Tapasin miehen pari kuukautta sitten. Alkututustuminen oli ihanan rauhaisaa, pienin askelin, kunnes huomasimme miten ihanaa on olla yhdessä ja saimme sen myös sanoitettua jotenkin. Minulle ei tuota ongelmaa sanoa, kun tunnen onnea, rakkautta, ikävää, kaipuuta tms, mutta miesystävälleni se on vaikeaa. Toki hän on sen jonkun kerran sanonut, kun olen ns. miettinyt hänen tunteita, että millaisia ne ovat.
Nyt tuntuu että kaikki on muuttunut itsestään selväksi ja kerran hän vitsillä totesi, että jos on kerran sanonut rakastuneensa, niin ilmoittaa, jos tilanne muuttuu. No, minulle on tärkeää välillä sanoittaa asioita ja minusta on ihanaa sanoa, että rakastan sinua, silloin varsinkin, kun tunne on lämmin ja meinaan pakahtua, sanominen tuntuu tosi hyvältä. Hän myös näyttää iloiselta, onnelliselta, jos sanon niin. Kun kerroin jollakin hetkellä, että olen onnellinen, niin hän sanoi, että se tuntuu hyvältä kuulla.
Hän ei enää juurikaan sano mitään vastaavaa ja huomaan, että sen johdosta, itselle tulee tyhmä olo, eikä viitsi itsekään sanoa. Kun emme sano kumpikaan, niin ikäänkuin tunne laimenisi. Olemme tunteneet niin vähän aikaa vasta, että en tiedä. Jos toiselle sanominen on tärkeää ja toiselle ei? Pelkään, että tämä pieni kasvuun lähtenyt taimi kuihtuu ennen kuin se on riittävän vahva kestääkseen tuulet ja tuiskut. Mies tietää, että sanominen on minulle tärkeää ja toivoisin sitä. Nyt ajattelen, että ei hän oikeasti välitäkkään....
Olenko tosi lapsellinen?
Nyt tuntuu että kaikki on muuttunut itsestään selväksi ja kerran hän vitsillä totesi, että jos on kerran sanonut rakastuneensa, niin ilmoittaa, jos tilanne muuttuu. No, minulle on tärkeää välillä sanoittaa asioita ja minusta on ihanaa sanoa, että rakastan sinua, silloin varsinkin, kun tunne on lämmin ja meinaan pakahtua, sanominen tuntuu tosi hyvältä. Hän myös näyttää iloiselta, onnelliselta, jos sanon niin. Kun kerroin jollakin hetkellä, että olen onnellinen, niin hän sanoi, että se tuntuu hyvältä kuulla.
Hän ei enää juurikaan sano mitään vastaavaa ja huomaan, että sen johdosta, itselle tulee tyhmä olo, eikä viitsi itsekään sanoa. Kun emme sano kumpikaan, niin ikäänkuin tunne laimenisi. Olemme tunteneet niin vähän aikaa vasta, että en tiedä. Jos toiselle sanominen on tärkeää ja toiselle ei? Pelkään, että tämä pieni kasvuun lähtenyt taimi kuihtuu ennen kuin se on riittävän vahva kestääkseen tuulet ja tuiskut. Mies tietää, että sanominen on minulle tärkeää ja toivoisin sitä. Nyt ajattelen, että ei hän oikeasti välitäkkään....
Olenko tosi lapsellinen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
totuus lyhyesti: olet menettänyt kiinnostuksesi ja se pitää nyt laittaa miehen syyksi. Mutta kukaan ei ole velvollinen ylläpitämään sinun tunteitasi muuta kuin sinä itse. ei jatkoon.
Kyllä olet. Eivät tunteet voi olla noin pienestä kiinni, jos rakkaudesta puhutaan.
niinpä, oikeassa olette, ei jatkoon? Mutta on se niin älyttömän surullista, ei millään enää jaksaisi yrittää tutustua uuteen ihmiseen. Tuo oli hyvin sanottu, että omia tunteita ei voi laittaa toisen syyksi. Enkä millään syyllistämislinjalla haluaisi ollakaan, olemme kaikki erilaisia ja kai se alkuseurustelu on sitä tutustumista ja siinä tutustutaan ja katsotaan onko meillä hyvä olla yhdessä vai ei . Jos olemme erilaisia jotenkin, että yhteyttä ei löydy niin, että se olisi riittävää molemmille, niin ei kai voi mitään.
Haluaisin että hän kertoo ajatuksistaan, näkemyksistään, tunteistaan ja jotenkin avaisi sisisntään, niin silloin varmasti kiinnostukseni pysyisi, mutta hän puhuu mieluusti töistä tai muista luottamustehtävistä mitä hänellä on, ne eivät ihan niin paljon kiinnosta kuin ihminen itse. Toki mielelläni kuulen jotain myös töistä jne sitä en tarkoita.
Enkö pysty itse rakastamaan, se tuntuu pelottavalta? Miksi sitten odottaisin sitä toisilta. No täytyy jutella asiasta hänen kanssa, kun viikonloppuna on mahdollisuus tavata. Hänen kanssa voi kyllä jutella, jos olen aloitteellinen, hän on enemmän hiljaista tyyppiä, mutta osaa keskustella vaikesitakin asioista, mikä on todella paljon. Ja fiksuhan hän on se on selvä. Ehkä karrikoiden hän fiksu ja asiallinen, minä hömppä romantikko??
Miksi en kehity, olenko liian vaativa..... ehkä tässä oli sitten liiaksi yrittämistä, eikä aitoa ihastumis
Älä sotke aitoa ihadtumista siihen miten toinen osaa puhua tai tehdä. Monet voi olla kömpelöitä noissa asioissa. Tiedätkö kuinka paljon hankalampaa on uskoa välittämiseen ja muuhun sen jälkeen, kun oot ihmisen kanssa joka kyllä osaa puhua, kauniistikin,utta siihen se sitten jääkin.
No nytpä taisit osua ytimeen! Ei ole kiva huomata, että itse on se ns. "viallinen" puoli ja toinen oikeasti välittääkin. Ehkä mä kuitenkin vain pelkään ja luottaminen on vaikeaa, koska joskus näitä yllärijättämisiä on tapahtunut. No sitä tuossa aiemminkin mietin, että jos osaankin vain puhua, enkä oikeasti rakastaa?
No on varmaan mielttömän hankalaa, jos joku puhuu vaan kauniisti ja sitä välittämistä ei näy mitenkään muuten.
Juttelimme kasvotusten ja huokaus * olen vaan niin ihastunut kuitenkin....ehkä haluaisin vaan olla hänen kanssa koko ajan.....
Tiedätkö että Janne on varattu mies? Ollut jo muutaman vuoden?
Ja kuka hän on.
onneksi on ihan eri niminen, oli täällä kuitenkin hyvä kirjoitella ja muutama laittoi osuvan kommentin, jotka pistivät miettimään. Eilen sain nähdä hänestä uuden puolen, joka oli ihan erittäinkin positiivista. Ehkä olin hätäinen ja harmitti, kun emme voineet keskustella...tänne sitten naputtelin.