Zombiet vaeltavat Eduskunnan käytävillä

Sote-uudistus on saanut kansanedustajien herkät tuntosarvet pörhistymään.
Niin koville ottaa asian pakkohyväksyminen, että heikoimmat vääntävät itkua ja parkuvat kovaan ääneen kohtaloaan.

Eiköhän niiden katkerien kyynelten pitäisi kuitenkin valua päähän potkittujen ja lannistettujen kansalaisten silmistä?
Jos kerran Suomea ajetaan tahallisesti takaisin 30-luvun alkukantaisuuteen ja otetaan tahallaan takapakkia kehityksestä, niin ei itku auta markkinoilla.

Kyllähän maailmaan huutoa mahtuu.
Taannoin Helsingissä aina aamuisin kuulunut kauhistuttava ulinakin on nyt saanut ratkaisun.
Ääni paikallistettiin erääseen kerrostaloon, jonka alakerrasta olevasta saunaosastosta löytyi tämä mystinen äänilähde:

Saunan lauteilla maannut edustaja Hakkarainenhan se siellä ulvoi tuskaansa menetettyjen kulukorvausten vuoksi.

Miksi siis ei Eduskunta palkkaa Hakkaraista opposition yleiseksi itkijänaiseksi ja näin saataisiin taas kansanedustajat palaamaan ruotuunsa.
Vaikka suunnittelemaan uusia taksiseteleitä, tekemään inflaatiokorotuksia sopeuttamispalkkaansa ja muita ovelia kansalaiskusetuksia mielensä virkistämiseksi.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lopettaisivat politikoinnin tai keskittyisivät parantamaan nykyistä sairaahoitojärjestelmää.

1Äänestä

Sata zombieta koko Sote sotku onkin ilman uudistuksen häivääkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nytmeneejolujaa kirjoitti:

Sote-uudistus on saanut kansanedustajien herkät tuntosarvet pörhistymään.
Niin koville ottaa asian pakkohyväksyminen, että heikoimmat vääntävät itkua ja parkuvat kovaan ääneen kohtaloaan.

Eiköhän niiden katkerien kyynelten pitäisi kuitenkin valua päähän potkittujen ja lannistettujen kansalaisten silmistä?
Jos kerran Suomea ajetaan tahallisesti takaisin 30-luvun alkukantaisuuteen ja otetaan tahallaan takapakkia kehityksestä, niin ei itku auta markkinoilla.

Kyllähän maailmaan huutoa mahtuu.
Taannoin Helsingissä aina aamuisin kuulunut kauhistuttava ulinakin on nyt saanut ratkaisun.
Ääni paikallistettiin erääseen kerrostaloon, jonka alakerrasta olevasta saunaosastosta löytyi tämä mystinen äänilähde:

Saunan lauteilla maannut edustaja Hakkarainenhan se siellä ulvoi tuskaansa menetettyjen kulukorvausten vuoksi.

Miksi siis ei Eduskunta palkkaa Hakkaraista opposition yleiseksi itkijänaiseksi ja näin saataisiin taas kansanedustajat palaamaan ruotuunsa.
Vaikka suunnittelemaan uusia taksiseteleitä, tekemään inflaatiokorotuksia sopeuttamispalkkaansa ja muita ovelia kansalaiskusetuksia mielensä virkistämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu