Veroista

Ajattelin aloittaa aiheesta ihan oman keskustelunsa, koska joka juttuun ei jaksa erikseen samaa sepustaa.

Täällä kun tuntuu,että jatkuvasti porataan siitä, että työssäkäyvät veronmaksajat muka makselevat nuorien vanhempien, yksinhuoltajien, ja työttömien elatuksen. Siispä Faktatietoa:

Äitiyspäivärahasta ja muista KELA:n maksamista etuuksista maksetaan myös veroa, joka on vielä prosentuaalisesti paljon korkeampi kuin palkan.

Eli jos nyt loppuisi ainainen narina ko. asiasta. Olisi hyvin mukavaa, jos "vanhemmat ja viisaammat" ihmiset tietäisivät jopa jotakin kirjoittamistaan asioista, tai vaivautuisivat edes ottamaan selvää. Tai jos nuoremmat jaksaisivat selventää. Olisi vähemmän nurisemista kaikilla.

Eipä muuta. Rattoisia kina- ja kirjoitteluhetkiä kaikille! :)
5794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Äitiyspäivärahat ym. on silti kustannettu verovaroista, eikä niistä kyllä makseta enempää veroa kuin palkasta. Teknisesti ottaen siis työssä käyvät maksavat tuet. Eipä silti, olet ihan oikeassa: tästä asiasta ruikuttaminen on turhaa. Sivistynyt hyvinvointivaltio pitää huolta heikommista. Yleensä tuki on vain väliaikaista (esim. äitiyspäivärahat, lyhyt työttömyys, opiskelu), ja tukea saanut maksaa itsekin myöhemmin palkastaan veroa.

Niin, ja yllätys yllätys, sosiaaliturva koskee niitä rutisijoitakin sinä päivänä kuin he sairastuvat, työt menevät alta tai he perustavat soveliaan ydinperheen täysin kypsässä 28 vuoden iässä :) Silloin he enää tuskin rutisevat asiasta.

Äänestä

Puttehan varsinainen jäärjen jättiläinen on? Eihän kenenkään tarvitse tehdä työtä kun eletään etuuksilla ja maksetaan muiden etuudet etuuksista maksetuilla veroilla? Putte ratkaisi juuri maaiman köyhyysongelman. Mitä jos putte-possu nyt vain menisi takaisin peruskouluun ja yrittäisi saada edes sen suoritettua kunnialla, ja vasta sitten rupeaisi tekemään lapsia ja ottamaan vastuuta muiden elämästä kun tajuaa edes yksinkertaisimmat elämän reaaliteetit.

Äänestä
  • Mulle tuli kova nauru sun tekstistä =). Mietin ihan samaa että mietempä joku voi ajatella noin hölmösti, että sitten kaikki on hyvin kun maksaa veroja toisten verorahoista =)!

    Mutta en halua ottaa asiaan enempää kantaa, koska musta on iha ok, että suomessa saadaan äitiysrahoja..=)!

    Äänestä

  • minä-84 kirjoitti:

    Mulle tuli kova nauru sun tekstistä =). Mietin ihan samaa että mietempä joku voi ajatella noin hölmösti, että sitten kaikki on hyvin kun maksaa veroja toisten verorahoista =)!

    Mutta en halua ottaa asiaan enempää kantaa, koska musta on iha ok, että suomessa saadaan äitiysrahoja..=)!

    Putte-possu läpäisi kyllä peruskoulun 9.2 keskiarvolla ja on valmis artenomi... Eikä enää kyllä niin nuorikaan, kohta 30. Puttekin siis on maksanut veroja ja veroja verorahoista. Mutta eipähän koulussa järkeä tarvitse, pelkkää kirjaviisautta ja hyvää muistia. Elämä vasta kasvattaa. ;)

    Äänestä

  • Mitäpäs jos sinä opettelisit kirjoittamaan ennen kuin alat aukomaan päätäsi? Olisiko se hyvä idea? Äitiyspäiväraha on tarkoitettu yhtälailla niin kolmikymmppisille kuin 15-vee äideille. Se on ÄITIYSPÄIVÄRAHA. Näetkö jossain teini-etuliitettä? Yhteiskunta rahoittaa niin äitiyspäivärahatkin kuin esim. työttömyys ja sairauspäivärahat. Sinä et varmaan tule koskaan nauttimaan kumpaakaan, sillä a) sinun elämässäsi ei satu ikinä yllätyksiä ja b) olet mielummin sairauslomalla ilman rahaa. Niinhän jokainen järkevä toimii. Osta aivot, niitä saa kuulema Tiimarista halvalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


putte kirjoitti:

Ajattelin aloittaa aiheesta ihan oman keskustelunsa, koska joka juttuun ei jaksa erikseen samaa sepustaa.

Täällä kun tuntuu,että jatkuvasti porataan siitä, että työssäkäyvät veronmaksajat muka makselevat nuorien vanhempien, yksinhuoltajien, ja työttömien elatuksen. Siispä Faktatietoa:

Äitiyspäivärahasta ja muista KELA:n maksamista etuuksista maksetaan myös veroa, joka on vielä prosentuaalisesti paljon korkeampi kuin palkan.

Eli jos nyt loppuisi ainainen narina ko. asiasta. Olisi hyvin mukavaa, jos "vanhemmat ja viisaammat" ihmiset tietäisivät jopa jotakin kirjoittamistaan asioista, tai vaivautuisivat edes ottamaan selvää. Tai jos nuoremmat jaksaisivat selventää. Olisi vähemmän nurisemista kaikilla.

Eipä muuta. Rattoisia kina- ja kirjoitteluhetkiä kaikille! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu