Muistan kun 16 vuotiaana aloitin tämän alan työt ja häpesin että siivosin koulun jälkeen toimistoja. Nyt olen 47 vuotias, laitoshuoltaja ja edelleen tällä alalla. En häpeä työtäni ollenkaan. Menen töihin aina ylpeänä tietäen että osaan tehdä puhdasta jälkeä ja minuun luotetaan. Rakastan olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, jonkun kanssa nauretaan ja jonkun kanssa vain muistellaan kaikenlaista jne. Se, että on ylpeä työstään ja se, että saat jotain tärkeää tehdyksi ja se tärkein: Tykkäät siivota, tykkäät tehdä hyvää jälkeä josta jälkeenpäin kuulet että "tosi hyvää työtä". Se kannustaa.
Siivoustyö on raskasta, varsinkin jos tuntee että ei ole siivous-ihmisiä lainkaan, se on kuin kivireen vetämistä aamu 8-16 asti. Kun pää pystyssä tätä työtä tekee ja on iloinen siitä kun osaa tehdä sen oikein. En häpeä ammattiani enkä koskaan ole törmännyt (erilaisia siivouskohteita kotisiivouksesta, porras-siivouksesta jne.) ihmisiin jotka siivousta väheksyvät, päinvastoin.
Jos itse väheksyt tätä työtä ja ajttelet että muutkin väheksyvät, siinä voi olla syy miksi tuntee näin.
Siivoustyö on raskasta, varsinkin jos tuntee että ei ole siivous-ihmisiä lainkaan, se on kuin kivireen vetämistä aamu 8-16 asti. Kun pää pystyssä tätä työtä tekee ja on iloinen siitä kun osaa tehdä sen oikein. En häpeä ammattiani enkä koskaan ole törmännyt (erilaisia siivouskohteita kotisiivouksesta, porras-siivouksesta jne.) ihmisiin jotka siivousta väheksyvät, päinvastoin.
Jos itse väheksyt tätä työtä ja ajttelet että muutkin väheksyvät, siinä voi olla syy miksi tuntee näin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siivoustyö ei ehkä rikastuta mutta Pää Pystyyn joka kerta kun sinne työhön menet, Sinä teet tärkeätä työtä.
Hei, Olen Enock asun Espoossa. Mä haluan tytötä oli siivous työ. Mä asun Suomessa 4v mä puhun Suomea ja englantia. Olen työtön nyt olin kotona. [email protected]
Minä olen lähtöisin akateemisesta perheestä ja lapsena aina sai kuulla, kuinka "susta ei tule muuta kuin ojankaivaja tms. , jos et viitsi opiskella" (lue: yliopistotasolle).
Opiskelu ei ollut kuitenkaan mun kohdalla pelkästään omasta tahdosta kiinni. Ylioppilaaksi onnistuin jotenkuten pääsemään, mutta yliopistoon en, enkä moneen muuhunkaan paikkaan mihin yritin. Vasta muutaman vuosikymmenen päästä todettiin erinäisiä häiriöitä, jotka vaikeuttivat aikanaan opiskelua. Nyt on sitten jo liian myöhäistä.
Muilla sisaruksilla on omat akateemiset virkansa.
Mulla ei ollut kuin jokunen kädentaitoja vaativa ala, joista niistäkin jouduin kuitenkin lopulta luopumaan, kun sairastuin ja ko. aloilta oli myös vaikea löytää töitä.
Jossain vaiheessa ajauduin tekemään siivousta osa-aikaisena, lähinnä te-toimiston pakottamana. Kokoaikatyöhön siivousalalla en kremppojen takia enää pysty.
En voi sanoa pitäväni siivoustyöstä, ei tunnu ollenkaan omalta alalta.
Lisäksi mielessä kummittelee aina vaan yhä se "ei susta muuhun ole...". Vaikka kuinka yrittäisin asennoitua, niin ei onnistu. Sitten, kun vielä työkohteissa joutuu kohtaamaan kaikenlaista (joskus myös työnantajan taholta ja osa-aikaiselta kaikki työpaikkaedutkin poistettu), niin ei paljon motivoi, huonon palkan ohella.
Minun kaveri on laitoshuoltaja koulutukseltaan, hyvä suomenkieli. Hän haki työtä almansiivouspalvelu, sai asiallisen palkan ja vakipaikan. Täytyy olla koulutus ja ajokorrtti . Ikälisät huomioivat myös. Toimipiste pojoishaaga