Mielenosoitus torilla lauantaina lokakuun 27. 2018

kello13

Lauantaina 27. lokakuuta 2018 klo 13.00 Kankaanpään torilla on mielenosoitus haittamaahnmuuttoa vastaan.

Tapahtuman järjestää Suomen kansaensin ry, mutta tapahtuma on yleiskansallismielinen, eli kaikki isänmaalliset ovat tervetulleita.

Tarjolla ilmaiseksi mm. grillimakkaraa, kahvia ja keksejä.

SKEn teltalla on mahdollisuus kirjoittaa kannattajakortteja.

Kankaanpään Niinisalossa sijaitsee yksi Suomen suurimmistavokeista.

Kylän väelle pidettiin infotilaisuus aikanaan yhtä päivää ennen kuin keskuksen toiminta alkoi! Ihmiset olivat syystäkin hyvin närkästyneitä tilanteesta.

53

2914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedoksi_vain_kaikille

      Lukekaa Kemin palstaa, sikäläisellä Täiköntorilla oli viime lauantaina vastaavanlainen hönöjen katselmus ja kertomukset tilaisuudesta ovat todella herkullisia. Arvio osallistujamäärästä oli 25 hönöä mutta siihen ehkä pitää lisätä vielä muutama tyttöystävä.

      • Mistäjohtuisi

        Johtunee siitä että poistui kaikkialta ilmoitukset asiasta eikä ollut enää ämveelehteäkään kertomassa kun saivat sen pois. Useilla kansoillahan maita on omiakin, vaan eipä enää ainakaan suamalaisilla ole.


      • Mistäjohtuu

        Linkki asiasta löytyy netistä, tänne ei voi laittaa. Sensorti jyllää jokseenkin kaiken.


      • LoAntersson

        Kukaan normaalijärkinen ei kannata elintasopakolaisia, silti luulen osallistujamäärän jäävän olemattomaksi. Toisaalta luulen ettei vasemmistohönöjenkään mielinosoitteluihin täältä kukaan lähtisi, ja niitähän miekkareita riittää aiheesta kun aiheesta, väliin ei ymmärretä edes mistä mieltä osoitetaan, pääasia että on riittävästi häiriintynyttä pöhinää, toisaalta ymmärtäänhän tuon kun tietää minkä puolueen äänestäjiä kaikki suurkaupunkien liimanhaistelijat ja narkomaanit ovat.


    • no_niin

      jos Marco de Wit tukijoukkoineen tulee pelipaikalle esiintymään niin tulen ilman muuta seuraamaan esitystä, sen verran viihdyttävää tubekatsottavaa tuubi täynnä:)

    • UKS-801

      Kankaanpääläiset ovat huonoja osalistumaan mielenosoituksiin, koska täällä on kaikki niin hyvin. Auto pestynä kierretään toria, ja väliollä juodaan ST:llä pullakaffetta. Se on sitä auvoista elämää, omalla mukavuusalueella.

      • Mistäjohtuisi

        Pelkäävät varmaankin hekin.


    • Satakunnan.Kasa

      Hienoa että Kankaanpäässä on kulttuurinrikkautta.

      • Leeebensraumii

        Natsit huijasi olevansa kommareita.
        Elintilaa myös Kankaanpäästä saivat lemmikeilleen.


      • näinon

        Niinisalon maahanmuuttajien antakaa olla rauhassa. Eivät ole ketään häirinneet.


      • Numero23
        näinon kirjoitti:

        Niinisalon maahanmuuttajien antakaa olla rauhassa. Eivät ole ketään häirinneet.

        No mistä nämä Maahanmuuttajat saa elantonsa käyvätkö töissä vai saavatko kenties valtion verorahoja vaikka eivät ole mitään sen eteen tehneet yhtään mitään muuta kuin maanneet sisällä istumassa ja nukkumassa???


    • Ateisti

      Hallituksen ainoa tavoite on ajaa mahdollisimman paljon ihmisiä itsemurhaan!

    • akatkuriin

      Islamissa on jotain hyvää. Nimittäin naisen asema.

    • saamme_nauraa

      Suomen kansaensin on säälittävä reppanaporukka.

      • näin

        Eiköhän se niin mene että järkevimmät seuraa sivusta sitä menoa koska ei halua että kukaan kuvittelee itse kuuluvan siihen mitä torilla tapahtuu.


    • pienestäkii

      Puutaheinää, Kankaanpään vokki ei ole lähellekään Suomen suurimpia, pikemminkin pienimpiä.

    • ketäasialla

      Ei voi olla totta, kankaanpäässä mielenosoitus, ketä pöhlöjä on asialla ? Ei täällä ole mitään ongelmaa , halutaan vaan sekoittaa asioita

      • Niitäasialla

        Häiriintyneitä hörhöjä.


      • Törrö

        Asiallisessa mielessä suomi ei voi olla koko maailman sossu. Tietysti rajallinen määrä todellisessa hädässä olevia pitääkin ottaa.


    • Dipadapa

      Kankaanpäässä on niin hienoa kun niinisalosta tuodaan oikein autolasti niitä hyvin käyttäytyviä tulevia mallikansalaisia kaupoille säännöllisesti. Kukaan ei ryntäile eikä käyttäydy kaupoissa sopimattomasti. Alkuaikoina nämä vieraat eivät myöskää maistelleet kaupoissa tuotteita. Nyt kun maut on tuttuja voivat niitä ottaa ja laittaa suoraan ostoskoreihin. He eivät myöskään ole koskaan käyttäytyneet sopimattomasti naisia kohtaan alkuperäisessä syntymävaltiossaan. He eivät koskaan ole tehneet mitään väkivallantekoja joukolla tai ryhmässä naisille. He eivät ahdistele alaikäisiä tyttölapsia. He ovat siis parempia kuin suomalaiset. Heillä on rahaa he eivät siis tee ryöstöjä tai varasta kännyköitä. Heillä ei ole teräaseita mukana julkisilla paikoilla. He ovat metsästäjiä jotka heti saatuaan riistaa suolistavat ja laskevat veren pois että voivat valmistaa ruokaa kotonaan avotulella. He ovat rauhaa rakastavia malli kansalaisia eivät koskaan tappele keskenään. Poliisitkin ovat tyytyväisiä koska he eivät koskaa joudu useiden partioiden ja vartijoiden kanssa tekemään asiakaskäyntejä näihin rauhallisiin perhekoteihin . Tässä siis mallikansalaiset joiden kotouttaminen on meille kaikille kunnia-asia ja mielenosoituksia ei tarvita koska se on harhaanjohtavaa ja rasistista.

      • Sivullinen

        Mites suomalaiset syrjäkylien mummot, papat ja muut. Eipä ole kukaan tarjonnut kyytiä ostoksille Lidliin tai muualle. Joutuvat selviytymään ihan omin voimin. Eivätkö ole ansainneet apua. Törkeää toimintaa omaa väestöä kohtaan.


    • Hjodjlsnb

      Paikallisista ei ole vastusta, joten onneksikin Marco de Wit tulee ja nostaa asian esille

    • TainaTuulia

      Esiintyykö videolla mielenosoitukseen osallistujia?

    • TainaTuulia
    • Def

      Kuinkas kankaanpään katuvalvonta jengi jaksaa? Oli kuollut idea jo syntyessään. Nauran.

      • Olutvie

        Se loppui ennen kuin alkoikaan. Iski todellisuus ja tajusivat että "ei helvetti pitäs vissiin tehdäkki jotain."


    • Rubberboy
    • Täälläpohjantähdenalla

      Kyllä Suomessa on nykyään niin huonosti asiat että hyvä kun joku tuo niitä syitä esille, vokki on lisännyt huonovointisuutta ihmisissä yleisesti näin pienessä kylässä ja muutenkin tuntuu jo kylä kuolevan ilman yhtäkään matua... tänne tarvitaan teollisuutta ja hyvinvointia..ei enempää moniosaajia... nyt romaaniki on niinku perhettä näitten taksikuskien jälkeen.. Kyllä ennen oli kaikki paremmin.... yhden kysymyksen voisin esittää... mitä hyvää nämä matut on paikkakunnalle tuonut?...niinku oikeesti??

    • Turhauttavaa

      Eiköhän se ole niin että suurin osa ihmisistä jaksaa kyllä valittaa asioista mutta aina päätetään siihen "jonkun pitäisi kyllä tehdä jotain" Toisin sanoen siirretään se vastuu itseltä pois ja toivotaan että asiat korjaantuu itsestään tai joku muu hoitaa. Kyllähän perus Kankaanpääläisiä varmasti vituttaa maahanmuuttajat mutta kun ollaan totuttu siihen omaan elämäntilanteeseen eikä haluta "rikkoa" sitä rutiinia millään muulla. Se mitä tuohon SKE ja sun muihin "suomi ensin" liikkeisiin tulee.. Suomalaisen Kansallismielisen liikehdinnän pohjasakkaa. Pelkkiä juoppoja ja idiootteja jotka eivät tiedä mistään muusta kuin valittamisesta ja uhriutumisesta. Vaihtasivat sen valittamisen edes johonkin rakentavampaan ja suorempaan. Turhia nuo mielenosoitukset siinä vaiheessa kun sanan esille tuojat näyttävät ojasta revityiltä ja promillen humalassa huutavat megafooniin.

    • Taijakokkola

      Hyvä että saadaan kansalaisaktivisti Marco de Wit Kankaanpäähän. Menen ehdottomasti katsomaan, jos saisin jopa nimmarin :)

    • MenisinKyllä

      Moni varmasti haluaisi olla mukana miekkarissa, mutta rasismisyytösten ja leimautumisen pelossa eivät uskalla. Samoin siksi, että SKE:läiset kuvaavat koko ajan livestriimiä youtubeen. Siellä kyllä asia tavoittaa ja heillä on mahtavat katsojaluvut.

    • JJurraaGHHG

      MIepä pärräytän kultaisella prätkälläni kahtomaan tätä ihmettä ja toivon saavani naamani ihan Seiska-lehteen taikkapa Laittomaan. Hehkeä vaimoni kujertaa kainalossani. Kyllä me näille hönöille nauramme.

    • ihmeellinen_sattuma

      Kemissä oli saman SKE paskasakin mielenosoitus, johon osallistui n 25 luuseria. Sinne oli odotettu 4000 mielenosoittajaa, mutta paikalle saapui vain n. 6 promillea tuosta. Sattumaako, mutta se on suurin piirtein saman verran kun myöhemmin juoppoputkaan vietyjen SKE:n mielenosoittajien promillet.

    • Jurkkaad

      Kukaan täysjärkinen ei tuohon marsoiluun osallistu.

    • Jurkkaad

      Olivatkos ne paaluihin teipatut natsitarrat tämän tapahtuman ennakkomainos? Ne, joissa oli partakoneenteriä sisällä?

    • Klm

      SKE SUURMIELEN OSOITUS

      Paikalla oli varmasti 0.3 % koko Kankaanpään asukaskuvusta.

      Ske suosionsa huipulla, Suurmielenosoituksessa jopa 25 ihmistä.

      Marco De Wit oletko nyt ylpeä?

    • Kiitosjärjestäjille

      Olipa hieno mielenosoitus ja hyviä puheita!

    • Huiluntuhti

      Aika heikko esitys. Muutama makkaran perässä tullut teltalla.

    • äänivyöry-

      Ilja ilmoitti lähtevänsä ehdokkaaksi eduskuntaan.(lähde MV )

    • Lakkeuksilla

      Sken mielenosoitus täysi pannukakku? Järjestäjät puhuivat Suurmielenosoituksesta ja kävijämäärä alta 30. Järjestäjiä enemmän kuin kävijöitä. Eivät saaneet jaettua edes kaikkia ilmaisia makkaroita.

      Sken ja Marcon vetovoima täysin olematon kankaanpäässä. Suurmielenosoitukseen oltiin panostettu todella, todella huolella jopa lehti-ilmoittelulla.

    • presley

      Vihdoinkin kankaanpäähän on tullut fiksuus ja suvaitsevuus. Tänne mahtuu kyllä asumaan oli sitten mustaihoinen tai valkoihoinen ulkomaan kansalainen

      • Paitsi_että

        Yhä useampi suomea äidinkielenään puhuva syntyperäinen Suomen kansalainen on tummaihoinen joten ihonväri ei kerro mahdollisesta ulkomaan tai Suomen kansalaisuudesta enää yhtään mitään.


      • Typerätpoistot

        Paitsi että etnisesti ja suomalaisen perimän omaava ei ole väriltään tumma


      • Paitsi_että
        Typerätpoistot kirjoitti:

        Paitsi että etnisesti ja suomalaisen perimän omaava ei ole väriltään tumma

        Sillähän taas ei ole mitään merkitystä muille kuin persuille ja persuilla taas ei ole enää suomalaisille mitään merkitystä.


      • Kakapissa

        Lähtökohtaisest sillä, että sattuu syntymään jossain euroopan provinssissa, niin ei saa erioikeuksia, ole oikeutettu mihinkään erityiseen, tai omista yhtään mitään. Ei vaikka barbaariset esi-isäsi olisivat valelleet maan peruskivet verellään. Omistat sen, minkä saat itsellesi ostettua ja joillekin asioille ei ole hintaa ja niitä et saa omistaa. Uuseurooppalaiset ymmärtävät tämän paremmin, eivätkä kuvittele omistavansa mitään ja ovat tyytyväisiä siitä, mitä heille annetaan. Luulisi hallituksen toimien jo viimeistään tehneen selväksi kovakalloisimmallekin, että abstrakti ja häilyvä olio nimeltä suomen kansa ei omista yhtään mitään, sillä olisihan se nyt vähintään kommunismiin verrattavaa perkeleellisyyttä.


    • kotiuskontojaisänmaa

      Kyllä suomalaiset pääsääntöisesti omistaa Suomen. En ole maksanut mitään, mutta perinyt jo viidennessä polvessa maata ja metsää Iivarin kylästä Isojoelta.

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2102
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      171
      1630
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1557
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1358
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1312
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      287
      1172
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      134
      1058
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1032
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1013
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      882
    Aihe