Ilmastoahdistustako

Lukiessani monia ajankohtaisia kannanottoja ilmastonmuutos vaatimuksiin, huomaa monen joko vähättelevän, jotkut taas ovat suorastaan maailmanlopun tunnelmissa.
Tehtyäni muutamia valintoja, ja ennenkaikkea arvellessani jäljellä olevia elinvuosiani, olen vakuuttunut, etten ilahduta ketään heittäytymällä etukäteen suremaan.

Ensinnäkään en tule sitä näkemään, enkä myöskään tiedä miten teknologia kehittyy lähitulevaisuudessa.

Niinpä aion olla oma itseni, iloita sillon kun on riemastuttavampia asioita, ja niitähän kyllä löytyy. Samoin voi lähipiirin tapahtumat koskettaa, mutta maailmatuskaa en ota enään sydämelleni 😊 Heippa!

5

199

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuhoa kohti mennään ja kovaa vauhtia. Yksimielisyys ratkaisuista tai paremminkin niiden puuttuminen yhtenä syynä. Suomen osuus ei ei parhaimmillaankaan tunnu misään.

      Vilkastaanpa ulos ikkunasta Suomen metsiä. Näemme laatupuuta tuottavia
      oksattomia puita latvaan asti. Pienet vihreät tupsut puiden latvoissa eivät voi pelastaa happikadolta.

      Metsien runsaalla vehreydellä laskisi hiilidioksidin määrä ja happea muodostuisi hengitettäväksi.

      Ihmiset tuhoavat luonnon itse ja harkitusti. Tuulimyllytkään eivät meitä pelasta, ei myöskään aurinkopaneelit.

      Luonnon pelastaminen ihmiskunnan käyttöön tulisi toteuttaa.

      • lopeta-hassuttelusi

        Lopeta jo tuo peloittelu maailman lopusta, alias ruuneman
        Apuli ja mitä metsiä itse näet ikkunastasi?

        Nythän on Jokioisten laboratiossa kehitteillä joku systeemi, jolla tätä ilmastonmuutosta pystytään estämään.

        Älä edes kysy minulta, mikä se oli, koska en muista, mutta jotain hienoa se oli, kuinka siinä muutettiin aineita uusiokäyttöön.

        Miksi muuten vaihdat aina tuota nimmariasi? Haluatko seurata alias Pilmaria, jolla oli useita nikkejä, joista ei edes erkkikään saanut selvää.?


      • sinis.s

        Tässä ilmeisesti tuo Jokioisten laboratorion Biomassan kehittely, mikä näyttää kattavan melko paljon,..
        Kannattaa kyllä kuunella!


      • sini.s

    • Ai että onkin huvittavaa lukea, reipasta sapiskaa satelevan Apulille, joka synkkänä kuvailee tuulen tuivertamia puitaan latvatupsuineen !
      Itäsuomalaisen puuston rehevyydessä syntynyt, laajan tundravyöhykkeen naapurista, ja kirjallista rehevyyttä ilmentävä kiiskitär taas kertoo havannoistaan Jokioisten ihmelaboratoriosta , jonka kapasiteetistä onkin vielä hyvä olla tietämätön, ettei käy niinkuin minulle kansakoulun väärän ellipsinkuvan kanssa 🤣 ))

      Itse viihdyn eläen oman luonteeni mukaan, päivä ja hetki kerrallaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      29
      1206
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      995
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      873
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      748
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      668
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe