Ilmastosta ei täälläkään saa kirjoittaa.

Nyt alkaa meediassa idioottimainen aivopesu ilmaston muutosta. Suomi on muka vastuussa koko maapallon kohtalosta.
Ilmasto verukkeella saadaan idiooteilta otettua rahat sakkaavaan suomen talouteen.
Suomalainen asiantuntia just joo.
11000v sitten velloi meri keskisuomessa. Nyt muka 10 vuodessa tapahtuu sama.

Hoidelkoon näitten päästöt ensin.
Delawaren yliopiston tutkijaryhmä on kuitenkin julkistanut tutkimuksen, josta kannattaisi myös puhua päättäjien talousfoorumeissa ja huippukokouksissa. Tutkijoiden mukaan 15 maailman eniten saastuttavan rahtialuksen päästöt vastaavat 760 miljoonan henkilöauton päästöjä. Yksi suuri rahtilaiva vastaa siis päästöiltään yli 50 miljoonaa henkilöautoa.

Tutkijoiden mukaan monien rahtilaivojen moottorit ovat usein nykyaikaisia, ja periaatteessa jopa vähäpäästöisiä. Saasteongelma kuitenkin syntyy, kun yli 100 000 hevosvoimaa tuottavat laivojen moottorit jyskyttävät noin 280 vuorokautta vuodessa ja 24 tuntia vuorokaudessa. Lisäksi laivojen käyttämän polttonesteen laatua ei yleensä valvo kukaan.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/suomalainen-asiantuntija-arvioi-hyytavaa-ilmastonmuutosraporttia-bbc-lle-tutkijat-voivat-haluta-kirjoittaa-isoilla-kirjaimilla-toimikaa-nyt-idiootit/7106982#gs.mNOvwR0
20442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ilmastonmuutoskeskustelussa on unohtunut se, mitä ilmiö Suomessa tarkoittaa. Vai arveleeko joku, että lähimmän seitsemän kuukauden aikana täällä olisi kertaakaan liian kuuma? Kesällä voi toki jokusen päivän ollakin.

Kerrankin yleismaailmallinen ilmiö, joka tekee meille parempaa elämää.

Äänestä

Pää argumentti että ilmaston lämpiäminen johtuisi CO2 hiilidioksiinista on täysin naurettava , itseasiassa elämä täällä päättyisi ilman CO2 , ihmiset ja eläimet ja liki kaikki elämä Maapallolla kuolisi , ja taas päinvastoin kun CO2 pitoisuus nousee luonto kiittää sillä kasvit ja puut kasvavat enemmän C02 noustessa.


Why Carbon Dioxide is the "Miracle Molecule of Life" for GREENING our planet

https://www.real.video/5820639339001


http://www.climate.news/


https://www.naturalnews.com/SearchResults.asp?query=co2&pr=NN


Sota hiilidioksiinia vastaan on sotaa ihmiskuntaan vastaan. Mutta sheeple uskoo , enää ei nykyään tarvita faktoja tai tiedettä, riittää että media ja poliitikot vain kertovat että näin on, ja se riittää , ihmiset uskovat ihan mitä vain heille syötetään.

Taitaa Suomenkin kansa mennyt jo sen rajan yli korvien välissä ettei mikään enää voi pelastaa, ei tiede ei järkipuhe. Sitäpaitsi ns normaalin lämpiämis syklien ohella on ihan muita ihmisten tarkoituksella tekemiä järjestelmiä jotka vaikuttavat ilmastoon suoraan, kuten se miten otsoniin tarkoituksella vaikutetaan.

https://www.youtube.com/watch?v=RzsM7H_L6Fk


CO2 ei ole mörkö ja syyllinen, Sipilä , Berner muut kusettavat Suomalaisia nyt surutta.

Äänestä

Väestönkasvu saastuttaa

Äänestä

Eihän suomalaiset pilaa ilmastoa, mutta kun laskutapa on tuollainen kuin on, että henkeäkohti lasketaan päästöt, niin tietysti suomalainen kuluttuu energiaa enemmän kuin lämpimissä maissa asuvat. Jos halutaan päästä samaan, niin meidän on lopetettava lämmitys jokaiselle erikseen. Pitäisi olla vain joitain yksittäisiä tiloja joissa voisi käydä lämmittelemässä, ja kodit pidettäisiin kylminä.

Tuo laskutapa pitäisi muuttaa siten, että se ottaa huomioon kylmänilmaston alueet. On paljon alueita, joissa ei tarvita lämmitystä lainkaan.

Äänestä

Ilmasto idiotismin suurmaa. Kuka tätä maata ohjaa?????

Suomella on mahdollisuus nousta ilmaston­muutoksen vastaisen taistelun suurvallaksi” – pää­ministeri Sipilä kutsuu kaikki puolueet pyöreän pöydän keskusteluihin ilmaston­muutoksesta

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005857246.html

Ymärtääkö iisalmelaiset tätä vai ootteko lampaita

Äänestä
  • No nyt kun kasvukausi pitenee, niin maataloustukijaiset voidaan lopettaa.

    Äänestä

Voi Iisalamen ääliöitä. Eikö tuo pakolaistulva ole alkusoittoa tulevasta. Suurvallat käy sotia hupenevista luonnonvaroista ja väki tunkee tänne hyvinvoinnin perään.

Äänestä

Puhutaan myös puhtaan veden loppumisesta samalla kun ollaan biotalouden nimissä valmiit saastuttamaan koko Suomen järvet. Esimerkkinä Kallavesi ja Oulujärvi. Oulujärvestäkin vedet virtaa lopuksi Oulun kautta Itämereen. Mitähän mahtaa Terrafamen kaltainen jättikaivos päästää ilmakehään. Hämäämistä ja hölmöläisten peiton jatkamista koko Suomen touhu.

Äänestä
  • Turhaa syyllistää Terrafamea (Talvivaara), sillä jo pelkästään päästöt vesistöihin ovat pieniä verrattuna etelän sellutehtaisiin. Kannattaa ottaa asioista selvää.

    Mutta eihän se niin mediaseksikästä ole kirjoittaa jostain Stora Enson tehtaista...

    Äänestä

  • Paitsi että Stora Enso ei Louhi uraania.

    Äänestä

  • jarkki85 kirjoitti:

    Turhaa syyllistää Terrafamea (Talvivaara), sillä jo pelkästään päästöt vesistöihin ovat pieniä verrattuna etelän sellutehtaisiin. Kannattaa ottaa asioista selvää.

    Mutta eihän se niin mediaseksikästä ole kirjoittaa jostain Stora Enson tehtaista...

    Oletko edes käynyt katsomassa Terrafamen laajuutta . Jos luonto ja vesistöt ei merkitse mitään, vaan raha on ykkösasiasi, voit pitää mielipiteesi.

    Äänestä

Kauko itä tekee länteen tuotteet. Heidän moraali luontoon on nolla. Muovit mereen mistään mitää välittäen.

Laura Huhtasaari sanoi ..Paras ilmasto teko on siirtää teollisuus l'nsimaihin ja varsinkin suomeen. Meillä osataan putsata päästöt tehtaitten piipuista.

Meedia on luonnut persuihin vihan jo valmiiksi .. Toivottavasti kansa ihmiset tajuaisi oikean suunnan

Äänestä

Toden näköisesti kaiken kohun jälkeen aletaan taas jos vaikka millaisia haittaveroja ja maksuja lisäämään. Ihan kuin niillä maailma pelastuisi. Siinä ei muuta tapahdu kuin eläminen ja liikkuminen tulee kalliimmaksi ja hankaloituu.
Johan poliitikot oli tikkana eturivissä kommentoimassa mitä pitää tehdä ja haittaveroa ja tietulleja yms. siellä jo vilauteltiin ja esim. Berneri ja viherpiiperöt keksii taasen mukavia ylläreitä liikkuville ihmisille. Kasvissyöjäkin kun käy Phuketissa niin suomalainen saa syödä nautaa 8 vuotta päästäkseen samaan saastemäärään. Ilmastoraportti onkin oivallinen (teko)syy kerätä rahaa ihan johonkin muuhun.

Jos näkisi ensin, että siellä missä saasteita oikeinTodella syntyy ja tehdään- tapahtuisi jotain muutosta. Silloin voisi löytyä itseltäänkin motivaatiota yrittää jotain korjausliikkeitä. Mutta tätänykyä meikäläisen teot on pienemmät kuin hyttysen kusi avaruudessa vaikka miten höpötetään että yksilöstä se lähtee. Ei vaan sytytä.

Vaalit tulossa joten kannattaa oikeasti katsoa millaisia ehdokkaita äänestätte! Näyttää ihan siltä että joudutaan taas jos vaikka millaisten juttujen avulla/takia maksumiehiksi. Itse olen ollut melkein nolla kiinnostunut politiikasta mutta nyt kai joutuu tekemään ainakin siinä asiassa korjausliikkeen!

Harvassa vaan on ne poliitikot joilla on järki mukana nykymenossa.....mutta kyllä sieltä niitäkin löytyy!
Toivottavasti!

Äänestä
  • Ostakaa saksalaista maitoa, uruguaylaista ja ugandalaista hormonilihaa. Paskat jää valmistusmaahan. Mahtava ympäristöteko, pipilä ja berneri kiittää.

    Äänestä

Me kun ollaan hyväuskoisia hölmöjä oltu maailman sivun. Uskotaan kaikenmaailman paska puheetkin. Suomen politikko ressukat ovat ihan vietävissä. Tämä lysti se tulee maksamaan vielä paljon ja monessa suhteessa. Paljonkohan sitä paskaa mahtaa taivaalle nousta kun valmistetaan yksi kappale mm. uus auto olipa tuo sitten sähkö tahi polttomoottori käyttöinen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JosPoistuu kirjoitti:

Nyt alkaa meediassa idioottimainen aivopesu ilmaston muutosta. Suomi on muka vastuussa koko maapallon kohtalosta.
Ilmasto verukkeella saadaan idiooteilta otettua rahat sakkaavaan suomen talouteen.
Suomalainen asiantuntia just joo.
11000v sitten velloi meri keskisuomessa. Nyt muka 10 vuodessa tapahtuu sama.

Hoidelkoon näitten päästöt ensin.
Delawaren yliopiston tutkijaryhmä on kuitenkin julkistanut tutkimuksen, josta kannattaisi myös puhua päättäjien talousfoorumeissa ja huippukokouksissa. Tutkijoiden mukaan 15 maailman eniten saastuttavan rahtialuksen päästöt vastaavat 760 miljoonan henkilöauton päästöjä. Yksi suuri rahtilaiva vastaa siis päästöiltään yli 50 miljoonaa henkilöautoa.

Tutkijoiden mukaan monien rahtilaivojen moottorit ovat usein nykyaikaisia, ja periaatteessa jopa vähäpäästöisiä. Saasteongelma kuitenkin syntyy, kun yli 100 000 hevosvoimaa tuottavat laivojen moottorit jyskyttävät noin 280 vuorokautta vuodessa ja 24 tuntia vuorokaudessa. Lisäksi laivojen käyttämän polttonesteen laatua ei yleensä valvo kukaan.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/suomalainen-asiantuntija-arvioi-hyytavaa-ilmastonmuutosraporttia-bbc-lle-tutkijat-voivat-haluta-kirjoittaa-isoilla-kirjaimilla-toimikaa-nyt-idiootit/7106982#gs.mNOvwR0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu