puukiipijä?

Tänään lintulaudan viereisessä puussa. Kiinnitti huomion kun kiipesi niin oudosti puun runkoa ylöspäin ,spiraalimaisesti,pää ylöspäin. ruskea selästä, valkoinen mahasta. seurana muutama talitintti ja hömötiainen.
Lintukirjan mukaan oli puukiipijä.eikö ne lähde etelään talveksi? Onko yleisiä täällä keski-suomessa?(Jyväskylässä)
Mitä ne syö? Miten sitä voisi ruokkia, vai palaakohan enää?
4388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

talvet pysyy suomessa

Äänestä

ehtaa läskiä, kiinnitä läski kunnolla puun runkoon kiinni, saattaa puukiipijä käydä ruokinnalla. Ei kuitenkaan kovin yleistä mutta tilaisuus tekee varkaan eli jos taliköntsä osuu kohdalle saattaa puukiipijäkin jäädä energiavaroja täyttelemään..

Äänestä

Puukiipijä syö hyönteisiä joita löytää puiden rungoilta. Hämähäkkejä kai pääasiassa, mutta talvella lintujen selviäminen on pieni ihme.

Joskus kovien talvien aikana saattaakin käydä niin, että pääosa pohjoisemmassa talvehtivista linnuista kuolee ravinnon puutteen seurauksena. Pakkasella kun tulisi syödä enempi, mutta minkäs teet, kun ruokaa ei löydy.

Lajin pelastuksena on se, että osa linnuista muuttaa etelämmäksi, ja palaa kevään tullen takaisin paikkaamaan talven verottamaa kantaa.

Joka talvi olen sitonut rasvaisia nahan kappaleita puiden rungoille, mutta koskaan en ole nähnyt yhdenkään puukiipijän käyttävän niitä hyväkseen. Lähes vuosittain olen kyllä nähnyt puukiipijän näiden rasvakönttien lähellä, mutta niiden nokka ja ravintotottumukset saattavat olla sellaiset, että rasva ei yksinkertaisesti kelpaa.

Äänestä
  • Tuntuu kummalta vastata kaksi vuotta vanhaan viestiin, mutta tämä löytyi ensimmäisenä Googlella kun etsin puukiipijästä tietoja.

    Joten, siltä varalta jos joku muukin tänne törmää, niin voin todeta että läski tai rasva ei kelpaa, mutta pähkinäsiementangot ynnä muut vastaavat sitäkin paremmin.

    Sidoin yhden puunrunkoon kiinni, välillä käyvät tikat nokkimassa sitä ja välillä puukiipijät keräämässä puun juurelta murut sekä nokkivat itse tankoa sen verran kuin pystyvät. Päivittäin useampi yksilö. Säännöllisesti käyvät, useamman kerran päivässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Umpitaukki... kirjoitti:

Tänään lintulaudan viereisessä puussa. Kiinnitti huomion kun kiipesi niin oudosti puun runkoa ylöspäin ,spiraalimaisesti,pää ylöspäin. ruskea selästä, valkoinen mahasta. seurana muutama talitintti ja hömötiainen.
Lintukirjan mukaan oli puukiipijä.eikö ne lähde etelään talveksi? Onko yleisiä täällä keski-suomessa?(Jyväskylässä)
Mitä ne syö? Miten sitä voisi ruokkia, vai palaakohan enää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu