Nämä kaksi automerkkiä ja niiden kuljettajat ovat erittäin levottomia kuskeja. Aina täytyy olla ensimmäinen. Aina täytyy ohittaa ja näyttää kuinka erinomaisia he ovat. Tänäänkin odotin vuoroa risteyksessä ja ajattelin että yksi auto vielä niin pääsen päätielle, Eikös Bemukuski yrittänyt ei onneksi onnistunut olisi lähtenyt ohittamaan meikäläisen oikealta puolelta. Siis tullessani päätielle. risteyksessä. Täysin järjenvastaista.
Bemu ja Audikuskit
tooooo
19328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kyllä minuakin vituttais omistaa kyseiset automerkit!
aina mummeli tai pappa ajelemassa, mitä kalliimpi auto, sitä varmemmin körötellään alle rajotusten. no eipä haittaa, ite ajelen aina vähintään yli 30 kilsaa ylinopeutta kjäh hääh hää.
Volvo on uusi BMW.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15432229/harhaiset-volvokuskit
Volvo ja skoda.
Hommaa Focus RS niin ei vittuile enää.
Focus RS pudottaa viimesen M3:sen mennen tullen talvella, halvemmassa kehittyneempi neliveto, siinä on bimmeri miehellä nielemistä.
Vaan toisin kävi kun Focus RS lähti koettamaan. Enkä aja kuin keskitason bemaria 330d eikä Voordilla ollut mitään jakoa, ei yhtään mitään jakoa.
Voe voe bimmeri poju, Focceri syö elävältä jonkun 330 bemmun, jopa se eka korimalli, viimeisin kiihtyy sekuntia nopeammin kun uus 330.
Tuosta kun katsoo niin Ford Focus RS Mustang jne on etanoita verrattuna Bemariin. Tosin niin on mm. Audikin
https://fastestlaps.com/tracks/nordschleife
Hintaero, vertaisit tässä hintaluokassa Ford GT:hen, joka syö noi.
Kun polkaisin Nissan GT-R:äni oikean puolaisen pedaalin pohjaan motarilla, niin venyttimestä, ja DKW:stä jäi taustapeiliin vain loittoneva kuva.....
Ja ne ovat Savolaisen listan kärjessä. Kaikkein eniten korvasairaita, kun tulevat vastaan pitävät toisella kädellä korvaansa ja huitelevat pitkin vastaantulevien kaistoja.
Tai ovat niin masentuneita, että pää nuokuksissa tulevat vasenta kaistaa kohti. Eli kännykkä lirputtajia siis tyystin.
Ethän sä sekaisin ole...Ethän....
Täytyy kuitenkin muistaa, että saksalaismerkkejä eivät koske liikennesäännöt. Tämä tärkeä asia unohtuu monelta autoilijalta.
Pataan pitäs vetää ku jättää vilkun pois ympyrässä.
Yritä vaan sinäkin totutella siihen, ettei liikennesäännöt koske saksalaisvalmisteisia autoja.
Levottomuus johtuu aivojen kehityshäiriöistä ja psyykkisestä vajavaisuudesta, joka on usein em automerkkien kuljettajilla yleistä. Heikko itsetunto ja muut kasvun eri vaiheissa sattuneet häiriöt korostuvat vielä kauan aikusiälläkin ja valitettavan monilla koko iän.
Bemaristeilla köyhyys, autovelka ja naisettomuus on myös hyvin yleisiä seikkoja epätoivoiseen häiriköintiin liikenteessä.
Tänään tämä taas todettu, mutta tietyn tyyppiset persoonat ostaa tietyntyyppisiä autoja.