Pavea heitettiin crocseilla.

Olimme ystäväni Paven kanssa majoittuneena keskustan vaatimattomaan hotelliin.
Oli aivan pelipaikkojen vieressä eikä taksia ei tarvinnut mihinkään. Krokotiilit ja elefantitkin oli jo nähty. Tyttöihin ei kyllästy ja niitähän kohteessa riittää ja siksi siellä olimme.

Olimme hankkineet Pattayan rumimmat likat koska olimme lyöneet vetoa kumpi sellaisen löytäisi. Osoittautuivat kuitenkin aivan ihaniksi ja he olivat seuranamme vielä viikonkin päästä. Vaatimattomia, huomaavaisia ja kaikin puolin mukavia.

Rantapäivänä sanoin Pavelle että lähdetäänkö kävelylle ja iskin silmää. Paidat päälle ja menoksi.
Likat jätettiin kamoja vahtimaan.

Rantabulevardilta otimme tyttöset hintaan 300 bahtia / h. Halpa hinta selittyy neuvottelutaidollani.
Veimme heidät tuttuun tuntihotelliin sivukadulla jonka hinta oli 100 bahtia; sis liinavaatteet ja pyyhkeet.

Suihkunraikkaina kävelimme kohti tukikohtaamme. Kekkasin että meidän on saatava alibi poissaolollemme. Pave osti crocsit.
Perille saavuttuamme Paven nainen heitti häntä niillä crocseilla ja sätti Pavea ulkomaankielellä.

Olivat vaklanneet meitä ja jäimme siis kiinni sanoisinko aviorikoksesta.
Antoivat kuitenkin nopeasti anteeksi; nauroimme ja rauha palasi jälleen auvoiseen eloomme.

Ihania ja avarakatseisia ovat nuo thai- tyttöset.....D

10

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 63PanoMies64

      Kerrankos sitä tapahtuu juu, jotta että paljastuu.
      Muistuu mieleeni kun nöösipoikana hoitelin oppaani niin montakertaa jotta että tämä jäi hotellille lepäilemään minun lähtiessä ostoksille.
      Palaisin sitten hotellille suihkun raikkaana ja jäin heti kiinne siitä, että olin käynyt saippua hieronnassa.
      Oli ne aikoja ne.

    • ÄhäÄhä

      Missä on kuvattu tuo mersu... Ei ainakaan kukkaparkissa hylättynä.
      Repikää siitä resuperseet!!

    • taatutaineet

      Thaikkutytöt on niin nopeasti leppyviä ja iiihanan antavaisia.

    • Takuuelämys

      Testatkaa motosex eli akti satulassa ajon aikana, tyttö kuskiksi ilman alkkareita lyhyessä minihameessa

    • kumpparipalikoitako

      28:n kirjoituksia on mukavaa lukea. Ne ovat nähdäkseni tosia ja eletyn oloisia.
      Joka tapauksessa piristäviä näiden ääliökirjoituksien lomassa.

      • irtis

        Oletko homo vaI?


    • aamulenkkitehtynä

      ettei vaan ollut croksin kopio, vaan pareita ne on kuin aitoot

      • nahkasaapas

        80-luvulla ei ollut Crockseja


    • Kiitän lämpimästi mielenkiinnosta sepustuksiani kohtaan.
      Aloitukseni tapahtuma sijoittuu vuodenvaihteen 2010- 2011 tienoille.
      Ja kyllä. Kyse oli crocsin kopioista.

      • LämminKiitos

        Kiitos 28 ja lisää hienoja kertomuksia peliin. Jahka sulla on aikaa, voisit kirjoittaa ihan kirjan novellikokoelman.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      55
      11569
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      95
      8769
    3. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      20
      3921
    4. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      4
      3669
    5. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3616
    6. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3540
    7. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      9
      3472
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      13
      3409
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3202
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2355
    Aihe