itseensä uskominen?

uskomatonon

Sanotaan että fanaattinen usko ei ole hyvä, mutta mitä kun ihmiset uskoo fanaattisesti itseensä?

Jotenkin näyttää siltä että nykyään ihmiset uskovat ja fokusoituvat itseensä niin paljon että ovat vieraantuneet muista ja sitäkautta irti todellisuudesta. Esim. Ihmiset uskoo että ovat niin viikunanlehden tai minkälie mielikuvituksensa suojissa, että ahneus tai muiden ihmisten vahingoittaminen, siis ympäristön ja muiden ihmisten pahoinvointi ei vaikuttaisi heihin ollenkaan. Kyllä itseensä uskomisen voima siirtää realisminkin.

7

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täätämö

      Onhan se järjetöntä ja vastoin kaikkea logiikkaa, kun kerran tiedetään että yksinäisyys ei tuo onnea, niin kuitenkin yksilö kuvittelee että kun minä minä yksin saavutan tai kun minä minä saan, että sellainen toisi onnea, kun käytännössä päinvastoin. Hetken saavutuksesta ja sitten murhe huolehtimisesta

      • Ulos_pahoinvoinnista

        Miksi uskovat ihmiset sitten voivat jatkuvasti niin kovin pahoin ?

        Porukalla kun kokoontuvat viikottain, jopa useamman kerran pyytelemään toisiltaan ja jumalaltaan itseään, tekemisiään tai tekemättä jättämiään anteeksi.
        Anteeksi sitä ja anteeksi tätä, kurjat syntiset pyytelevät toisiltaan ja siltä hmm....olemattomaltaan.
        Helpottuneina, hartaassa uskossa ja anteeksi toisiltaan saaneina jälleen astelevat takaisin arkeen, ihan samoja ratoja taas vetelemään, synnin pahoinvointia kupuunsa keräämään.
        Jotta taasen voi kurjat uskovat syntiset mennä toisiltaan anteeksi pyytelemään....ja tietysti saamaan.

        Porukka harmaantuu, nuoriso ei jaksa jatkuvassa "synnin" pahoinvoinnissa elää ja sitä anteeksi alvariinsa pyydellä.
        Järkevinä äänestävät jaloillaan ja Usko hiipuu.


    • Gjallarhorny

      Huorathan ne rahasta eniten tykkää, omasta rahasta ja omaisuudesta. Sentakia huoraavat

    • Majurinki

      Sekopäitähän ja vailla järkevää logiikka suurin osa ihmisistä on. Tärkeimmäksi asiaksi maailmassa koetaan oma ja yksityinen, kuitenkin jokainen armeijan käynyt tietää etteivät ole ihmiselle ollenkaan välttämättömiä asioita.

    • nahkamasa

      mä uskon siihen että ensi vuonnakin muuttolinnut tulee takaisin

    • Alkiotoonline

      Oman puolustaja on subjektiivisuuden, siis tyhmyyden puolustaja.

      • UssrStt

        Niipä, ja oman kerääjä on subjektiivisuuden, siis tyhmyyden kerääjä. Joten ei tarvitse ihmetellä miksi ihmisistä oikeasti tuntuu että missään ei ole mitään järkeä ja että masentaa.
        Ainoastaan hetkellisesti tuntuu selkeältä, kun nikotiini supistaa aivoverenkiertoa, tai alkoholi liuottaa aivojen rasvakudosta, tai kofeiini piiskaa mielikuvituksen lentoon, illuusio onnesta tuntuu olevan mahdollista.

        Onneksi onni on, sen eteen ei tarvitse ponnistella tai pyrkyröidä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe