Tässä 3 kappaletta parodiaa chat huoneista(jippiin aikuis chat) ja tilanteista joita siellä tapahtuu,arvostele sisältö .
Kirjailija Tyyne heittäytyy arvostelevan silmänne alle.....tai sitten ei.
Esipuhe:
Novelli tarinani ensimmäisessä osassa raapaistaan huoneen salaisuutta , kevyellä kynnellä mutta jatko on ......pelkistettyä ironiaa.
Tapahtumat ovat todellisia ja perustuvat kokonaisuudessaan fiktioon joita ovat värittäneet erinäiset henkilöt.
Kuten joku viisas aikoinaan sanoin, "Me emme elä peilissä olemme vain sen pinnalta kuultava kuvajainen, puutteinemme ja hyveinemme"
Herran vuonna 2005 ..Pyhänä suunnuntai aamuna heräsin , tein aamu askareitani ja kuin jonkin etäisen voiman vetämänä hakeuduin taas "taika laatikkoni äärelle" annoin kätteni liikkua salaisten toiveiden ja pyhimpiä salaisuuksiani tarkasti vartioivien näppäinten kauniin , helmimäisen kirjain rivistön lomassa.
Oikeat koordinaatit laitettuani taikalaatikko huokais hiljaa saadessaan elämän liekin taas koneistoonsa puhallettua.
Odotin unisena silmät hieman raollaan koneen heräämistä kanssani samaan ihanaan pyhään sunnuntai aamuun.
Kuva , kuvalta ,näppäin näppäimeltä liuin lähemmäs tuttua satamaa, eri huoneiden taijan omaista piiriä .
Käteni meni kuin rakastamani ihmisen selkää pitkin, tietäen mitä löytää minkäkin hyväilyn ,huoneen takaa.
Asetin "koordinaattini" ja leijuin omalle rivilleni , josta aloitin rutiinin joka on jo vuosien varrella käynyt , ah niin tutuksi.
Vielä unesta raukeat silmäni vaativat hetken totuttelun sillä taikalaatikkoni valaistu sydän oli vielä liikaa herkille silmilleni .
Uniset silmäni huomasivat tuttuja nimiä omilla riveillään sekä tutun tuntuista nimiä listassa josta he eivät koskaan liikkuneet , niin että olisin nähnyt kuinka heidän rivinsä muodostuu.
Heillä on oma salainen puutarhansa liikkumattomassa listassa ja oma punainen kynä jolla he hyväilevät rivejään , salassa utelijailta silmiltä , korvilta jotka ei saaa kuulla sanakaa heidän maailmastaan , syvimmässä sydämmessä taikalaatikon.
Katselin tuttujen sanojen muodostumista riveille ja tunnistin niistä itselleni tarkoitettuja viestejä sanoja ja kysymyksiä,kuin vääntäen rubikinkuutiota muodostin kasvavasta kirjain jonosta sanoja joihin itseni linkitin, annoin sormieni liukua näppäimistön yli kuin herra aikoinaan vetten päällä.
Tehden tekojaan kuten minä täällä ja nyt .
Yksinäiset kirjaimet löytävä lähelle toisiaan ja pitkistä jonoista muodostuu lauseita joissa on sanomaa kysymysten ja vastauksien muodossa.
Pysäytän vaiston varaisesti sormeni ja nostan katseeni taikalaatikon valaistua sydäntä kohden ja odotan hiljaa, mitä se syöksee vasemmasta reunastaan .
Havaitsen nopeasti että kaikki ei ole niin kuin pitäisi , eräs kauvan tuntemani nimi poikkeaa selkeästi totutusta kaavasta, hänen koordinaattisa, tervehdyksensä ,tekstin tiheystaso ei täsmää ja mikä järkyttävintä hänen sanansa ovat kuin eri normilla painettuja , huomaan rintani nousevan kiivaasti kuin yrittäen sanoa ," sydän tuntee sen mitä silmä ei nää"
Parahdan huomaamattani ääneen ja toivon että muut huoneessa olijat eivät sitä kuule , silmäni porautuvat taikalaatikon valaistuun pintaan ja kuin viestinä esi äideiltäni huulilleni nousee sana , tuo jota kaikki nimet riveillä ovat oppineet pelkäämään halveksimaan ja jopa vihaamaan.
Pyyhkäisen hikipisaran otsaltani käteeni ja vien sen huulilleni , maistan sen suolaista makua ja annan käteni painaa sydämmessäni olevan sanan rivilleni.
Tämä äärimmäinen asia vaatii äärimmäisiä tekoja , en välitä vaikka minut karkotettais tästä sanojen paratiisista tästä toiveiden runsauden sarvesta, olen melkein velkaa tämän nimi tovereilleni.
Painan varmana itsestäni CL , painan vielä sanan FEIKKI , pelkäämättä joutuvani ingvisiittion käsiin pelkäämättä että löytäisin itseni oven toiselta puolelta, haluan varoittaa jokaista huoneessa olijaa tästä rivien raiskaajasta , tästä manalan riivatusta kirjaimien ja sanojen häpäisijästä .
Käteni vapiseen painaessani tätä sanaa rivilleni,FEIKKI on huoneessa .
Huomaan sanani aiheuttaman kaaoksen , sanoja pursuaa voimallista tahtia ja kysymysmerkki parkaa heitellään pitkin rivejä ja sekaisin taikalaatikon kirkasta pintaa. Kysymysmerkkien jono muodostaa kuin salsisen koodin , pelon sekaisen kuvion joilla toivotaan olevan voimaa hävittää tämä manalan henki huoneesta.
Tiedän mitä on tehtävä , mikä sana kirjoitettava millä karkoitettava tävä helvetin esikartanosta aikoinaan kadoitettu rivi hirviö, nostan käteni siis viimeiseen iskuun ja rivini alkaa muodostaa sanaa ,kirjan kirjaimelta se muodostuu ja hahmottuu kaikkien nimi ystävieni ymmärtämään muotoon .
Totuus on niin lähellä että sitä voi melkein koskelella, silmillään , vielä pari kirjainta ja totuus on julki.....
JATKUUU...
Tämä osa 2on parodiaa käpsistä=isolla kirjoittamisesta joka on ulos heiton paikka.
Osa 2 Käpsin kosto.
Pälyilin olkani ylitse ja mietin kuinka nopeasti ehtisin välittää hätäsanomani .nimi ystävilleni .
Sormeni vilistivät näppäimistön loputtomalta tuntuvan kirjain helminauhan ylitse ja takoivat kuin viidakkorummut suuren metsäpalon edellä varoittaen kaikkia pakenemaan kylistään ennen kuin se olisi... liian myöhäistä.
Kirjain kirjaimelta sanat soljuivat rivilleni , minä joka olen sanomattoman tarkka oikein kirjoituksestani joka on jo vuosia ollut "tavaramerkkini" tingin tämän uhan edessä periaatteistani sillä hätä ei lue lakia ja tämä jos joku oli elämää suurempaa, varoittaa kaikkia FEIKISTÄ .
Nielaisen tuskin kuuluvasti mutta näen eevan omenan varjon taikalaatikon kirkasta ruutua vasten heilahtavan ja määrätietoisten ja varmojen sormieni taijan omasen liikehdinnän joka soljuu kirjain kirjaimelta , kuin pesäpallon pelaaja liukuessaan turvaan kotipesälleen.
puristelen hermostuneesti sormiani toisiaan vasten ja tunnen niiden kylmän kosteuden , sydämmeni takoo kuin villin lambadan vallassa tuon aistillisen tanssin etelän kuuman kostean maan , tanssin joka on kuin yhdyntä ilman varsinaista aktia .
Kiihdytän vauhtini huumavaan kliimaksiin vielä pari sanaa vielä joukko kirjaimia joiden on löydettävä paikkansa ja muodostettava hätähuutoa muistuttava lause jonka voin vapauttaa sen valmistuttua vihdoin , kaikkien nimi ystävieni käyttöön .
