Sovintosaarna.

2.Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.

Hyvin tässä seuraavat jakeet selvittävät, mikä on sovintosaarna ja kenen sovitusta me saarnaamme ja kenessä on vanhurskaus ja sovitus.

20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.

Usein me luulemme, että vanhurskaus ja sovitus on "meidän käsissämme", mutta jakeet todistavat, että me vain rukoilemme "Kristuksen puolesta" ja että me HÄNESSÄ tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa. Eli meillä on vaan se sovintosaarna, se vanha Hyvä Sanoma, Evankeliumi syntien Anteeksiantajasta Jeesuksesta Kristuksesta, josta opetuslapset kehoitettiin saarnaamaan ja jossa vain on syntien anteeksisaaminen ja pelastus.
10286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Valitettavasti vanhurskautesi on evankeliumien tapaan pelkkä valhe.

Äänestä

Oletkohan nim. "vlvaasa" nyt ihan oikeasti tuota mieltä, sillä Jumalan valtakunnasta julistettu suullinen synninpäästö on sitä sovintosaarnaa.

Äänestä
  • Me aivan uskomattomat olemme jo vapahdetut synnistä. Emme tarvitse hassusti kerjätä armoa muinaiselta skitsolta äpäräkersalta.
    Pitäkää uskit syntinnne ja helvettinne.

    Äänestä

  • Onhan naurettavaa että sivistynyt ja koulutettu kansa uskoo jotain historiaa ja pitää totena jotain ihmistä joka on tai ei?Minä en ymmärrä ketä te pidätte teidän herrana?Jokainen on on itsestään vastuussa ei siihen mitään Herroja tarvita.Fakta.

    Äänestä

Kyllä "Vlvaasa" on oikeassa, sillä ei ole muuta sovitusta kuin Jeesuksen Kristuksen sovitus ja vain siitä voi kristillinen sovintosaarna todistaa ja kertoa.

Äänestä
  • Yksikään ns.uskovainen ei kerro missä se taivas on mihin uskovaiset menee ja ateistit minne?Kukaa ei ole teillekkään ilmeisesti tullut kuoleman jälkeisestä jutusta?????

    Äänestä

Jeesus antoi vain opetuslapsilleen mahdollisuuden saarnata syntejä anteeksi? Kerrotko kuka niin teki. Hekin kunnioittivat Jeesusta niin paljon, etteivä tehneet asialle mitään.
Miksi siis Kerho on sen itseleen napannut, asia joka on teologisesti naurettavaa kohdallanne.
Missä kohti Raamatussa ilmenee "sivintosaarna", sekin onteidän keksintönne.

Äänestä

""Missä kohti Raamatussa ilmenee "sivintosaarna", sekin onteidän keksintönne""

Totta! Jumalan sanan mukaan se on saarnata sovinnosta eli Jeesuksen Kristuksen sovinnosta eli kaikki on Jeesuksen Kristuksen varassa,, ja siksi opetuslapsetkaan eivät saarnanneet synninpäästöä, vaan Jeesusta Kristusta ja pelastusta Hänessä.

Äänestä

Varmaan hyvä lukea uudelleen, kenen työtovereita me olemme. Ja kenen kanssa me vilpittömiä kuulijoita pyrimme tulemaan sovitetuiksi.
2.Kor.5:
"18 Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. 19 Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. 20 Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. 21 Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden."
2.Kor.6:
" 1 Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo:

-- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.

Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä."

Ettei vaan sotke asioita.

Äänestä

Juuri niin: ottakaa Jumalan armo vastaan siis uskossa Jeesukseen Kristukseen, niinkuin Jumalan sana vakuuttaa: Uskokaa Häneen, niin saatte synnit anteeksi Hänen nimessään.

Vanhoilliset usein kysyvät ihmiseltä synninpäästön antajan nimeä, ikäänkuin se olisi kiinni hänen nimestään, kun taas Jumalan sana puhuu vain Kristuksen nimestä. On muistettava, että olemme vain lähettiläitä Kristuksen puolesta julistamaan sanaa sovinnosta, minkä Kristus on sovittanut, ei meidän sovittelusta tai sovinnosta eli sitä samaa sanomaa, jota Kristus itse julisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vlvaasa kirjoitti:

2.Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.

Hyvin tässä seuraavat jakeet selvittävät, mikä on sovintosaarna ja kenen sovitusta me saarnaamme ja kenessä on vanhurskaus ja sovitus.

20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.

Usein me luulemme, että vanhurskaus ja sovitus on "meidän käsissämme", mutta jakeet todistavat, että me vain rukoilemme "Kristuksen puolesta" ja että me HÄNESSÄ tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa. Eli meillä on vaan se sovintosaarna, se vanha Hyvä Sanoma, Evankeliumi syntien Anteeksiantajasta Jeesuksesta Kristuksesta, josta opetuslapset kehoitettiin saarnaamaan ja jossa vain on syntien anteeksisaaminen ja pelastus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu