Taalla nayttaa olevan paljon henkiloita jotka ovat valmiita menemaan naimisiin mutta se ei ole paalimmaisena mielessa heidan kumppanillaan. Mista voisi olla kyse? Syitahan varmasti on monia, mutta mielestani eras syy (jota taalla ei ole viela tuotu esille) on se, etta niin moni asuu jo yhdessa. Mita avioliitto heille oikein tekisi? Mita asioita se muuttaisi heidan elamassa? Eipa juuri yhtaan mitaan! Sita asutaan jo yhdessa kuin aviopari konsanaan, mita jarkea siis on menna naimisiin? Haluaisin talla herattaa keskustelua ja mielipiteita, etta olisiko mahdollista etta jotkut eivat halua naimisiin koska se ei muuttaisi mitaan. Nimet vain menisi papereihin, ja siina se ero sitten taitaakin olla. Mina olen ehdottomasti sita mielta etta yhteen muutetaan vasta kun on menty naimisiin, teki muut nykyaan mita tahansa. Olen siina mielessa erittain "vanhanaikainen". Vahan sama jos jo syksylla avaa joululahjat, mita intoa on odottaa joulu-aattoon...?
Miksi ei naimisiin?
Nainen'79
362618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Jaa, että mitä järkeä on mennä naimisiin? No mitä järkeä olla menemättä? Tai siis mitä huonoja puolia siitä tulisi? Naimisiin meno on suht helppoa, ei ole pakko järjestää juhlia eikä rahaakaan tarvitse juuri sijoittaa. Sormuksiakaan ei ole pakko olla. Eli ne syyt ei ainakaan ole esteenä.
Ehkä ei ole tarvetta mennä naimisiin, mutta mikä tosiaan on se tarve että ei haluta mennä naimisiin? On eri asia, että asialla ei tunnu olevan merkitystä (että on hyvä olla avoliitossakin), kun sillä että on oikein jotain naimisiinmenoa vastaan. Jos avioliittoa ei muuta mitään niin miksi ei voi toisaalta mennä sitten naimisiin? Luulen, että suurinosa tätä syytä käyttävistä on oikeasti sitä mieltä, että se muuttaa. Miksi he eivät uskalla mennä naimisiin, jos se ei muuta mitään? (varsinkin, jos toiselle osapuolelle sillä on iso merkitys) Suurin pelko taitaa olla, että ei ole varma suhteen tulevaisuudesta.
Erona on ainakin laissa yms. virallisissa yhteyksissä olevat erot avioparien ja avoparien suhteen. Mutta eiköhän ole muitakin eroja. Ei avioliittokaan tietenkään aina autuutta tuo, sehän on nähty...
Mun mielestä on ihan ok asua jonkin aikaa yhdessä ennen kun mennään avioliittoon. Mutta se riippuu kuinka kauan. Ei musta ole paha asia vaikka ensiksi "koeasutaan" yhdessä avoparina. Ei avoerotkaan ole hyvä asia, mutta avioero on ehkä kuitenkin isompi asia. Tai siis jos ero tulee jo vaikka vuoden päästä häistä. Ja yhdessä ollaan oltu vaikka 2 vuotta.
Eli olet siis myös sitä mieltä, että seksi kuuluu avioliittoon? Jokainen tekee niin kuin itsestä tuntuu oikealta. Mutta aika harva taitaa olla samaa mieltä nykyään...
Itse kyllä kannatan sitä, että ensin muutetaan yhteen asumaan ja sitten tulee kihlat ja sitten avioliitto. Ajatelkaas mitkä ongelmat siitä voi syntyä, jos ei tiedä yhtään miten kumppani asuu ja sitten kun ollaan menty naimisiin ja muutetaan yhteen, niin karu totuus paljastuu! Siitähän ne riidat sitten alkavat ja erokin voi olla lähellä. Mielestäni on ehdottoman tärkeää ensin harjoitella sitä yhdessä asumista ja jos se lähtee sujumaan, niin sitten vasta mietii niitä kihloja ja avioitumista.
Ja mitä naimisiin menoon tulee, on se mielestäni tärkeä ja iso askel. Siinä rekisteröidään suhde ja luvataan rakastaa ja túkea puolisoaan élämän loppuun asti, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Ehkä te, ketkä vastustatte avioliittoa, pelkäätte tosiaan sitoutumista ja odotatte avioliitolta suoraan eroa. Mutta eihän se avioliitto johdakaan mihinkään, jos jatkuvasti vain odottaa pahinta. Eikö vain?
Nioin minäkin kannatan. Harva jaksaa odottaa sitä ”joulupakettiaan” esim. 2-4 vuotta. Eli jos avioliittoon astumista ennen pitäisi ”vain” seurustella niin kauan. Toinen vaihtoehto on mennä vaikka 6kk - vuoden seurustelun jälkeen naimisiin. Mutta olen melko varma, että aika monen niin hätäisesti toimivan avioliitto ei kestä kovin kauaa. Jotkut kyllä ehkä kestäisi, mutta kuinka monta 1-3 vuoden seurustelua/avoliittoa on päätynyt eroon? Jos he olisivat olleet naimisissa se olisi näitä suhteita välttämättä pelastanut. Ei kaikki mene ensimmäisen pidempi aikaisen seurustelukumppaninsa/avokumppaninsa kanssa naimisiin ja usein se on ihan hyvä niin…
Täällä on jaksettu odottaa jo 2,5 vuotta (välillä hampaita kiristellen ;D) ja vielä vuos ois eessä. Onneks ei oo kiire mihinkään valmiissa maailmassa..
En itse kannata avoliittoa alkuunkaan, mutta jos joku tahtoo susiparina elellä, en mene estämään. En kuitenkaan yhtään ymmärrä teitä, jotka kehotatte asumaan yhdessä tietääksen miten kumppani asuu. Kyllähän sitä toisen elintavat tulee tutuksi jo seurusteluaikana, vaikkei yhdessä asuttaisikaan, saa sitä toisen luona vierailla. Aika sokea saa olla, jos ei yhtään tunne toista ja toisen tapoja ilman yhdessä asumista. Kaikkia vikoja ei välttämättä saa selville, mutta ei kai naimisiin mennäkään valmiina pakettina. Siinähän sitä on tarkoitus opetella toinen tuntemaan perinpohjin.
Kun menin mieheni kanssa naimisiin yli 3 vuotta sitten, han on ollut taysin samanlainen kuin seurustelumme aikanakin. Ei ole tullut mitaan "yllatyksia" vaikkemme siis asuneetkaan yhdessa ennen naimisiin menoa. Jos sita on toisen kanssa avoin ja oma itsensa, ei pitaisi tulla yllatyksia jos tarpeeksi kauan seurustelee vaikkei asukaan yhdessa.
"Ehkä te, ketkä vastustatte avioliittoa, pelkäätte tosiaan sitoutumista ja odotatte avioliitolta suoraan eroa. Mutta eihän se avioliitto johdakaan mihinkään, jos jatkuvasti vain odottaa pahinta. Eikö vain?"
No mita tekemista tuolla oli avaukseni kanssa? Minahan nimenomaa sanoin etta kannatan avioliittoa. Missa valissa olen sanonut etta olen avioliittoja vastaan? Sanoin etta olen avoliittoja vastaan. Niissa on SUURI ero!
Sinulla on ollut onnea. Sehän on aika selvää, että ei kaikilla tule mitään "yllätyksiä" tai ainakaan negatiivisia ja sellaisia mistä ei pääsisi yli. Muutenhan kaikki eroaisi sen jälkeen kun ovat yhteen muuttaneet? Tiedän monta avoparia joille on tullut. Avioerojen määrä kyllä todennäköisesti nousisi, jos kaikki menisi naimisiin asumatta sitä ennen yhdessä.
Oletko muuten pelkästään avoliittoa vastaan vai myös ns. esiaviollisia suhteita?
Tuo kirjoittaja sanoi, etä "ehkä te, ketkä..." se ei välttämättä ollut tarkoitettu sinulle. Mutta en tiedä, kun en kirjoittanut sitä.
Avioliitto ei muuta ainakaan suhdetta, jossa on muutenkin jotain isompaa vikaa tai se on "tuhoon tuomittu". Jos suhteessa menee huonosti niin tuskin avioliitto sitä pelkästään miksikään muuttaa. Ja entä avopari, joka on ollut vaikka 30 vuotta yhdessä? Mitä se muuttaisi, jos he menisivät naimisiin tai olisivat menneet 28 vuotta sitten. Avioliitto ei siis itsessään muuta mitään kovin paljoa. Avioliitto on ehkä "kruunaus" suhteelle missä muutenkin menee hyvin.
Niin ja kyläily toisen luona on mun mielestä eri asia kun asua yhdessä...
Mutta nämä on mielipideasioita ja ihmiset on erilaisia. Onneksi Suomessa ei ole lakia, joka pakottaa kaikki olemaan ensiksi avoliitossa tai kieltää avoliitot!
Kukas sitä sanoo, ettei mitään ikäviä yllätyksiä tule avioliittoon astuttua, vaikka oltaisiin asuttu susiparina 10 tai 20 vuotta ennen sitä? Eihän sitä kannata mennä naimisiin ollenkaan, kun ei tiedä jos vaikka jotain ikävää tapahtuu. Helpompaahan se sitten on vain ottaa uusi sängynlämmittäjä tilalle.
Avioliitto vaatii sitoutumista toiseen ja yhteiseen LOPPUelämään vaikeuksienkin keskellä. En ymmärrä sitä, että ensin kaiken pitäisi olla ihanaa ja täydellistä ja sitten kun tietää varmasti (eli ei koskaan), että toinen on unelmien prinssi, ja sitten voi mennä naimisiin.
Avioliitto on parhaimmillaan kasvualusta molemmille erikseen ja yhdessä. Turvallinen parisuhde, jossa ei ole pelkoa toisen lähdöstä, on paikka, jossa voi yrittää ja epäonnistua, ja yrittää uudelleen. Ei kukaan meistä ole koskaan valmis naimisiin, jos ensin pitää olla "varma" toisesta. Jos minun mies miettisi kymmenen vuotta, että tahtooko sittenkään olla minun kanssa, niin heittäisin äijän pihalle.
Avopuoliso on sinun mielestäsi siis vain sängynlämmittäjä...? Vai ymmärsinkö väärin...? Ja tuskin avoliitossa esim. 3-5 vuotta (tai enemmän) olleille on helppo erota ja ottaa toinen tilalle? Että vuosien avoliitto ja toinen ihminen ei olisi ollut minkään arvoinen? Vai oliko tässä nyt vain kyse niistä, jotka ei aio mennä koskaan naimisiin...? Ei muista avoliitoista?
Miten avioliitossa muka ei ole pelkoa toisen lähdöstä? Eikö avioeroja muka ole? Jaa niin parhaimmillaan. Niin avoliittokin voi parhaimmillaan olla sitä...
Ja ei kai kaikki avoliitossa elävät odota kymmentä vuotta? Mun mielestä avioliitto on iso asia, eikä sitä kannata solmia suinpäin.
Siis suinpäin ja odottaa vain parasta...
Takana liki 3 vuotta, yhteinen vuoden vanha lapsi. Mies ei halua avioliittoa. Kihlauksesta huolimatta ei voi luvata että ikinä mennään naimisiin. Syyt naimisiinmenemättömyydelle on nuo kliseet jotka ronsu kirjotti.
Musta tää tuntuu erittäin pahalta, syö itsetuntoa ja masentaa. Kihlasormuksen oon jo ottanu pois, koska se ei tarkotakaan sitä mitä pitäs, ja eri huoneissa asutaan...
Harmittaa ja pelottaa tulevaisuus kaksistaan lapsen kanssa, mutta ei suhde saa tällanenkaan olla(?)...
Kysytäänpä näin päin, että mitä hyötyä on olla asumatta yhdessä ennen avioliittoa? Mitkä ovat ne hyvät puolet? Eli mitä eroa on parilla A joka on seurustellut 3 vuotta ja sitten menneet naimisiin ja sen jälkeen muuttaneet yhteen ja parilla B joka on seurustellut vuoden ja sen jälkeen muuttanut yhteen ja asunut 2 vuotta yhdessä ennen kuin menivät naimisiin? Voin vaikka muuttaa mielipidettäni, jos saan oikein hyviä perusteluita ”pelkän” seurustelun puolesta (ennen avioliittoa siis).
Niin mies on kerran luvannut mennä kanssasi naimisiin, kun olette menneet kihloihin. Sen jälkeenhän sitten on pyörtänyt lupauksensa.
Tuollainen on vielä pahempaa, että lupaa ja sitten ei menekkään ikinä naimisiin. Jos on sanonut heti, että ei aio mennä naimisiin niin on ainakin ollut rehellinen ja toinen voi tehdä sitten päätöksensä sen mukaan.
Kauanko olette olleet kihloissa?
Parisen vuotta oltu kihloissakin jo. Ja mulle tärkeintä naimisiin menossa ois se että lupaudutaan toisillemme, en vaadi isoja kirkkohäitä enkä mitään jne...
Lasta tehdessä vielä oli sitä mieltä että "todennäköisesti mennään naimisiin joko ennen lapsen syntymää tai pian sen jälkeen".
En tiedä pitäskö mun tässä joustaa vai mitä? Mun mielestä kuitenkin parisuhteen pitää mennä sitä naimisiinmenoa kohti, ja jos sitä ei tuu ikinä on jotenkin pohja pois suhteelta...
Avopuoliso ei välttämättä ole pelkkä sängynlämmittäjä. Tällaisen kuvan kuitenkin antaa ihminen, joka asuu kymmenen vuotta (jo viisi on PALJON) ihmisen kanssa, jota väittää rakastavansa, mutta ei vielä ole valmis naimisiin. Minä en roikkuisi sellaisessa ihmisessä.
Omaan kantaani avosuhteista vaikuttaa Raamatun Sana. Samoin ajattelen avioliitosta. Minulle ja tulevalle miehelleni avioliitto on ikuinen. Kuulostaa kliseeltä ja naiivilta kaksikymppisen suusta, mutta olemme ihan asiallisesti keskustelleet asiasta, mitä se ikuinen meille takoittaa. Olemme suhteemme aikana törmänneet vastoinkäymisiin, jotka olisivat erottaneet monta vanhempaa pariakin. Me olemme selvinneet, koska olemme muistaneet lupauksen yhteisestä tulevaisuudesta.
Minä en suosittele kenellekään asua avosuhteessa. Se on kuitenkin epävarmempi kuin avioliitto, vaikka avioerokin on saatavilla helposti.
Mielestäni avioliitto alkaa seksistä, eikä sitä todellakaan kannata solmia suinpäin. Siksi en myöskään kehota ketään asumaan avosuhteessa.
Sekavaa? Kyllä, pahoittelen sitä.
Te, jotka asutte avosuhteessa samoin periaattein kuin avioliitossa olevat, uskon että suhteenne on yhtä luja kuin naimisissa olevilla, mutta en ymmärrä, miksi naimisiin ei kuitenkaan voi mennä. Te, jotka asutte avosuhteessa jo useatta vuotta, koska ette tiedä tahdotteko naimisiin kyseisen henkilön kanssa, lakatkaa kiusaamasta toista ja erotkaa.
No mä en ole "uskovainen" joten siltä kannalta mitä Raamatussa sanotaan, en asiaa ajattele. Minulle pitää olla jokin muu syy.
Joku kirjoitti, että voihan yllätyksiä tulla 10 vuotta yhdessä asuneenakin. Totta, mutta silloin ainakin on oltu avoliitossa tai avioliitossa sentään 10 vuotta. Ero on aina paha asia, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos on vaikka 1-2 vuotta yhdessä ja vuoden naimisissa ja tulee ero niin se on pahempi asia. Jos siis se "yllätys" tulee pian yhteen muuttamisen jälkeen.
Eräs nainen seurusteli vuosia miesystävänsä kanssa ja he kun muuttivat yhteen tuli ero vajaan vuoden päästä. He tai ainakin mies oli niin tottunut asustelemaan yksinään. Pelkkä yhteenmuuttaminen voi joillekkin olla iso askel. Heille ero olisi varmaan tullut vaikka olisivat menneet naimisiin eikä avoliittoon.
Ja kaikki eivät ole avoliitossa useita vuosia ennen kuin uskaltautuvat naimisiin. Esim. olin jokin aika sitten häissä ja he olivat olleet yhdessä n. 1 1/2 vuotta ja asuneet yhdessä vuoden. Mutta ensimmäisessä kirjoituksessahan taidettiin olla vastaan kaikkia avoliittoja. Kyse siis ei vain ollut siitä, että jotkut asuvat yhdessä vuosia.
Ja jos ei avoliitto jollekkin merkkaa mitään niin ei kaikille tunnu avioliittokaan merkkaavan... Ainakin mitä katsooo joidenkin aviomiesten tai naisten käyttäytymistä... Onni rakentuu niin monesta asiasta...
Ne jotka tarvitsevat vain sängyn lämmittäjää eivät yleensä viihdy saman ihmisen kanssa kovin kauaa… Vuosi taitaisi olla jo ennätys!
Ja siis jos verrataan nyt VAIN pareja jotka seurustelevat ennen avioliittoa eivätkä asu yhdessä ja pareja, jotka ovat avoliitossa yhtä kauan, niin ovatko niiden parien jotka ei asu yhdessä suhde lujempi? Yleisesti ottaen?
Ja mitä, jos jotkut seurustelevat 10 vuotta muuttamatta yhteen ja/tai menemättä naimisiin…? Kyllä siinäkin jokin mättää…?
Käykö kaikille, jotka muuttavat yhteen ennen avioliittoa niin, että he jahkailevat vuosia ennen kun menevät naimisiin tai eivät mene naimisiin ollenkaan…? Ei käy.
Niin no siis periaatteessa minä olen sitä mieltä, että pari, joka asuu yhdessä ja joilla on seksisuhde, on naimisissa. Siten minulle avoero on ihan yhtä valitettava asia kuin avioerokin. Rinnastan avosuhteen ja avioliiton keskenään joten siksi mielestäni olisi sama mennä "oikeasti" naimisiin.
Nämä on siis vain minun mielipiteitäni ja asioita, joita minä omassa elämässäni tahdon toteuttaa. Minulla ei ole oikeutta eikä tarvetta puuttua kenenkään toisen parisuhteeseen, enkä ole aikaisemmissa kirjoituksissani kohdistanut sanojani henkilökohtaisesti kenellekään.
Korostan, että minulla olisi epävarma olo miehen tunteista, jos hä tarvitsisi kymmenen vuotta miettimisaikaa meidän tulevaisuuden suhteen. Minun nuoruus voisi siinä mennä hukkaan, sillä tahdon perustaa perheen nuorena. Asia on tietysti eri, jos molemmat ovat sitä mieltä, että on hyvä asustella yhdessä ilman avioliittoa pidemmänkin aikaa.
Mielestäni avioliitto (siis MINUN mielestäni, SINUN ei tarvitse olla samaa mieltä) alkaa seksistä ja siksi en suosittele kenellekään avosuhdetta. Suhde voi olla ihan yhtä luja parilla, joka ei asu yhdessä ja parilla joka asuu yhdessä, se on selvää. Ero sattuu aina, erityisesti jos ihmisten välillä on ollut seksisuhde (kaikki ei taas ajattele näin, minä ajattelen). Siksi minä suosittelen vaihtoehtoa, jossa ainoa seksikumppani olisi aviomies/vaimo, yleensä kuitenkin ajatellaan avioliiton olevan ikuista. Hyvä on, jos avoparikin ajattelee näin, toisesta pidetään huolta, tapahtui mitä tahansa.
MINÄ pistäisin ukkoni pihalle, jos hän tarvitsisi kymmenen vuotta miettimisaikaa, mennäkö kanssani naimisiin vai ei. Jos tämmöinen sopii sinulle, hyvä. Jokainen pari (tai oikeammin jokainen ihminen) määrittelee itse mikä on itselle sopiva tapa.
En muistaakseni sanonut, että KAIKKI jahkailevat naimisiin menoa vuosia muutettuaan yhteen..
Tämä asia on aika vaikeaa, jos ei ole ns. uskovainen! Varmasti tulee eroja silloinkin, jos ei ole seksisuhdetta! Kuinka moni ei-uskovainen mies odottelisi vuoden tai enemmän...? Tai naisillakin varmasti olisi ongelmia, mutta ehkä enemmän miehillä?
Ainakin minun kulta on osotellut 2,5 vuotta, vuosi vielä edessä.
Mä voin ja haluan olla avoliitossa jonkin aikaa ennen avioliittoa. Mutta lapset tulevat ajankohtaisiksi vasta avioliitossa.
Alkuperäisen väittämä ei pidä ainakaan omalla kohdallani paikkansa, sillä olemme seurustelleet jo yli 5 vuota emmekä vielä asu virallisesti yhdessä.
Itse olin jo vuosia sitten valmis muuttamaan yhteen ja kuten olen aiemmin todennut: Koska se ei miehelle sillon sopinut,se juna meni jo. Nyt jos muutetaan yhteen lopullisesti, niin se on sitten avioliiton kautta.
Mieheni vetkuttelu asioitten suhteen ei siis johdu siitä, että kaikki on ihan hyvin ilman papin aamentakin tai siviilisäädyn muutosta vaan yleensäkin pelkoa kaikenlaisia muutoksia kohtaan.
Esittäisin kysymyksen ensimmäiselle kirjoittajalle eli "Nainen'79" nimimerkille.
Kirjoitit, että: "Mita avioliitto heille oikein tekisi? Mita asioita se muuttaisi heidän elamassa? Eipa juuri yhtaan mitaan! Sita asutaan jo yhdessa kuin aviopari konsanaan, mita jarkea siis on menna naimisiin?"
Oletko siis sinä sitä mieltä, että avioliitto ei muuta mitään ja on aivan sama onko avoliitossa vai avioliitossa? Ne on siis täysin verrattavissa toisiinsa? Miksi sitten sinä haluat mennä naimisiin etkä avoliittoon?
Eräässä naisten lehdessä oli tunnetun henkilön haastattelu ja siinä kerrottiin, että hän on ollut naimisissa muutaman vuoden. Yhdessä he ovat olleet yli 20 vuotta ja kihloissa 17 vuotta! (sitä en tiedä miksi he olivat kihloissa sillä hän kertoi kuitenkin, että he olivat pitkään sitä mieltä, että avoliitto sopi heille mainiosti jne. Ajatukset muuttuivat myöhemmin. Hän suosittelee mielellään avioliittoa kaikille. Vaikka mikään konkreettinen asia ei muuttunutkaan, yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyi selvästi. Eli esim. hänen mielestään avioliitto muuttaa siis jotakin. Ja hänellä ainakin on pitkä kokemus avoliitosta joten on mihin verrata…
"Oletko siis sinä sitä mieltä, että avioliitto ei muuta mitään ja on aivan sama onko avoliitossa vai avioliitossa? Ne on siis täysin verrattavissa toisiinsa? Miksi sitten sinä haluat mennä naimisiin etkä avoliittoon?"
-En sanonut etteiko avioliitto muuta mitaan. Vertasin avioliittoa avoliiton kanssa. Sanoin etta jos on avoliitossa ja elataan kuten aviopari konsanaan, ja sitten siita jos menee naimisiin, ei avioliiton solmiminen taida muuttaa mitaan. Sita kun on jo asuttu ja tehty kaikki mita avioliitossa elavatkin. Siksihan avaukseni tein. Sanoin etta on ihmisia jotka eivat luultavasti haluan naimisiin (mutta asuvat avoliitossa), koska se ei muutaisi heidan elamassa mitaan. Ehka on vaikeampi erota kun on laillisestiki yhdessa, mutta eipa se muuten. Eri asia olisi jos olisikin laitonta erota ilman kunnon perusteltuja syita, kuten se etta toinen on vakivaltainen, pettaa tms. Silloin ihmiset ottaisivat naimisiin menon paljon vakavammin. Ei tulisi lahdettya avioerosta kun toisen parsta alkaa tympimaan.
Sitten toiseen kysymykseesi, minusta avioliitto ja avoliitto eivat ole verrattavissa toisiinsa. Kuten "Ronsu", minakin olen uskovainen, ja minun kantani ja nakokulmani perustuu Raamattuun. Raamattu tuntee vain yhdenlaisen liiton miehen ja naisen valilla, ja se on nimenomaa avioliitto (puhutaan vain niehista ja vaimoista, joka siis tarkoittaa etta he ovat naimisissa). Kaiken muunlainen suhde on haureutta. Avioliitto on mm. erilainen avoliitosta siina mielessa, ettei se ole saanut Jumalan edessa hyvaksyntaa ja siunausta. Se on suurin syy. Toisia on sitten se, etta vaikka sita toista varmasti rakastaa kun asuu avoliitossa, ei kuitenkaan rakasta ja luota toiseen niin paljoa, etta olisi valmis "tie the knot". Pidetaan se taka-ovi raollaan kaiken varalta, on helpompi livahtaa jne. Minusta avoliitto on sita, etta ollaan valmiita asumaan yhdessa niin kauan kuin on "mukavaa", mutta sitten kun tulee paineet, niin sita voi lahtea latkimaan sen enempaa taytellen papereita, eika ainakaan tarvitse kertoa etta on avioero takana. (Ja tama ei tietenkaan koske kaikkia, vaan juttuni ovat karkeita yleistyksia jotka pohjautuvat MINUN mielipiteeseeni ja nakemykseeni).
Nainen'79 sanoit tekstissäsi näin: 'vaikka sita toista varmasti rakastaa kun asuu avoliitossa, ei kuitenkaan rakasta ja luota toiseen niin paljoa, etta olisi valmis "tie the knot". '
Enemmän et oikeassa voisi olla. Itse olen monta kertaa tätä samaa pointtia täällä yrittänyt saada ymmärtämään, mutta riitaa siitä vaan on syntynyt.
Olen sitä mieltä, että jos avoliitossa ollaa,, eikä avioliittoon haluta, ei kumppaniaan rakasta, ainakaan vielä/tarpeeksi.
Olemme seurustelleet avomieheni kanssa kahdeksan vuotta, siitä ajasta yhdessä olemme asuneet yli kolme vuotta. Taidamme olla viimeinen susipari ystäväpiirissämme.
Emme yksinkertaisesti näe syytä, miksi naimisiin pitäisi mennä. Elämme aivan samanlaista elämää kuin naimisissa olevat ystävämmekin. Olemme sitoutuneet toisiimme aivan yhtä suurella sydämellä kuin hekin.
Ehkä olisimme jo naimisissa, jos minä olisin pienestä pitäen haaveillut satuhäistä ja päivästä prinsessana. Meistä kumpikaan ei kuitenkaan halua olla juhlakaluna saati huomion keskipisteenä. Sitä paitsi olemme muutenkin kolunneet häitä jo tarpeeksi.
Emme kuulu kirkkoon, joten avioliitolla ei ole meille edes uskonnollista merkitystä. Jos siis naimisiin menisimme, tekisimme sen maistraatissa. Emme kuitenkaan pidä virastoista.
Meille avioliittosopimus ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin pari nimeä lomakkeessa. Ja lomakkeitahan saa täytellä muutenkin ihan tarpeeksi.
Jos ei kuulu kirkkoon voiko naimisiin mennä muualla kuin maistraatissa? En tarkoita kirkossa vaan vaikka kotona...? Vaivaahan siitä virkamiehelle kyllä tulee, mutta onko tälläinen mahdollista?
On tuo mahdollista. Jos vihkijä tulee muualle, niin onnistuu kyllä. Vielä tällä hetkellä asia on täysin vihkijän päätettävissä, mutta olen kuullut puhetta, että lakia yritettäisiin muuttaa.
Siviilivihkimisen voi järjestää muualla kuin maistraatissa, esimerkiksi kotona, luonnossa, muussa juhlapaikassa tai vaikka kuumailmapallossa. Tosin vielä toistaiseksi on kai vihkijästä kiinni, suostuuko tulemaan muualle vihkimään, varsinkin virka-ajan ulkopuolella (jos haluaa häät esimerkiksi lauantaina). Ainakin Hyvinkään maistraattia on kehuttu joustavuuden suhteen. Kysy siis paikkakuntasi maistraatista. Käsittääkseni myös esimerkiksi käräjäoikeuden tuomari voi vihkiä, joten vihkijää voi kysellä muualtakin kuin maistraatista.
olette toisillenne täysin vieraita ihmisiä. Jos avopuolisosi loukkaantuu vakavasti ja on tajuton, hänen lähimmät omaisensa voivat estää pääsysi sairaalaan. Hänen kuollessaan sinut voidaan sulkea täysin ulos hautajaisista; sinulla ei ole mitään oikeutta vaikuttaa mihinkään asiaan.
Onko lähin omainen itse valittavissa? Tai siis ainakin useilla avoparitutuillani lukee lähimmän omaisen kohdalla tämä avopuoliso, asian lainvoimaisuudesta en tiedä.
Omiin papereihini (koulun paperit, kalenteri, elinluovutuskortti) olen yrittänyt aina ängetä sekä äidin että avomiehen. Jos minulle tapahtuu jotain, sairaalasta mitää lähteä tieto HETI myös avomiehelleni, ei vasta sitten kun äitini paniikiltaan tajuaa. Tai jos häntä ei vaikka tavoiteta, niin onpahan toinen numero olemassa.
Pari vuotta sitten avopuolisoni loukkaantui vakavasti, tosin tajuton hän ei ollut. Käytännössä asuin hänen sairasvuoteensa ääressä monta päivää ja samalla reissulla minut merkittiin potilaspapereihin lähimmäksi omaiseksi, jolle sairaalasta soitetaan ensimmäisenä. Kukaan lääkäri tai hoitaja ei koskaan nipottanut siitä, ettemme ole naimisissa.
Olen myös ajatellut ylläpitää hyvät välit puolisoni vanhempiin, joten en pelkää jääväni paitsioon hautajaisissa. Jos se nyt siinä tilanteessa on edes se suurin murhe...
Lähimmän omaisen saa kukin itse nimetä. Kun muutettiin uudelle paikkakunnalle AVOpuolison kanssa ja ekan kerran "kirjauduin" terveyskeskukseen niin minulta kysyttiin kuka on lähin omainen ja tähän tietysti vastasin avomieheni. Kaikkiin papereihin olen laittanut ainoastaan avomieheni. Kun kerran hain miestäni putkasta ja kysyttiin mitä sukua olen ja sanoin että avovaimo niin kyllä niitä tietoja vaan minulle luovutettiin..