Hei!
Olen 53 mies(183cm) Lappeenrannasta. Olen aloittanut kilpatanssin alkeisryhmässä ja kaipaisin tanssiparia. Olisi hyvä jos saisi vakituisen parin jonka kanssa voisi harjoitella kipatanssia alusta asti sekä kehittää yhteistä tanssimista. Itselläni ei ole aikaisempaa tanssitaustaa ja lähden periaattessa ihan heittäytymällä kanki kaikkosena sekä pystymetsästä tähän harrastukseen. Käyn myös ohessa lavatanssin alkeisryhmässä, mutta kilpatanssi tuntuu tosi kiinnostavalta omalta kohdaltani. Jos olet kiinnostunut niin, ota yhteyttä.
Tanssiparia vailla
25
911
Vastaukset
- Monestialoittanut
Onnea etsintään. Valitettavasti naiset eivät taida olla erityisen kiinnostuneita tanssimisesta, jos pitää oikeasti alkaa harjoittelemaan. Kilpatanssin säännöt myös suosivat naisia, he voivat siirtyä ylempiin luokkiin, kun löytävät edistyneemmän parin. Toisinpäin ei onnistu ja harva nainen haluaa palata alempaan luokkaan. Mies jää yksin, ehkä muutaman vuoden päästä löytyy taas joku, joka haluaa parin alkeistunneille.
- makuasiat
Miehestähän se riippuu. Jos on kehityskelpoinen, fiksu, huumorintajuinen ja edes kohtuullisen näköinen mies niin siitä pidetään kiinni.
- ääiinnäännmmiieess
Olen saman ikäinen mies ja pari senttiä lyhyempi koska nähhään,yhdessä kivaa nami nami
- Otinyhteyttä
Tuu poika Kuntsille lauantai'seksi...
Katsotaan onko sitä kemiaa :-) - miespulaaaa
Kysy jotakin sieltä lavatanssikursseilta jos täällä ei tärppää.
- kookeihäshämmeestä
Olen n. 55 wee mies Hämmeestä. Osaan sylitanssit ja nyt halua kädenalitella. Sinä n. 20-40 v. sexy nainen otatko yhteyttä. Kurssillako nähdään ?
- Sexsynainen
Nähdään Kuntotalolla tänään.
Voin tarjota alkeiskurssia miestenhaulla jos haluttaa oppia alikäden veikauksekst'.
Naistentunnin rauhoitan sylitanssoin.
- Tampereen_suunnalta
Harmi kun välimatkaa on liikaa. Itse ajattelin aloittaa tanssimisen uudestaan, mutta ihan ilman kilpailua mielessä. Osaan perustanssit, mutta kiinnostaisi oppia uusia juttuja. Onkohan Tampereen suunnalla kiinnostunutta miestä?
Olen 52 v ja 165cm nainen.- Säkkitarjontaa
Kannattaisi mainita painokin. Haluaisin omiin mittoihin sopusuhtaisen parin.
- Tampereen_suunnalta
Naisilta pitää olla siis paino kerrottuna, mutta miehillä ei. Voi hyvää päivää sentään näitä meidän miehiä.
- Haaveeksijäi
Tampereen_suunnalta kirjoitti:
Naisilta pitää olla siis paino kerrottuna, mutta miehillä ei. Voi hyvää päivää sentään näitä meidän miehiä.
Minulla oli aikoinaan paino ja pituus sekä ikä aina kerrottuna, lisäksi siihenastinen tanssitausta. Itse vastasin vain jos nuo koko- ja ikänumerot oli annettu ja suunnilleen kohdillaan. Luultavasti sopivillekin ehdokkaille jäi painon ilmoittamattomuuden takia yhteydenotto tekemättä. En ymmärrä miksi painon antaminen on niin vaikeaa, koska se kuitenkin paljastuu. On varsin noloa sitä kysellä tai mitä sitten sanoa syyksi kun ei tavatessa haluakaan tehdä sopimusta treenaamisesta.
- Tampereen_suunnalta
Haaveeksijäi kirjoitti:
Minulla oli aikoinaan paino ja pituus sekä ikä aina kerrottuna, lisäksi siihenastinen tanssitausta. Itse vastasin vain jos nuo koko- ja ikänumerot oli annettu ja suunnilleen kohdillaan. Luultavasti sopivillekin ehdokkaille jäi painon ilmoittamattomuuden takia yhteydenotto tekemättä. En ymmärrä miksi painon antaminen on niin vaikeaa, koska se kuitenkin paljastuu. On varsin noloa sitä kysellä tai mitä sitten sanoa syyksi kun ei tavatessa haluakaan tehdä sopimusta treenaamisesta.
Ymmärrän kyllä kantasi. Aloittajakaan ei ollut laittanut painoaan tekstiinsä, joten en ymmärtänyt, että nainen, joka siihen vastaisi tarvitsisi sitä myös kertoa.
Ehkä kuitenkin voisi sanoa toiselle osapuolelle pienen valkoisen valheen, jos toinen ei kiinnosta. Niinhän sitä tehdään normi nettideittiä tavatessa.
Itselläkin on omat kriteerini ja tiedän miltä tuntuu kun treffikaveri paljastuu aivan muuksi, kuin mitä profiilissa on lukenut. - äinäänmuari
Säkkitarjontaa kirjoitti:
Kannattaisi mainita painokin. Haluaisin omiin mittoihin sopusuhtaisen parin.
152kg ja 166cm
- pirjo.nie
moikka en halua kilpatansiin välttämättä, vaan kurseille ta tanssipaikkoihin/laivoille
- MBenz
Lavoille pääset ihan itsekkin jos sulla on auto. Ei tarvitse olla riippuvainen kaksilahkeisista. Muitakin porukkakyytejä voit kysellä vaikkapa TanssiNetin minne menossa palstalta.
Rohkeutta peliin. Et pääse minnekään jos et uskalla yksin lähteä. Aina ei ole matkaseuraa ja toisaalta kiva ajella välillä yksinkin. On VAPAA näin koko illan ja voi ajaa jatkoille ihan minne lystää ....
- on-on
Jos olet 53v. mies, 183cm, ei tanssilla ole väliä. Käyt vain hakemassa sopivan pöönan patjaksesi.
Lisäkoroilla saat bonuspöönan. - helppoahansesilloinon
Muistan itsekin kilpatanssin ryhmässä olleena, että toisinaan alkeistyhmään tuli miehiä, jotka totesivat, että tämähän on kilpatanssi aivan helppoa. Mutta jotenkin heidän tapauksissaan oli kuitenkin aistittavissa, että kysymyksissä eivät olleet niinkään kilpatanssilliset eli standardilliset kuviot kuin itsekeksityt viennit itsekeksityissä tanssiasennoissa itsekeksittyihin kuvioihin. Eipä näitä miehiä seuraavilla tunneilla näkynyt, vaikka kilpatanssituntitasterilla daamitkin kohtelivat heitä itsekeksityistä kuvioista huolimatta silkkihansikkain. Tasterin jälkeen daamit vaikuttivat jostain syystä käytelleen raskaita nahkarukkasia, joissa sieviä luuvitosia sisällä.
- anonyymi_aa0
Hei DanCeM! Näin tanssipari ja vakiotanssipari ilmoituksesi. Olen 40 vuotias nainen Lappeenrannassa. Ja etsin myös vakiotanssi tai tanssiparia joka voisi käydä kanssani harjoituksissa. Olen tanssinut vasta vähän aikaaotaa yhteyttä minuun, jos etsit , vielä tanssiparia. yst. terv. Daria
Hei!
Tämä oli kiva yllätys XD. Olin jo luopunut toivosta ja en ollut käynyt enää katsomassa viestiä täältä. Tosi hienoa jos tulet tanssipariksi.
T: DanceM- anonyymi_V8t
Hei! DanceM! Tulen mielelläni pariksesi. Laita viestiä sähköposti tai mistä sinut tavoittaa täältä. yst. terv. Daria
- Paalupaikalle
"Itselläni ei ole aikaisempaa tanssitaustaa ja lähden periaattessa ihan heittäytymällä kanki kaikkosena sekä pystymetsästä tähän harrastukseen "
https://youtu.be/d3z7aeVh4ik
- Talvella ei tanssipaikoilta meinaa enää löytyä perusmiestä joka olisi sinkku .
Kesälavoille uskaltavat sitten ....
- Anniskelupaikoihin voi eksyä uuttakin porukkaa.... - anonyymi_W0c
Hei DanCeM! Kyllä olen tulen tanssipariksesi. Kiva, kun vastasit. Laita minulle tänne miten sinut tavoittaa. yt. Daria
Hei!
Oletko Daria ollut jo kilpatanssin alkeisryhmässä harjoittelemassa Lappeenrannassa?
T: DanCeM
- Kisakaari
Täällä tanssitaan sunnuntaisin http://tanssi.net/fi/p/5406.html
Tanssipari löytyy illassa eikä tarvitse tanssia edes kilpaa :-)
https://youtu.be/feB5ViWBvDA
Kaikki joutilaat tänne iltapäivän tansseihin !
Helmikuu näenköhän vielä kerran nauravan suun ..
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759