Varmaan moni sen käsittikin miksi näin.
Kylän keskusta on nyt tuomittu täydelliseen hiljaiseloon,sitä saa moni nyt vain kuvitella ettei niin kävisi mutta erehtyy.
"Ysitien suunnitelma valmistui - Onkamo-Niirala-välin rakentaminen maksaisi liki 90 miljoonaa euroa"
Tämä tie ohittaa keskustan.
10 vuoden sisällä ei keskustassa ole samoja palveluja,alasajo on siis alkanut ,asunnot jäävät tyhjiksi,ostajia ei ole eikä vuokraajia enään senkään vertaa ja keskusta näivettyy,kylän raiteilla ei näy enään vilinää,on vain vanhempaa mummoa ja ukkoa jotka ostavat yhden leivän ja margariinin per reisullaan.
Keskustasta lähtee useampi liike tai siis keskusta tyhjenee ja liiketiloja tulee olemaan tyhjillään kadut näyttävät todella autioilta,nuoret poistuvat vasta kun he käsittävät todellisuuden keskustan hiipumisesta.
Tie joka tulee kiertämään keskustan tuhoaa tohmajärven,näin on käynyt muissakin pikku kylissä aikoja sitten,mutta tohmajärveä tämä koskee paljon kovemmin koska suuri määrä rajalla kulkeneista on tuonut euroja tohmajärveläisille mittavasti,venäläisiä ei näy enään eikä muitakaan koska he ohittavat kätevästi ja jatkavat matkaansa.
Se on erittäin kova isku jonka tohmajärveläiset tulevat huomaamaan ,miettien kun kylä eli.
Surullinen näky on edessä vaikka luulisi tien rakentamisen olevan iloinen asia,muttei se ole koska palvelut karkaa kauemmas ja se ei ole välttämättä enään kitee jossa voi asioida,kitee näivettyy parhaillaan ,10 vuoden -15 vuoden sisällä kiteellä ei ole pankkeja eikä asukkaita enään tuskin 5000-6000 henkeä.
Savonlinna on jo kaaoksessa,kerrotaloja puretaan erittäin paljon koska ihmiset on lähteneet pois asunnot ovat käytännössä arvottomia tuollakin koska kukaan ei enään osta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005821587.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15261662/savonlinnan-synkka-tulevaisuus
Kiteellä on asuntomarkkinat olleet syväjäässä jo tovin.Ja alas ajo on meneillään,alueelle jää vanhat ja yksinäiset poikamiehet joista ei ollut lähtemään silloin piti.
Kokonaisia kylä keskustoja autioituu kuin USA :Detroitissa.
Ainoana kasvavien joukossa lähiseudulla on joensuu. Muut on jo käytännössä pelin pelanneet.
edessäväestökato
19
571
Vastaukset
- suunnitelmii
toteuttaminen vaatisi liikennemäärien kolminkertaistamista.miten se onnistuu kuolevilla kylillä.no tunteepahan ihtesä tärkeeks nää tien teon kanssa vouhkasijat
- markku.lievonen
Niin, on muistettava miten ihmisen elinympäristö on kaiken aikaa muuttuvassa tilassa ja ihminen on onneksi suunniteltu sopeutuvaiseksi.
Se on todellisuus, jonka toit jo esille, miten maamme kunnat /syrjäseudut ovat muutosvaihdetta, joka autioittaa ympristön.
Tuo taajaman ohitustie voi/si hitusen vauhdittaa tätä autioitumista. Jos pitää paikkansa miten liikennemäärän tulee nousta entisestään, niin tuskin rakentaminen tapahtunee lähiaikoina? Todelisuus on miten koko rajaliikenne on bensarallia ja jos tähän besanostamiseen tulisi lakisäätöisiä rajoitteita, niin liikenne romahtaisi. Vaikuttihan asiaan jo viinan/ tupakan tuonnin rajoittaminenkin. Sipilät voivat keksiä tuosta vain verotusmuutoksen / rajoituksen, joka tyrehdyttää koko likenteen ja siten koko tien rakentaminen oli vain haave. - huttu
Ja peikkona on myös Parikkalan aukaisu henkilöliikenteelle.
- Olkiluoto
Tohmiksella ihan ikiomat olkiluoto projektit. 9-tie hanke ja niiralan kehittäminen oliko se shopping Village nimeltänsä
- Valittajataina
Ei ne rajan ylittäjät kylälle ajele ohi menevät Venäjälle tankille. Turhaa tuosta on vaahdota, ihan hyvä että rekka liikenne hiljenee. Taas Martat kauhistelee kaikkea uutta pelätään.
- ShoppinWillno
Tiedote Shopping Villagen osiossa;
Ettei vain saatais kohta taas hyvät naurut. Ja itkut kun huomataan sijoiturahojen menneen ns. konsultin sinne...
Tämä uusi tiehanke Onkamo-Niirala saattaapi ohittaa kokonaan tuon Shopping-Village:n. Jiäp vain kyltti pajukkoon rapistummaan.
Mites sitten suu pannaan, kun huomataan miljoonien sijoitukset jääneen
ns. tienvarteen ihan kuin Vilenin Sulon baari aikoinaan ja siitähän Emmi ei tykännä !
Ei asiakkaat ennee pääse Shoppin Villageen ostoksille tieuudistuksen jälkeen.
Perhana ! - Eetvarttieemeli
Väestökato alkoi jo 1960-luvulla, lähdettiin etelään tai Ruotsiin. 1980~luvun lopun ja 1990~luvun alun rakennemuutokseen ei yksikään maalaiskunta osannut reagoida. Katosivat pankit ja valtion työpaikat, erikoisliikkeet (häipyivät ja viimeisetkin kyläkaupat. Vanhentunut teollisuus pisti pillit pussiin.
Uusi tie on tulemattomien suunnitelmien listassa, putisuhan Niirala runkoverkostosta ja rajaliikenne on vähenemässä.
Liikkeiden kannalta on sama mihin tie tulee, nykyinen venäläinen asiakaskunta osaa nykyäänkin kauemmas. Ohiajajat ovat ohiajajia oli tie missä hyvänsä. Tankilla kävijöistä ei Kemie hyödy. - UusiAikako
Tankilla kävijöistä ei hyödy kukaan. Siihen olisi hyvä tulla rajoituksia, hyvä alku tämä auton omistajien tarkastus vai miksi sitä sanois. En ymmärrä yhtään, miten on joutilasta aikaa tankkaajilla siellä venyä ja ajaa kaukaakin.
- markku.lievonen
Ajatteleppa asiaa oikein tarkkaan ja laaja-alaisesti hahmottaen. Todellisuudessa valtion varoja siirretään lähähi kuntiin juuri bensarallin avulla. Vatio ei ole erityisen kiinnostunut antamaan varoja tälle seudulle, niin nyt bensarallin avulla sitä siirtyy huomaamatta. Mitenkä? Näin.
Ihminen joka autoilee 20.000km vuodessa ja auton keskim. kultus on 8/l. Vuodessa litrojen määrä on 1600. Kuulemma Venäjän bensan hinta ero /säästö on reilu euron eli tämä autoilija säästää vuodessa reilu 1600 euroa. eli on tuon verran suurempi ostokyky.
Eli tuon summan autoilia kiikuttaa Tiilikaisen Tarulle / S-Markettiin paikkunnan rattaiden pyöritykseen näin karkeasti ajatellen.
No, joku ajattelee jo valtion verojen menetystä. Bensarallin kautta Venäjälle menevät eurot on pikku raha,- ajatellen kansanedustaien rahan tuhlausta. Näitä janitoivoloita riittää, jotka viis veisaavat valtion varojen käytöstä ja niiden oikeasta vastuukisesta käytöstä. Juuri tuohon liittyen en ole kateellinen bensaralliin osallistukille, jotka ottavat oman siivunsa paikkakuntansa kehittämiseen. - Bensaa
markku.lievonen kirjoitti:
Ajatteleppa asiaa oikein tarkkaan ja laaja-alaisesti hahmottaen. Todellisuudessa valtion varoja siirretään lähähi kuntiin juuri bensarallin avulla. Vatio ei ole erityisen kiinnostunut antamaan varoja tälle seudulle, niin nyt bensarallin avulla sitä siirtyy huomaamatta. Mitenkä? Näin.
Ihminen joka autoilee 20.000km vuodessa ja auton keskim. kultus on 8/l. Vuodessa litrojen määrä on 1600. Kuulemma Venäjän bensan hinta ero /säästö on reilu euron eli tämä autoilija säästää vuodessa reilu 1600 euroa. eli on tuon verran suurempi ostokyky.
Eli tuon summan autoilia kiikuttaa Tiilikaisen Tarulle / S-Markettiin paikkunnan rattaiden pyöritykseen näin karkeasti ajatellen.
No, joku ajattelee jo valtion verojen menetystä. Bensarallin kautta Venäjälle menevät eurot on pikku raha,- ajatellen kansanedustaien rahan tuhlausta. Näitä janitoivoloita riittää, jotka viis veisaavat valtion varojen käytöstä ja niiden oikeasta vastuukisesta käytöstä. Juuri tuohon liittyen en ole kateellinen bensaralliin osallistukille, jotka ottavat oman siivunsa paikkakuntansa kehittämiseen.Jep. Ei valtioo eikä kansanetustajia kiinnosta pätkeekään näiten tuppukylien pärjeeminen. Tuo bensa ralli on kun hitu v....a mitä esim turvapaikka turismi maksaa veronmaksajalle
- markku.lievonen
Bensaa kirjoitti:
Jep. Ei valtioo eikä kansanetustajia kiinnosta pätkeekään näiten tuppukylien pärjeeminen. Tuo bensa ralli on kun hitu v....a mitä esim turvapaikka turismi maksaa veronmaksajalle
No, TODELLISEN avun tarpeessa olevaa ihmistä tulee auttaa, olipa ihminen lähtöisin mistä maasta tahansa. Saman ihmislajin ihmisiähän me ollaan ja aivan samoin tuntevia ja kärsiviä jne.....
Joskus kyllä naurahdan,- ihan totta kun luen median välityksellä näistä valtion varojen käytöstä ja suunnitteluista. Miten suuuuuuuuuuuuuri äläkkä nouseekaan päättäjissä, jos joku työtön saa liikaa jotain korvauksia. Muutama satasen ja taas virkamiehet / naiset repulla kantavat euroja turhuuteen ja jopa lain vastaisesti, niin kiinni jäädessään keroo palauttavansa ne valtiolta varastamansa repullisen euroja.
Yhtä soisin. Älkäämme olko kateellisia bensaralliin osallistujille ja siten pilaisimme mieltämme / tunnetilaamme. Todellisuus on,- ettei havaintojeni mukaan KUKAAN tuttavani ole silmin nähden rikastunut ralliin osalistumalla. Toki lienevät saaneen hitusen enemmän ostokykyä mitä sitten ostaneetkaan saaduilla ylimääräisillä euroillaan. Ovat ainakin lakisääteisesti saadut.
- Uusaika
Narrinaan pitävät näitä tohmiksen tien tekijöitä. Ois ely herrat samoin tein sanoneet että liikenne määrät pitää nelin kertastua.
- Sybofo
Toivotaan et Parikkala aukeaisi henkilö liikenteelle. Saisivatko siellä muuta ajoiksi kun turhan päiväsen puolen millin tien pätkän.
- tiekarhu
varatkaa seuraavaan tie info iltaan reilusti kahvia ja pullaa että paikalliset tiekarhut menee kuuntelemaan paikan päälle tyhjiä jorinoita.muuten suattaapi olla tyhjä sali
- Huopatossu551
Kyllä täällä tohmiksella on ihan tarpeeksi palveluja tarjolla ja Kiteeltä, Joensuusta tai netistä löytää loput. Miksi ihmeessä tätä pikkukylää pitäisi omissa fantasioissaan saada joksikin suureksi kauppakeskukseksi, kun tästä ei saa millään opilla sellaista. Monelle riittää tämä rauhaisa meno ja jos hulinaa kaipaa, niin nokka kohti joensuuta. Itse kun olen paluumuuttaja ja asunut monta vuotta etelä-suomessa, niin sitä hulinaa pakoon nimenomaan tultiin tänne tohmikselle takaisin. Ymmärrän kyllä, että yrittäjät varsinkin hekuimoi suuremmista tuloista ja nuoret neonvaloista. Tuleekohan näille mieleen, että suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä vähempään.
- markku.lievonen
Väestökadosta puheenollen. Nyt Tohmajärveläinen nuori tai työttömyydestä kärsivä. Hae heti ammattikouluun - koneistajaksi. Ammattipätevyyden saatuasi sinulla on tarjolla työpaikka Pover Teckissä /entinen Tohmac / MFG. Toiminta, joka on laajenemaan päin ja siksi nyt ja tulevaisuudessa tarvitsee ammattiosaajia. Yritystoimintaan sitoutueita ihmisiä.
Konepaja, joka elää parhainta aikaa yritysjohtajuudessa. Ei pomottajia - ei pomotettavia,- vaan ihmisiä toimien eri alueillaan yrityksen parhaaksi. Stressitöntä työskentelyä ajatelen koneistusta. - niinkäy
Konepajat menee ja tulee ja kiinanpojat tekee kaiken halvemmalla. Pomo myy yrityksen heti kun ostaja löytyy. Eli koneala on hyvin epävarma leivän antaja.
- markku.lievonen
Alue, jossa maamme konepajateollisuus toimii, niin Kiina ei ole uhkana,- vaan uhka tulee sisältäpäin. Kiina ei toimi / pärjää lyhyillä toimitusajoilla ja erikois tuotannossa puhumattakaan laadussa.
Todellisuus on, miten maamme teollisuuden näivettää työvoimapula ja erikoisesti metalliteolisuuden.Esim. itse näen tulevaisuudessa Pover Teckissä erittäin vakavana uhkana juuri työvoimapulan. Ammattikoulun pohjalta saatavia työntekijöitä. Yritys ei ole pörssiyritys, vaan vakaa piiiiiiitkän linjan kulkenut yritystoiminta.
Suoraan sanoen. Tohmajärveläisten nuorten on aivan turha itkeä, ettei paikkakunta tarjoa työtä. Työtä on satavilla, jos olisi aktiivisuutta ammattikouluun ja sitä kautta työelämään.
Niin, jotain on pahasti vialla koko maassa. Ensin pörssiyhtiittämisen kautta yritysten omistajuus ohjataan ulkomaisten omistukseen ja seuraava aalto on saattaa ulkomaalaiset ihmiset yritysten palvelukseen / työntekijöiksi. Tämä kaikki lakisääteisesti lain laatijoiden ohjauksessa. Tavallaan maamme alkuväestö syrjäytetään ja tilalle tulee ulkomaalaisuus omistuksineen ja kansalaisuuksineen.
Niin, seuraava kohde on metsäteollisuus. Ilmaston muutoksen nimessä maamme metsien hakkuut näivetetään, jolla on vaikutuksensa omistajuuteen ja koko teolisuuteen. Vaikka, todellisuudessa maamme metsillä ei ole mitään merkitystä / vaikutusta koko ilmaston muutkoseen. Ainoastaan ilmaston muutkosen nimessä tämäkin sektori tuhotaan. Maamme metsät / pinta-ala on maailman metsien pinta-alasta olematon. Metsiemme taso, joka on malliesimerkki muulle mailmalle. Sen hoitotaso ja järkevä hakkuu.
Niin, asummeko aikuisen oikeesti hölmölässä? - markku.lievonen
Sekään ei olisi synti ja häppee, jos kunnan päättäjät tekisivät kuntapolitiikkaa siten, että paikkakunnan yrittäjille olisi tarjolla omasta takaa koulutettua työvoimaa ja näin tukea yritystoiminnan jatkuvuutta ja laajentumista.
Ajatellen tulevaisuutta / kunnan etua - todellisuudessa Power Teckillä olisi hyvät laajenemisen mahdollisuudet hyvän ammattikoullutuksen saadun työvoiman kautta. Hyvä kilpailu asema konepaja teolisuudessa. Suora vaikutus kilpailukykyyn ja siten lisätyöpaikkojen luomiseen.
Ajatellen hyvää kuntapolitiikkaa, niin kunnan toiminta-alueeseen liittyy työvoiman tarjonta / saatavuus yritysille ja yrityksille osaaminen - kilpailussa pärjääminen. Siten molemmat tahtot toiminnallaan tukevat toisiaan. Niin, kunnan isien olisi syytä pitää polkua auki muuallekkin kuin "mahlahalliin", ajatellen realisesti uusien työpaikkojen luomista.
Ihmisen elinympäristön kehittämisestä on kysymys ja tässä tapauksessa Tohmajärven.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401539Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751146Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758