Tuplalähetys ulkomaisesta verrkkokaupasta

TuplastiEnemmän

Tilasin n. kuukausi sitten espanjalaisesta verkkokaupasta tavaraa, tavaran hinta oli n. 25€ ja postikulut n.12 €. Kahteen viikkoon ei tapahtunut mitään ja sitten tuli ilmoitus paketin lähettämisestä sekä myyjältä että kuljetusyhtiö UPS:ltä jonka kuljetettavaksi paketti oli annettu. Huomasin osoitteessa olevan virheen jossa maatunnus oli GR eli Kreikkaan oli paketti menossa, muuten osoite oli oikein ja kaiken lisäksi UPS:ltä tullut sähköposti oli kreikan kielinen, oli siinä kyllä myös englannin kielinen osuus. Lähetin asiasta reklamaation sekä myyjälle että UPS:lle ja molemmista tuli viesti että virhe on korjattu.
Eilen saapui paketti suoraan kotiovelle kirjattuna jonka kuittasin, siinä oli osoitteen maatunnuksena GR. Tänään tuli UPS:ltä suomenkielinen sähköposti jossa ilmoitettiin huomenna saapuvasta lähetyksestä ja tekstiviesti että tuovat paketin huommenna klo 10-12:30 välisenä aikana, oli siinä muitakin vaihtoehtoja. Samanlainen viesti tuli tiistaina siitä eilen tulleesta paketista. Voinko kuitata ja pitää myös tuon toisen lähetyksen? Periaatteessahan on niin että sellaisen tavaran joka postiluukusta tulee saa pitää vaikka ei olisi tilannutkaan. Tuo ei ihan mahdu postiluukusta ja ptää kuitata joten koskeeko tuo myös huomenna tulevaa pakettia? Vai pitääkö minun kieltäytyä ottamasta sitä vastaan ja sanoa paikallisen kuljetusliikkeen lähetille että vie takaisin espanjaan?

Kaiken lisäksi tässä on vielä se että kun ei kahteen viikkoon kuulunut mitään niin tilasin Irlannista samaa tavaraa puolta halvemmalla ja se tuli viikossa. Ompahan ainakin noita "hilavitkuttimia" sitten pidemmäksi aikaa, kyseessä on pilaantumaton hyödyke.

23

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puupajuupa

      Periaatteessahan on niin että sellaisen tavaran joka postiluukusta tulee saa pitää vaikka ei olisi tilannutkaan

      no eipä ole,lievä petos tulee kyseeseen jos tavaran arvo on pieni.

      • 167-176

        Höpö höpö.
        Jos vaika naapuri työntää postiluukusta koiranpaskaa eteiseni lattaialle niin sitäkään ei ole pakko palauttaa vaikka sen ilomielin teenkin oikein korkojen kera.

      • 167-176
        167-176 kirjoitti:

        "Kulutushyödykkeiden toimittaminen ilman tilausta
        Markkinoinnissa ei saa tarjota kulutushyödykkeitä toimittamalla niitä kuluttajille ilman nimenomaista tilausta ja edellyttämällä kuluttajalta maksua, hyödykkeen palauttamista tai säilyttämistä taikka muuta toimenpidettä."
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038#L2P10

        On sitten eri juttu minkä maan lainsäädäntöä tässä pitäisi noudattaa, Suomen vai Espanjan?
        Minä en kyllä suostu ihan helposti noudattamaan Espanjan lakia ainakaan silloin kun en ole Espanjassa.

      • oppia_ikä_kaikki

        Espanjan lakia noudatetaan kauppaan, joka tapahtuu Espanjassa tai espanjalaisessa verkkokaupassa, ellei muuta ole sovittu (lakiviittaus).

        Mutta jos elinkeinonharjoittaja aktiivisesti markkinoi tuotteitaan Suomessa, silloin tällaisen markkinoinnin seurauksena syntyneeseen kauppaan sovelletaan suomalaista kuluttajansuojaa, ellei sitten lakiviittauksella sopimuksessa ole sovittu Espanjan lain soveltamisesta.

    • Odottele vaan rauhassa tuleeko se toinen lähetys sittenkään. ; )

      Jos saapuu, niin voisit lähettäjälle ilmoittaa käyneestä kävystä ja kysyä, mitä tehdään. Jokainen järjissään oleva firman edustaja ilmoittaisi suoraan, että saat pitää, pidä hauskaa, kiitoksia rehellisyydestä.

      Jos ei ole järkeä siellä päässä, niin kerrot, että et ainakaan omalla kustannuksellasi palauta mitään ja pyydät maksuttoman Postin asiakaspalautussopimuksen tai postikulut tilillesi suoraan ennen palautusta.

      Eiköhän se järki sitten sieltä taas löytyne...

      • 167-176

        Paketti tulee Euroopan toiselta laidalta Malgasta Espajasta ja myyjä ei käytä postia vaan UPS:ää joka on USAsta kotoisin oleva pakettien kuljetusfirma. Ainakin ne espanjalaiset joita olen tavannut on olleet järkeviä ja mulla on jopa suussa yksi espanjalaisen tekele, hampaanpaikka, hyvin on kestänyt 3 vuotta.
        Mutta kun löysin halvemman tavarantoimittajan Irlannista niin en ehkä ikinä tilaa mitään tuolta espanajlaisesta firmasta. Joten jos paketti tuee niin otan sen vastaan ja olen hiljaa koko asiasta, jos alkavat kyselmään jälkikäteen niin voin euron tai pari maksaa koska saan Irlannista samaa tavaraa puoleen hintaan. Hispaanothan tässä ryssivät enkä minä lähettämällä ensimmäisen paketin Kreikkaan vaikka minun antama osoite on oikein ja sen on myyjäkin myöntänyt ja sen näkee selvästi myös kirjautumalla myyjän palveluun.

        Hups!
        Nyt paljastuin vaikka eilen käytin salanikkiä TuplastiEnemmän

        Vielä aiheesta sen verran että tällaista on tapahtunut ennenkin ja kyseessä oli suomessa toimiva eestiläinen firma ja vuosi oli muistaakseni 2013. Tilauksen arvo n. 20€. Ilmoitin tuplaläetyksetä ja vaativat alennettua maksua kun ilmoitin että haluan pitää sen toisenkin lähetyksen.

        Tässä on oikeestaan sama juttu sen suhteen että en välttämttä halua palauttaa läetystä kun minulla on kuitenkin jatkossa käyttöä tavaralle jos se toimii kuten pitää, en ole vielä testannut.

      • fdsdfgfgh

        Oletko sinä se sama heppu, joka jokaisesta katsomastaan Kelan 'virheestä' valittaa moneen asteeseen, vaikka kyseessä olisi muutama euro, ja mahdollisesti tulkinnanvarainen asia, ja mahdollisesti olet itse väärässä? Ja virkailijoilla on kertomasi mukaan naama 'niin norsun vitulla'? Olet siis epärehellinen työtön, joka vaatii sinua elättävältä virastolta täyttä virheettömyyttä. On hyvä, että jäit kiinni. Joku varmaan laittaa sinne yhteiskunnan tuet ja avustukset -palstalle linkin tähän ketjuun.

      • 167-176
        fdsdfgfgh kirjoitti:

        "Oletko sinä se sama heppu, joka jokaisesta katsomastaan Kelan 'virheestä' valittaa moneen asteeseen, vaikka kyseessä olisi muutama euro, ja mahdollisesti tulkinnanvarainen asia, ja mahdollisesti olet itse väärässä?"
        Niin, mahdollisesi ja todenäköisesti jompi kumpi on väärässä, 2 juttua on nyt hallinto-oikeudessa joiden vastapuolena on Kela ja se väärässä olija sitten selviää aikanaan kun hallinto-oikeuden päätökset tulee, voi tosin olla että ainakin toinen juttu menee vielä KHO:een, ehkä jopa molemmat. Tähän mennessä on oltu 4 kertaa viranomaisen kanssa hallinto-oikeudessa enkä yhtään juttua ole hävinnyt.

        "Ja virkailijoilla on kertomasi mukaan naama 'niin norsun vitulla'? "
        Varsin usein on koska en hyväky niiden valheita ja laittomuuksia enkä alistu kyykytettäväksi, eihän ne siitä tykkää mutta olkoot sitten tykkäämättä, en minä sille mitään voi. Ei minua pelta norsunvitulla oleva virkanilkin naama ja ei sitä tosin tarvitse katsellakaan kun asioin sähköisesti.

        "Olet siis epärehellinen työtön, joka vaatii sinua elättävältä virastolta täyttä virheettömyyttä. "
        Onko sulla jotain näyttöä epärehellisyydestäni? En usko että on kun sitä ei voi edes olla. En vaadi virheettömyyttä mutta virheiden korjaamista ja tunnustamista.

        "On hyvä, että jäit kiinni. "
        Mistä muka jäin kiinni?

        "Joku varmaan laittaa sinne yhteiskunnan tuet ja avustukset -palstalle linkin tähän ketjuun. "
        Sen kun vaan, ei haittaa vaikka ei tämä asia kuulu sen palstan aihealueeseen.

    • fghjhk

      Suomalaisilla oli ennen maine rehellisinä. Ikävää, että edes harkitset epärehellisyyttä. Siitä ei sinulle siunausta olisi. Kun paketti on käsissäsi, ja jos se tosiaan on sama tuote toiseen kertaan, ilmoita myyjälle. Tuskinpa he pyytävät palauttamaan sitä, mutta arvostavat rehellisyyttäsi. Toisaalta voihan kyseessä olla jokin ilmaislahja, jolla haluavat kompensoida sekaannusta. Odottaisin, kunnes näkisin paketin.

      • Lawetorder

        " fghjhk

        19.10.2018 9:19
        Suomalaisilla oli ennen maine rehellisinä. Ikävää, että edes harkitset epärehellisyyttä".

        Siis hei haloo nyt ja pitele sinä hevosta, niin minä puhun.

        Erottele ensin epärehellisyys ketjunaloitus ja kuten ilmeni 167-176 kirjoituksesta.

        Se ettei palauta omin kustannuksin väärin lähetettyä pakettia joka johtunut ensi sijaisesti lähettäjän itsensä tekemästä virheestä eli väärästä maatunnuksesta, vaikka annettu osoite Suomeen, että myöskin on merkitty selkeästi vastaanottomaaksi Suomi, niin kerro millä kohtaa on se epärehellisyys ja jos toimitaan suomen lakien mukaan, eli jos joku muu ähettäjä päässä tekee virheen ja saa saman tuotteen kaksi kertaa, TILAAMATTA KUIN YHDEN, niin kerro nyt missä se epärehellisyys on ja piilee, kun en minä sitä löydä.

        Yskoisin, että 167 kyllä ilmoittaa siitä toisesta ja sekaannuksesta JOKA EI HÄNESTÄ johtunut, vaan kuten jo on ilmennyt, niin lähettäjä pään henkilöistä eli kun on maa oikaistu, niin se on merkitty uudeksi tilaukseksi taikka ettei ole vielä lähetetty ja jolloinka tuote on kerätty uudelleen ja laitettu meneen OIKEALLA maatunnuksella.

    • 167-176

      Paketti tuli, case closed
      Saavat tulla "hispaanot" hakemaan jos haluavat omansa pois enkä usko että muutaman kympin vuoksi lähtevät kun paleltuvat kuitenkin matkalla. Ja itse ryssivät koko homman ja pitivät ennen paketin lähettämistäkin parin viikon "siestan".

    • Ihme_kysymys

      Halusit siis tulla täältä hakemaan moraalista tukea varastamiselle ja nyt ottaa päähän, kun täällä ei sympatiseerata tuollaista käytöstä?
      Oletko maksanut useammista tuotteista? Et ole, maksoit vain yhdestä. Se ei siis ole sinun. Oikea menettely on ilmoittaa asiasta ja samalla todeta, että et palauta sitä omaan piikkiisi. Palautat sen, mikäli tulevat hakemaan kotoasi silloin kuin sinulle sopii ennalta sovittuna aikana tai lähettävät rahaa palautusta varten. Lopputulos on ehkä sama mutta two wrongs don't make one right.

      • 167-176

        Halusin herttää keskustelua ja saada neuvoja siitä miten toimia sellaisessa tilanteessa jos tarvaraa tulee enemmän kun on tilannut. Tuo lienee suht. yleistä ja minullekin tuo oli jo toinen kerta.

        En ole asian missään vaiheessa toiminut niin että lähetyksiä tuli kaksi, moka on kokonaan ja ainoastaan myyjän. Olen tilannut yhden tuotteen ja maksanut sen. Varastanut en ole mitään.

        Minulle ei saa tulla yhtään ylimääräisiä kuluja tuotteen palauttamisesta ja nuo kulut ylittäisivät tavaran arvon joten sitä rahaa pitäisi lähettää enemmän kun koko tilauksen arvo on ja lisäksi tulisi myös kuljetusliikkeen kustannukset. Sen lisäksi tavaran toimitus myöhästyi luvatusta viikosta yli nelinkertaiseksi. En usko että myyjä haluaa pilata mainettaan tekemiensä virheiden vuoksi ja ei minullakaan ole siihen tarvetta joten en julkaise myyjän nimeä enkä edes sitä mikä tuote oli kyseessä. Tuollaisten töppäilyjen vuoksi voi kaupankäynti jatkossa kärsiä jos ne tulevat julki ja tieto netissä leviää todella nopeasti joten myyjälle olisi todella haitallista jos se alkaisi kukkoilla tässä asiassa. Omalta kohdalta olen jo päättänyt etten tilaa sieltä enää mitään kun löysin puolta halvemman ja 4 kertaa nopeamman tavarantoimittajan kokonaan toisesta EU-maasta.

      • fdgdsfgf

        Älä sitten ihmettele, jos ne sinua elättävät sosiaalivirkailijat naurahtavat pilkallisesti heidän 'rehellisyyden' vaatimuksillesi tulevaisuudessa. Olet osoittanut, miten pinnallinen rehellisyyskäsityksesi on. Sinun ei tarvitse (edelleenkään) tehdä muuta kuin laittaa sähköpostia myyjälle ja kysyä, mitä he haluavat tilanteelle tehdä. Todennäköisesti he kehottavat sinua pitämään tuotteen ja pahoittelevat aiheuttamaansa vaivaa. Jos et heille ilmoita, olet varas, tekopyhä varas. Jos ilmoitat, kiillotat suomalaisten kuvaa rehellisenä kansana - vaikka ilmeisesti emme ainakaan sinun osaltasi ole.

        Etkö tosiaan osaa hävetä? Onko vääryys tosiaan sinun mielestäsi oikeus, kun tekijä olet sinä? Miten moneen asteeseen olisit valittanut, jos olisit maksanut, etkä olisi koskaan saanut tuotetta? Olisit varmaan vuolaasti mustamaalannut sinua 'pettänyttä' firmaa. Sinä olet tuolla nimimerkilläsi varmaan vielä tunnetumpi kuntasi sosiaalitoimistossa kuin tuolla työttömyysturvapalstalla. Uskottavuutesi meni nyt, ellet toimi niin kuin vilpitön ihminen tuossa tilanteessa toimisi. Miten sokea ihminen omille virheilleen voikaan olla. Vielä ei ole myöhäistä korjata vahinko. Omantuntosi takia tee se pian.

        Tai voihan olla, että joku kirjoitti tuon jutun vahingoittaaksesi uskottavuuttasi tuolla yhteiskunnan tuet -palstoilla. Koska et ole rekisteröinyt nimmariasi, sitä voi kuka tahansa käyttää.

      • 167-176
        fdgdsfgf kirjoitti:

        Turha inistä. Minä päätän siitä mitä teen, et sinä eikä muutkaan kaltaisesi idiootit. Case closed.

      • dfgfgjhdgjh
        167-176 kirjoitti:

        Turha inistä. Minä päätän siitä mitä teen, et sinä eikä muutkaan kaltaisesi idiootit. Case closed.

        Tunnen kohtaasi myötähäpeää, koska et itse osaa hävetä. On valitettavan tavallista, että ihminen osaa kyllä havaita muiden viat ja valittaa niistä korkeampiin oikeusasteisiin, mutta ei itse hallitse yksinkertaisia eettisyyden sääntöjä.

        Olen tähän asti pitänyt kommentoinnistasi tuolla työttömyyspalstalla, mutta nyt meni kunnioitukseni - ellet korjaa vikaasi. Halvalla myyt omanarvontuntosi. Eesau myi esikoisoikeutensa hernekeittolautasellisesta, sinä muutaman euron romppeesta. Surullista.

      • Lawetorder
        dfgfgjhdgjh kirjoitti:

        Tehdäänpä näin päin.

        Oletetaan, että olet tilannut kiinasta jotain ja tuosta lähetyksestä on lähettäjä maksanut verot ja tullimaksut, nyt kun olet saanut sen, sieltä tulla tupsahtaa toinenkin ja laitteen hinta olisi vaikkapa 30€, kiinassa sama maksaisi työläisen noin kuukauden palkan.

        Nyt kun huomioidaan, että tullimaksut ovat erilaiset kuin suomessa ja joutuisit maksaan takaisinlähettäessä veroa, että tullimaksua, yhteensä vaikkapa 60€, niin palauttaisitko tuotteen omalla kustannuksella vaiko lähettäisit sähköpostai että saa tulla täältä hakemaan?

      • Sairasta
        fdgdsfgf kirjoitti:

        Älä sitten ihmettele, jos ne sinua elättävät sosiaalivirkailijat naurahtavat pilkallisesti heidän 'rehellisyyden' vaatimuksillesi tulevaisuudessa. Olet osoittanut, miten pinnallinen rehellisyyskäsityksesi on. Sinun ei tarvitse (edelleenkään) tehdä muuta kuin laittaa sähköpostia myyjälle ja kysyä, mitä he haluavat tilanteelle tehdä. Todennäköisesti he kehottavat sinua pitämään tuotteen ja pahoittelevat aiheuttamaansa vaivaa. Jos et heille ilmoita, olet varas, tekopyhä varas. Jos ilmoitat, kiillotat suomalaisten kuvaa rehellisenä kansana - vaikka ilmeisesti emme ainakaan sinun osaltasi ole.

