Aborttioikeus ei ole laskeneen syntyvyyden takana

Usein tälläkin forumilla yhdistetään alhaiset syntyvyysluvut ja abortti keskenään. Jos abortti kiellettäisiin tai sen saatavuutta kiristettäisiin huomattavasti, se johtaisi kahteen asiaan:

1. Laittomiin abortteihin ja aborttimatkailuun, aborttilääkkeiden nettitilauksiin (kuten muuallakin)
2. Vaatimuksiin sterilisaatiolain löyhentämisestä
3. Ehkäisy varmasti entisestään tehostuisi ja sen vuoksi sitä vaadittaisiin kela-korvattavaksi tai ilmaiseksi

Summa summarum: syntyvyys ei nousisi, koska ehkäisyn ja abortin takana on haluttomuus saada lapsia (tai raskauden/synnytyksen vaarallisuus) . Mikään mahti ei nykyään voi naista pakottaa väkisin olemaan raskaana, sen kummemmin kuin ennenkään tai missään on pystytty pakottamaan. Menetelmät keskeyttää raskaus ihan omin päin kotona on kehittyneet turvallisiksi Mifegynellä ja Cytotecilla.

Syyttävä sormi pitäisi kohdistaa siis aborteista muualle. Eli "miksi lapsia ei haluta" on se isompi kysymys. Ennen lapset tuli vahingossa, ei lapsia ennenkään haluttu enempää kuin haluttiin. Tähän haluaisin kuulla mielipiteitänne.

Ei aborttioikeutta voida mitenkään kiristää lailla ilman, ettei muitakin lakeja jouduttaisi radikaalisti muuttamaan. Mitkä näitä lakeja olisi, riippuisi taas siitä, mitkä ne aborttien saamisen vaikeuttamisen keinot olisi.

5

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TuttuaSchaiBea

      Tässä esimerkki suosijoiden lapsellisista aivoista.
      Valitettavasti lapselliselle on mahdoton perustella jokin asia sanoin, kuten tiedätte.
      On vain odotettava, että aivot kehittyvät ja sitten tulee ahaa-elämys.

      "Abortteja tehtäisiin juuri saman verran, kuin nytkin, vaikka se lailla kiellettäisiin."

      Tämä on uskottavuudeltaan samaa tasoa, kuin muutkin pienten lasten uhkaukset jatkaa kiellettyä toimintaa. Täysi vale. Halu pysyä yhteiskunnan luotettavana jäsenenä ja vapaana ylittää vauvavihan aivan taatusti. On aivan turhaa lapsellista kitinää uhota, että sitten vankilat täyttyisivät naisista jne. Jokainen tietää tuon lapsiuhmaksi.

      • Uhma.Thurmanni

        Haukuppa lisää vaan, sitä enemmän uskottavuus menee. Tämä siis "lapsiuhmaajalle"

        Pidät siis naisia lapsina? Ei yllätä. Mut jatka, sitä selvemmin näkee kuka on asiallisella linjalla ja kuka ei. Jee.


      • Säikky
        Uhma.Thurmanni kirjoitti:

        Haukuppa lisää vaan, sitä enemmän uskottavuus menee. Tämä siis "lapsiuhmaajalle"

        Pidät siis naisia lapsina? Ei yllätä. Mut jatka, sitä selvemmin näkee kuka on asiallisella linjalla ja kuka ei. Jee.

        Abortinvastustajat ei sen vertaa ymmärrä että jatkuva naisten mollaaminen ei kuulosta naisista oikein mukavalta ja fanaattiset mielipiteet naisten oikeuksien vastustamisesta kuulostaa suorastaan pelottavilta ja hiukka sairailta. Miettikää jos jollekin miehelle joku nainen kirjoittaisi että määrää tämän kropasta ja määrää lapsiluvusta ja seksinharrastamisesta eikä tällä ole oikeutta määrätä lisääntymisestään, ei käyttää ehkäisyä jne. Onhan täällä esitetty ajatuksia jopa naisten äänioikeuden poistamisen puolesta. Onko seuraava ihanne naisnavetat kun karjanhoitoon täällä jo verrataan naisen osaa.


    • Utelias-myönnän

      Uskotko oikeasti siihen mitä kirjoitat vai saatko tästä palkkaa?

    • Ymmärrystä_

      "Ennen lapset tuli vahingossa, ei lapsia ennenkään haluttu enempää kuin haluttiin. "

      Tämä on totta. Ei niitä lapsia ole haluttu koskaan yhtään sen enempää tai vähempää, oli sitten aborttimahdollisuus tai ei. Tietty sukupolvi, erityisesti 1960-luvulla naimisiin menneet, laittoivat kaikki lapsia, koska muu ei ollut mahdollista (sosiaalinen paine perustaa perhe oli suurempi kuin koskaan). Siinä ei kysytty keneltäkään, haluaako oikeasti perheen, vai ei.

      Todellisuudessa osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen kiinnostunut perustamaan perhettä. Tässäkin porukassa on kuitenkin ihmisiä joka lähtöön: osa harkitsee lapsen laittoa, osa on ehdottomasti vastaan.

      Olisi hyvä huomata sellainen asia, että ihmiset ovat erilaisia. Sekä miehissä että naisissa löytyy niitä, jotka eivät voisi kuvitella elämäänsä ilman lapsia, ja sitten niitä, jotka eivät koskaan ole suunnitelleet perheen perustamista. Ja kaikkea mahtuu näiden "ääripäiden" välille.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe