Muisti pätkii pahasti 44-vuotiaalla

UnohdinJo

Olen työelämässä oleva 4-kymppinen ja olen aina ollut hajamielinen ja helposti pikkuasioita unohteleva, mutta keskittymällä hyvin olen muistanut (ainakin joskus) isojakin kokonaisuuksia. Vaan en enää. Muistini on alkanut heikentyä nopeasti, usein sanat tulevat mieleen vasta pitkällisen ponnistelun jälkeen ja puhun sen takia hitaammin tai vaihdan sanan toiseksi kun oikea ei muistu mieleen, töissä unohdan joka päivä asioita vaikka kirjoitan kaiken aikaa kaiken ylös, että muistaisin, mutta sitten en saa selvää muistiinpanoista jne. Olen kärsinyt pitkään masennuksesta, mutta viime aikoina masennus on vähentynyt, pääni on ikäänkuin "tyhjä". Mikä tämä on? Alkava dementia? Psyykenlääkkeiden sivu- vai jälkivaikutus? En syö lääkkeitä enää. Muistin heikkeneminen on siis huomattavaa, kotonakaan en muista mitä olin juuri tekemässä vaan pyörin ympyrää huoneesta toiseen, avaimet, puhelin, kello ovat koko ajan hukassa ja löysin puhelimen juuri jääkaapista, autolla ajan ohi risteyksistä, joista piti kääntyä jne. esimerkkejä riittää. Olen huolissani ja yritän peitellä varsinkin töissä sitä, että unohdan asioita.

Kysyin työterveyslääkäriltä ja hän oli sitä mieltä, että kärsin vain stressistä ja ehdotti uudestaan masennuslääkkeen aloitusta. Kuulemma dementiaa ei voi sairastaa silloin, jos itse huomaa muistamattomuutensa. Voiko se olla totta?

7

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JohnnyTang

      Ei todellakaan stressiä, ja masennuslääke vain pahentaisi.

      Äkkisilmäyksellä sanoisin että alumiini/fluori myrkytys

      Voisit kokeilla Magnesium malate https://www.iherb.com/pr/Source-Naturals-Magnesium-Malate-1-250-mg-360-Tablets/19154 se kun kelatoi alumiinia ja antaa samalla magnesiumia . magnesiun myös itsessään auttaa kehoa alumiin poistamisessa.

      Fluori onkin halogeeni, Jodi esim Lugol`s iodine ja Boori auttaa fluorin poistumisessa. Jodin kanssa se juttu että se tekee aika voimakkaan detox reaktion jolloin voi säikähtää , tai olo pahentua koska myrkyt mobilisoituu . pitää myös ottaa jodin kanssa koko ajan seleeniä , B-vitamiinit, C-vitamiini

      Ei 4-kymppinen kuuluisi kärsiä tuollaisista oireista. Jotkut psyykelääkkeet sisältävät juuri fluoria , esim Prozac. Lääkärit jotkä määräävät psyyke lääkkeitä eivät koskaan mainitse mitä vahinko ne voivat aiheuttaa aivoille, kun psyyke lääke repertuaali on käytetty ja aivot sökönä, siirrytään alzheimer/dementia lääkkeisiin...koko aika raha virtaa lääkeyhtiöille .

      Nykyään myrkkyjä saa niin monesta paikkaa, alpha lipoiini happo 3 tunnin välein olisi kokeilemisen arvoinen , tai jos on varaa niin liposomi glutathione https://www.iherb.com/pr/LypriCel-Liposomal-Glutathione-30-Packets-0-2-fl-oz-5-4-ml-Each/61580

    • Jappe52

      Minulla oli samanlaisia muistioireita. Aluksi funktionaalinen lääkäri mittautti B12-vitamiinitason ja kirjoitti B12-piikit. Ruoansulatuksessa oli suuria ongelmia, niin että esim.B-12 ja magnesium eivät imeytyneet. Ongelmien syynä pidän elohopeaa, jota liukeni hammaspaikoista. Nyt kun amalgaami on poissa, ruoansulatus on toipumassa, ja se tuntuu muistitoiminnoissakin. Toki muistia ja kaikkia kognitiivisia toimintoja huonontaa myös huono katkonainen uni - ja mistä se taas johtuisikaan...

      Totta on että ympäristömyrkkyjä on paljon ja että ne vaikuttavat meihin, jokaiseen yksilöllisesti. Ehdottaisin Sinulle sitä funktionaalista lääkäriä.

    • JohnnyTang

      Voi tehdä muisti ym oireita juuri tuo että on suolisto huonossa kunnossa esim noiden elohopea ym muiden metallien ja esim RoundUP aineen sekä muiden myrkkyjen jotka päätyvät ruokaan.

      Voi testailla suoliston vaikutusta aivojen toimintaan vaikka ottamalla pitkin päivää aktiivihiili tabletteja ( ei tosin lääkkeiden kanssa -2 tuntia ennen/jälkeen ) , jos aivot tuntuvat pelaavan paremmin aktiivihiili testissä niin jotain myrkkyjä sieltä pääsee verenkiertoon ja aivoihin asti, hiili siis sitoo itseensä myrkkyjä, jolloin niitä pääsee vähemmän vereen asti.

    • Nela.T

      Ei alumiini, amalgaami tai RoundUp voi olla kaikkeen syynä, sanon teille, jotka tuputatte lähes joka kysymykseen niitä ongelmien syyksi.

      On varmaan vaikea tietää, onko muistin huononeminen alkua muistisairaudelle, jos sen itsekin huomaa. Muistisairaus voi alkaa jopa viidenkymmenen ikävuoden jälkeen,
      mutta se taitaa olla harvinaista.
      Olen huomannut, että muistia huonontaa stressi, koska se hajottaa keskittymiskykyä.
      Asait eivät jää päähän eivätkä pysy päässä.
      Myös psyykenlääkkeillä voisi olla vaikutuksia, mutta eiköhän ne lievene, kun on lopettanut lääkkeet.

      Koska olet huolissasi (ymmärrettävästi) mitä olisit mieltä, jos menisit neurologille, ehkä hän ehdottaisi pään kuvaa. Se kertoo asioita ja sulkee pois asioita.

    • nnhdhjb

      Raasta iso valkosipulipallo illalla, laita paahtoleivän päälle voita,sen päälle kaikki valkosipuluraaste ja sen päälle paljon sulatejuustoa. Teke myös aivoille hyvää.Avaa verisuonia....b12 vit myös

    • Myrkkyä-kaikkialla

      Amalgaami on jo pitkään ollut, joidenkin mielestä kaiken pahan alku ja juuri. Monet ovatkin vaihtaneet amalgaami-paikkansa muovipaikkoihin. Nyttemmin on kuitenkin havaittu, että muovipaikat sisältävät ihmiselle haitallista bisfenoli-a:ta. Tutkimukset ovat toki kesken, mutta kysymys kuuluukin, onko mikään turvallista?

      https://www.is.fi/terveys/art-2000000581679.html

      • Näin-on

        Muovipaikkoja on moneksi ja varmuudella nuokin liukenevat. Keraamisetkaan eivät myrkyttömyyttä takaa, sillä erityisliimoilla nekin kiinnitetään. Purukalusto on hyvä olla olemassa, joten kompromisseihin on taivuttava, kunnes viisaampia ratkaisuja kehitellään, jos kehitellään.

        Moni seikka voi olla vikana lääkityksestä alkaen. Kannattaa kokeilla, mikä toisi helpotusta. Erilaisia menetelmiä tässäkin ketjussa asiasta kiinnostuneilta on esitetty.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe