Muistojani Hua Hinistä.

2010

Hua Hinissa olen saanut törkeää palvelua joka kerta, kun olen sinne eksynyt. Hauskin oli se rantatuolimummo, joka ajoi minua takaa epäonnistuneen ryöstöyrityksen jälkeen. Rannalla ei ollut ketään ja ihan ymmärrettävästä syystä. Harva haluaa mennä ryöstettäväksi.

Viimeksi maksoin Hua Hinissa 100 euroa yö hotellista, jonka olisi saanut Pattayalla 15 eurolla. Tasoa Apex sillä erotuksella että Apexissa on muhkea aamiainen ja Huan hotellissa ihan sontaa, jota leipoi sama nainen joka oli respassa ja siivoajana. Sänky oli kuin betonia ja telkkari 90- luvulta.

Kävin katsastamassa Hua Hinissa Blu portin. Siellä ei ollut ketään surullisten myyjien lisäksi. Urheiluvälinekaupan laidalla kopsautin nyrkillä jalallisessa telineessä olevaa suurta nyrkkeilysäkkiä. Se lensi myymälään ja kaatoi hyllyjä. Eivät olleet laskeneet vettä siihen säkin tukijalkaan, jotta se pysyisi paikallaan. Myyjän kanssa pystyteltiin hyllyjä ja naurettiin. Morsiantani hävetti.

Morsmaikku meni siinä Blu Portin vieressä olevassa rakennuksessa kynsihoitoon, niin minä jäin ulos terassille istumaan. Neljä vanhaa akkaa koitti epätoivoisina väkisin kiskoa minut hieromoonsa.

Apinakukkula oli muuttunut jätevuoreksi ja hymyilevät poliisit koittivat keksiä mistä kirjoittaisivat sakon. Eivät keksineet mitään.

Meinattiin mennä Hua Hinissa syömään puolilta päivin, jotta ei tule lauttamatkalla nälkä. Mikään paikka ei ollut auki. Emme saaneet ruokaa. Käytiin ainakin kuudessa eri paikassa. Ravintolat olisi auenneet vasta myöhään iltapäivällä. Pinna alkoi kiristyä tuossa aavekaupungissa.

Vuokramopoa palauttaessa ketään ei ollutkaan vuokraamopisteessä. Pyysin hotellilta että soittavat sille kundille että hakee mopon hotellilta. Siitä piti tietenkin maksaa extraa Hua Hinin tyyliin.

Suomalaiset läskit vanhat ukot Hua Hinissa nahisteli kadun varressa kerran kunnes toinen sai sydärin ja sitten rusinavaimonsa soittivat ambulanssit. Toinen säikähti niin että sekin sai sydänoireita. Tuo on Huahinin suomiukoille ainoa harrastus. Golfiinhan heillä ei riitä rahat eikä terveys.

Hua Hinin ainoa nähtävyys on laudoista rakennettu vihreä rautatieasema, joita vastaavia rakennelmia näkee Suomen köyhimmillä rintamamies omakotialueilla. 

Huan aseman ympärillä olevat tiet ovat sortuneet maan sisään ja metrin syvyisiin reikiin on ammattitaidolla asennettu puunoksa merkiksi, ettei mopoilijat putoaisi niin. Lehdet on lähteneet puun oksista vuosia sitten ja niitä on vaikeampi havaita nykyisin.

Radan varsi on niin metsittynyt ja heinittynyt ettei junaa enää kaikista suunnista näe ja aseman kupeessä väijyy pimeitä ylihintaisia takseja.

Baaritytöt ovat Hua Hinissa valmiiksi vihaisia, koska ovat tottuneet taistelemaan Huan karvakuonojen kanssa viimeisestäkin bahtista kun ukot ei halua maksaa epäonnistuneesta erektiosta.

Homeen haju kirvelee nokkaa kaikkialla Huassa ja öisin on rottien aika alkaa rapistelemaan ja järsimään matkatavaroita.

Pakokaasut on tehneet kaikista rakennuksista harmaata massaa Hua Hinissa ja edes rikkinäisiä ikkunoita ei korjata.

10

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kouluesimerkki

      Tämä 2010 on kouluesimerkki kuinka negatiivinen ihminen voi olla, mikä syy, siihen en ota kantaa.

      Joka tapauksessa elämäänsä tyytyväinen ihminen ei tuollaista anonyyminä anonyymeille ilmaiskanavalla kirjoittele.

      • HämeenHeikki

        Lähes samanlainen oli kokemukseni Hua Hinin matkasta, surkea reissu, koska olin yksin, niin leidarit olivat vielä kimpussani ja minä kun olen täyshetero, mutta lady tarjonta siellä oli vanhaa harppua, toisin kuin muualla Thaimaassa. Vanhuksille lienee sopiva ja heitä siellä suurin osa olikin.


      • Sensei--
        HämeenHeikki kirjoitti:

        Lähes samanlainen oli kokemukseni Hua Hinin matkasta, surkea reissu, koska olin yksin, niin leidarit olivat vielä kimpussani ja minä kun olen täyshetero, mutta lady tarjonta siellä oli vanhaa harppua, toisin kuin muualla Thaimaassa. Vanhuksille lienee sopiva ja heitä siellä suurin osa olikin.

