Moikka,
Minulla olisi tarkoitus hakea nyt tulevana vuonna laskentatoimen maisteriohjelmiin ja kiinnostaisi tietää, kuinka paha "seula" näissä hauissa oikeastaan on.
Itse valmistuin kauppatieteiden kandiksi aikaisemmin tänä vuonna "ihan hyvillä" papereilla. Mikään vuosikurssin priimus en kuitenkaan ollut - keskiarvo vajaa 4 ja kandi 4. Millaiset mahdollisuukset näillä papareilla on aikuisten oikeasti päästä sisään? En ole siis ainakaan Helsinkiin tai Turkuun hakemassa (vissiin ne pahimmat paikat päästä sisään) vaan katse on suuntautunut itä-/Pohjois-Suomeen.
Ymmärtääkseni hakijoiden joukossa on suuri joukko (enemmän kuin yliopistotaustaisia?) tradenomin papereilla onneansa koittavia. Miten tradenomin ja kauppatieteiden kandidaatin vertailu käytännössä menee? Joskus kuulin, että tradenomin nelonen vastaa kauppiksen kolmosta ja vitonen nelosta, mutta liekkö tällä mitään totuuspohjaa. Ei taida ainakaan mitään valmista taulukkoa olla josta voisi vertailla :D
Niin, ihan kysyn jos joku osaa jotain arviota antaa mahdollisuuksistani ihan numeroiden puolesta. Toki motivaatiokirje (ja työkokemus osassa paikoissa?) vaikuttaa, mutta ihan numeroiden puolesta olen utelias.
Maisteri toisesta yliopistossa/ haku-kriteerit
2
408
Vastaukset
- Kokemusta
Valmistuit kauppatieteiden kandiksi tänä vuonna ja maisterihaussa Helsinki/Turku on poissuljettu. Havittelet pääsyä Itä- tai Pohjois- Suomeen. Eli mitä kauppiksia ylipäätään jää tällöin jäljelle, Tampere ja Vaasa? Miksi näistä kauppiksista haluaisit ylipääätään vaihtaa pois. Tarkoitit varmaan, että valmistuit tradenomiksi, etkä kandiksi.
Sori, jos kuulostan masentavalta mutta kannattaa aidosti miettiä toisiko se maisterin tutkinto aidosti lisäarvoa vai olisiko se vain titteli. En tiedä laskentatoimen työtilanteesta mutta ainakin markkinoinnissa kontaktit ja verkostot ovat todella tärkeitä opiskeluaikana. Käytännössä maisteri tutkintoon hakeutuminen tarkoittaa muuttoa toiselle paikkakunalle 1,5v- 2 vuodeksi. Toki tutkinnnon voi tehdä "etänäkin" mutta niin kuin sanottu niin tossa vaiheessa verkostot ovat tärkeät, joten pelkkä itsenäisesti opiskelu ei ole välttämättä kaiken vaivan arvoista. Kannattaisi ehkä ennemmin hakeutua opiskelemaan sille paikakkunalle, jossa on kiinnostavin ohjelma ja parhaat verkostointimahdollisuudet. Jos ns. joudut hakemaan sinne minne on helpoin päästä niin tuoko tutkinto välttämättä silloin sitä lisäarvoa. Maistereita koulutetaan jo nyt likaa ja niiden arvo on laskenut. Jos aidosti koet, että maisterin tutkinto vie sua eteenpäin urallasi niin sitten tottakai kannattaa hakea mutta pelkän tittelin perässä ei kannata juosta. :) - Eräsihmettelee
Onko siis kauppatieteissä käytäntö se, että kandista ei ilman muuta jatketa saman tien maisteriksi samassa yliopistossa?
Miksi aloittaja pitää taukoa ja haluaa jatkaa toisessa yliopistossa? No, syitä voi tietysti olla monia, mutta kauhean järkevältä se ei näytä. Eiköhän noilla arvosanoilla kuitenkin pääse Aaltoa lukuun ottamatta joka paikkaan, jos muut vaatimukset täyttyvät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3895813Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151752Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http371180- 1211033
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko95924- 56904
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss46902Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133899- 78861
- 42852