Mitä tehdä?

Surumielinen

Hei! Olen siis 9- luokan loppua käyvä tyttö
enkä siis itse tiedä onko minulla masennus, mutta yleisesti tuntuu että olen kaikkia muita huonompi kaikessa. Kun yritän lukea kokeisiin se joko toteutuu osin tai ei ollenkaan esim. Luen pari kappaletta ja se on siinä, vaikka mielessä olisin suunnittellut tiivistelmät kaikista kappaleista. Hoen itselleni tekeväni sen myöhemmin, mutta myöhemmin muuttuu "en vain jaksa tehdä mitään mieluummin menen nettiin ja olen siellä koko päivän". Ystävätkin ovat alkaneet tuntua melko vastenmielisiltä. Se kuinka yksi kaverini kertoi, että häntä stressaa kokeet tosi paljon ja että saa kutosen, kun tosiasiassa yleensä saa kaseja ja nekin ovat niin huonoja ( ilman lukemista) Tuntuu että yleisesti olen pettymys aivan kaikille ja vanhemmatkin sanovat, että lukioon ei ole mahdollisuuksia tuolla lukemisella ja liialla puhelimen käytöllä. Maailma ja muu ei minua häiritse, mutta kaikki tuntuu vain liian vaivanloiselta ja turhalta, kun haluaisin vain levätä tavallaan nukkua. Tällä hetkellä ajatukseni ovat nämä riippuu vähän tietenkin päivästä. Kenelläkään en viitsi mitään sanoa, koska en ole varma, että onko tämä mitään muuta kuin itsensä surkuttelua ja tuntuu siltä, että jos vanhemmille sanoisi he syyttäisivät puhelinta vaikka se ei ole varsinainen ongelma vaan enemmän pakokeino. Katson myös elokuvia tai lasten piirrettyjä, koska yleisesti kaikilla niillä on onnellinen loppu ja vähemmän ongelmia. Mitä tehdä?

3

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ToinenSamanlainenEnnen

      Heippa "surumielinen",
      Kuulostat ihan itseltäni kun olin sinun ikäisesi.
      Parhain neuvo jonka voin antaa on että älä vertaa itseäsi muihin. Keskity siihen mitä sä teet ja siihen että se on sun parhaimpasi.
      Mäkään en ollut koulussa kasin oppilas, sain kokeista vitosia, kutosia, joskus seiskoja, joskus olin onnellinen että juuri ja juuri pääsin läpi.
      En usko että sulla on masennus, ehkä suunta väliaikaisesti kadoksissa, mutta tulet sen löytämään varmasti.
      Mullakin oli kavereita jotka lähes itki kun sai kokeesta ysin, ja veti hirveet draamat siitä kaikkien kuullen. Musta toi on huomionhakuisuutta, ei kantsi välittää. Joku ongelma tollasilla ihmisillä on kun tarvii toitottaa kaikille sitä kuinka helppoa on kokeisiin lukea,,,tai siis kun ei edes tarvii lukea. Unohda tollaset "kaverit", ja yritä keskittyä sun omaan osaamiseen ja omiin lahjoihin, kaikilla niitä on. Monet menestyneimmät ihmiset eivät ole olleet koulussa hyviä. Voi olla että säki olet käytännön ihminen, opit tekemällä paremmin kuin lukemalla, me ihmiset opitaan erilailla.

      Et varmasti ole pettymyt kaikille. Ja ei sun ole pakko lukioon mennä, sähän voit mennä suoraan ammattikouluun. Toi on haastavaa aikaa, toi ysiluokka siis, kun pitäisi tulevasta päättää että mihin kouluun menee ym.
      Tiedätkö vielä mihin kouluun aiot hakea nyt ysin jälkeen?
      Auttaisiko ammatinvalinnanohjaukset kartoittamaan sun vahvuuksiasi, tai opot koulussa?
      Tiedän että tämä menee sivuraiteelle, mutta itselläni rukoilu on auttanut. Jumala kuulee aina sua, ihan aina. Hänellä on suuunnitelma sunkin elämälle, hyvä suunnitelma. Elämä on vain tällaista että on ylä- ja alamäkiä. Olen ihan varma että sulla alkaa suunta selkiytymään pikku hiljaa, että mitä haluat tehdä.
      Sullahan voi olla lahjat esim. pelialalle, piirrettyjen ääninäyttelijänä, alakoulun opettajana, lastentarhan opettajana, johonkin koodauspuolelle tms. Heitin joitain ajatuksia vain ilmaan, ei lukio ole välttämättä ainoa oikea tie, eikä kaikki ole sellaisia että jaksavat olla päivät pitkät kirjojen ääressä, en minäkään ole sellainen. Mulla alkoi koulussa ajatukset harhailemaan kun piti pitkiä luentoja kuunnella.

      Mutta eniten toivon että keskity omaan elämääsi, omaan tulevaisuuteesi, omiin lahjoihisi.
      Unohda itsesi vertaaminen muihin, kaikki ei ole aina siltä miltä saattaa päällepäin näyttää. Monilla on tarve korottaa itseään ja kailottaa omista osaamisistaan kovaan ääneen, mutta sisäisesti heillä voi olla tosi huono itsetunto ja tuo sitten purkautuu tolla lailla tms. Mutta jätä heidät omaan arvoonsa. Tämä on sun elämä :)
      Kovasti tsemppiä ja jaksamisia!

    • asdfasdf80

      Mitä sulle kuuluu?

    • Terkkarille

      Eihän sitä oikein voi sanoa näin kirjoituksen perusteella, onko masennus vai ei. Keskittymisvaikeus, itsesyytökset, väsymyksen ja huonommuuden tunne voivat olla kyllä masennusoireita. Käy koulun terveydenhoitajalla! Terkkari osaa selvitellä, onko nuo masennusoireita tai jotain muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe