Morjens!
Kiitos teille molemmille kirjoituksistanne. Etenkin eilen ja tänään.
Herrasmiehen 28x kirjoitukset ovat minua jo joitakin aikoja sitten suuresti huvittaneet sekä tavallaan vain miellyttäneet.
Nuoremman herran vuodesta 2010 kirjoitukset joskus hieman ovat kulmakarvojani nostattaneet, mutta ymmärrän ja hyväksyn sen, että millaisen asiayhteyden vallitessa ne on kirjoitettu.
Kova on täällä ollut vääntö siitäkin kuka olisi voittaja jos päästäisiin oikeasti kehässä kokeilemaan. Minä jo vanhana vain 75kg äijänkäppänänä vielä pyörittelen 100 ja kg nuoria sonnipoikia kehässä mennen tullen.
Sellainen tunne minulle on täällä tullut, että vuodesta2010 nimimerkin kanssa voisin sparrata kehässä vaikka heti, mutta Sensein vain nähdessäni paskoihin housuun ja luikkisin karkuun.
Ystävilleni vuodesta2010 ja 28x lähinnä
14
428
Vastaukset 14
- PitkäksVetää
Dillen asiayhteyttä on kestänyt arviolta 10 vuotta.
Kiitän lämpimästi aloittajaa kehuista. On hauskaa jos tarinointini on viihdyttänyt.
Nuo kehähommat kiinnostavat kyllä minuakin jonkin verran ja käyn usein matseja Pattiksella katselemassa. Olen tosin pysytellyt aina visusti kehäköysien ulkopuolella.
Kovimmat ja parhaimmat matsit käydään kyllä Bangkokissa ja tunnelma niissä on aika hektinen. Kannattaa kokeilla.
Suomipojat Pattiksella voisivat järjestää keskinäisiä tappelumatseja. Pikkukehät antavat mielellään tilaa farangeille koska he ovat aina yleisömenestyksiä.
Minäkin tulisin katsomaan ja sitten olisi hauskaa lyödä vetoja.- KääLäy--
Joo... Ja kiitoksia vielä kerran kirjoituksistasi taannoin. Tarkemmin nyt ajatellen ne olivat juurikin siksi niin hyviä, että ne ärsyttivät Amaliaa vastailemaan. Eli kiitokset kuuluvat toki myös Amalialle.
Pattiksen taannoisista matseista haluaisin nyt tilaisuuden tullen kysyä, että satuitko itse näkemään muuan palomiehen - Taren 75kg - matsin muutaman kilon kevyempää muuan thaimaalaista ottelijaa vastaan? - 64NumBall63
KääLäy-- kirjoitti:
Joo... Ja kiitoksia vielä kerran kirjoituksistasi taannoin. Tarkemmin nyt ajatellen ne olivat juurikin siksi niin hyviä, että ne ärsyttivät Amaliaa vastailemaan. Eli kiitokset kuuluvat toki myös Amalialle.
Pattiksen taannoisista matseista haluaisin nyt tilaisuuden tullen kysyä, että satuitko itse näkemään muuan palomiehen - Taren 75kg - matsin muutaman kilon kevyempää muuan thaimaalaista ottelijaa vastaan?Taren muistolle, kuten 2010 jossain totesi lähdit liian varhain, joskin toisesta hepusta oli kysymys, mutta Taren tapauksessa alkomaholi vei miehen, tunsin hänet kohtuu hyvin, tuli aina silloin tällöin istuttua samassa pöydässä Masan ja Taren kanssa tosiaan palomies taisi olla , jyväkylän redneckissä tai ale-pubissa... Enpä muista minä vuonna hän kuoli... olisko jo 10 vuotta ?.
64NumBall63 kirjoitti:
Taren muistolle, kuten 2010 jossain totesi lähdit liian varhain, joskin toisesta hepusta oli kysymys, mutta Taren tapauksessa alkomaholi vei miehen, tunsin hänet kohtuu hyvin, tuli aina silloin tällöin istuttua samassa pöydässä Masan ja Taren kanssa tosiaan palomies taisi olla , jyväkylän redneckissä tai ale-pubissa... Enpä muista minä vuonna hän kuoli... olisko jo 10 vuotta ?.
Piti tarkistaa. -99 lähti Uusivirta. On siitä aikaa ja Irwin -91.
Uusivirtaa en koskaan tavannut. Kymmenen vuotta aiemmin syntynyt kuin minä. Nuoremman polven isoja nyrkkeilijöitä sparrailin hieman joskus ja olin mukana Heleniuksen alkutaipaleella. Helenius oli aika koomisen näköinen junnuna, kun mittaa oli pari metriä ja varsi oli kuin kukkakepillä.
Sami Elovaara oli kovaiskuisin sälli minkä olen tavannut kehässä, mutta paras terävyys hyytyi hänestä jo tokassa erässä lihasmassan ja liioitellun voimankäytön poltettua hapen. Raskaaseen sarjaan ei piisannut 90 luvulla materiaalia Suomessa ja siellä oli jos jonkinlaista mätisäkkiä ja Halme. Meinasin tosissani itse kokeilla vielä siipiäni, mutta en halunnut pääkoppaani enempää koppeja.
Kovia kohtaloita oli muillakin kuin Tarella. Kille Kihlström kuoli palovammoihin ja Halme aseeseen.
Thaimaahan liittyen Simo Rantalainen puuhasteli vapaaottelua legendaarisen "puolisuomalaisen" taistelijan Jomhod Kiatadisakin ja Tony Halmeen välille. Painoeroa äijillä oli 80kg. Halme kieltäytyi. Rantalainen kommentoi että "Ymmärrän Halmetta, sillä Jomhod on ammattitappelija ja Halme ammattiturpaanottaja"- Sensei--
vuodesta20l0 kirjoitti:
Piti tarkistaa. -99 lähti Uusivirta. On siitä aikaa ja Irwin -91.
Uusivirtaa en koskaan tavannut. Kymmenen vuotta aiemmin syntynyt kuin minä. Nuoremman polven isoja nyrkkeilijöitä sparrailin hieman joskus ja olin mukana Heleniuksen alkutaipaleella. Helenius oli aika koomisen näköinen junnuna, kun mittaa oli pari metriä ja varsi oli kuin kukkakepillä.
Sami Elovaara oli kovaiskuisin sälli minkä olen tavannut kehässä, mutta paras terävyys hyytyi hänestä jo tokassa erässä lihasmassan ja liioitellun voimankäytön poltettua hapen. Raskaaseen sarjaan ei piisannut 90 luvulla materiaalia Suomessa ja siellä oli jos jonkinlaista mätisäkkiä ja Halme. Meinasin tosissani itse kokeilla vielä siipiäni, mutta en halunnut pääkoppaani enempää koppeja.
Kovia kohtaloita oli muillakin kuin Tarella. Kille Kihlström kuoli palovammoihin ja Halme aseeseen.
Thaimaahan liittyen Simo Rantalainen puuhasteli vapaaottelua legendaarisen "puolisuomalaisen" taistelijan Jomhod Kiatadisakin ja Tony Halmeen välille. Painoeroa äijillä oli 80kg. Halme kieltäytyi. Rantalainen kommentoi että "Ymmärrän Halmetta, sillä Jomhod on ammattitappelija ja Halme ammattiturpaanottaja"Joo et todellakaan tarvitse pääkoppaasi enempää koppeja.
- KääLäy--
64NumBall63 kirjoitti:
Taren muistolle, kuten 2010 jossain totesi lähdit liian varhain, joskin toisesta hepusta oli kysymys, mutta Taren tapauksessa alkomaholi vei miehen, tunsin hänet kohtuu hyvin, tuli aina silloin tällöin istuttua samassa pöydässä Masan ja Taren kanssa tosiaan palomies taisi olla , jyväkylän redneckissä tai ale-pubissa... Enpä muista minä vuonna hän kuoli... olisko jo 10 vuotta ?.
Kiitos NumBa asiallisesta kommentista.
Tarea en paremmin tuntenut, muutaman kerran tapasin toki...
Jonkun sparrikavereistaan tunsin, mutta ehkä en enää tunnistaisi vastaan kävellessä.... aikaa kun on kulunut ja aika muuttaa ihmisten ulkonäköä. - Numbanseikkailut
KääLäy-- kirjoitti:
Kiitos NumBa asiallisesta kommentista.
Tarea en paremmin tuntenut, muutaman kerran tapasin toki...
Jonkun sparrikavereistaan tunsin, mutta ehkä en enää tunnistaisi vastaan kävellessä.... aikaa kun on kulunut ja aika muuttaa ihmisten ulkonäköä.Joo Numban juttuihin voi luottaa kuin kiveen.
Hänen kavereita on myös Suomen Suurlähettiläs Bangkokissa ja siellä hän bailaa silloinkin kun lähetystö on kiinni.
Hän tuntee myös Valentino Rossin.
Hänet kutsutaan seuraamaan myös aina SpaceX rakettien laukaisut.
Appiukkonsa voitti Vietnamin sodan.
Sadan miljoonan euron osakesalkku löytyy myös.
Vegasissa hänelle tarjoillaan keskiyöllä hotelliaamiainen.
8000 lentotuntia on miehellä takana hydrokopterilla ja säähavaintopalloilla.
Poikansa on vasta 7v, mutta tekee mäkkärissä töitä mäkkärin kukkatarhassa, koska isän rakkaus pakottaa pojan kokemaan työelämää.
Uusimpana varmana tietona hän veti armeijassa esimiehen sulien laivaväylien yli pulkassa Lynx kelkalla vuosimallia 1978.
Nyt en jaksa enempää muistella sankaritekojaan, mutta tuossa nyt oli vaan muutamia maistiaisia. Se on perjantai-ilta, ja viikonloppuna tulee takuuvarmasti lisää legendaarista settiä ja omaisuuksia. - KääLäy--
vuodesta20l0 kirjoitti:
Piti tarkistaa. -99 lähti Uusivirta. On siitä aikaa ja Irwin -91.
Uusivirtaa en koskaan tavannut. Kymmenen vuotta aiemmin syntynyt kuin minä. Nuoremman polven isoja nyrkkeilijöitä sparrailin hieman joskus ja olin mukana Heleniuksen alkutaipaleella. Helenius oli aika koomisen näköinen junnuna, kun mittaa oli pari metriä ja varsi oli kuin kukkakepillä.
Sami Elovaara oli kovaiskuisin sälli minkä olen tavannut kehässä, mutta paras terävyys hyytyi hänestä jo tokassa erässä lihasmassan ja liioitellun voimankäytön poltettua hapen. Raskaaseen sarjaan ei piisannut 90 luvulla materiaalia Suomessa ja siellä oli jos jonkinlaista mätisäkkiä ja Halme. Meinasin tosissani itse kokeilla vielä siipiäni, mutta en halunnut pääkoppaani enempää koppeja.
Kovia kohtaloita oli muillakin kuin Tarella. Kille Kihlström kuoli palovammoihin ja Halme aseeseen.
Thaimaahan liittyen Simo Rantalainen puuhasteli vapaaottelua legendaarisen "puolisuomalaisen" taistelijan Jomhod Kiatadisakin ja Tony Halmeen välille. Painoeroa äijillä oli 80kg. Halme kieltäytyi. Rantalainen kommentoi että "Ymmärrän Halmetta, sillä Jomhod on ammattitappelija ja Halme ammattiturpaanottaja"Kiitos 2010 asiallisesta ja asiapitoisesta kommentista.
Simo Rantalainen treenaili itse aikoinaan Pattiksella eräällä lekendaarisella campillä. Simo toimi myös Taren promoottorina ja sai nostetta Taren uralle.