Tiedän että olen tekemässä jotain suurta jotain ennen kuulumatonta , josta rangaistaan pahimmalla tietämällänne ,tuntemallanne tavalla ,mutta olen valmis uhraamaan itseni , rivini, lauseeni.
Nielaisen jälleen ja seuraan eevan omenan ääriviivoja jotka piirtyvät jälleen taikalaatikon vaaleana sykkinäv kalvon pintaan , minä uhraan sieluni , kaikkeni teidän edestänne.
Tilanne on harras voin jopa kuulla harppujen soittoa ja enkelkuoron laulavan ylistys laulua , minulle joka uhraan kaikkeni.
Muistan vielä edellisen varoitukseni FEIKISTÄ joka oli lyhyt ytimekäs ja käyttäisin jopa sanaa naseva kuin naskaliini joka pureutuu jäänpintaan nostaen hukkuvan ruumiin joka on vajonnut kevät jäihin .
Isku iskun jälkeen turvaan .
Käytin CL näppäintä dedellisessä hätäviestissäni vaikka tiesin sen mahdolisesta kostosta , mutta olihan minun regoitava tilanteeseen joka oli tuhoava koko huone yhteisön , sumentava järjen valon jokaisesta silmäparista joka taikalaatikon takana nakuttaa toiveitaan , syvimpiä tuntojaan.
Vielä jokunen kirjain ja voin vapauttaa sen ENTER painikkeella kaikille suoraan omalta riviltäni , josta he voivat ottaa sen kuin tuulahduksen syksyn pudottamista lehdistä.
Kuin riivattuna kirjoitan ja kuin salaman iskusta verkkokalvolleni piirtyy liikehdintää taikalaatikon oikeassa reunassa, ei ei ei ei nyt juuri kun olen saamassa viestini valmiiksi , vapauttamassa tiedon joka voi kumota pahan FEIKIN taijan ei ei ei.... revin tuskissani hiuksiani ja toivon että ehdin ensin.Mutta.......
Tunnen kasvoillani kuin tuulen pyörteen ja taikalaatikon kuvajainen muuttuu, korvissani kumisee pauke jonka vain villihevoslauma voisi saada aikaan.
Keräilen viimeisiä voimiani ja raotan huumaavan pelon vallassa hieman silmiäni , ensin toista ja vasta sitten toista.
Näky joka on edessäni on kuin julminta kidutusta mitä voisi kuvitella tapahtuvan itselleen.
En edes tohdi sanoa sitä ääneen , kuiskaan sen hiljaa mielessäni olen , kyllä olen "käpsin koston"uhri.
Olen kuin koditon koira vailla takan lämpö , kuin kerjäläinen vailla almua , kuin chattaaja ilman huonettaan .. olen karkoitettu paratiista ,poissa runsauden sarven antimien ulottumattomissa.
Olen ulos heitetty...."käpsin kosto" on julmaa...
Kuinka nyt voin varoittaa nimi ystäviäni ,huonetta kohtaavasta julmasta veren himoisesta FEIKISTÄ .
Tuijotan taikalaatikon muuttumatonta sykkivää kuvajaista........
JATKUU
Novelli kokoelmän 3 osa
"kaikkien pilkkujen äiti"=oodi pilkun nussioille
Aika lensi kuin pieni sileä kivi aallon lävitse toisen luo ja pieninä hyppynä kauas kädestä joka sen sinne sinkosi.
Huomasin silmiäni aristavan taikalaatikon armoton kirkkaus piirteli pieniä veitsiä verkkokalvolleni .
Raotín hieman verhoa ja huomasin että ilta oli laskeutui ja heitti varjonsa kaiken ennen niin valoisan ylle.
Minua kylmäsi vaikka huoneessa oli lämmin tunnelma, lämmin ja turvallinen kuin sikiöllä kohdussaan , uinuessaan 9kk pituista untaan .