        Etkö tosiaan osaa hävetä? Onko vääryys tosiaan sinun mielestäsi oikeus, kun tekijä olet sinä? Miten moneen asteeseen olisit valittanut, jos olisit maksanut, etkä olisi koskaan saanut tuotetta? Olisit varmaan vuolaasti mustamaalannut sinua 'pettänyttä' firmaa. Sinä olet tuolla nimimerkilläsi varmaan vielä tunnetumpi kuntasi sosiaalitoimistossa kuin tuolla työttömyysturvapalstalla. Uskottavuutesi meni nyt, ellet toimi niin kuin vilpitön ihminen tuossa tilanteessa toimisi. Miten sokea ihminen omille virheilleen voikaan olla. Vielä ei ole myöhäistä korjata vahinko. Omantuntosi takia tee se pian.

        Tai voihan olla, että joku kirjoitti tuon jutun vahingoittaaksesi uskottavuuttasi tuolla yhteiskunnan tuet -palstoilla. Koska et ole rekisteröinyt nimmariasi, sitä voi kuka tahansa käyttää.

        Halusin herttää keskustelua ja saada neuvoja siitä miten toimia sellaisessa tilanteessa jos tarvaraa tulee enemmän kun on tilannut. Tuo lienee suht. yleistä ja minullekin tuo oli jo toinen kerta". Siis halusit herättää keskustelua ja saada neuvoja", mitäh???? omaan itse aloittamaasi ja toisella nimimerkillä "neuvoja antaen" keskusteluun????

      • 167-176
        Sairasta kirjoitti:

        Kaikkea sitä sattuu kun tekee.
        Sattui myös samoihin aikoihin että sain terveyskeskuksessa 2 reikää nahkaani yhden hinnalla kun verikoetta otettaessa ensimmäisestä reijästä ei tullut verta, en palauttanut ylimääräistä reikää 😁

      • Hohhoijaaa
        Lawetorder kirjoitti:

        Tehdäänpä näin päin.

        Oletetaan, että olet tilannut kiinasta jotain ja tuosta lähetyksestä on lähettäjä maksanut verot ja tullimaksut, nyt kun olet saanut sen, sieltä tulla tupsahtaa toinenkin ja laitteen hinta olisi vaikkapa 30€, kiinassa sama maksaisi työläisen noin kuukauden palkan.

        Nyt kun huomioidaan, että tullimaksut ovat erilaiset kuin suomessa ja joutuisit maksaan takaisinlähettäessä veroa, että tullimaksua, yhteensä vaikkapa 60€, niin palauttaisitko tuotteen omalla kustannuksella vaiko lähettäisit sähköpostai että saa tulla täältä hakemaan?

        Lawetorderilla on ihan pikkaisen hukassa se, milloin verot ja tullit tulee maksaa sekä siitä, kuka ne maksaa.

        Ei lähettäjä maksa tuontitavaraan liittyvää arvonlisäveroa eikä tullimaksuja. Ne on vastaanottajan murhe. Ja jos tilauksen palauttaa, ei palautusvaiheessa tietenkään enää makseta mitään veroja ja tulleja.

        Kaikkea sitä tältä nimimerkiltä saa lukea.

      • Herra47oletan
        Hohhoijaaa kirjoitti:

        Lawetorderilla on ihan pikkaisen hukassa se, milloin verot ja tullit tulee maksaa sekä siitä, kuka ne maksaa.

        Ei lähettäjä maksa tuontitavaraan liittyvää arvonlisäveroa eikä tullimaksuja. Ne on vastaanottajan murhe. Ja jos tilauksen palauttaa, ei palautusvaiheessa tietenkään enää makseta mitään veroja ja tulleja.

        Kaikkea sitä tältä nimimerkiltä saa lukea.

        Mutta kun tämä herrttainen torvelo, joka on näiden palstojen kestoturhake nyt niiiin pontevasti nyt puolustelee toisen torvelon mokaa ja epärehellisyyttä..

    • Houhouhou

      Sitte torveloki innokkaana puolustamassa toista tyhjänpuhujaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2752
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      248
      2713
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2376
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      203
      1861
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1338
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1244
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1142
    Aihe