Kirjoitti myös vuosi sitten kirjan Taresta, täytyisikin lukea tuo kirja....
Taren "ottelusta" Pattiksella on paljon tarinoita ja moni antaa ymmärtää ottelun nähneensä, vaikka oikeasti ei ole sitä nähnyt. - Wat_Mainio
Numbanseikkailut kirjoitti:
Joo Numban juttuihin voi luottaa kuin kiveen.
Hänen kavereita on myös Suomen Suurlähettiläs Bangkokissa ja siellä hän bailaa silloinkin kun lähetystö on kiinni.
Hän tuntee myös Valentino Rossin.
Hänet kutsutaan seuraamaan myös aina SpaceX rakettien laukaisut.
Appiukkonsa voitti Vietnamin sodan.
Sadan miljoonan euron osakesalkku löytyy myös.
Vegasissa hänelle tarjoillaan keskiyöllä hotelliaamiainen.
8000 lentotuntia on miehellä takana hydrokopterilla ja säähavaintopalloilla.
Poikansa on vasta 7v, mutta tekee mäkkärissä töitä mäkkärin kukkatarhassa, koska isän rakkaus pakottaa pojan kokemaan työelämää.
Uusimpana varmana tietona hän veti armeijassa esimiehen sulien laivaväylien yli pulkassa Lynx kelkalla vuosimallia 1978.
Nyt en jaksa enempää muistella sankaritekojaan, mutta tuossa nyt oli vaan muutamia maistiaisia. Se on perjantai-ilta, ja viikonloppuna tulee takuuvarmasti lisää legendaarista settiä ja omaisuuksia.Älä ole raskasmielinen! Nyt on perjantai ja paikallaan on ralli!
Hiljainen Hiekkaharju
Pois´on aviomies, pois´ on numeromies
Töölös´makaa kumpainenkin mies
Ei palstal´ he mellastaa jaksa
kun tohjona on lerppain maksa
Jahdeistaan hän jaksaa juksaa
vaan sairaalas´ei tarvi kuksaa
Lääkkeis´ ei vaan jaksa joikaa,
Tramal unettaa Onkopoikaa
Letkuissa nyt ihmisnero,
pois´ loistaa samal´ taksitero
Pallomahoist´ei enää karju
Hiljainen on Hiekkaharju - KääLäy--
Sensei-- kirjoitti:
Joo et todellakaan tarvitse pääkoppaasi enempää koppeja.
No joo Sensei.
Yrittäisit edes...
Uskon että pystyt parempaan!
- PattayanMenoa
" Minä jo vanhana vain 75kg äijänkäppänänä vielä pyörittelen 100 ja kg nuoria sonnipoikia "
Pippelit kovana siinä pyörityksessä kuten leidipojillakin joita otat.
Ei taida vaan oma rusinamunasi enää noin vanhalla käppänällä seistä- Öäåöäåöäå
Joo
Siinä jopa Sika Amalian kuuluisa silikoni " Lildo" jäykistyy, kun Hua Hinureitten leidari pyllistäå - KääLäy--
Heh heh...
Tunnustan toki, että koskaan en ole lumilautaillut.
Pyykkilauta vatsaa minulla ei enää ole.
Painokin taitaa tällä hetkellä olla lähempänä 80kg kuin 75kg...
Ja kun tunnettu tosiasia on, että läskikudos painaa vähemmin kuin lihaskudos, niin voi voi sentään ja nyyh minua reppanaa...
Kyllä minä nyt mieleni pahoitin, nyyh nyyh....
Ja sekin vielä, että ihan hyvin ottaa eteen ilman douppinkia, mutta sellaista lääkettä ei kai vielä ole keksitty, että jotta.... Amalian kanssa pystyisin temput terävät tekemään, kas jossain ne tulevat minunkin rajani vastaan;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761255
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241225Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔831178Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 62870
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.82803Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.81651- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91557- 48547
- 25527
- 37518
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää48517Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 45502
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.88487- 20475