        No mitä muuta täyshetero teki pilatakseen matkansa kuin kartoittamalla harpputarjonnan?

        Maksoitko sinäkin betonisängystä satasen fallehintaa, vai oliko sinulla keskustelukykyinen tintsu varaamassa hotellia thaihintaan?

        Olitko myös nälissäsi?

        Pattayallahan opitaan thaipöperön valmistus 2 tunnissa, mutta Dillen hotellin rouva ei ollut saanut 2 tunnin koulutusta, miten sun respasiivoojas?

        Kerro ihmeessä tämähän on oikein matkailutarinaa.


    • Sensei--

      Kun kaikesta kaikki tietävä Thaimaan asiantuntija saa yhden kokonaisen matkailupäivänsä pilalle itsellensä ja seuralaisellensa, hotellista ja ruokailusta lähtien, niin ajatelkaapa miten ikävää voikaan thaimaanmatkailu olla aloittelijalle.

      Perustietona nyt että 2010 osaa thainkieltä ja varmasti seuralainen, silti täys umppeloita.
      Kokemusta hänellä ainakin vuosikymmen ellei 3.
      On kuulemma ollut myös boxkoulutuksessa, mutta täysin pihalla mistä saa tahtomansa hotellin ja nälissäänkin joutunut viettämään kokonaisen päivän vaikka oli myös Blu Portissa jossa pöperöpaikkoja auki useita.

      Maijukka se istuskeli maha kurnien terassilla ja tyttö kynsihuollossa, voi voi kamalaa ja ihan hirveetä.

    • UtelevaUnto

      Miten tätä Senseitä, jota moni kutsuu lerpaksi ja paremmin kait tuntevat Perseilerpaksi, niin kiinnostaa Hua Hinin asiat?
      Yleensähän tämä emävalehtelija on niitä Chiang Main lerppoja, joille vain leidarit voivat tarjota apua.

      `

    • On se kummallista kuinka erilaisen kokemuksen itse sain Hua Hinistä viime Tammikuussa siellä (ensimmäistä kertaa) ollessani.
      Ihmeellisesti itse onnistuin löytämään uudesta hotellista (päätien varrelta) ihan asiallisen huoneen alle 30€/yö. (eli samoissa hinnoissa kuin mitä vastaava hotellihuone Tammikuussa maksaa Pattayalla) ja jos ottaa mistä tahansa hotellivaraus sivustolta niin ei kauhean montaa hotellia Hua Hinistä löydy missä huoneet ovat tuon 100€/yö. (tai sitten on kyse jo ihan muusta kuin "perus" hotellista ja huoneesta.
      Myös ihan hyviä ruokapaikkoja tuli Hua hinistä löydettyä, ei kauheasti eroa muihin Thaimaan paikkoihin missä tullut käytyä syömässä.
      Ilta-elämä nyt vaikutti hyvin vaisuhkolta, mutta ei sentään täysin kuolleelta ja niille jotka tyttöpaikkoja etsivät, niin niitä kyllä tarpeellinen määrä näytti löytyvän muutamalta eri kadulta, muilla alueilla ei tuota "tyttötouhua" juuri näkynyt...
      Ja sitten ladyboyt, mistä tuo juttu oikein on peräisin? En huomannut että tuon "skenen" edustus olisi Hua Hinissä ollut juuri mitenkään havaittavaa (varmasti etsimällä löytää).
      Hua Hinin turistit näyttivät isoimmilta osin olevan hieman vanhempaa väestöä, heille kohde varmasti on ihan omiaan.
      Mitään erikoista rapistumista taikka ränsistymistäkään Thaimaan mittakaavassa en havainnut juuri enempää kuin muuallakaan Thaimaassa matkustaessani.

      • Sensei--

        Eihän noilla tarinoilla ole mitään muuta tarkoitusta kuin oireilla, parashan pohjoisesta on tähän asti huijarikaupunki ja selittäjänä omasta mielestään Thaimaan kokenein Suomalainen, mutta silti kusetetuin Suomalainen.
        Kyse on sairaaloisesta Pattayan rakkaudesta ja mitä kaikkea se sisältääkin, niin on luettu tuhat kertaa ja joka päivä uudestaan ja uudestaan.
        Tuo ladyboyoireilu liittyy homotteluun joka myös rakkaiden jokapäiväisessä sanavarastossa.

        Mukavasti kirjoitat ja asiaa.


    • KTuomari

      Aikamoisia mänttipäitä olette. Jos kerran pettyy, niin pitääkö mennä samaan paikkaan uudestaan kusetettavaksi. Pane seuraavat matkarahasi hoitajalle.

    • NeitiXX

      Hyi kamala kyllä se Hua Hin oli mahdoton paikka toiste en mene.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      67
      4192
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      85
      3783
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3265
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2598
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2457
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      55
      2286
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2115
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1808
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1760
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1586
    Aihe