Harmonia riveissä oli särjetty , ei ulkopuolisen toimesta vaikka joku sinisilmäinen niin uskoikin vaan .....sisäpiiristä.
Minua kylmää enemmän, on kuin kuolema itse antaisi viimeisen hellyyden osoituksen heittäen luisen, jäätävän kätensä harteilleni ja kuiskaten korvaani tervehdyksen joka jättää kuuran kukkia ruusunpunaiselle korvalehdelleni kuin smagardein ja timantein koristellun korvakorun.
Käytän punakynääni harkiten , mutta nyt on sen hetki piirrän sillä nimi ystävieni salaisimpaan sopukkaan sanoja , koodeja joita ei muut saa avattua sillä ne on ennalta sovittuja ja niitä ei tule käyttää kuin vain tilanteissa joita muut ei saa nähdä .
Kuin yhteisestä päästä nyökkäämme ja tiedämme kuinka tulkita , MUKA vieraan rivejä.
Ilta ja sen päälle vyörittämä yö on ahdistuksen aikaa joillekkin tutuille nimille , he vaihtavat nimensä kuin likainen kerjäläinen vaippansa yömajassa joka tarjoaa muutakin kuin herran sanaa ja leivisköjä.
Herjat sinkoilevat tämän MUKA vieraan riveiltä syytös toisensa jälkeen loukkaus tostaan seuraten.
Hänen luullen että uusi nimi suojaa häntä täydellisesti ja sen varjolla hän voi syöstää suustaan kuin Etna tulta tuhkaa ja hohkakiveä , kaiken päälle tuhoten ja raivoten , uuden nimensä turvin.
Kuitenkin palatakseen jälleen omalla tutulla nimellään ja ollakseen kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut, liittyäkseen takaisin sädekehäänsä kiilottaen ja tervehtien kaikkia niin tutulla kauniilla ja arvokkaalla tavalla jota on jo vuosia tehnyt.
Punakynät kiitää nimien , suoja satamassa ja sympatia tätä MUKA vierasta kohtaan kasvaa, kaikki tuntuvat ymmärtävän hänen ahdistuksensa vaikka eivät koskaan tulekkaan täysin ymmärtämään tätä kahden kasvon peliä , mutta tietäen sydämmissään että hänelle on annettava anteeksi, sillä olisimmehan muutoin kuin hän , kivisydän , kuvottavinen syytöksineen vaatimuksineen pilkun paikoista ja yhdys sanoista .
Jokainen karmaiseva syytös oikein kirjoituksestani viiltää kuin hamppuköysi teloitettavan kaulalla kuin harppuuna syvällä lihassa valaan tuon merten valtiaan joka on saanut vaeltaa ruhtinaallisen yksin aikojen alusta ja joka nyt on yhtä suurta tuskaa jäädessään kylmän teräksen vangiksi.
katson kaikkia kymmentä sormeani jotka palvelevat jokaista toivettani , jokaista sanaa joka syöpsähtää aivojeni sopukoista ja vangitsevat sanani rivilleni kuin taiteilija kuvansa kankaalle.
Kolme niistä kirjoittaa ja seitsämän on kuin lumikin tontut.... seuraten itkien lasisen arkun perässä .
Yhtä kaikki ,vaikka en kykene kymmenjärjestelmään , kolme sormeani ovat kuin kolme musketti soturia jotka nostavat sapellinsa ilmaan YKSI kaikkien ja kaikki YHDEN puolesta.
Puhallan kylmyyttä pois sormistani ja nostan ne arvokkaasti jälleen näppäimistön helminauhalle, voimakkaana ja kerta kerran jälkeen paksumman panssarin ympärilleni keränneenä .
Lupaan itselleni että vielä tulee se päivä jolloin, ,,katson taikalaatikon valaistua syndäntä tuskan kyynelverhon lävitse ja vannon vapisevin sormin , vielä tulee se päivä että "kaikkien pilkkujen äidin" viiltävät rivit ei enään läpäise panssaniani eivätkä loukkaa haurasta puhdasta sydäntäni.
Kirjailija Tyyne heittäytyy arvostelevan silmänne alle.....tai sitten ei.
Esipuhe:
Novelli tarinani ensimmäisessä osassa raapaistaan huoneen salaisuutta , kevyellä kynnellä mutta jatko on ......pelkistettyä ironiaa.
Tapahtumat ovat todellisia ja perustuvat kokonaisuudessaan fiktioon joita ovat värittäneet erinäiset henkilöt.
Kuten joku viisas aikoinaan sanoin, "Me emme elä peilissä olemme vain sen pinnalta kuultava kuvajainen, puutteinemme ja hyveinemme"
Herran vuonna 2005 ..Pyhänä suunnuntai aamuna heräsin , tein aamu askareitani ja kuin jonkin etäisen voiman vetämänä hakeuduin taas "taika laatikkoni äärelle" annoin kätteni liikkua salaisten toiveiden ja pyhimpiä salaisuuksiani tarkasti vartioivien näppäinten kauniin , helmimäisen kirjain rivistön lomassa.
Oikeat koordinaatit laitettuani taikalaatikko huokais hiljaa saadessaan elämän liekin taas koneistoonsa puhallettua.
Odotin unisena silmät hieman raollaan koneen heräämistä kanssani samaan ihanaan pyhään sunnuntai aamuun.
Kuva , kuvalta ,näppäin näppäimeltä liuin lähemmäs tuttua satamaa, eri huoneiden taijan omaista piiriä .
Käteni meni kuin rakastamani ihmisen selkää pitkin, tietäen mitä löytää minkäkin hyväilyn ,huoneen takaa.
Asetin "koordinaattini" ja leijuin omalle rivilleni , josta aloitin rutiinin joka on jo vuosien varrella käynyt , ah niin tutuksi.
Vielä unesta raukeat silmäni vaativat hetken totuttelun sillä taikalaatikkoni valaistu sydän oli vielä liikaa herkille silmilleni .
Uniset silmäni huomasivat tuttuja nimiä omilla riveillään sekä tutun tuntuista nimiä listassa josta he eivät koskaan liikkuneet , niin että olisin nähnyt kuinka heidän rivinsä muodostuu.
Heillä on oma salainen puutarhansa liikkumattomassa listassa ja oma punainen kynä jolla he hyväilevät rivejään , salassa utelijailta silmiltä , korvilta jotka ei saaa kuulla sanakaa heidän maailmastaan , syvimmässä sydämmessä taikalaatikon.
Katselin tuttujen sanojen muodostumista riveille ja tunnistin niistä itselleni tarkoitettuja viestejä sanoja ja kysymyksiä,kuin vääntäen rubikinkuutiota muodostin kasvavasta kirjain jonosta sanoja joihin itseni linkitin, annoin sormieni liukua näppäimistön yli kuin herra aikoinaan vetten päällä.
Tehden tekojaan kuten minä täällä ja nyt .
Yksinäiset kirjaimet löytävä lähelle toisiaan ja pitkistä jonoista muodostuu lauseita joissa on sanomaa kysymysten ja vastauksien muodossa.
Pysäytän vaiston varaisesti sormeni ja nostan katseeni taikalaatikon valaistua sydäntä kohden ja odotan hiljaa, mitä se syöksee vasemmasta reunastaan .
Havaitsen nopeasti että kaikki ei ole niin kuin pitäisi , eräs kauvan tuntemani nimi poikkeaa selkeästi totutusta kaavasta, hänen koordinaattisa, tervehdyksensä ,tekstin tiheystaso ei täsmää ja mikä järkyttävintä hänen sanansa ovat kuin eri normilla painettuja , huomaan rintani nousevan kiivaasti kuin yrittäen sanoa ," sydän tuntee sen mitä silmä ei nää"
Parahdan huomaamattani ääneen ja toivon että muut huoneessa olijat eivät sitä kuule , silmäni porautuvat taikalaatikon valaistuun pintaan ja kuin viestinä esi äideiltäni huulilleni nousee sana , tuo jota kaikki nimet riveillä ovat oppineet pelkäämään halveksimaan ja jopa vihaamaan.
Pyyhkäisen hikipisaran otsaltani käteeni ja vien sen huulilleni , maistan sen suolaista makua ja annan käteni painaa sydämmessäni olevan sanan rivilleni.
Tämä äärimmäinen asia vaatii äärimmäisiä tekoja , en välitä vaikka minut karkotettais tästä sanojen paratiisista tästä toiveiden runsauden sarvesta, olen melkein velkaa tämän nimi tovereilleni.
Painan varmana itsestäni CL , painan vielä sanan FEIKKI , pelkäämättä joutuvani ingvisiittion käsiin pelkäämättä että löytäisin itseni oven toiselta puolelta, haluan varoittaa jokaista huoneessa olijaa tästä rivien raiskaajasta , tästä manalan riivatusta kirjaimien ja sanojen häpäisijästä .
Käteni vapiseen painaessani tätä sanaa rivilleni,FEIKKI on huoneessa .
Huomaan sanani aiheuttaman kaaoksen , sanoja pursuaa voimallista tahtia ja kysymysmerkki parkaa heitellään pitkin rivejä ja sekaisin taikalaatikon kirkasta pintaa. Kysymysmerkkien jono muodostaa kuin salsisen koodin , pelon sekaisen kuvion joilla toivotaan olevan voimaa hävittää tämä manalan henki huoneesta.
Tiedän mitä on tehtävä , mikä sana kirjoitettava millä karkoitettava tävä helvetin esikartanosta aikoinaan kadoitettu rivi hirviö, nostan käteni siis viimeiseen iskuun ja rivini alkaa muodostaa sanaa ,kirjan kirjaimelta se muodostuu ja hahmottuu kaikkien nimi ystävieni ymmärtämään muotoon .
Totuus on niin lähellä että sitä voi melkein koskelella, silmillään , vielä pari kirjainta ja totuus on julki.....
JATKUUU...
Tämä osa 2on parodiaa käpsistä=isolla kirjoittamisesta joka on ulos heiton paikka.
Osa 2 Käpsin kosto.
Pälyilin olkani ylitse ja mietin kuinka nopeasti ehtisin välittää hätäsanomani .nimi ystävilleni .
Sormeni vilistivät näppäimistön loputtomalta tuntuvan kirjain helminauhan ylitse ja takoivat kuin viidakkorummut suuren metsäpalon edellä varoittaen kaikkia pakenemaan kylistään ennen kuin se olisi... liian myöhäistä.
Kirjain kirjaimelta sanat soljuivat rivilleni , minä joka olen sanomattoman tarkka oikein kirjoituksestani joka on jo vuosia ollut "tavaramerkkini" tingin tämän uhan edessä periaatteistani sillä hätä ei lue lakia ja tämä jos joku oli elämää suurempaa, varoittaa kaikkia FEIKISTÄ .
Nielaisen tuskin kuuluvasti mutta näen eevan omenan varjon taikalaatikon kirkasta ruutua vasten heilahtavan ja määrätietoisten ja varmojen sormieni taijan omasen liikehdinnän joka soljuu kirjain kirjaimelta , kuin pesäpallon pelaaja liukuessaan turvaan kotipesälleen.
puristelen hermostuneesti sormiani toisiaan vasten ja tunnen niiden kylmän kosteuden , sydämmeni takoo kuin villin lambadan vallassa tuon aistillisen tanssin etelän kuuman kostean maan , tanssin joka on kuin yhdyntä ilman varsinaista aktia .
Kiihdytän vauhtini huumavaan kliimaksiin vielä pari sanaa vielä joukko kirjaimia joiden on löydettävä paikkansa ja muodostettava hätähuutoa muistuttava lause jonka voin vapauttaa sen valmistuttua vihdoin , kaikkien nimi ystävieni käyttöön .
Tiedän että olen tekemässä jotain suurta jotain ennen kuulumatonta , josta rangaistaan pahimmalla tietämällänne ,tuntemallanne tavalla ,mutta olen valmis uhraamaan itseni , rivini, lauseeni.
Nielaisen jälleen ja seuraan eevan omenan ääriviivoja jotka piirtyvät jälleen taikalaatikon vaaleana sykkinäv kalvon pintaan , minä uhraan sieluni , kaikkeni teidän edestänne.
Tilanne on harras voin jopa kuulla harppujen soittoa ja enkelkuoron laulavan ylistys laulua , minulle joka uhraan kaikkeni.
Muistan vielä edellisen varoitukseni FEIKISTÄ joka oli lyhyt ytimekäs ja käyttäisin jopa sanaa naseva kuin naskaliini joka pureutuu jäänpintaan nostaen hukkuvan ruumiin joka on vajonnut kevät jäihin .
Isku iskun jälkeen turvaan .
Käytin CL näppäintä dedellisessä hätäviestissäni vaikka tiesin sen mahdolisesta kostosta , mutta olihan minun regoitava tilanteeseen joka oli tuhoava koko huone yhteisön , sumentava järjen valon jokaisesta silmäparista joka taikalaatikon takana nakuttaa toiveitaan , syvimpiä tuntojaan.
Vielä jokunen kirjain ja voin vapauttaa sen ENTER painikkeella kaikille suoraan omalta riviltäni , josta he voivat ottaa sen kuin tuulahduksen syksyn pudottamista lehdistä.
Kuin riivattuna kirjoitan ja kuin salaman iskusta verkkokalvolleni piirtyy liikehdintää taikalaatikon oikeassa reunassa, ei ei ei ei nyt juuri kun olen saamassa viestini valmiiksi , vapauttamassa tiedon joka voi kumota pahan FEIKIN taijan ei ei ei.... revin tuskissani hiuksiani ja toivon että ehdin ensin.Mutta.......
Tunnen kasvoillani kuin tuulen pyörteen ja taikalaatikon kuvajainen muuttuu, korvissani kumisee pauke jonka vain villihevoslauma voisi saada aikaan.
Keräilen viimeisiä voimiani ja raotan huumaavan pelon vallassa hieman silmiäni , ensin toista ja vasta sitten toista.
Näky joka on edessäni on kuin julminta kidutusta mitä voisi kuvitella tapahtuvan itselleen.
En edes tohdi sanoa sitä ääneen , kuiskaan sen hiljaa mielessäni olen , kyllä olen "käpsin koston"uhri.
Olen kuin koditon koira vailla takan lämpö , kuin kerjäläinen vailla almua , kuin chattaaja ilman huonettaan .. olen karkoitettu paratiista ,poissa runsauden sarven antimien ulottumattomissa.
Olen ulos heitetty...."käpsin kosto" on julmaa...
Kuinka nyt voin varoittaa nimi ystäviäni ,huonetta kohtaavasta julmasta veren himoisesta FEIKISTÄ .
Tuijotan taikalaatikon muuttumatonta sykkivää kuvajaista........
JATKUU
Novelli kokoelmän 3 osa
"kaikkien pilkkujen äiti"=oodi pilkun nussioille
Aika lensi kuin pieni sileä kivi aallon lävitse toisen luo ja pieninä hyppynä kauas kädestä joka sen sinne sinkosi.
Huomasin silmiäni aristavan taikalaatikon armoton kirkkaus piirteli pieniä veitsiä verkkokalvolleni .
Raotín hieman verhoa ja huomasin että ilta oli laskeutui ja heitti varjonsa kaiken ennen niin valoisan ylle.
Minua kylmäsi vaikka huoneessa oli lämmin tunnelma, lämmin ja turvallinen kuin sikiöllä kohdussaan , uinuessaan 9kk pituista untaan .
Harmonia riveissä oli särjetty , ei ulkopuolisen toimesta vaikka joku sinisilmäinen niin uskoikin vaan .....sisäpiiristä.
Minua kylmää enemmän, on kuin kuolema itse antaisi viimeisen hellyyden osoituksen heittäen luisen, jäätävän kätensä harteilleni ja kuiskaten korvaani tervehdyksen joka jättää kuuran kukkia ruusunpunaiselle korvalehdelleni kuin smagardein ja timantein koristellun korvakorun.
Käytän punakynääni harkiten , mutta nyt on sen hetki piirrän sillä nimi ystävieni salaisimpaan sopukkaan sanoja , koodeja joita ei muut saa avattua sillä ne on ennalta sovittuja ja niitä ei tule käyttää kuin vain tilanteissa joita muut ei saa nähdä .
Kuin yhteisestä päästä nyökkäämme ja tiedämme kuinka tulkita , MUKA vieraan rivejä.
Ilta ja sen päälle vyörittämä yö on ahdistuksen aikaa joillekkin tutuille nimille , he vaihtavat nimensä kuin likainen kerjäläinen vaippansa yömajassa joka tarjoaa muutakin kuin herran sanaa ja leivisköjä.
Herjat sinkoilevat tämän MUKA vieraan riveiltä syytös toisensa jälkeen loukkaus tostaan seuraten.
Hänen luullen että uusi nimi suojaa häntä täydellisesti ja sen varjolla hän voi syöstää suustaan kuin Etna tulta tuhkaa ja hohkakiveä , kaiken päälle tuhoten ja raivoten , uuden nimensä turvin.
Kuitenkin palatakseen jälleen omalla tutulla nimellään ja ollakseen kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut, liittyäkseen takaisin sädekehäänsä kiilottaen ja tervehtien kaikkia niin tutulla kauniilla ja arvokkaalla tavalla jota on jo vuosia tehnyt.
Punakynät kiitää nimien , suoja satamassa ja sympatia tätä MUKA vierasta kohtaan kasvaa, kaikki tuntuvat ymmärtävän hänen ahdistuksensa vaikka eivät koskaan tulekkaan täysin ymmärtämään tätä kahden kasvon peliä , mutta tietäen sydämmissään että hänelle on annettava anteeksi, sillä olisimmehan muutoin kuin hän , kivisydän , kuvottavinen syytöksineen vaatimuksineen pilkun paikoista ja yhdys sanoista .
Jokainen karmaiseva syytös oikein kirjoituksestani viiltää kuin hamppuköysi teloitettavan kaulalla kuin harppuuna syvällä lihassa valaan tuon merten valtiaan joka on saanut vaeltaa ruhtinaallisen yksin aikojen alusta ja joka nyt on yhtä suurta tuskaa jäädessään kylmän teräksen vangiksi.
katson kaikkia kymmentä sormeani jotka palvelevat jokaista toivettani , jokaista sanaa joka syöpsähtää aivojeni sopukoista ja vangitsevat sanani rivilleni kuin taiteilija kuvansa kankaalle.
Kolme niistä kirjoittaa ja seitsämän on kuin lumikin tontut.... seuraten itkien lasisen arkun perässä .
Yhtä kaikki ,vaikka en kykene kymmenjärjestelmään , kolme sormeani ovat kuin kolme musketti soturia jotka nostavat sapellinsa ilmaan YKSI kaikkien ja kaikki YHDEN puolesta.
Puhallan kylmyyttä pois sormistani ja nostan ne arvokkaasti jälleen näppäimistön helminauhalle, voimakkaana ja kerta kerran jälkeen paksumman panssarin ympärilleni keränneenä .
Lupaan itselleni että vielä tulee se päivä jolloin, ,,katson taikalaatikon valaistua syndäntä tuskan kyynelverhon lävitse ja vannon vapisevin sormin , vielä tulee se päivä että "kaikkien pilkkujen äidin" viiltävät rivit ei enään läpäise panssaniani eivätkä loukkaa haurasta puhdasta sydäntäni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.