Pääni takaossa, niskan yläossa, kallon sisällä on jotain minkä tunnen kokoajan. Minusta tuntuu että tuntisin aivoni jatkuvasti. Välillä tunne on voimakkaampi, erityisesti alkoholi vaikuttaa tunteeseen. Ei sillähetkellä kun juon, mutta nykyisin en pysty esimerkiksi juomaan perjantaina ja lauantaina peräkkäin, koska sunnuntaina iltana tunne takaraivossa on niin suuri, että minun on vaikea saada unta maanantain vastaisena yönä. Toinen kummallinen oire on että pääni sisällä "rutisee" silloin tällöin. Minun pitää yrittää pitää pääni kokoajan mahdollisimman vakaana ja vältää nopeita liikeittä, jotta tätä rutinaa ei tulisi. Rutina ei tule niskoista, vaan jostain pääkopan sisältä. Tuntuu että se tulisi aivoista. Silloin kun rutinaa tapahtuu,se tuntuu todella epämukavalta ja pelkään että jokukerta jotain oikeasti hajoaa päänisisältä. Ensioireet tautiin olivat noin 7 vuotta sitten ja tauti tuntuu etenevän kokoajan. Olen käynyt läääkärissä kolme kertaa asiasta, mutta mitään ei ole löytynyt. Viimeksi 3 vuotta sitten, sen jälkeen en ole viitsinyt käydä, koska en usko että ottavat minua tosissaan. Viimeksi käydessäni sanoivat että kaikki sopivat testit on tehty ja mitään ei löytynyt. Tiedän itse että tämä tauti tappaa minut hitaasti, jos oikeeta diagnoosia ei löydy. Voisiko joku kertoa mitä pitäisi tehdä?
Mikä tauti?
Mikko81
65129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä testejä, kokeita, tutkimuksia sinulle on tehty?
Oletko käynyt erikoislääkäreillä?
Terveyskeskuksessa epäilivät kasvainta ja ottivat minulta verikokeet, ei löytynyt mitään. Sain lähetteen Meilahteen neurologian poliklikalle jossa ylilääkäri diagnosoi "tension neck" oireryhmän. Mutta kun olin erityisen huolestunut oireistani minut lähetettiin pään alueen tietokonetomografia-tutkimukseen, ei löytynyt mitään. Seuraavankerran kun menin terveyskeskukseen, oireiden jatkuessa, noin vuosi tämän jälkeen, sanoivat että kun minulta on jo tuo TT-tutkimus otettu, niin asialle ei voi mitään.
Onko sinulla mitään muita oireita kuin nuo tuntemukset?
Aika hyvin sinut on tutkittu, mutta TT:ssä ei kai aivojen kaikki viat välttämättä näy. Mm magneettikuvaus ja verisuonikuvaus täydentävät sitä.
Kiinnostaa sikäli, että tunsin jo n viisitoistavuotiaana, että päässäni on jotakin vialla kun oikea puoli tuntuu paljon suuremmalta ja painavammalta kuin vasen. Kun olin n 23, sain rajun epilepsiakohtauksen, ja verisuonikuvauksessa löytyikin epämuodostuma (joka kyllä näkyy tt-kuvissakin).
Oletko hoitanut/hoidattanut jännitysniskaoireita?
Auttaako?
Kun kerran asia sinua huolettaa ja oireet haittaavat, pyydä kuvauksen uusimista. Ja kysele lääkäriltä mikä muu kuin kasvain voisi aiheutta tuollaisia oireita.
Viimeaikoina minua on ehkä kaikkein eniten huolestuttanut tuo kummallinen oireilu alkoholinkäytön jälkeen. Tykkään nimittäin käydä ulkona ja usein kutsuja tulee molemmille viikolopun päiville. Tunne on ehkä paineenomainen, ehkä aivoni turpoavat krapulassa ja kallossa ei ole tarpeeksi tilaa.. En silti ymmärrä mistä epämääräine rutina sitten tulee? Onko aivoni mahdollisesti jotenkin huonosti kiinni. Pelkään usein aivoverenvuotoa yms. En ole kenellekkään puhunut oireistani, koska en itsekkään tiedä diagnoosia, joten on mielestäni turha huolestuttaa läheisiä asialla josta ei tiedetä mitään ja näin ollen ei myöskään pystytä tehdä asialle mitään. Pitäisi varmasti pyytää jatkotutkimuksia, mutta miten sitten esittäisin asiani ja kenelle, jotta asia etenisi jonnekkin. Tosiaan viimeksi kun kävin terveysasemalla puhumassa asiasta niin ei tehty mitään. Tuo "tension neck" diagnoosi on sinänsä muuttunut että niskani eivät enään nykyjään ole lukossa, muuten kuin ihan ylä niskasta joskus. Hoidan niitä itse ja välillä käyn hierojalla. Se kyllä auttaa jossain määrin, mutta ei poista oireita. Myös "meditaatiolla", keskittymällä oirekohtaan pystyn vähentämään oireita, mutta en poistamaan niitä.
Kestäisitkö mitenkään paria alkoholitonta viikonloppua, niin saisit suljettua alkoholin vaikutuksen pois. Koko ajan tunnut kuitenkin pelkäävän alkoholin vaikutusta oireisiisi.
Olen hullun lailla etsinyt netistä ihmisten kirjoituksista kohtalotovereita, sun oireet meni aika lähelle, paitsi, että mulla tuntuu kokoajan jotain ylimäärästä paineen tuntusta (erillistä, ihan kuin paloina jotain pään sisällä).
Olen käynyt lääkärissä, tänään kolmannen kerran (alkoi n.kk sitten) ja nyt sain lähetteen Meilahden neurologian klinikalle, nimittäin yhden tytön oireet, jolla oli leikattu kasvain,sopi muhunkin.
Ärsyttävän tuntusta ja häiritsee yöuntakin Joka Yö.
Mä haluisin magneettikuvaukseen.
Mut nyt odottelen kutsua sinne neurologille.
Kirjoitinkin tossa aikasemmin, mut ei oo kukaan vastaillut.