Ansaitsisit kiitoksen

Se tunne kun kuulet että ihminen josta olet haaveillut jo pitkään on puhunut sinusta muille paskaa ja naureskellut sinulle. Ja ei, en ole koskaan hänelle tehnyt mitään pahaa vaan välimme ovat olleet aina asialliset molemmin puolin. Mutta nähtävästi siis vain päällisin puolin, toinen on pitänytkin minua naurettavana ja väheksyy vaikka esittää muuta jos jotain tarvitsee. Tuntui kyllä nyrkiniskulta päin pläsiä, mutta nyt voisi melkein kiittää. Tästä se toipuminen lähtee. Toivottavasi muutkin pääsee eteenpäin jos tilanne on toivoton.
1434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On surkeaa että jotku haluavat väkisellä keksiä puhumista ottamalla muut ihmiset puheenaiheeksi. Sekin on tilanteesta riippuen ok teko: tilanne siis se että itse puheenaihe on myös paikalla eikä se tapahdu selän takana. Selän takana keskustelu ei edistä kenenkään elämää, vaan lisää väärinkäsityksiä ja joskus puhujat liiottelevat, että asia olisi heidän näkökulmastaan enemmän kertomisen arvoinen, koska he itsekin tietävät miten typeriä pikkumaisia asioita haluavat kertoa peittääkseen hiljaisuuden ahdistuksensa.

Itse sain jo liian nuorena oppia saman kuin sinä ap. Siitä on jäänyt ikuiset arvet. Ainoa hyvä puoli on, että opettelin jo nuoresta iästä lähtien olemaan ok itseni kanssa ihan yksinkin. Huomaan että en osaa avautua kenellekkään, erityisesti naispuolisille, koska monet opetukset juuri siltä sukupuolelta sain ja se on juurtunut syvälle.

En ole ikinä pitänyt muiden elämiä kiinnostavana puheenaiheena kenenkään paitsi itse elämistään puhuvien kanssa. Kun olen joutunut joskus sellaiseen tilanteeseen missä minulle kerrotaan muiden ongelmista, en osaa sanoa mitään muuta, kun ihmetellä mitä kyseisellä tiedolla teen, kun se ei tule edes suoraan hevosen suusta, jonka kanssa asiasta olisi voinut jopa puhua hyödyllisemmin.

On muutamat kerrat tullu sanottua suoraan että älä enää ikinä kerro minulle muiden asioita.

...Ja minulla ei ole oikeastaan kavereita enää.
Järkevät ihmiset on piilossa jossain.
En enää tiedä mitä kaveruus tarkalleen on. Milloin joku on vaan tuttava ja milloin kaveri... omat kiinnostuksen kohteet on niin outoja, että harvaa kiinnostaa.
Pyrin olemaan oma itseni sosiaalisissa tilanteissa, mutta usein takaraivossa koputtaa se ajatus mitä minusta tullaan puhumaan heti kun olen muualla. Se ajatus hiljentää minut ja muutun patsaaksi.

Sori kun jaoin tämän. Tämä kommentti on enemmän minua itseä varten, terapiana... 😅

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainenkiittääjaunohtaa kirjoitti:

Se tunne kun kuulet että ihminen josta olet haaveillut jo pitkään on puhunut sinusta muille paskaa ja naureskellut sinulle. Ja ei, en ole koskaan hänelle tehnyt mitään pahaa vaan välimme ovat olleet aina asialliset molemmin puolin. Mutta nähtävästi siis vain päällisin puolin, toinen on pitänytkin minua naurettavana ja väheksyy vaikka esittää muuta jos jotain tarvitsee. Tuntui kyllä nyrkiniskulta päin pläsiä, mutta nyt voisi melkein kiittää. Tästä se toipuminen lähtee. Toivottavasi muutkin pääsee eteenpäin jos tilanne on toivoton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu