan. Piti kokoajan meitä tilantasalla.

      Tissu luuli, että kuolee siihen tuuppaukseen, josta joku muu olisi vain suuttunut ja lyönyt takaisin.

      • Kuolema_Kylmäkädelle_Ry

        Miksi olet Tissulle niin katkera, vaikka tyypistä, jonka se yllytti ovellesi pahoinpitelemään sua, tuli sun paras ei-sukulainen kaverisi, jonka kanssa saunotkin säännöllisesti joka viikko? Miksei vain anneta vanhojen asioiden olla ja keskitytä tulevaisuuteen? Itsekin puhut jatkuvasti rakentavasta keskustelusta.,.


    • Asdfh4523

      Khusin Maikkulan apteekin lattialle kritiikkinsä siitä, että ei saa katseilta bentsoja. Aamulla putkassa hävetti.

      • Palstan_pitkämuisti

        Jos luovut Kylmiksenä esiintymisestä, Kylmis jättää Tissun kovakouraisen, analyyttisen arvostelun aikojen alusta tähän päivään kokonaan. Deal?


      • Asdfh4523
        Palstan_pitkämuisti kirjoitti:

        Jos luovut Kylmiksenä esiintymisestä, Kylmis jättää Tissun kovakouraisen, analyyttisen arvostelun aikojen alusta tähän päivään kokonaan. Deal?

        En ole kylmis, en ole tissu. Tosin nautin siitä että minua luullaan jommaksi kummaksi.

        En voi mitään sille, että kylmiksen tempaukset inspiroivat minuakin.


    • tyhmämikätyhmä

      En tiiä nolosta mut ainakin tosi tyhmän jutun, lähin ajamaan. Ja nuorena tuli kännissä ideoita mm mennä ajamaan jonku tuntemattoman mopolla kortitta ja humalassa onneksi kaveri esti teon ja onhan tuota kieritty lumikinosta alas ja huh huh :D en oo henkisesti tasapainossa ollu ikinä

    • Vesilinjallapysytään

      Kännipsykoosissa on tullu tehtyä vaikka mitä kummallista. Noloja juttuja on niin monta, että vaikea löytää mitään yhtä yli muiden. Onhan sitä tullu sanottua vaikka mitä ja sammuttua alasti mihin sattuun, mutta ei mitään noloudessaan ylitsepääsemätöntä tai anteeksiantamatonta ole tullut tehtyä. Eipä ole tullu naistenkaan kanssa vielä pahasti mokailtua. Kännipanolapsi ois nolo homma. Ehkä.

      • Kylmät_kädet__

        Minä olen tosi nuoren ex-pariskunnan kännipanolapsi. Onko sinulla jotain meikäläisiä vastaan?


      • Vesilinjallaedelleen
        Kylmät_kädet__ kirjoitti:

        Minä olen tosi nuoren ex-pariskunnan kännipanolapsi. Onko sinulla jotain meikäläisiä vastaan?

        Ei ole lapsia vastaan mitään. Lapsensaaminen/hankinta on kuitenkin todella iso muutos, joka pitäisi suunnitella tarkasti harkiten ja sen hetkinen elämäntilanne huomioon ottaen. Se on hyvä asia lapsenkin kannalta.


    • kjnbbb

      Sonnin henkilökunnan pikkujoulussa kuusen alle, kun luulin olevani metsässä.

    • Asdfh4523

      Luulin lääkäreitä natseiksi mutta kun pakotettiin käymään antoi bentsoreseptin ja rintataskuun 20 euroa kaljarahaa. Lääkärit on hyviä tyyppejä, nyt on juhlaa kun napit huulessa ja pirkkaolut kädessä

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe