Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1).
Tuntemattomaksi jäänyt Heprealaiskirjeen kirjoittaja kuvailee kirjoituksessaan, mitä usko on. Puhe uskosta menee sellaiselle alueelle, jota ihmisen on vaikea käsittää.
Luonnostaan ihminen pyrkii hyväksymään vain sellaista, jonka voi omin silmin nähdä tai käsin koskettaa. Tai sellaisen, jonka voi mitata ja laskelmien avulla toteen näyttää ja siten järjellä ymmärtää.
Elävän uskon olemus
Usko ja luottamus Jumalaan eivät ole ihmisen oman järjen kautta selitettävissä tai ymmärrettävissä.
Elävän uskon olemukseen kuitenkin kuuluu se, ettei näkymättömistä epäillä. Elävä usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä. Näinhän Heprealaiskirjeen kirjoittaja asian esittää.
Uskon kautta Jumalan lapsi ymmärtää, että Jumala on olemassa ja että hän on sanallaan tyhjästä valmistanut kaiken, mitä me näemme (Hepr. 11:3).
Kun lukee tuon Heprealaiskirjeen 11. luvun alkua, sen kuvauksia uskosta eri Raamatun käännöksistä (KR 1776, 1938 ja 1992), huomaa, että siihen kokonaisuuteen liittyvät todellisuus, uskallus, luottamus ja toivo. Kaikki nuo ominaisuudet siten kuuluvat elävän uskon olemukseen.
Usko on Jumalan lahja
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo uskon vaikutuksesta ihmisen elämässä monilla esimerkeillä.
Ensiksi hän muistelee Abelin ja Kainin uhreja. Abel lammaspaimenena uhrasi laumansa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa.
Kain taas toi uhriksi omien kättensä töitä, maan hedelmiä. Jumala katsoi suopeasti Abelin uhria, mutta ei Kainin uhria.
Abel omisti elävän uskon kautta vanhurskauden, mutta Kainin usko oli omavanhurskasta, omiin tekoihin perustuvaa uskoa.
Usko on myös kuuliaisuutta ja luottamusta
Usko ja luottamus Jumalaan sai Nooan uskomaan sellaiseen, jota ei ollut vielä nähtävissä, vedenpaisumukseen.
Nooa oli kuuliainen Jumalan tahdolle ja rakensi kuivalle maalle ison laivan, arkin. Uskon kautta Nooa luotti Jumalan ilmoitukseen suuresta tulvasta, joka tuhoaisi kaiken maan päältä. Nooa perhekuntineen pelastui.
Puhuttelevaa on Abrahamin luottamus Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon. Jumala kutsui Abrahamin lähtemään kohti luvattua maata, jonka hän oli perivä, mutta josta hän ei mitään vielä tiennyt.
Ihmisen ajatuksen mukaan ei ollut mitään järkeä lähteä tuollaiselle matkalle. Uskonsa vaikutuksesta Abraham kuitenkin luotti Jumalaan ja osoitti kuuliaisuutta lähtemällä liikkeelle.
Kuuliaisuutta ja uskoa kysyttiin Abrahamilta myös silloin, kun edessä näytti olevan ainoan pojan, Iisakin uhraaminen. Abrahamin usko oli kuitenkin lujaa luottamusta Jumalaan ja hänen lupauksiinsa.
Abraham oli siis valmis uhraamiseen. Hän uskoi ja luotti, että Jumala kykenee vaikka herättämään kuolleen ja niin hän saisi poikansa takaisin (Hepr. 11:19). Tässä näkyy myös Abrahamin toivo tulevasta.
Usko on toivoa tulevasta
Usko on myös toivoa siitä, että kun elämä päättyy, edessä on mahdollisuus päästä omistamaan iankaikkinen elämä Jumalan luona taivaassa. Jumalan lapsen toivo on taivastoivoa uskon kautta.
Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Room. 5:5).
Tuntemattomaksi jäänyt Heprealaiskirjeen kirjoittaja kuvailee kirjoituksessaan, mitä usko on. Puhe uskosta menee sellaiselle alueelle, jota ihmisen on vaikea käsittää.
Luonnostaan ihminen pyrkii hyväksymään vain sellaista, jonka voi omin silmin nähdä tai käsin koskettaa. Tai sellaisen, jonka voi mitata ja laskelmien avulla toteen näyttää ja siten järjellä ymmärtää.
Elävän uskon olemus
Usko ja luottamus Jumalaan eivät ole ihmisen oman järjen kautta selitettävissä tai ymmärrettävissä.
Elävän uskon olemukseen kuitenkin kuuluu se, ettei näkymättömistä epäillä. Elävä usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä. Näinhän Heprealaiskirjeen kirjoittaja asian esittää.
Uskon kautta Jumalan lapsi ymmärtää, että Jumala on olemassa ja että hän on sanallaan tyhjästä valmistanut kaiken, mitä me näemme (Hepr. 11:3).
Kun lukee tuon Heprealaiskirjeen 11. luvun alkua, sen kuvauksia uskosta eri Raamatun käännöksistä (KR 1776, 1938 ja 1992), huomaa, että siihen kokonaisuuteen liittyvät todellisuus, uskallus, luottamus ja toivo. Kaikki nuo ominaisuudet siten kuuluvat elävän uskon olemukseen.
Usko on Jumalan lahja
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo uskon vaikutuksesta ihmisen elämässä monilla esimerkeillä.
Ensiksi hän muistelee Abelin ja Kainin uhreja. Abel lammaspaimenena uhrasi laumansa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa.
Kain taas toi uhriksi omien kättensä töitä, maan hedelmiä. Jumala katsoi suopeasti Abelin uhria, mutta ei Kainin uhria.
Abel omisti elävän uskon kautta vanhurskauden, mutta Kainin usko oli omavanhurskasta, omiin tekoihin perustuvaa uskoa.
Usko on myös kuuliaisuutta ja luottamusta
Usko ja luottamus Jumalaan sai Nooan uskomaan sellaiseen, jota ei ollut vielä nähtävissä, vedenpaisumukseen.
Nooa oli kuuliainen Jumalan tahdolle ja rakensi kuivalle maalle ison laivan, arkin. Uskon kautta Nooa luotti Jumalan ilmoitukseen suuresta tulvasta, joka tuhoaisi kaiken maan päältä. Nooa perhekuntineen pelastui.
Puhuttelevaa on Abrahamin luottamus Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon. Jumala kutsui Abrahamin lähtemään kohti luvattua maata, jonka hän oli perivä, mutta josta hän ei mitään vielä tiennyt.
Ihmisen ajatuksen mukaan ei ollut mitään järkeä lähteä tuollaiselle matkalle. Uskonsa vaikutuksesta Abraham kuitenkin luotti Jumalaan ja osoitti kuuliaisuutta lähtemällä liikkeelle.
Kuuliaisuutta ja uskoa kysyttiin Abrahamilta myös silloin, kun edessä näytti olevan ainoan pojan, Iisakin uhraaminen. Abrahamin usko oli kuitenkin lujaa luottamusta Jumalaan ja hänen lupauksiinsa.
Abraham oli siis valmis uhraamiseen. Hän uskoi ja luotti, että Jumala kykenee vaikka herättämään kuolleen ja niin hän saisi poikansa takaisin (Hepr. 11:19). Tässä näkyy myös Abrahamin toivo tulevasta.
Usko on toivoa tulevasta
Usko on myös toivoa siitä, että kun elämä päättyy, edessä on mahdollisuus päästä omistamaan iankaikkinen elämä Jumalan luona taivaassa. Jumalan lapsen toivo on taivastoivoa uskon kautta.
Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Room. 5:5).
Vastaukset 11
Vanhimmat
Avaaja kirjoittaa näin omituisia:
"Ensiksi hän muistelee Abelin ja Kainin uhreja. Abel lammaspaimenena uhrasi laumansa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa.
Kain taas toi uhriksi omien kättensä töitä, maan hedelmiä. Jumala katsoi suopeasti Abelin uhria, mutta ei Kainin uhria.
Abel omisti elävän uskon kautta vanhurskauden, mutta Kainin usko oli omavanhurskasta, omiin tekoihin perustuvaa uskoa."
Misään ei Raamattu perustele uhrin laatua millään omien käsien työllä tai omavanhurskaudella koska muka olisi kyse omin käsin tehdystä. Jumala hyväksyi sellaisen ihmisen uhrin joka uskoi ja hylkäsi sellaisen ihmisen uhrin joka ei uskonut.
Jos maan hedelmä ei ole Jumalan antaman kasvun varassa niin kovasti ihmettelen. Kyllä kristitty uskoo että viljan sadon kasvu on Jumalasta. Ei tämän ajan ihminenkään säitä ja satoja säädä. Kyse uskossa ei ole eläinten ihrassa eikä hedelmien halveksimisessa.
Hebrealaiskirje toteaa ihan toisin:
4 Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.
Amen.
Kesitas ja alati etsivä - eikä koskaan mitään löytävä! - kimpassa?
Etkö tiedä? Löysin Jeesuksen jo pentuna, ja olen seurannut häntä yli 60 vuotta. Joten, ketä sinä etsit?
yrittävät epätoivon vimmalla nakerrella Jumalan valtakuntaa. Ei se onnistu. Ei siitä hyvää seuraa.
Sinulta vielä löytämättä. Eihän häntä voi löytää muualta kuin Jumalan valtakunnasta. Sinä muistaakseni olet aivan julkisestikin ilmoittanut kiertäväsi Jumalan valtakunnan kaukaa etkä vahingossakaan mene Jumalan sanan kuuloon.
Jopas laitoit uskaliaan. Vai nakerrella Jumalan valtakuntaa. Se kertoo että todellakin olet pahanpäiväsesti sotkenut asiat etkä ymmärrä eroa Jumalan valtakunnan ja ihmisryhmän välillä.
Jumalan valtakunta on perustaltaan ihmisen sydämessä asuva Kristus tai toinen ilmaus Pyhä Henki. Ei ole mahdollista että yksikään ihminen oli hän sitten ihan kuka hyvänsä voisi nakertaa sen enempää Kristusta kuin Pyhää Henkeäkään. Jumalan valtakunta on näkymötön. Jumalan valtakunta on itsessään sellaista että ei ole kenkään hallittavissa.
1. Kor. 4: 20 sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana.
Lause jäi pois siitä ei ole kenekään hallittavissa. Jumalan valtakunnan hallitsija on Kristus.
Minä opetan seurakunnassa, ja seurakunnissa Jumalan Sanaa, joka on Jeesus viikoittain, joten mitään järkeä ei ole lähteä harrastajien jengiin, joilta uupuu Jeesus, ja heidän jumalalien valtakunta on todellisuudessa Raha.
Löysit Jeesuksen. Kristinuskossa tämä tapahtuu vallan toisinpäin.
Ei ole mitään Jumalaa eikä Jeesusta! Ne ovat satua!