Ruokasooda pesuaineena

Vanha kikka kuulema. Ilallalla nukkumaan mennessäni tuli mieleen että ikkunat täytyisi taas pestä. En tiedä mistä mieleeni tuli ruokasooda jolla en ole itse koskaan pessyt mitään mutta päätin että kokeilen nyt pienimpään ikkunaan eli keittiöön.

Laitoin kädenlämpöistä vettä ja ja sinne mielivaltaisen, ehkä noin 2 ruokalisikallista soodaa. Sekoittelin kunes se oli liuennut.
Ja pesin ikkunan niinkuin olisin sen muutoinkin tehnyt. Lopputulos on loistava. Ikkuna on kirkas ja lisäksi mielestäni soodan ominaisuus oli hiukan niinkuin etikankin että se ikäänkuin hiukan kuivaa itsestään eli vähemmän pyyhittävää.

Huomenna meinaan pestä makkarin ikkunan samoin menetelmin.

Minua on jo aika ajoin ärsyttänyt se että joka paikka tarvitsisi oman pesuaineensa. Sooda voi sopia ties mihin. Meinaan ottaa selvää mihin kaikkeen se sopii.

Onko muita jotka olisivat kokeilleet? Kertokaa kokemuksistanne.

2

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näitä_riittää

      Hyvä esimerkki keskiyön vedätyksestä joista myöskin voisi kertoa kokemuksia?

      • Kerro. Olisi mielenkiintoista tietää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe